Hyvinvointi voi lisääntyä myös hyväntahtoisuudella, Enqvist kirjoittaa.
yle.fi
Hyvä kirjoitus vaikkakin hiukan provosoivakin samalla. Helppo kuitenkin olla samaa mieltä että luottamusta luomalla työpaikoilla ja yhteiskunnassakin voidaan saavuttaa myös niitä taloudellisia vaikutuksia.
Enqvist istuu tässä kahdella tuolilla, mikä onkin tärkeää, jos haluaa olla kansaa miellyttävä kolumnisti. Jokaisesta on varmasti miellyttävää kuulla, että on itse sairauslomansa ansainnut.
Mutta mainittuun ongelmaan tai oikeastaan mihinkään yhteiskunnalliseen ongelmaan ei ole olemassa "kaikki"-tason ratkaisuja. On yhtä lailla totta: kaikki ihmiset eivät ole lusmuja ja jotkut ihmiset ovat lusmuja.
Luottamus on hyvä asia, mutta valitettavasti kulttuurisen muutoksen myötä kontrolli on yhä parempi asia. Pienessä yrityksessä luottamus voi olla korkealla tasolla, mutta toisaalta pienessä yrityksessä yksikin mätä omena mädättää koko yhteisön. Toisaalta, suuressa yrityksessä luottamusta voidaan viljellä enemmänkin, koska muutama väärinkäytös ei vaikuta mihinkään. Puhumattakaan valtion tai kunnan duuneista.
Hyvinvoinnin ei materiaaliset tekijät ovat hyvinkin kannustettavia. Valitettavasti niistä ei kukaan poliitikko ole kiinnostunut, koska poliittinen systeemi on rahanjakokone. Yhteisyys olisi taloudellisesti kovinkin kannatettavaa: esimerkiksi niin, että osan sosiaalimenoista kattaisi suurperheen hoiva. Mutta suomalaiseen kulttuuriin ei tällainen enää istu: suomalainen perhe on yksilö, joka hoitaa omat asiansa.
Hallitus tuskin voi tehdä paljoakaan luottamuksen parantamiseksi yhteiskunnassa. Tosiasia on sekin, että VVM:n virkavastuulla tehdyt raportit talouden tilasta käsittää jokainen oikeustoimikelpoinen ja siis kansanedustajakin. Varmaan SAK:ssakin tämä ymmärretään. Silti on niin, että jokainen toimi, joka jollakin lailla leikkaa saavutettuja etuja, herättää huomattavaa epäluottamusta oppositiossa.
Se, mitä Allardt aikanaan analysoi ja ajatteli, vaati myös yhtenäiskulttuuria, homogeenistä väestöpohjaa, siedettävää ikäpyramidia, vahvaa työn etiikkaa ja lievempää sosiaaliturvaa. Nyt tällaiset asiat kuuluvat menneisyyteen: työteon etiikkakin on asia, jota joudutaan joudutaan työpaikoilla yhä enemmän kertaamaan niille, joille ei kotona tällaista arvopohjaa ole suotu.
Kunpa olisikin näin: sosiaaliturvan potentiaalisten mahdollisuuksien lisääntyminen johtaisi menojen aktuaaliseen laskuun. Eli siis jos olisi mahdollista hätätilanteessa vielä se ja se tuki, niin tämä lisäisi sellaista luottamusta valtion hyvään tahtoon, että tätä etua ei käytettäisi kuin hätätilanteessa. Mutta näin ei ikävä kyllä ole: tätä ei ole syytä moralisoida. Jos etuja on, niitä myös sumeilematta käytetään.
Haluaisinpa nähdä sen yhteiskuntatutkijan, joka analysoisi sosiaalietuuksien väärinkäyttöä tai liikakäyttöä. Ura ei urkenisi sen jälkeen juuri missään. Tämä vain sivuhuomautuksena siihen, että joissakin tapauksissa kontrolli on vain parempi asia kuin luottamus. Ainakin jos on kyse veronmaksajien rahoista.