Niinpä. Saattaa olla vain henkilö, jolle viina ei sovi, vaikka ei varsinainen alkoholisti ole. Kaikki meistä ovat nähneet näitä, joista tulee riitaisia kännissä. Äänekästä mesomista, jossa lähellä on aina jonkinasteinen töniminen ja isottelu ja joillakin näillä lisänä vastakkaisen sukupuolen innokas lähentely ja lääppinen.Voi olla alkoholismi, mutta ei välttämättä. Selkeästi alkoholiongelma kuitenkin kyseessä ja kun ei ollut ensimmäinen kerta kun töpeksinyt isommin humalassa, ei kaiketi ole ongelmaa itse sisäistänyt, kun ollut ase matkassa ja painanut aamuneljään Ihkussa. Kaikille ei viina sovi ja vaikka tavallisia kansalaisia kansanedustajatkin ovat, ainahan sitä toivoisi että heillä olisi harkintakykyä.
Eli niitä ihmisiä joiden pitäisi jättää kaikki pikkujoulut, tykypäivät, merkkijuhlat, häät ym. väliin, jos eivät osaa olla juomatta niissä alkoholia.