Voisi verrata esimerkiksi Lahti-Helsinki liikenteeseen, josta sitten ottaa puolet pois, koska Lahti on noin kaksi kertaa isompi paikkakunta. Eli Lahdesta Helsinkiin kulkee ruuhka-aikoina tunnissa yksi täysi IC (jossa toki osa matkustajista tulee muualta Itä-Suomesta) sekä yksi täysi yhden yksikön Z-lähijuna, tai täydehkö kahden yksikön Z.Sitä ei voi kieltää etteikö vaikutusalueella asuisi paljon ihmisiä, mutta sitä voi kyseenalaistaa ja pitääkin kyseenalaistaa kuinka paljon radan myötä liikkuvuus lisääntyisi vaikka esimerkiksi Lohjalta Helsinkiin?
Eli jos pitäisi veikata kuinka paljon Lohjan seudulta kulkisi Helsinkiin töihin junalla, niin yksi täysi lähijuna tunnissa.