Perussuomalaiset

  • 5 406 129
  • 43 539

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Ihmiset harvoin eksyvät siihen puolueeseen, minkä ohjelma heitä puhuttelee. Fiksuilla ihmisillä puolestaan ei ole pakkoa liittyä mukaan. Sen sijaan sieltä voi pompsahtaa ministeriksi asti henkilö joka on kuutamolla kaikesta.
Aika karmealtahan tämä vaikuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon kannalta kun ministerinsalkku on annettu henkilölle jonka on ilmeisesti tarkoituskin toimia lähinnä kynnysmattona VM:lle ja maalina kritiikille. Sinänsä siis kaikki sympatia Kaisa Juusolle, kenen tapauksessa en ihmettelisi vaikka ministerikauden jälkeen jättäisi kaiken julkisen ja poliittisen elämän. Jotenkin on fiilis että maantieteellisen kattavuuden lisäksi Purra tahtoi STM:n johtoon lapaseksi katsotun henkilön, jolla ei riitä poliittinen kokemus ja kovuus, eikä toisaalta myöskään aika opetella ja sisäistää noita asioita ennen kun leikkuri on jo viuhunut.

STM:n ja jatketusti mm. tuon vanhustenhoidon suhteen tuntuu siltä, että paras henkilötason päätös "arvokkaan vanhuuden" suhteen, olisi alkaa mättää nopeasti paljon suolaa ja kovia rasvoja sisältävää evästä ja toivoa että kuolisi kerrasta ns. kirveenvarteen ettei vahingossakaan tarvitsisi joutua mihinkään vanhuspalveluihin turvautumaan. Kuvittelisin, että leikkuriväellä on lähisukulaisineen omat yksityisen puolen palvelusopimukset sorvattuna. Hankalalta tuntuu ainakin kuvitella että henkilö järkkäisi itselleen tai läheisilleen loppusijoitusta semmoisiin olosuhteisiin jotka tulevat olemaan faktisesti vielä reilusti karmeammat, kuin mitä esimerkiksi Kaisa Juuso tuossa -19 vaalipamfletissaan, tai -12 poliittisessa heräämisessään on kuvannut.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Aitosuomalaista värinää taas. Savipassilla tullaan ja rikostilastoja paisutetaan. Toivoisi, että pikkuhiljaa silmät avautuisi ja nähtäisiin nämä maaltamuuton ongelmat. 1960-luvulta asti tätä on yritetty ja ei ole toiminut. Ei ole toiminut missään länsimaisessa maassa, miksi Helsinki olisi poikkeus. Täällä on rötöstelijöitä omastakin takaa ihan tarpeeksi, ei tarvisi yhtään enempää tänne veronmaksajien rahoilla roudata. Kuinkahan paljon tämänkin kunniakansalaisen kultamuninta helsinkiläisille maksaa. Ja jos lasketaan kaikki kustannukset, kuten esimerkiksi asuntojen hintojen nousu, kun nämä nämä tänne tulvivat, ollaan miljardeissa. Mutta sanopa tämä ääneen, niin olet rasisti.
Eikä tästäkään seuraa muuta kuin pään silittelyä, kun tälläkin Vornasella on suojaväri kohdillaan. Postimerkki perseeseen ja palautus sinne mistä on tullutkin!
 
avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska

Mäkeläkin kommentoi vielä maltillisena.
Työrauha ja työrauha.

Jos kyseessä olisi joku vähänkin noita spedejä tummempi kaveri, olisi twitterit, tiktokit, facebookit ja ylilaudat täynnä suu vaahdossa rustattuja sekoiluja.

Ei meillä mitään kaksoisstandardeja ole.

Näin Lappeenrannasta päin lähtöisin olevana häpeän tuota pelleä aina kun vain muistan olemassaolon.
 
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purran yleisötilaisuudet on peruttu tältä päivältä, puolue kertoo viestipalvelu X:ssä.

Purran oli tarkoitus olla iltapäivällä Salossa ja Turussa.

Syytä perumisille puolue ei kerro.
Yle uutisoi. Eikö kansanliikkeen johtajalle ja rehelliselle ja suorapuheiselle valtiovarainministerille maistu kansalaispalaute ja lehdistön kysymykset? Alkaa käydä vähän tylsäksi tämä persujen taktiikka, jossa ministerin natsikirjoittelujen tai kansanedustajan väkivaltarikosten paljastuessa laitetaan puhelimet kiinni, kirjoitetaan joku äkkiväärä tviitti ja sitten hautaudutaan tyynyn ja peiton alle. Tuollaisella vastuunkannon tasolla tavallinen duunari saisi potkut tai työtön karenssia.

E: poistettu Raksilan mediakuution kokoinen otsikko tuosta sitaatista.

E2: lisätty sitaatti kokonaan uudestaan, kun tämähän menee nyt allekirjoittaneella yhtä päin persettä kuin perussuomalainen baari-ilta.
 
Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Työrauha ja työrauha.

Jos kyseessä olisi joku vähänkin noita spedejä tummempi kaveri, olisi twitterit, tiktokit, facebookit ja ylilaudat täynnä suu vaahdossa rustattuja sekoiluja.

Ei meillä mitään kaksoisstandardeja ole.

Näin Lappeenrannasta päin lähtöisin olevana häpeän tuota pelleä aina kun vain muistan olemassaolon.
Tai Edellisestä hallituksesta. Silloin vaadittiin jo huumetestejä.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Miten se menee näissä kansanedustajien rikosepäilyissä, kun epäilty on vielä siviiliammatiltaan poliisi, tutkiiko asian KRP vai syyttäjälaitos? Entä mahdollinen syyteharkinta, tekeekö sen valtionsyyttäjä?
 
msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Vähemmän yllättävää että MTJ:llä on tässä tapauksessa eri ääni kellossa kun kyseessä on persu.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Yle uutisoi. Eikö kansanliikkeen johtajalle ja rehelliselle ja suorapuheiselle valtiovarainministerille maistu kansalaispalaute ja lehdistön kysymykset? Alkaa käydä vähän tylsäksi tämä persujen taktiikka, jossa ministerin natsikirjoittelujen tai kansanedustajan väkivaltarikosten paljastuessa laitetaan puhelimet kiinni, kirjoitetaan joku äkkiväärä tviitti ja sitten hautaudutaan tyynyn ja peiton alle. Tuollaisella vastuunkannon tasolla tavallinen duunari saisi potkut tai työtön karenssia.

E: poistettu Raksilan mediakuution kokoinen otsikko tuosta sitaatista.

E2: lisätty sitaatti kokonaan uudestaan, kun tämähän menee nyt allekirjoittaneella yhtä päin persettä kuin perussuomalainen baari-ilta.
Sinällään ihan pätevä suunnitelma kyllä Perussuomalaisilta että johto ei mene minnekään puhumaan, ennenkuin on saatu strategia kuntoon että miten viestitään ja mistä. En nyt tässä alkaisi puhumaan mistään pakoilusta ainakaan tässä kohtaa. Varmaan mietitään Perussuomalaisten toimistolla että mitä vittua nyt tehdään, miten erotetaan tämä henkilö, onko kyse alkuun väliakaisesta erottamisesta vai lopullisesta jne. Samalla varmaan Vornaseen ollaan yhteydessä ja koitetaan sanoa, että olisi varmaan aika ottaa lomaa nyt heti alkuun.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Halventava ilmaus ”Yön Timo” on nyt saanut ihan uuden konkreettisen merkityksen.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Sinällään ihan pätevä suunnitelma kyllä Perussuomalaisilta että johto ei mene minnekään puhumaan, ennenkuin on saatu strategia kuntoon että miten viestitään ja mistä.
Tähän saattaa sisältyä myös sellainen, että heilläkään ei ole vielä tietoa siitä, mitä se yksi sankari itse asiassa teki, ja käyttävät aikansa sen asian selvittämiseen.
 
MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Riikka Purra peruu tämän päivän julkiset esiintymiset turvallisuuteen vedoten. Onko vornainen mennyt aloittamaan rotusodat? Nojoo todella vakava asia, mutta myös ennenkaikkea erittäin kiusallinen kaikille persuöyhöttäjille. Myös oikeistohallitukselle kokonaan taas yksi uusi kohu. Samanlaista seurantaa kaipaisi kuin Jypin juhlavuoden seurantaketju.
 
Riikka Purra peruu tämän päivän julkiset esiintymiset turvallisuuteen vedoten.
Kuka kissan häntää nostaa ellei kissa itse. Eli haluan muistuttaa pari sivua sitten puhumastani perussuomalaisten (ja fasistien laajemminkin) tarpeesta siirtää aina itsensä uhrin asemaan. Tässähän Purra tekee juuri sitä. Perussuomalainen kansanedustaja tekee väkivaltarikoksen ja mitä tekee Purra: vihjailee, että itse asiassa häneen kohdistuu tällä hetkellä turvallisuusuhka.

E: kirjoitettu Purran sukunimi isolla.
 
Viimeksi muokattu:

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Mäkeläkin kommentoi vielä maltillisena.

Tämä on isompi yllätys kuin se, että joku persu kantaa pistoolia baarissa. Jos on ampunut kantasuomalaista, on kyseessä äänestäjien valtaisa pettäminen. Vähän sama kuin Trump rakentaisi muurin Texasin ympärille. Vakavasti ottaen tuskin ampunut ketään kohti, eiköhän tuosta olisi jo uutisoitu. Varoituslaukaus tms. Edellytkset jatkaa tehtävässään heikot. Sellainen teko että aika harva persu edes jaksaa puolustella. Se että kantaa asetta baarissa kertoo jostain. Tavallisella ihmisellä ei ole mitään tarvetta kantaa asetta Suomessa. Todennäköisemmin ammut itseäsi kännissä reiteen, kuin että aseesta on apua yhteiskunnalle.
 
Viimeksi muokattu:

MegaForce

Jäsen
Missäköhän vaiheessa on ottanut aseen matkaan? Jos on ollut jo eduskunnassa mukana, niin on lisää ”mitä vittua”.
Tähän on kaksi vauhtoehtoa: joko ase on löytynyt illalla/yöllä täysistunnon jälkeen matkalla eduskuntatalosta Ihkuun (eivät ole kaukana toisistaan) tai sitten ase on ollut eduskunnassa esimerkiksi työhuoneessa, tai istuntosalissa mukana.
 
20 vuoden rivikyttä on päässyt isolle kirkolle ja onhan se nyt todella harmi, että pelkää oman henkiraasunsa puolesta kun yäsyrämellä ei edes pesää saa. Mutka taskussa tuo turvallisuutta, sehän on ihan selvä.

Jos kyttä onkin ollut autolla liikkeellä niin asehan on voinut olla esim. auton hanskalokerossa????
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Että siis niin mitä että?

Poistettu lainaus, koska myös lainattua viestiä muokattu.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kuka kissan häntää nostaa ellei kissa itse. Eli haluan muistuttaa pari sivua sitten puhumastani perussuomalaisten (ja fasistien laajemminkin) tarpeesta siirtää aina itsensä uhrin asemaan. Tässähän Purra tekee juuri sitä. Perussuomalainen kansanedustaja tekee väkivaltarikoksen ja mitä tekee purra: vihjailee, että itse asiassa häneen kohdistuu tällä hetkellä turvallisuusuhka.

Asia on vakava. Jos kertomasi pitää paikkansa ja Purra on perunut puhujatilaisuuksia uhan vuoksi, hänelle on todennäköisesti kerrottu mahdollisesta turvallisuusuhasta niiden tahojen kautta, jotka pääministerin turvasta vastaavat. Puhumisten peruminen turvasyistä Suomessa on niin poikkeuksellista ja pääministerin erityisesti, että syy perumiselle on uskoakseni muidenkin kuin pääministerin arvio turvallisuusuhasta.

e: sanajärjestystä ymmärrettävämmäksi.
 
Asia on vakava. Perussuomalaiset on vuosia radikalisoinut suomalaista kansalaisyhteiskuntaa, ja nyt jopa vaaleilla valittu kansanedustaja käyttäytyy kuin katujengiläinen.

Jos jokin riippumaton taho paljastaa, että Purraan on todella kohdistunut aito turvallisuusriski, niin nostan käteni virheen merkiksi pystyyn. Siihen asti pidätän oikeuden väittää, että Purra tekee sitä, mitä hän on tehnyt jokaisessa perussuomalaisiin kohdistuvassa kriisissä: piilottelee medialta ja tekee itsestään uhrin.
 
Tuamas

Jäsen
Asia on vakava. Jos kertomasi pitää paikkansa ja Purra on perunut puhujatilaisuuksia uhan vuoksi, hänelle on todennäköisesti kerrottu mahdollisesta turvallisuusuhasta niiden tahojen kautta, jotka pääministerin turvasta vastaavat. Puhumisten peruminen turvasyistä Suomessa on niin poikkeuksellista ja pääministerin erityisesti, että syy perumiselle on uskoakseni muidenkin kuin pääministerin arvio turvallisuusuhasta.

e: sanajärjestystä ymmärrettävämmäksi.

Tai sitten otetaan occamin partaveitsi käyttöön ja todetaan, että todennäköisemmin populisti haluaa uhriutua eikä jaksa kuunnella kentän vittuilua.
 
Suosikkijoukkue
Ranskan välieräjoukkue 1995, Leijonat 1988
Asia on vakava. Jos kertomasi pitää paikkansa ja Purra on perunut puhujatilaisuuksia uhan vuoksi, hänelle on todennäköisesti kerrottu mahdollisesta turvallisuusuhasta niiden tahojen kautta, jotka pääministerin turvasta vastaavat. Puhumisten peruminen turvasyistä Suomessa on niin poikkeuksellista ja pääministerin erityisesti, että syy perumiselle on uskoakseni muidenkin kuin pääministerin arvio turvallisuusuhasta.

e: sanajärjestystä ymmärrettävämmäksi.
"Turvallisuusuhka" paljastuu seuraavana päivänä siitä kun oman kansanedustajan aiheuttama skandaali on paljastunut. On se jännä.

Ilman persulaseja maailmaa katsovien mielestä todennäköisempi selitys on varmasti se, ettei rouva vastuunkantaja uskalla mennä vastaamaan median ja kansalaisten kysymyksiin, koska ei saa itse päättää keskustelunaihetta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös