Et ole väittänyt että kaikille suomalaisille löytyy työpaikka, mutta olet valmis pakkosiirtämään suomalaisia joille ei löydy työpaikkaa. Ja näiden ihmisten toimeentuloon opiskelun (mihin työpaikkaan?) ajaksi vaan "löydetään joku ratkaisu". Ihan hyvä että sinä et saa päättää.
Ei, kyllä minun ensisijainen ratkaisuni olisi leikata rajustikin noita tukia (poislukien ne oikeasti sairaat tai itsestä huolehtimiseen kyvyttömät). Eli se kuuluisa paluu sinne 70-luvulle, niinkuin te vasemmalla haluatte asian kuvata. Silloin 70-, 80- ja 90-lukujen omissa haasteissa ihmisistä kasvoi yksilöitä, jotka osaavat huolehtia itsestään, eikä silloin tullut kuulonkaan lähteä mankumaan rahaa valtiolta. Se oli viimeinen ratkaisu, johon turvauduttiin.
Ex-vaimon isoisä potkittiin kotoa 50-luvulla, kun ei suostunut mukautumaan vahvasto uskonnollisen suvun vakaumuksiin. Isoisä oli tuolloin 14-vuotias. Se ei häntä lannistanut; aloitti apupoikana kaupassa (asuen kaupan yläkerrassa), eteni siitä osakkaaksi (tai miksi sitä ikinä tuolloin kutsuttiinkaan) ja lunasti lopulta koko puljun itselleen. 21-vuotiaana. Kyllästyi kaupan pyörittämiseen ja myi sen pois, saaduilla rahoilla rahoitti itselleen kaupallista osaamista. Perusti sittemmin Suomen suurimmaksi nousseen tilintarkastusfirman, jonka myi eteenpäin isolla voitolla jenkkiläiselle yritykselle ja eläköityi sen verran fyrkkaa taskussaan, että siitä riitti lapsenlapsenlapsillekin mojova siivu perintöä (josta toki nämä joutuivat maksamaan isot summat veroa, jota saadaan taas pari loista elätettyä).
Enpä kyllä näe nykysukupolvesta tällaista kasvutarinaa mitenkään realistisena. Nykysukupolvi itkee rahan vähyydestä, mutta kun pitäisi itse tehdä asian eteen jotain, aletaan huutamaan kuorossa hyvinvointiyhteiskuntaa ja syytetään sitä hyvinvointiyhteiskuntaa taloudellista tuholta pelastavaa hallitusta riistäjiksi. Nythän tilanne on se, että kenenkään ei ole pakko tehdä mitään oman toimeentulon eteen, jos ei halua. Se on todella huono lähtötilanne. Ja todella huono lopputulema.