PS ärsyttää, mutta kuinka paljon näissä lopulta on jutunjuurta? Ainakin itse pyrin julkisen sektorin keskipalkkaisena työntekijänä maksimoimaan omat tuloni siinä missä muutkin. Eri asia tietysti, jos tulot tulevat huijaamalla (maksatetaan kilometrejä, joita ei ajeta), mutta lähtökohtaisesti työsopimukseen kuuluvat edut saa minun mielestäni täysimittaisesti hyödyntää kuka vain puoluekantaan katsomatta. Työn vastuullisuuteen nähden en pidä kansanedustajan palkkaa muutenkaan hirveän ökyisänä, vaikka populisti toisin väittää.
Totta kai saa hyödyntää, eiköhän maksimaaliseen verotukselliseen ja työsuhteelliseen etuun jokainen asioista ymmärtävä tartu.
Yhtälailla se puolueesta riippumatta ärsyttää, kun eduskunnan taksikorttia käytetään työtehtävien hoitamiseen klo 4.51-5.10. Tai selityksenä käytetään, että olisi voinut kulkea Espoosta Helsinkiin julkisilla tai omalla autolla, mutta päätyi käyttämään taksia veronmaksajien piikkiin. Tai nautitaan aamupaloja
meidän rahoilla.
Eihän nämä kansantaloutta heilauta suuntaan tai toiseen, mutta äärimmäisen huonoa esimerkillä johtamistahan tämä on. Etenkin puolueelta, joka ennen ek-vaaleja piti kärkiteemana bensanhintaa ja huusi kovaan ääneen, että pitkien välimatkojen maassa täytyy tukea töihin autoilevia työntekijöitä. No lääke tähän tietysti on kilometrikorvausten omavastuuosuuden kasvattaminen, korvausten maksimisumman pienentäminen ja omista ajeluista maksimaalisten kilometrikorvausten nostaminen.