Mainos

Perussuomalaiset

  • 5 952 179
  • 46 651

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
No hyvinkö tuo on toiminut tässä vuosikymmenien aikana? Jos heillä ei ole halua tänne kotoutua ja sopeutua niin väkisinkö se pitäisi tehdä?

Tämä on juuri se ongelma. Näillä tietyn Lähi-Idästä tai Afrikan maista tulevilla ihmisillä ei vaikuta olevan minkäänlaista halua tai kykyä oppia Suomen kulttuuria tai sopeutua millään tavalla yhteiskuntakelpoiseksi. Jos vertaat noita nyt esimerkiksi Aasiasta tuleviin maahanmuuttajiin, niin onhan ero aivan käsittämätön.

Jotain pitäisi tehdä, mutta muutos ei voi lähteä meistä. Me olemme tarjonneet jo heille vaikka ja kuinka, mutta edistymistä ei näy. Päinvastoin.

Ei halua eikä kykyä? On varmasti kiistatonta, että mitä erilaisempi kulttuuri ja/tai kehittymättömämpi lähtömaa, sitä suurempia vaikeuksia uuteen maahan sopeutumisessa on. Toinen merkittävä ongelma, joka näkyy esimerkiksi 1990-luvun maahanmuutossa Suomeen (Somalia parhaana esimerkkinä), on ajatus siitä, ettei muutto ole pysyvä. Tullaan pelastautumaan esimerkiksi sisällissodalla, yritetään pitää (ja usein ylikompensoidaan) omaa kulttuuria yllä siihen asti, että päästään takaisin kotiin.

Suomen kotouttamisessa on ollut myös ongelmia, joita on tarkasteltu sekä suomalaisten että tänne tulevien omasta näkökulmasta ihan akateemisin tutkimuksin.

Onko kotoutuminen epäonnistunut? | Kotoutuminen

Väitös: Kotouttamisohjelma pakolaisten silmin – ongelma ei ole toimenpiteissä, vaan toteuttamisessa

Suomi voisi kehittää ja tehostaa kotouttamisprosesseja nykyisestä faktaperustaisesti. PS ei tule olemaan osa ongelman ratkaisua, koska se esittää yksinkertaisesti kotouttamisen lopetusta kokonaan. Ja tarkoitan tätä kirjaimellisesti, koska oppositioaikojen vaihtoehtobudjeteissa puolue on esittänyt koko kotoutusbudjetin leikkausta vuosien ajan. Koko idea on niin idioottimainen, että sen pohjalta on vaikea edes aloittaa mitään keskustelua.
 

Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Persuthan tuovat itse äärioikeistolaisen näkemyksen varsin näkyvästikin esille. Kyse ei ole termeistä sinänsä vaan siitä, miten persut ne yhdistävät:

Väestönvaihto +
käy kuten Amerikan alkuperäisväestölle +
käy kuten Baltian maiden väestölle CCCP:n kuristuksessa.

= Tästä seuraa samanlainen tuho kuin Amerikan alkuperäisväestölle ja Baltian maille CCCP:n aikaan.

Kuten @Ann Arbor tuo osuvasti esille, ulkomaalaisten tulo Suomeen nähdään vain negatiivisena asiana. Mielikuvaksi tarjotaan Suomen ja suomalaisuuden tuhoa.

Sinänsä tässä ei ole uutta vaan peruspolitiikkaa laitaoikeistolaiselta kansalliskonservatiiviselta puolueelta. Monissa yhteyksissä samantyyppisiä ulostuloja on nähty eivätkä ne tähänkään jää. Mielenkiintoista on sekin, miten Orpo ja RKP:n johto näihin jatkossa suhtautuvat. Kulkeeko mitään rajaa siinä, että yritykset & EK & Yrittäjät & 1000 muuta tahoa vaativat hallitusta irtaantumaan näistä?
Kyllä melkoinen impivaara olisi Suomi ilman maahanmuuttoa, James Finlayson, Nottbäckit, ja muut maahanmuuttajat loivat pohjan Tampereen ja osin koko suomen teollistumiselle.

Eilen Aamulehdessä emeritus professori Amos Pasternack jutteli viisaita maahanmuutosta, rasismista Sotesta, antisemitismistä ja monesta muusta asiasta. Ikävä kyllä maksumuurin takana koko juttu.


Maahanmuutosta
Amos Pasternack syntyi kesäkuussa 1936 Helsingissä juutalaiseen perheeseen. Äidin isovanhemmat olivat venäläisiä sotilaita, jotka saivat 1800-luvun puolivälissä erivapauden jäädä asumaan suuriruhtinaskuntaan. Pasternackin isä syntyi Virossa, mutta perhe muutti Suomeen, kun isä oli neljävuotias. Isän esivanhemmat olivat tiettävästi Puolasta.
Tämän päivän maahanmuuttokeskustelua Pasternack kuvaa yhdellä sanalla: ”Vastenmielistä.”
Hän kertoo pohtineensa, onko Suomen hallituksen maahanmuuttovastaisuus vain poliittinen ase. ”Suomen tulevaisuushan on riippuvainen siitä, miten suhtaudutaan maahanmuuttajiin ja miten heidät otetaan vastaan.”
Hän melkein kiihtyy puhuessaan siitä, kuinka perussuomalaisten mielipiteet ovat valloittaneet yleisen keskustelun ja kuinka pääministeri Petteri Orpo (kok.) on ”täysin avuton hoitamaan esimerkiksi rasismista eroon pyrkimistä”.
”Tuntuu täysin hullulta, että rasismista eroon pääsemiseen pitää perustaa kampanja ja kouluttaa koulutettuja ihmisiä.”

Juutalaisuudesta
Lukuisien aihepiirien ohella Amos Pasternack käsittelee kirjassaan juutalaisuutta. Hän tuo ilmi, ettei juutalainen usko ole vaikuttanut hänen elämäänsä, mutta juutalainen identiteetti on vahva.
Tuohon identiteettiin kuuluu se, että hän seuraa huolestuneena Euroopassa orastavaa antisemitismiä. ”Minua pelottaa. Israelin toimet ruokkivat välittömästi antisemitismiä, joka kohdistuu sitten meihin, jotka emme elä Israelissa vaan muualla maailmassa. On käsittämätöntä, miten Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu saa vapaasti touhuta.”

Vihan lietsonta ja muka suomalaisuuden suojeleminen on vaarallista höpinää. Persuilla tai kenelläkään muulla ei ole mitään mahdollisuutta estää maahanmuuttoa. Eikä siinä ole järkeäkään. Ei voida kuin sopeutua ja tehdä asiat niin hyvin, että maahanmuutto kääntyy hyödyksi. Keinot on ihan samat, millä estetään ihan kantasuomalaisten nuorten syrjäytyminen ja joutuminen huonoille teille. Koulutus, työ, merkityksellisyys.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Näetkö vähän edes alusta hieman yleistäväsi tässä?

Samanlainen yleistys, kun "kaikki persuja äänestävät ovat rasisteja, tai ainakin vähäsen". Varmaan moni onkin, siitäpä se yleistys liikkeelle lähteekin. Jostain syystä persujen kohdalla on fine yleistää yksilöiden töhöilyjen perusteella isompikin ryhmä, mutta sitten tässä taas ei..

Ihan niinkuin @Spine mainitsee, tilastoistahan se on luettavissa. Ja ihan varmasti jokainen, joka ei ole elänyt tynnyrissä on huomioinut tietyistä maista/kulttuureista tulevien haasteet integroitumiselle verrattuna toisiin. Vietnamilaiset taisi olla ensimmäinen isompi "kansallisuusryhmä" maahanmuuton osalta Suomessa, eikä heillä kauaa mennyt sujahtaa sujuvasti mukaan suomalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Jostain syystä samanlaista sopeutumista ei nähdä noilla Spinen mainitsemilla väestöryhmillä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tämä on juuri se ongelma. Näillä tietyn Lähi-Idästä tai Afrikan maista tulevilla ihmisillä ei vaikuta olevan minkäänlaista halua tai kykyä oppia Suomen kulttuuria tai sopeutua millään tavalla yhteiskuntakelpoiseksi. Jos vertaat noita nyt esimerkiksi Aasiasta tuleviin maahanmuuttajiin, niin onhan ero aivan käsittämätön.

Jotain pitäisi tehdä, mutta muutos ei voi lähteä meistä. Me olemme tarjonneet jo heille vaikka ja kuinka, mutta edistymistä ei näy. Päinvastoin.

Paljon on todellisuudessa tehty ja paljon on työn alla.

EU:ssa on valmisteilla turvapaikkapolitiikan uudistus, jossa turvapaikan käyttäminen väärin aiotaan estää aiempaa tehokkaammin. Kyse on siis siirtolaisista, jotka hakevat turvapaikkaa. Yksityiskohdista ei ole paljon tietoa, mutta siirtolaisvirtaa aiotaan vähentää. Tätä osaa johtaa Henna Virkkunen (mikäli parlamentti hyväksyy nimityksen). Lisäksi palauttamiset laitetaan kuntoon ja palautussopimukset tehdään ymmärtääkseni EU:n tasolla myös mm. Irakin ja Somalian osalta.

Suomen kannalta ratkaisun löytyminen EU:n tasolla on keskeistä.

Täällä hallitus on pienentänyt turvapaikkakiintiötä ja aikoo käyttää pikakäännytyksiä käsittääkseni muutenkin kuin itärajalla. Joka puolestaan on suljettu ja pysyy kiinni.

Voi sanoa, että EU ja Orpon hallitus pyrkivät hallitsemaan maahantulijoita rajoilta alkaen. Sen sijaan työperäistä maahanmuuttoa tulee kannustaa ja kannustetaankin molemmissa olkoonkin, että itsekään en pidä kaikista Orpon hallituksen toimenpiteistä. On siellä silti myös edistystä.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kuten @Ann Arbor tuo osuvasti esille, ulkomaalaisten tulo Suomeen nähdään vain negatiivisena asiana. Mielikuvaksi tarjotaan Suomen ja suomalaisuuden tuhoa.
Itse näen maahanmuuton itse asiassa myös Suomea ja Suomen kansaa myös "vahvistavana" asiana, sillä olettamalla toki, että tulijat ovat valmiita integroitumaan ja tekemään oman panoksensa uuden isänmaansa eteen. Haluan Suomen menestyvän ja huomioiden suomalaisten syntyvyyden keikkuvan tällä hetkellä jossain 1,20 ja 1,35 välillä, onhan se aika lailla mahdotonta ilman väestövajetta paikkaavaa motivoituneiden ihmisten maahanmuuttoa ja tulijoiden onnistunutta integraatiota.

Mitä tulee muuttoliikkeeseen pidemmällä aikavälillä, itse asiassa näen aika lailla väistämättömänä sen, että sukupolvien vieriessä, valtaenemmistön Suomeen nyt asettuvien jälkeläisistä enemmän tai vähemmän suomalaistuvan, mikä toki monikulttuurisuutta itsessään tärkeänä arvona pitäville tulee olemaan vaikea asia yhtä lailla, mutta ns. uuden maailman esimerkit osoittavat sen, että enemmän tai vähemmän valtakulttuurin tulevat käytännössä kaikki lopulta omaksumaan. Valtakulttuuri itsessäänkin toki elää ajassa ja muuttuu jatkuvasti, oli maahanmuuttoa tai ei. Vuoden 2024 suomalaisuus ja suomalainen kulttuuri eroaa vuoden 1924 vastineestaan merkitävästi, puhumattakaan vuoden 1824...

Mielestäni meidän olisi syytä luoda "suomalainen unelma", tarina mihin voivat samaistua yhtä lailla ns. kantasuomalaiset, sekä he, joiden sukujuuret ovat maamme rajojen ulkopuolella. Maahanmuuttajien lähtökohtainen antagonisointi on kansalliselle koheesiolle myrkkyä.

Joka tapauksessahan "kantasuomalaisen" määritelmä on häilyvä jo tätä nykyä. Yhä useammallahan Suomessa syntyneellä ja suomalaiseen kulttuuriin kasvaneellahan saattaa toinen vanhemmista olla maahanmuuttaja, siinä missä tuhannet meistä ovat syntyneet ulkomailla, mutta adoptoitu lapsena suomalaisperheisiin.

Sanotaan lopuksi ihan varmuuden vuoksi se, että totta kai on erittäin valitettavaa, ettei kaikesta effortistamme huolimatta pienehkö osa tänne asettuvista kykene integroitumaan hyvin, eikä vieläkään pienempi osa edes oppimaan maamme pelisääntöjä ja tähän yhteiskuntamme tulisi puuttua nykyistä tehokkaammin, mutta se ei ole maahanmuuton kokonaiskuva, tai edes tyyppiesimerkki.

Omasta mielestäni pysyvän oleskeluluvan ja kansalaisuuden kielitaitovaatimuksia voisi kiristää nykyisestä. Sujuvan suomen oppiminen kertoo determinaatiosta integroitua mielestäni todella paljon. Kielitaitovaatimukset voisivat olla kevennetyt tietyn tulotason maahanmuuttajilla, mikä mahdollistaisi englantia työkielenään käyttävien suurituloisten asettumisen maahamme, heille kun vähän heikompi suomen / ruotsin osaaminen on toissijaisempi asia.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämä on juuri se ongelma. Näillä tietyn Lähi-Idästä tai Afrikan maista tulevilla ihmisillä ei vaikuta olevan minkäänlaista halua tai kykyä oppia Suomen kulttuuria tai sopeutua millään tavalla yhteiskuntakelpoiseksi. Jos vertaat noita nyt esimerkiksi Aasiasta tuleviin maahanmuuttajiin, niin onhan ero aivan käsittämätön.

Jotain pitäisi tehdä, mutta muutos ei voi lähteä meistä. Me olemme tarjonneet jo heille vaikka ja kuinka, mutta edistymistä ei näy. Päinvastoin.
Taustamaasta riippumatta, maahanmuuttajille tulisi mielestäni alusta lähtien tehdä nykyistä enemmän selväksi, että mikäli Suomeen haluaa jäädä pidemmäksi aikaa, odotamme tulijalta kielen oppimista, työllistymistä ja yleisesti "ihmisiksi elämistä", eli olemaan syyllistymättä rikoksiin. Jo tämä karsii jyviä akanoista.

Jokaisessa maailman maassa on lahjakkaita ihmisiä, jotka kykenevät mainitsemiini asioihin ja heidät pitäisi toivottaa tervetulleiksi ilman rasismia. Yhtä lailla maahanmuuton tulee lähteä siitä perusolettamasta, että sen on lähtökohtaisesti hyödynnettävä yhteiskuntaamme. Suomessa on jo tätä nykyä valitettavan paljon syrjäytymisen tai sairauden vuoksi työttömiä, eikä ole intresseissämme, että tämä väestö oleellisesti kasvaa maahanmuuton myötä.
 
Viimeksi muokattu:

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Samanlainen yleistys, kun "kaikki persuja äänestävät ovat rasisteja, tai ainakin vähäsen".
En usko että monikaan ajattelee saatikka sanoo että kaikki.

Melko moni kylläkin.

Jos katsoo persujen koko tämän hallituskauden ulostulojen konteksteja ei siihen köyhiltä leikkaamisen ja rasismin lisäksi kovin paljoa muuta enää jää.

Olisi hyvin hämmentävää jos persuja äänestävistä ei melkoinen osa olisi ihan puhtaita rasisteja, kun mietitään että kaikki puolueen johtavissa paikoissa olevat henkilötkin ovat. Eivätkä sitä edes yritä peitellä. Eikä toki kannatakaan. Lähtee äänestäjät.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Olisi hyvin hämmentävää jos persuja äänestävistä ei melkoinen osa olisi ihan puhtaita rasisteja, kun mietitään että kaikki puolueen johtavissa paikoissa olevat henkilötkin ovat. Eivätkä sitä edes yritä peitellä. Eikä toki kannatakaan. Lähtee äänestäjät.

Niinpä. Alleviivasit juuri sen pointtini. Kun persut on profiloitunut maahanmuuttoa vastustavaksi, ja jopa rasistiseksi, puolueeksi, teet sinäkin selkeän johtopäätöksen perussuomalaisia äänestävistä.

Ihan samalla lailla jopa tilastoja katsomalla tietyt kansallisuudet ovat osoittautuneet hyvin haastaviksi suomalaiseen yhteiskuntaan integroitumisessa. Onko se ihme, jos lähtökohtaisesti oletetaan näistä maista tulevan integroituvan muita heikommin? Oli rasismia tai ei, tähän pitäisi päättäjien kyetä reagoimaan ja löytää ratkaisu.
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Kun persut on profiloitunut maahanmuuttoa vastustavaksi, ja jopa rasistiseksi, puolueeksi, teet sinäkin selkeän johtopäätöksen perussuomalaisia äänestävistä.
Olisi todella epäloogista jos persuja äänestävistä moni ei olisi ajatusmaailmaltaan rasisti kun miettii että koko puolueen puheenjohtajisto sekä eduskuntaryhmän puheenjohtaja ovat kaikki avoimesti rasisteja.

Miten tästä edes voisi vetää mitään muuta johtopäätöstä.

Kokkareita äänestää keskimäärin rikkaat. Vihreitä maailmanhalaajat. Demareita vanhukset. Vasureita köyhät. Persuja yhdistää ensisijaisesti rasismi.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Persuja yhdistää ensisijaisesti rasismi.

Vai maahanmuuttovastaisuus? On meinaan aika kova statement leimata iso osa Suomen kansasta rasisteiksi, kun valtaosa todennäköisesti on vain ja ainoastaan maahanmuuttovastaisia.

Voisiko olla mahdollista, että noiden tietyistä maista tulevien integroitumis-ongelmien taustalla olisikin joku yhdistävä tekijä? Vaikkapa maan tai kansallisuuden kulttuurissa? Eikö me silloin ihan samalla logiikalla voida olettaa, että suurin osa sellaisesta kulttuurista tulevasta porukasta on niitä integroitumis-ongelmaisia?
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Vai maahanmuuttovastaisuus? On meinaan aika kova statement leimata iso osa Suomen kansasta rasisteiksi
Itse ainakin kohtaan jokapäiväisessä elämässäni tuon tuosta rasisteja. Veikkaan että moni heistä äänestää persuja. En kysele koska en nykyään enää työelämässä puhu politiikasta. Katkeaa verisuoni päästä.

Enkä sanonut että iso osa kansasta. Sanoin että iso osa perussuomalaisten äänestöjistä.

Maahanmuuttovastaisuus nivoutuu hyvin rasismin kanssa.

Se kuuluisa "kriittisyys" vielä on toimivaa argumentointia jos pysytään faktoissa. Itsekin olen sitä mieltä että maahanmuutossa on ongelmia.

Varsinkin tällä hallituskaudella vain persujen edustus on mennyt jo ohi kritiikin ja nykyään puhutaan väestönvaihdoista, lentävistä matoista.
 
Viimeksi muokattu:

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Enkä sanonut että iso osa kansasta. Sanoin että iso osa perussuomalaisten äänestöjistä.

Niin, perusssuomalaisia äänestää n. viideosa suomalaisista äänestysikäisistä. Siitä, kun lasket "ison osan", puhutaan jo aika isosta väkimäärästä..

Maahanmuuttovastaisuus nivoutuu hyvin rasismin kanssa.

Vaan ovat kuitenkin kaksi täysin eri asiaa.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@Noppa10 Vaikka ihmisten arvottaminen synnyinmaansa perusteella onkin lähtökohtaisesti väärin*, mitä tulee maahanmuuttoon, maahanmuuttokriittisimpiä kansalaisiamme huojentaa mitä oletettavimmin se, että Suomeen kohdistuu tällä hetkellä maahanmuuttoa ennen kaikkea niistä maista, joiden kansalaisilla voi olettaa olevan hyvä rekordi integraatiossa.

Viimeisen 12 kuukauden aikana, (Valitsin aikamääreen, sillä juuri 2023 ja 2024 Suomeen on kohdistunut ennätyksellisen voimakas muuttoliike ulkomailta.) ensimmäisiä oleskelulupia / kansainvälistä suojelua / EU-kansalaisten rekisteröintejä Suomi on myöntänyt eniten seuraavista maista tuleville.

1. Ukraina, 2. (EU-kansalaiset yhteensä) / Filippiinit, 3. Intia, 4. Sri Lanka, 5. Kiina, 6. Nepal, 7. Bangladesh, 8. Venäjä, 9. Vietnam, 10. Thaimaa.

Poliittisen tilanteen myötä venäläisten maahanmuuton yllä on kysymysmerkkejä, mutta isossa kuvassa voi sanoa heidänkin integroituneen hyvin. Suomeen siis tullaan tällä hetkellä ennen kaikkea muualta Euroopasta ja Aasiasta.

*Tokihan tämä on arkipäivää, ihan jo siitä syystä, että EU-kansalaisille muutto toiseen jäsenmaahan on merkittävästi helpompi prosessi byrokratian osalta.
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Niin, perusssuomalaisia äänestää n. viideosa suomalaisista äänestysikäisistä. Siitä, kun lasket "ison osan", puhutaan jo aika isosta väkimäärästä..
Mutta en silti sanoisi "isosta osasta kansaa"

Se on totta että Suomessa rasismi on vakava ongelma joka haittaa yhteiskuntamme kehittymistä. Perussuomalaiset on iso ongelma tulevaisuutemme kannalta.
Vaan ovat kuitenkin kaksi täysin eri asiaa.
Ei. Maahanmuuttovastaisuus sisältyy rasismiin.

Ovat eri asioita mutta toinen sisältyy toiseen.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Samanlainen yleistys, kun "kaikki persuja äänestävät ovat rasisteja, tai ainakin vähäsen". Varmaan moni onkin, siitäpä se yleistys liikkeelle lähteekin. Jostain syystä persujen kohdalla on fine yleistää yksilöiden töhöilyjen perusteella isompikin ryhmä, mutta sitten tässä taas ei..
What about... Siis en nähnyt tuossa mitään varauksia. Rajulla kädellä vedetty kokonainen ihmisryhmä vain taustansa perusteella erittäin negatiivisella määrityksellä. Pointtina tuskin ne sinänsä aidot ongelmat vaan se kokonainen ihmisryhmä, että pääsee leimaamaan ihan kaikki. Olisiko tälle jotain kätevää nimitystä?
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vai maahanmuuttovastaisuus? On meinaan aika kova statement leimata iso osa Suomen kansasta rasisteiksi, kun valtaosa todennäköisesti on vain ja ainoastaan maahanmuuttovastaisia.
Ero on kai ainakin osittain siinä, että maahanmuuton vastustajat vastustavat maahanmuuttoa, kun taas rasistit vastustavat jo täällä olevia eri taustoista olevia ihmisiä. On älyllistä epärehellisyyttä väittää olevansa vain maahanmuuttovastainen, jos käyttäytyminen on sitä, että tölvitään Suomessa syntyneitä tummaihoisia. Se on rasismia ja iso osa perussuomalaisten äänestäjästä on rasisteja, puolueen johtohahmoista puhumattakaan.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Ero on kai ainakin osittain siinä, että maahanmuuton vastustajat vastustavat maahanmuuttoa, kun taas rasistit vastustavat jo täällä olevia eri taustoista olevia ihmisiä. On älyllistä epärehellisyyttä väittää olevansa vain maahanmuuttovastainen, jos käyttäytyminen on sitä, että tölvitään Suomessa syntyneitä tummaihoisia.

Niin, näinhän minä juuri itsekin totesin, että ovat kaksi eri asiaa.. (?)
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Itse en usko, että Persujen kannattajat ovat kovin homogeeninen joukko. Joku osa ei pidä maahanmuutosta ainakaan nyky volyymilla, osa on EU kriittisiä, osa konservatiivejä, osa patriootteja. Siis äänestäjät ovat puoluetta hajanaisempia kannoissaan, mutta kokevat, että esim.kokoomus on liian liberaali, ja/tai liian EU-myönteinen. Vaihtoehto on jättää äänestämättä tai äänestää persuja.

Se on selvää, että ne jotka niputtavat kaikki samaan nippuun ja luokittelevat halventavasti kaikki rasiteiksi syyllistyvät itse syrjintään.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Itse en usko, että Persujen kannattajat ovat kovin homogeeninen joukko. Joku osa ei pidä maahanmuutosta ainakaan nyky volyymilla, osa on EU kriittisiä, osa konservatiivejä, osa patriootteja. Siis äänestäjät ovat puoluetta hajanaisempia kannoissaan, mutta kokevat, että esim.kokoomus on liian liberaali, ja/tai liian EU-myönteinen. Vaihtoehto on jättää äänestämättä tai äänestää persuja.

Se on selvää, että ne jotka niputtavat kaikki samaan nippuun ja luokittelevat halventavasti kaikki rasiteiksi syyllistyvät itse syrjintään.
Tuo "itse syrjii joka toisesta sanoo" on siitä kätevä spinnaus, että sillä voi sivuuttaa helposti minkä tahansa kritiikin. PS:llä on kaikenlaisia ulostuloja, mutta kuitenkin se keihäänkärki on "maahanmuuttokriittisyys", jota viestitään julkisesti muunmuassa täysin rasistisilla "vitsillä" heitetyillä twiiteillä ja niiden komppailuilla puolueen puheenjohtajiston toimesta. Puolueen ministerivalinnoista Puisto on ainoa kenen kohdalta ei muistu mieleen suoraan rasistisia ulostuloja ja on muutenkin ainoa kenen ulosantia kestää kuunnella kun arvostaa asiallista ja mielellään myös faktaperustaista keskustelua pelkän päällehuutelun ja letkauttelun ("vitsailun") sijaan. Toki esimerkiksi piiloleikkimestari Juuson tapauksessa maahanmuuttovihamieliset ulostulot jäävät "rokotekriittisten" (upea aate sosiaali- ja terveysministerille muuten) ulostulojen alle.

Toki periaatteessahan voi ihan perustellusti väittää ettei vaikka nyt ex Sinimustan liikkeenkään äänestäjistä saa sanoa että olisivat rasisteja, kun voi siellä joku äänestää vaikka ehdolla olevaa sukulaista ilman omaa rasistista maailmankatsomusta ja aivan varmasti PS:ää äänestää isompi osa oikeasti ei-rasisteja, kuin vaikka tuota puoluekentästä toistaiseksi poistunutta SML:ää. Kuitenkin se PS:n keihäänkärki, jota kärkitoimijansa innolla heiluttavat, on maahanmuuttokritiikiksi verhottu rasistinen öyhötys ja jos sen perusteella tekee äänestyspäätöksen, niin on tuon pakko jollain lailla omaa mieltä kutkutella. Mitä olen vaikkapa ajoittain pienehköllä kotikylällä näitä kriittisiä asioita edelleen jakaneita kuunnellut tovin pidempään, niin sieltä melko nopeaan alkaa tulla myös niitä "klassisia" termejä ja kuinka "semmoiset eivät edes Suomeen kuulu, piste". Samaa retoriikkaa kuulee toki myös isommilla kylillä kun menisi niihin lähiökapakoihin kuuntelemaan.

Tavallaan näen kulman jolla esimerkiksi patriootti äänestäisi PS:ää, mutta käytännössä en pysty näkemään logiikkaa sen takana. Fantasiamaailmassa joku "täysin itsenäinen" Suomi voisi toimia, mutta se vaatisi tolkuttomasti muutoksia reaalimaailmaan jossa heti itärajamme takana on terroristinen mafiajärjestö, joka kaappaisi sen itsenäisen, lue yksinäisen ja sitä kautta turvattoman, naapurinsa hellään kuristusotteeseen välittömästi. Maahanmuuttokin voi useita ahdistaa erilaisista syistä, mutta ainakin itseäni ahdistaa krooninen kestävyysvaje ja katastrofaalinen väestön ikärakenne enemmän, eikä ratkaisuksi tunnu siunaantuvan "kantasuomalaisten" (mikä käsite on muuten jatkuvassa murroksessa esimerkiksi noiden väestönvaihtokellojen ylläpitäjien kauhistukseksi) into alkaa tuottamaan uusia suuria ikäluokkia vaikka niitä miten semmoiseen yritetään vokottaa (Suomi ei tosiaankaan ole mitenkään lapsiperhevihamielinen maa etenkään globaalissa kontekstissa, vaikka semmoista mielikuvaa tahdotaan välillä ilmoille heitellä).
 

DrE

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei. Maahanmuuttovastaisuus sisältyy rasismiin.

Ovat eri asioita mutta toinen sisältyy toiseen.
Maahanmuuttovastaisuus ei sisälly rasismiin. Rasisti voi olla vaikka tyytyväinen nykyisestä värillisten alaluokasta tai vaikka vain tykätä tietystä väristä parinmuodostuksessa.
What about... Siis en nähnyt tuossa mitään varauksia. Rajulla kädellä vedetty kokonainen ihmisryhmä vain taustansa perusteella erittäin negatiivisella määrityksellä. Pointtina tuskin ne sinänsä aidot ongelmat vaan se kokonainen ihmisryhmä, että pääsee leimaamaan ihan kaikki. Olisiko tälle jotain kätevää nimitystä?
Yleistys.
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Minä tunnen ihmisiä elokapinallisista (niitä työssäkäyviä, korkeakoulutettuja joista olen pari kertaa heidän ketjussaan maininnut) rasisteihin. Rasisteihin, jotka sanovat suoraan olevansa sellaisia, joko ylpeillen, uhmakkaasti tai ihan arkipäiväisenä juttuna. Arkipäiväinen rasismi, sellainen jossa romaneita nimitellään kulmahousuiksi ja rahtihameiksi, on yleisempää vanhempien ikäluokkien joukossa.
Empiirisesti sanoisin, että kaikki persut eivät ole rasisteja, eivätkä kaikki rasistit ole persuja, mutta suurin osa rasisteista on myös persuja.
Maahanmuuttovastaisuus taas on usein pelkkä eufemismi, sana jota käytetään peittämään rasistisuus.
Ihmisistä on tietysti moneksi, se että joku on rasisti ei ole koko hänen olemuksensa, ihminen on paljon muutakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös