Perussuomalaiset

  • 5 556 487
  • 44 526

Rushlow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Summa summarum, Immonen oli kansanedustajana melkoisen passiivinen, saamaton, kapea-alainen sekä suoraan sanottuna lintsari.

Tästä asiasta myös Soini ojensi Immosta kirjassaan Peruspomo: ”Olli Immoselle olen joskus ihmetellyt, että ’etkö sinä nyt mitään muuta ongelmaa näe, kuin monikulttuurisuuden. Luulisi, että kun olet pienen lapsen isä, sinulla olisi lapsilisistä ja neuvoloista asiaa, mutta ei, sinä ajat yhtä raidetta’.

Jep, samanlainen one-trick pony Immonen näyttää olevan kuin Jani Toivola. Eri asioilla herrat toki ovat. Turha kuitenkin valittaa, kansa heidät on sinne äänestänyt.
 
Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Tähän oli pakko tarttua. Immonen oli edellisellä vaalikaudella kymmenen eniten täysistunnoista pois olleiden kansanedustajien joukossa.

Lakialoitteita taas tuli jokunen, mutta erittäin kapealta alueelta. Kaikki liittyivät joko islamiin tai monikulttuurisuuteen. Nämä olivat monikulttuurisuudesta (laki nuorisolain 1 §:n muuttamisesta), kiihoittamisesta kansanryhmää kohtaan (Rikoslain (39/1889) 11 luvun 10 §:n muuttamisesta) ja uskonrauhan rikkomisesta (Rikoslain ( 39/1889) 17 luvun 10 §:n muuttamisesta)

Kiitos asiallisesta korjauksesta. Läsnäolo ei ole sinällään mikään kansanedustajan ahkeruuden merkki, vaan lähinnä muistelin, että Immonen teki hyvin asiallisia lakialoitteita ajamastaan agendasta, mutta näköjään reippasti pienemmällä tahdilla kuin muistin.
 
Miten niin? Uhkailtiinko siellä, harjoitettiinko ilkivaltaa vai ihanko vain buuattiin? Hui mitä kiihkoamista.

Sanottakoon, että pidin buuamista typeränä, mutta kiihkoamiseksi sitä ei voi kutsua.

Heh, mitenkäs tuo Immosen sankariheviä muistuttava fb-päivitys? Uhkailtiinko, harjoitettiinko ilkivaltaa vai mikä sai aikaan tämän absurdit mittasuhteet saavuttaneen paskamyrskyn? Hui kauhistus, laitanpa minäkin jo uunin valmiiksi päälle!
 
Tuamas

Jäsen
Vielä kun osoitat missä tuota rotusotaan yllyttämistä tapahtuu (muuallakin kuin päässäsi). Minun ei tarvitse todistella uskottavuutta henkilölle, joka ei selvästikään kykene edes asialliseen keskusteluun, voisit ottaa vaikka tuosta BB-hahmosta mallia.

Tietysti tässä hompanssit ottavat tämän perinteisen "eihän siinä sanatarkasti sanottu niin"-jargonin käyttöön.
Parin minuutin selauksella ainakin nuo kolme hompanssia oli valmiina aloittamaan.
 
Liitteet

  • Sieppaa.JPG
    Sieppaa.JPG
    39,7 KB · kertaa luettu: 379

Staffan

Jäsen
Suosikkijoukkue
DIF Hockey
Jep, samanlainen one-trick pony Immonen näyttää olevan kuin Jani Toivola. Eri asioilla herrat toki ovat. Turha kuitenkin valittaa, kansa heidät on sinne äänestänyt.

Joo, ei se mennyt ihan putkeen Toivolallakaan. Hänellä tosin oli tällainen isompi vapaa seassa: "Jani Toivolan kärkisijoitukseen 123 poissaololla vaikuttaa hänen vanhempainvapaansa 30.11.2013-31.8.2014, jonka ajan poissaolot tulivat lomakkeen täyttämättä jättämisen vuoksi kirjatuiksi "muihin poissaoloihin"...."hän oli tuona aikana poissa 82 täysistunnosta, eikä sijoittuisi kymmenen kärkeen, jos noita poissaoloja ei huomioitaisi." (lähde verkkouutiset)

Näitä vapaamatukstajia valitettavasti löytyy parlamentaarisessa järjestelmässä jokaisesta puolueesta ja vähän jokaisesta maasta, jossa edustuksellista demokratiaa harjoitetaan. Mikä sinänsä on sääli.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Heh, mitenkäs tuo Immosen sankariheviä muistuttava fb-päivitys? Uhkailtiinko, harjoitettiinko ilkivaltaa vai mikä sai aikaan tämän absurdit mittasuhteet saavuttaneen paskamyrskyn? Hui kauhistus, laitanpa minäkin jo uunin valmiiksi päälle!

Et vastannut kysymykseeni, mikä ei yllätä, kun kuuntelee ja lukee näitä halalahoja ja muita mut ku ne kiusaa mua -persuja. Immosen tekstissä on, jos ei uhkailevia sävyjä, niin paljon vakavampia kuin pelkkää buuamista.
 
Rushlow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mihin perustat tämän? Toivola näyttää kuitenkin olevan Vihreiden eduskuntaryhmän toinen vp. ja kirjallisia kysymyksiäkin on tehnyt erilaisista aiheista.

Jani Toivola

Perustan kantani näkemiini Toivolan esiintymisiin. Lähinnä lehti- ja TV-haastatteluihin ja -keskusteluihin. Jos yhden esimerkin saan antaa; Toivolalta kysyttiin Venäjän uhkasta, johon hän vastasi, että Suomen täytyisi pyrkiä parantamaan ihmisten tasa-arvoa Venäjällä, esimerkiksi homoseksuaalien tilannetta parantamalla. Aivan järjetöntä. Millä keinoilla Suomi tuollaiseenkin pystyisi. Toivola nyt tuntuu ajattelevan joka asiassa ihmisten tasa-arvoa. Hienoa työtä toki tekee sen parissa, mutta ei homojen asemalla ole tekemistä joka asian kanssa.
 
Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miten niin? Uhkailtiinko siellä, harjoitettiinko ilkivaltaa vai ihanko vain buuattiin? Hui mitä kiihkoamista.

Sanottakoon, että pidin buuamista typeränä, mutta kiihkoamiseksi sitä ei voi kutsua.

Huudeltiin siellä jotain fasistiakin aikamoisella paatoksella. Toki on mielipidekysymys, onko se kiihkoilua.

Tuli fasismista mieleen, että onkohan J.Bäckman ottanut jo kaiken irti "fasismin vastaisesta mielenosoituksesta". Olisi helpot propagandapisteet tarjolla.
 
Katto

Jäsen
Kiva kesäloma Timo Soinilla. Immonen keitti pienen sopan kesäloman ratoksi ja nyt ympäri suomea mielenosoitetaan sen vuoksi. Vähän huonoa mainosta perussuomalaisille puolueena.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Kiva kesäloma Timo Soinilla. Immonen keitti pienen sopan kesäloman ratoksi ja nyt ympäri suomea mielenosoitetaan sen vuoksi. Vähän huonoa mainosta perussuomalaisille puolueena.

Ei varmaan unenlaatua paranna se että hän joutuu tosissaan pohtimaan puolueensa tulevaisuutta. Immoselle on nyt pakko jotakin tehdä ja sellaista vaihtoehtoa ei olekaan mikä kaikkia miellyttäisi. Vielä kun tähän ynnää puolueen ainoan kynnyskysymyksen pettäminen äänestäjilleen niin helppoa ei ole. Onhan se hupaisaa jos ensimmäisellä hallituskaudella pettää kaikki lupaukset ja vielä puolue jakaantuu kahtia. Toisaalta kyllähän Timo tiesi tämän päivän koittavan.
 
Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Eivät kovin esiintymiskykyistä ihmistä sitten löytäneet persuista lavalle, vai eikö kukaan muu suostunut? Vaikka oli toki kova paikka tulla lavalle, niin sekin vähä ulosanti oli aika heikkoa.

Eiköhän Matias Turkkila ole osallistunut tuonne ihan omasta aloitteestaan. Ei siihen varmaan mitään Perussuomalaisten kokouspäätöstä tarvita.

Sen mitä Turkkilaa tunnen, niin on aina ollut dialogiin ja diplomatiaan loputtoman kärsivällisesti uskova tyyppi, myös ”hurjina” sisuaikoinaan. Esiintyjänä ei varmasti omaakaan lavakarismaa ja tietää sen itsekin, mutta nousi jostain syystä lavalle siitä huolimatta.

Itsehän olen sitä mieltä, että äärimmäisen vastapuolen kanssa keskustelu on lopulta täysin turhaa ajanhukkaa, eikä todellakaan mikään demokratian edellytys. Ei eri laitojen välttämättä tarvitsekaan ymmärtää ja hyväksyä toisiaan, kunhan pelisäännöt mahtuvat sivistysvaltioiden tavoille. Toki jos nauttii oravanpyörässä juoksemisesta ja jonkinlaisen konsensuksen etsinnästä, niin mikä siinä. Ei siitä jankkaamisesta haittaakaan ole, jos huvikseen tuollaista tekee.
 
Et vastannut kysymykseeni, mikä ei yllätä, kun kuuntelee ja lukee näitä halalahoja ja muita mut ku ne kiusaa mua -persuja. Immosen tekstissä on, jos ei uhkailevia sävyjä, niin paljon vakavampia kuin pelkkää buuamista.

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että Immosen tekstissä ei ole mitään vakavaa, kuten ei myöskään noissa buuaamisissa. Lähinnä leimaan tämän joukkohysterian lammasmaiseksi kiihkoiluksi.

Itsehän olen sitä mieltä, että äärimmäisen vastapuolen kanssa keskustelu on lopulta täysin turhaa ajanhukkaa, eikä todellakaan mikään demokratian edellytys. Ei eri laitojen välttämättä tarvitsekaan ymmärtää ja hyväksyä toisiaan, kunhan pelisäännöt mahtuvat sivistysvaltioiden tavoille. Toki jos nauttii oravanpyörässä juoksemisesta ja jonkinlaisen konsensuksen etsinnästä, niin mikä siinä. Ei siitä jankkaamisesta haittaakaan ole, jos huvikseen tuollaista tekee.

Olin kirjoittamassa lähes täysin samoin. Turhaa nuoleskelua.
 
Niin, minä oksennan ja "perussuomi" äärisiipineen paskantaa Suomen päälle kuvottavaa viharipuliaan yrittäen kiihottaa potentiaalisia peräkammarin vajakkeja johonkin rotusotaan. Siis joukkoraiskaa Suomineitoa. Jos haluat jotain uskottavuutta säilyttää, niin älä jaa tuon BB-hahmon juttuja. Tuo kirjoitus on ihan täyttä tuubaa. Ai niin, Oululaisia hänkin. Heh heh. Propsit Susijengille. Leijonilla jos on yhtään munaa, niin tekevät saman perässä ja kaikki muutkin maajoukkueet.

Joo, noin sanoin. Kiitos kun sen omin sanoin päätit tiivistää. Littipeukku ja jaksuhali.

Täytyy muistaa, että Susijengin on paljon helpompi osallistua tällaisiin tempauksiin, sillä kuten korisjoukkueemme kannattajayhdistyksen pj. Bilbaon-reissun valtavaa osallistujamäärää taustoitti: "Korisfaneilla on taloudelliset edellytykset lähteä kisoihin, sillä he ovat vähän paremmin toimeen tulevaa väkeä kuin jalkapallokannattajat tai nakkikioskeja potkivat lätkäfanit."

Lätkämaajoukkueemme innokkaimmat kannattajat sen sijaan tulevat juuri niistä pikkukylistä, joiden asukkaita sinä halveksit sydämesi pohjasta, koska ne on niin böndejä. Leijona-faneihinhan suhtaudutaan täällä jääkiekkopalstallakin halveksuen, koska ne pukeutuu rumiin vaatteisiin ja juovat rahvaan oluita.
 
Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Olin kirjoittamassa lähes täysin samoin. Turhaa nuoleskelua.

No en usko Turkkilan motiivina olevan "nuoleskelun", vaan hän nyt vain on tuollainen loputtoman kärsivällisesti keskusteleva Kiva-Matias.

Turhuudesta sinsänsä samaa mieltä, mutta ei tuo keneltäkään poiskaan ollut, kun ei esim. PS puolueena siellä ollut mitään noille suvakeille lässyttämässä.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Turkkilan ns. nuoleskelusta saa olla mitä mieltä tahansa mutta hän oli siellä 15 000 ihmisen vihattavana samaan aikaan kun kohun aiheuttaja Immonen on kiskoo jossain thaimaalaisessa (?) hotellihuoneen partsilla mekong-viskiä ja kuuntelee symbian älypuhelimestaan Manowaria hyvässä nousussa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Tätä samaa mietin. Olisi kiva olla kärpäsenä katossa seuraamassa Perussuomalaisten eduskuntaryhmän ensimmäistä kokousta. Immosella ei taida montaa puolesta puhujaa enää olla tämän etelänmatkan jälkeen.
 
Tuamas

Jäsen
Turkkilalta ja Jahangirilta tapahtuman kovimmat suoritukset, ei kahta sanaa.

Voittajana/rakastettuna patsastelu ison yleisömassan edessä ja yleisön kosiskelu on äärimmäisen helppoa, valmiiksi vihattuna lavalle nouseminen sekä vähemmän pidetyn puhujan puolustaminen melkoisesti kovempia juttuja.

Immonen osoittaa toistuvasti olevansa todellinen luuseri. Lukio kesken, armeija käymättä, pari vuotta "saikulla", työura ennen eduskuntaa ja saikkua pieni pätkä vartijana puuhastelua ja jotain kesätöitä, eduskuntatyö laiskaa puuhastelua, sitten tökitään kepillä ampiaispesää ja ensin keskitytään rinkirunkkaamiseen facebookissa ja sen jälkeen lähdetään etelänmatkalle.

Vaikea löytää selkärangattomampaa vätystä.

Joka sinällään on hauskaa, koska kannattajat julistavat uskollisuuttaan sekä sitä kuinka Immonen on "peruskallio" Persuissa johon voi luottaa. Kertonee kohtuullisesti fanilauman kognitiivisista kyvyistä.
 
Niin, kyllä minäkin arvostan Turkkilan huomattavasti Immosta korkeammalle. Nuoleskelu nyt oli vähän vahva sanavalinta. Kyllähän tuo hieman ärsyttää, että Suomen kansallismielisissä ajattelijoissa ovat tällä hetkellä pinnalla vartija Immonen ja Hännikäinen hevosenkyrpineen...
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tarkastellaan vaikkapa näitä Välimeren kellujia, jotka ovat sikäli jännä kokoonpano, että ilmeisesti vainosta ja sodasta kärsivät pääosin aktiivi-ikäiset miehet.
Ilmeiseen matkakuumeseen on kaksi vaihtoehtoa: a) turvallinen maamatka naapurimaahan, jossa ei ole selkeää mahdollisuutta ulkoistaa omaa elatustaan tai b) vähemmän turvallinen merimatka kaukaisempiin maihin, joissa elatuksensa voi ulkoistaa elämän loppuun asti.

Mahdoitko sä nyt ollenkaan ymmärtää mitä sulta kysyttiin? Siis fakta aka. tosiasia ei mikään peräkammarin pojan harhainen uni tai göbbelsin levittelemä vale, vaan fakta. Sovitaan että lainattu oli vain huti, muuten sillä nimenomaan päätyy naurunalaiseksi, jolle nauraa aidanseipäätkin.
 
Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Immonen osoittaa toistuvasti olevansa todellinen luuseri. Lukio kesken, armeija käymättä, pari vuotta "saikulla", eduskuntatyö laiskaa puuhastelua, sitten tökitään kepillä ampiaispesää ja ensin keskitytään rinkirunkkaamiseen facebookissa ja sen jälkeen lähdetään etelänmatkalle.

Vaikea löytää selkärangattomampaa vätystä.

Onhan se kyllä nyt ihan helvetillinen vätys, kun on pari vuotta saikulla kun saa vartijan hommissa nistiltä huumeruiskun selkäänsä ja selästä nikamia paskaksi. Ihme vitun vässykkä, kun ei tuon jälkeen juokse maratonia ja mene heti töihin.

Myös miellyttävää nähdä tuollaista elitismiä, että on jonkinlainen luuseri jos ei käy lukiota. Päteekö tämä myös kaikkiin Suomen tyämiehiin, joilla on pelkkä peruskoulu takanaan vai miten tämä nyt pitäisi ymmärtää?

En tosiaan ymmärrä miten hemmetissä yksi viiden rivin Facebook-päivitys on aiheuttanut tälläisen kohun. Maailman täytyy olla valmis ja Immosen Suomen vaikutusvaltaisin poliitikko, kun tästä on saatu aikaan tälläinen massahysteria.
 
Tuamas

Jäsen
Onhan se kyllä nyt ihan helvetillinen vätys, kun on pari vuotta saikulla kun saa vartijan hommissa nistiltä huumeruiskun selkäänsä ja selästä nikamia paskaksi. Ihme vitun vässykkä, kun ei tuon jälkeen juokse maratonia ja mene heti töihin.

Immonen NYT-liitteessä:

"Piirivartija Immonen eläisi elämänsä kevättä, ellei hänen selkänsä samaan aikaan vihoittelisi.

Kun hän eräänä työpäivänään pysäköi valkoisen Toyota Yariksen Siwan eteen ja astuu autosta ulos, hän tuntee viiltävän kivun.
Alaselässä todetaan välilevyn pullistuma. Immonen jää sairauslomalle. Selkä leikataan, mutta välilevy pullistuu uudelleen. Hänet leikataan toistamiseen, mutta selkä sakkaa jälleen."

Lähde:
Näin Olli Immonen kertoi itsestään ja islamista Nytille vuonna 2011 - Kotimaa - Nyt

Shillälailla.
 
Oma lähteeni on kuullut tarinan ihan Immoselta itseltään kaljatuopin ääressä viime syksynä. Lisäksi välilevynpullistuma tulee juurikin rikkoutuneista nikamista, joiden välistä välilevyn aines pullistuu ulos. Että shillälailla.

Haluaisin myös kysyä, että onko sinusta "helvetinmoista vässykkyyttä" ja "nössöyttä", jos ei kykene työskentelemään välilevynpullistuman takia? Ovatko sinusta kaikki sairaat vässyköitä nössöjä, kun eivät sairautensa takia ole työkykyisiä? Isäni kärsi kahdesta pullistumasta yhtä aikaa ja hyvä kun pystyi kipujen takia välillä kävelemään, kun hermoja painoi liikaa. Onko hän sen takia vässykkä? Haluaisin myös tietää, tekeekö se luuseriksi, jos ei käy lukiota?
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Oma lähteeni on kuullut tarinan ihan Immoselta itseltään kaljatuopin ääressä viime syksynä. Lisäksi välilevynpullistuma tulee juurikin rikkoutuneista nikamista, joiden välistä välilevyn aines pullistuu ulos. Että shillälailla...

Ei kai nikama rikkoudu välilevyn pullistumassa? Eikö kyseessä ole nikamien välissä olevissa "levyissä" oleva tyrä?

Immosen tarina huumeruiskulla rikotusta nikamasta kuulostaa melko värikkäältä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös