Mainos

Perussuomalaiset

  • 5 953 321
  • 46 651

Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Onpa taas melko ylimielinen ja linjanmu,ainen lausunto saksikädeltä. Voisi kääntää, että kun ei löydy päteviä, niin laikki kelpaa ja taustoista viis. Näkeehän sen jo siitä, että esim. Rydman nousee ministeriksi asti.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Sanna Antikainen näytteli kuollutta räiskimiseen päättyneen baari-illan jälkeen joitakin päiviä. Karjalainen aivan oikeutetusti peräänkuuluttaa, että olisi hyvä vähän ns. avata tilannetta, jossa hän on juhlinut Helsingin yössä aamuun asti keskellä viikkoa kostean illan vieläpä päättyessä Vornasen aseperseilyyn. Erityisen tärkeää siksi, että hän on ennenkin muun muassa maksellut aamuöisiä taksimatkojaan eduskunnan luottokortilla (toki kärähdettyään maksanut ne eduskunnan tilille takaisin). Lisäksi hänen julkinen presenssinsä perustuu yksinomaan muille vittuiluun.

Bile-Sanna tosin eilen palasi takaisin intärnetsiin, eli ilmeisesti morkkis on hellittänyt. Kontentin laadusta päätellen paluu tapahtui ilman aikuisten valvontaa.

Viimeksi muokattu:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Sanna Antikainen näytteli kuollutta räiskimiseen päättyneen baari-illan jälkeen joitakin päiviä. Karjalainen aivan oikeutetusti peräänkuuluttaa, että olisi hyvä vähän ns. avata tilannetta, jossa hän on juhlinut Helsingin yössä aamuun asti keskellä viikkoa kostean illan vieläpä päättyessä Vornasen aseperseilyyn. Erityisen tärkeää siksi, että hän on ennenkin muun muassa maksellut aamuöisiä taksimatkojaan eduskunnan luottokortilla (toki kärähdettyään maksanut ne eduskunnan tilille takaisin).

Bile-Sanna tosin eilen palasi takaisin intärnetsiin, eli ilmeisesti morkkis on hellittänyt. Kontentista päätellen paluu tapahtui ilman asianmukaista valvontaa.

En kyllä löydä logiikkaa tuosta yhteydestä Näkkäläjärveen. Tai no, Kaukola taitaa olla SDP:n poliitikkoja, mutta ei nyt tuollaista ylinopeutta tarvitse minusta puolustella millään whataboutismilla.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En kyllä löydä logiikkaa tuosta yhteydestä Näkkäläjärveen. Tai no, Kaukola taitaa olla SDP:n poliitikkoja, mutta ei nyt tuollaista ylinopeutta tarvitse minusta puolustella millään whataboutismilla.
Hyvä muistutus minulle: "Älä helvetissä liity Twitteriin"

edit: äxään
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
On Kaukola itsellekin raskas useimmiten, mutta miksi hänelle pitää lähteä näpäyttämään jollain, mikä ei liity asiaan mitenkään.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Kyseessä on persuille lajityypillinen käyttäytyminen, niin kutsuttu ”kato, orava! - puolustus, jolla käännetään huomio itselle kiusallisesta asiasta johonkin ihan muualle.

Joo ja rinnalla kulkee jonkinlainen kauna ja pakkomielle tätä Kaukolaa kohtaan. Hän saa hyvin paljon nimittelyä ja nälvintää, vaikka oikeaan osuukin melko usein. Melko usein, koska itsekään en tosiaan kaikessa lähtisi aivan samalle linjalle.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Kyseessä on persuille lajityypillinen käyttäytyminen, niin kutsuttu ”kato, orava! - puolustus, jolla käännetään huomio itselle kiusallisesta asiasta johonkin ihan muualle.
Miksi Otto Meren ylinopeus olisi Persuille "kiusallinen asia"?

Otto Meri on kokoomuslainen Helsingin kaupunginvaltuutettu joka taitaa olla tätä oikeistoliberaalia siipeä puolueessaan, joten kyse ei voi olla mistään teresammallahti/attekaleva-henkisestä aatteellisesta sielujen sympatiastakaan.

Lisäksi muun puolueen kuin Persujen rikosjuttujen esiintulo lienee Persuille tervetullut ilmiö koska se sotkee tiettyä narratiivia.
 
Sitä minäkin ihmettelin, ja itse asiassa ajattelin, että persujen kannalta erilaiset kohut muiden puolueiden ympärillä olisivat juuri nyt tietyllä tavalla hyvä asia. Bile-Sanna päätti joka tapauksessa tehdä paluun internetsiin vingahtamalla "kato orava" -whataboutismilla demareiden suuntaan, jonka tuloksena yleisön huomio - yllättäen - kiinnittyi hänen omiin ja Vornasen muutaman viikon takaisiin biletyksiin seurauksineen.

On se hönö.
 
Tuamas

Jäsen
Miksi Otto Meren ylinopeus olisi Persuille "kiusallinen asia"?
...
Lisäksi muun puolueen kuin Persujen rikosjuttujen esiintulo lienee Persuille tervetullut ilmiö koska se sotkee tiettyä narratiivia.

Olet oikeassa, tässä lienee olennaisempi kulma se, että pääsi vittuilemaan Ulla Kaukolalle, joka tuntuu aiheuttavan melko voimakkaita tunteita.

Itse ajattelin tätä hallituksen sisäisenä solidaarisuuden osoituksena, jollainen se ei tainnutkaan olla Meren profiiliin stemmattuna, vaan tässä olikin olennaista päästä vähän näpäyttämään ärsyttävää demaria.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kyseessä on persuille lajityypillinen käyttäytyminen, niin kutsuttu ”kato, orava! - puolustus, jolla käännetään huomio itselle kiusallisesta asiasta johonkin ihan muualle.

Tämä toki on tyypillistä kaikille poliitikoille. Kokoomuksessa syytetään edellistä hallitusta, vaikka tästä syyttelystä on pitkälti päästy eroon ja nähdään aiemmat hallitukset syyllisinä mm. kestävyysvajeeseen. SDP:ssä on rehellisyyteen vielä matkaa. Soten ongelmat on Kiurun mukaan Orpon hallituksen ja Cronbergin hyödytön idiotismi voidaan Tuomiojan tapaan sivuuttaa USA:n poliittisilla vainoilla.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olet oikeassa, tässä lienee olennaisempi kulma se, että pääsi vittuilemaan Ulla Kaukolalle, joka tuntuu aiheuttavan melko voimakkaita tunteita.

Itse ajattelin tätä hallituksen sisäisenä solidaarisuuden osoituksena, jollainen se ei tainnutkaan olla Meren profiiliin stemmattuna, vaan tässä oli olennaista päästä vähän näpäyttämään ärsyttävää demaria.
Ja ehkä joku kissanpentu jäi tai ainakin olisi voinut jäädä kaaharin auton alle ja siksi tuli kissat mieleen.
 
Andromeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Tämä Antikainen alkoi kerran puhumaan kyselytunnilla ihan eri aiheesta mikä oli sillä hetkellä keskustelun aiheena. Toiset edustajat katsoi ihmeissään ja myötähäpeissään, ja taisi olla niin että puhemieskin joutui huomauttamaan että nyt puhutaan eri asiasta. Silloin tuli tunne, että tällä henkilöllä ei ole kyllä kaikki inkkarit kanootissa. Varmaan osa palstalaisistakin muistaa tämän kyselytunnin. Oli edellisen hallituksen aikaan noin pari vuotta sitten.
 
Ice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Jerry100, Hereworth

Oli tämän hallituksen aikaan, koska Halla-aho oli puhemiehenä.
Ja kun Halla-aho huomautti, että nyt menee asian vierestä, niin Sanna pyysi anteeksi herra puhemieheltä ja jatkoi muina naisina edelleen asian vierestä puhumista.
Silloin kävi mielessä, että olisiko joku puhallus- ja sylkitesti paikallaan tehdä tälle edustajalle.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Tämä Antikainen alkoi kerran puhumaan kyselytunnilla ihan eri aiheesta mikä oli sillä hetkellä keskustelun aiheena. Toiset edustajat katsoi ihmeissään ja myötähäpeissään, ja taisi olla niin että puhemieskin joutui huomauttamaan että nyt puhutaan eri asiasta. Silloin tuli tunne, että tällä henkilöllä ei ole kyllä kaikki inkkarit kanootissa. Varmaan osa palstalaisistakin muistaa tämän kyselytunnin. Oli edellisen hallituksen aikaan noin pari vuotta sitten.
Eikös Antikainen tälläkin hallituskaudella alkanut puhumaan jostain muusta, kun kyseisestä aiheesta? Halla-aho sitten puhemiehenä huomautti Antikaista, että nyt keskustellaan eri aiheesta.
 
Andromeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Eikös Antikainen tälläkin hallituskaudella alkanut puhumaan jostain muusta, kun kyseisestä aiheesta? Halla-aho sitten puhemiehenä huomautti Antikaista, että nyt keskustellaan eri aiheesta.
Sama keissi, muistin ajanjakson väärin. Tosiaan Halla-aho oli puhemiehenä, joten oli nyky hallituksen aikaan.
Kun tuli julkisuuten pistoolisankarin tapauksen aikaan, niin muistin että tämä sama tyyppi kyseessä.

Piti kertoa uutisiin että oli paikalla, mutta ei voinut kertoa sen enempää. Ihan hölmö vaikutelma tuli siitäkin.
 
DrE

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miksi Otto Meren ylinopeus olisi Persuille "kiusallinen asia"?

Otto Meri on kokoomuslainen Helsingin kaupunginvaltuutettu joka taitaa olla tätä oikeistoliberaalia siipeä puolueessaan, joten kyse ei voi olla mistään teresammallahti/attekaleva-henkisestä aatteellisesta sielujen sympatiastakaan.

Lisäksi muun puolueen kuin Persujen rikosjuttujen esiintulo lienee Persuille tervetullut ilmiö koska se sotkee tiettyä narratiivia.
Sivuhuomiona Sammallahti sijoittuu kevyesti kokoomuksen liberaalisiipeen.
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Jenna Simula on kyllä minulle täysi mysteeri, että mistä sille tyypille löytyy äänestäjiä. Luvalla sanoen, niin aika vähillä antimilla se pyörii tuolla eduskunnassa. Hän oli vasta käynyt Brasiliassa valiokuntavierailulla ja nieli Brasilian tarjoaman propagandapaukun maataloudesta koukkuineen päivineen. Ei minkäänlaista ajatustakaan siitä, että ehkä Brasilian maataloudessa ei kaikki ole niin kuin maan hallitus hänelle kertoo ja esittelee.

Toinen asia on nämä puupäiset pyssynäkemykset. Niissä toki olen kategorisesti muutenkin eri mieltä, mutta ei nyt tänä keväänä ole ehkä paras hetki koko puolueeltakaan alkaa puolustamaan ikivanhoja käsiaselupia, saatika että aletaan puhumaan aseen hankkimisen helpotuksista. Suomessa tapahtuu jo muutenkin aivan tarpeeksi välikohtauksia aseiden kanssa.
 
Andromeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Jenna Simula on kyllä minulle täysi mysteeri, että mistä sille tyypille löytyy äänestäjiä. Luvalla sanoen, niin aika vähillä antimilla se pyörii tuolla eduskunnassa. Hän oli vasta käynyt Brasiliassa valiokuntavierailulla ja nieli Brasilian tarjoaman propagandapaukun maataloudesta koukkuineen päivineen. Ei minkäänlaista ajatustakaan siitä, että ehkä Brasilian maataloudessa ei kaikki ole niin kuin maan hallitus hänelle kertoo ja esittelee.
Hän oli täsmäehdokas persuille Oulun seudulla imemään ääniä nuoremmalta mamu vastaiselta äänestäjäkunnalta.
Tämä on fakta ja vastaus pohdiskeluusi millä antimilla on eduskunnassa. Kertonee siis aika paljon..
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ja muut altavastaajat
Hakkarainen ryöpyttää persuja.
Teuvosta voi ja pitääkin olla montaa mieltä, mutta ei hän väitteissään ole väärässä. Persut ovat selvästi alkaneet "siistimään" julkikuvaa, mikä on hallitusvastuussa olevalle puolueelle hyvinkin normaalia. Mutta pohjimmiltaan puolue on kuitenkin "kansan syvien rivien" ääni, jolloin siinä pitää olla myös sitä tietynlaista rosoisuutta. Sitä rosoisuutta ei edusta Purra eikä Rydman, mutta Hakkaraisen kaltaisen kansanmiehet ovat puolueelle äänissä hyvinkin arvokkaita.

Onkin mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuu, jos kannatus tulee vielä tuosta alemmas. Kansanedustajien määrä on nyt niin suuri, että sieltä saatetaan alkaa tekemään näyttäviäkin irtiottoja.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Teuvosta voi ja pitääkin olla montaa mieltä, mutta ei hän väitteissään ole väärässä.
Toisaalta jos syyttää puoluetovereitaan vallanhimosta, eikä itse ymmärrä miksi hänen ”edustuksensa” Brysselissä ei ansainnut puoluetovereiden mielestä jatkokautta, niin vähän hitaalla vaihteella taitaa Teuvokin ajella.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Me ollaan oikeasti EU-myönteisin puolue. T: "riikka"
Kaisa Garedew: Hold my maito.

On nämä kyllä vekkuleita.

Tuo henkilö nyt on täysin sekaisin, mutta edustaa toisaalta ihan aidosti äänestäjiään ja on kaikkea muuta kuin keskenään näissä sekoiluissaan puolueessaan. Taas sitä moneen kertaan harmittelemaani PS:n ongelmaa, että katto on korkealla ja seinät leveällä jokaisen kiukkuisen establishmentinvastustajan tulla ja öyhöttää. Siellä jää herkästi ne fiksut ja asialliset jalkoihin kun estradin vie äänekkäimmät mölyäjät ja koulukiusaajat, sekä rokote- ja/tai sivistysvaltiovastaisuutta eniten messuavat. Touhu on paikoin skitsofrenisenkin oloista kun tosiaan samalla pikkuhiljaa harjaillaan noita aiempia lööppikuninkaita tai hakaristinpiirtelijöitä pois, mutta jäljellä on kuitenkin disinformaatiolla lietsotulla polarisaatiolla elävää porukkaa joiden juttujen perusteella ei hirveän kaukana ole toiveet mm. "hyvien kahdenvälisten suhteiden" palauttamisen vaatimiseen, kun esimerkiksi tuo EU:sta ja muista länsimekanismeista irtoaminen ei johda kuin yhteen suuntaan ja suunnan pitäisi olla täysin selvä aivan kaikille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös