Perussuomalaiset

  • 5 400 351
  • 43 522

penalalli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Leeds United
Vaikkei aiheeseen liity, niin en ole eläessäni katsonut ainuttakaan tositv-ohjelmaa, joten lienenkin jäävi
kommentoimaan tähän aiheeseen. Sinulle vaikuttavat tutummilta.
 

Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Kokoomuksen johdolla ja PS:n ollessa hallituksessa toivottavasti seuraa mm. päällekkäisten urheilukisojen karsiminen (livenä kaupalliset + YLE) ja luopuminen mm. poliittisesti harhautuneista ja erittäin kalliista olympialaisista monen muun maan tapaan. Periaate on se, että jatkossa kaupallinen media hoitaa oman osuutensa ja YLE omansa. Mielestäni Venäjän osallistumista savuverhon avulla kisoihin Ukrainan sodan ja pakotteiden aikana ei tarvitse näyttää missään YLE:n lähetyksessä.

Hallitusneuvotteluissa ehkä hieman täsmentyy YLE:n tuleva rooli. Silloin muutoksia on faktapohjaisesti kommentoitavissa.

Ylellähän taitaa olympialaisistakin olla sopimukset vuoteen 2032 asti. Hieman saadaan siis näistä leikkaamisten talousvaikutuksia odotella. Ja tuo yle+yksityinen osapuoli on varmaan se tapa, millä näitä voidaan jatkossa Suomessa edes nähdä. Ainakaan suomeksi selostettuna. Mutta luiskaan vaan.
 

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Minusta Peltokangas olisi jämpti kaveri sisäministeriksi.
Ääni on ainakin todistettavasti niin kova, että neuvotteluissa kaikki varmasti kuulisivat, vaikka neuvottelupöytä olisi pituudeltaan mallia "Putinin pöytä".
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Eiköhän tuolla aamun Hesarin fanijutulla saada valtiovarainministeri Purra leikkaamaan Yleltä muutamat sadat miljoonat, jotka voi sitten laittaa pensan hinnan alentamiseen.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Missä vaiheessa bensasta tuli pensa? Kielellä on toki tapana kehittyä ajan myötä ja bensakin on lyhennelmä lainasanasta.

Mitä tulee tuohon Hesarin juttuun, kaiketi meneillään on vielä eräänlainen kuherruskuukausi, liberaali etelän median asennoituessa Persujen olevan taas kerran hallitusvastuussa ja lienevät havainneen, että suoraviivaisimmat kauhistelut kannattaa jättää Twitteriin. Varmasti kritiikkiäkin on luvassa jo lähitulevaisuudessa.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Yle tuntuu kyllä jakavan mielipiteitä. Yhdelle se on täysin koskematon, suorastaan ylivertainen. Toinen vaatii sen alasajoa - eikä kyse ole mistään "ay-kielisestä alasajosta" vaan se ajettaisiin oikeasti alas. Välimuotoja ei ole.

Kyllä minusta on pystyttävä keskustelemaan, tarvitseeko Yle oikeasti enää kahdeksaa radiokanavaa ja kolmea televisiokanavaa. Kumpikin kun on yhä enenevissä määrin mennyttä maailmaa ja sisällöt siirrettävissä verkkoon - kuten Yle on mediakentässä poikkeuksellisen ansiokkaasti jo tehnytkin. Jungnerillehan naurettiin Maikkarilla tämän arvioitua television menevän nettiin. Mitenkäs siinä kävikään...

Ja tuo yle+yksityinen osapuoli on varmaan se tapa, millä näitä voidaan jatkossa Suomessa edes nähdä. Ainakaan suomeksi selostettuna.
Ainakin viime katsomalta Viaplay, Discovery ja MTV ovat kyllä tuottaneet suomenkielisiä lähetyksiä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Alba

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Mielenkiintoinen artikkeli Riikka Purrasta (maksumuuri):

Luin tuon äsken. Pitkä juttu eikä se minusta ollut kovin mielenkiintoinen. Ei sisältänyt mitään uutta eikä toimittaja pyrkinyt mitenkään haastamaan Purraa. Muistutti naistenlehtijuttua.
 

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Viimeksi muokattu:

PtG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Edmonton, FC Pojat
Kylläpä se nyt kiukuttaa.



Edit. Itse olen kyllä päinvastaista mieltä. Ei mitään ihmisiin liittyviä päätöksiä voi tehdä, jos ei pohjalla ole yhtään empatiaa, kykyä ymmärtää toisen ihmisen näkökulmaa.


Ymmärsinkö nyt Purraa oikein? Hän on lähdössä täysillä estämään ilmastonmuutosta ja luontokatoa. Tällaisiin ihmisten aiheuttamiin ongelmiin on turha sekoittaa empatiaa autoilijoita, turkistarhaajia tai muitakaan kohtaan.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Edit. Itse olen kyllä päinvastaista mieltä. Ei mitään ihmisiin liittyviä päätöksiä voi tehdä, jos ei pohjalla ole yhtään empatiaa, kykyä ymmärtää toisen ihmisen näkökulmaa.
Niinpä - ellei politiikan perustana ole empatia, halu tehdä hyvää ja parantaa maailmaa niin mikä sitten? Sitten niistä keinoista voi olla todella radikaalistikin eri mieltä. En vähääkään epäile, etteikö joku Orpo ole sangen empaattinen poliitikko, joka vilpittömästi haluaa parantaa kansalaisten elinolosuhteita oman talouspolitiikkansa kautta. On ihan käsittämätöntä, että yksikään poliitikko puhuisi empatiaa vastaan. Onko tämä taas jotain kulttuurisotaa tmv?
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Niinpä - ellei politiikan perustana ole empatia, halu tehdä hyvää ja parantaa maailmaa niin mikä sitten?
Kun persujen koko politiikan keskeisin sisältö ja tärkein päämäärä bensan hinnan alentamisen ohella on sulkea Suomen rajat ihmisiltä, jotka ansaitsevat alle suomalaisten mediaanipalkan niin ei tuossa empatiaa tarvita.
 

Aihio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Itse toivon Huhtasaaresta ja Peltokankaasta ministereitä, saadaan lisää arkipäivän komediaa Arkadianmäelle.

Muuten n.3500 Porilaista äänesti Huhtasaarta.
 

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Kun persujen koko politiikan keskeisin sisältö ja tärkein päämäärä bensan hinnan alentamisen ohella on sulkea Suomen rajat ihmisiltä, jotka ansaitsevat alle suomalaisten mediaanipalkan niin ei tuossa empatiaa tarvita.
Itse luulin, että ne ovat maahanmuuttopolitiikan muokkaaminen pohjoismaiselle tasolle, ilmastopolitiikan suhteuttaminen yleiseurooppalaiseen standardiin, ja EU:n liittovaltiokehityksen sekä velkaunionin vastustaminen.
 

Zeic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
On ihan käsittämätöntä, että yksikään poliitikko puhuisi empatiaa vastaan. Onko tämä taas jotain kulttuurisotaa tmv?
Efective altruism liike on myös puhunut empatiaa vastaan. Empatian vikana on se että se perustuu välittömään tunnereaktioon ja ohittaa faktat. Empatialle on arvokkaampaa käyttää 100000 dollaria yhden itkevän lapsen pelastamiseen mitä pelastaa sillä 10000 ihmisen henki. Empatia ylikorostaa yksittäistapausta ohi yleisen edun. Empatia kohdistuu herkästi itselle läheisiin ihmisiin ja siten jakaa ihmiset meihin ja heihin. Se on spottivalo joka näyttää tarkasti yhden kohdan ja unohtaa kaiken muun. Jos haluamme muuttaa maailmaa paremmaksi niin pelkkä kyky samaistua toisen tunteisiin ei ole siihen ainoa ihmelääke. Purran kirjoitusta en ole edes lukenut, mutta tässä silti veikkaus mistä on saattanut olla kyse. Esim. tässä BBC jutussa on suunnilleen kirjoittamani kaltaista asiaa, etten näyttäydy yhtä paskiaisena.
 
Viimeksi muokattu:

DrE

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niinpä - ellei politiikan perustana ole empatia, halu tehdä hyvää ja parantaa maailmaa niin mikä sitten? Sitten niistä keinoista voi olla todella radikaalistikin eri mieltä. En vähääkään epäile, etteikö joku Orpo ole sangen empaattinen poliitikko, joka vilpittömästi haluaa parantaa kansalaisten elinolosuhteita oman talouspolitiikkansa kautta. On ihan käsittämätöntä, että yksikään poliitikko puhuisi empatiaa vastaan. Onko tämä taas jotain kulttuurisotaa tmv?
Miksi politiikan perustana pitäisi olla empatia? En haluaisi toimitusjohtajien saavan lakisääteisiä tuplapalkankorotuksia, vaikka he varmasti kokisivatkin ne ansaituiksi. Empatia ei tarkoita halua tehdä hyvää ja parantaa maailmaa.
 

ijuka

Jäsen
Niin, siinäpä vihdoin mielenkiintoinen aihe. Empatia, eli siis ihmiselle luontainen kyky kokea toisen tunteita ominaan. Stalinin sanoin: "Yhden ihmisen kuolema on tragedia. Miljoonan ihmisen kuolema on tilasto." , ja tässä juuri ollaankin asian ytimessä.

Mitä me tunnemme, jos meille sanoo vaikka: "Viime vuonna, 30000 ihmistä kuoli tulvien vuoksi."? Todennäköisesti emme tunne yhtään mitään - se on tilasto. Jos taas meille kuvaillaan yhden perheen tarinaa, lähtökohtia, ja se miten he sitten kuolivat, unelmat jäivät saavuttamatta jne. niin se saattaa jopa saada meidät itkemään. Miksi? Koska empatia toimii spesifisten yksittäistapausten kohdalla.


Eli mikä ongelma tässä sitten on politiikan tekemisen kannalta? On mahdotonta tuntea empatiaa yleisellä tasolla, ja yksittäistapauksissa voi olla, että jotkut kansanryhmät jäävät huomioimatta. Täten voi olla loogisempaa pyrkiä tukahduttamaan tämän empatian, ja ennemmin ajatella asioita rationaalisesti ja järjellä, jotteivat yksittäistapaukset maalaa kokonaiskuvaa harhaanjohtavalla tavalla. Se nimittäin käy erittäin helposti.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Niin, siinäpä vihdoin mielenkiintoinen aihe. Empatia, eli siis ihmiselle luontainen kyky kokea toisen tunteita ominaan. Stalinin sanoin: "Yhden ihmisen kuolema on tragedia. Miljoonan ihmisen kuolema on tilasto." , ja tässä juuri ollaankin asian ytimessä.
Todellakin sydäntä lähellä oleva aihe. Tein vuosia töitä pulassa olevien ihmisten auttamiseksi. Aika usein heille oli perustellen kerrottava, miksi en voi heitä auttaa. Joillekin tarjosin silti kahvit tai limun. Yhdelle (1) ostin 30 litraa dieseliä.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Jaahas, kiintoisaa. Olen ajatellut, että empatia, myötätunto, olisi juurikin tälläinen laajempi tunne kuin se, että pitää jotain itsensä tuntemaa läheistä ihmistä tai pientä ihmisryhmää tärkeänä, jota olen puolestaan ajatellut itsestäänselvyydeksi. Sitä oppii ja elää. @DrE @Zeic
 

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Eli mikä ongelma tässä sitten on politiikan tekemisen kannalta? On mahdotonta tuntea empatiaa yleisellä tasolla, ja yksittäistapauksissa voi olla, että jotkut kansanryhmät jäävät huomioimatta. Täten voi olla loogisempaa pyrkiä tukahduttamaan tämän empatian, ja ennemmin ajatella asioita rationaalisesti ja järjellä, jotteivat yksittäistapaukset maalaa kokonaiskuvaa harhaanjohtavalla tavalla. Se nimittäin käy erittäin helposti.
Tai sitten tapahtuu se, että kun tiputtaa empatian pois, niin kas kummaa tilalle puskee egoismia ja nähdään vain ne minä ja me. Hemmetin kylmä yhteiskunta se semmoinen.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Itse toivon Huhtasaaresta ja Peltokankaasta ministereitä, saadaan lisää arkipäivän komediaa Arkadianmäelle.

Muuten n.3500 Porilaista äänesti Huhtasaarta.
Olisi mielenkiintoista tietää, ketkä ja miksi Huhtasaarta äänestivät, kun palstalla kiihkeimmätkin PS kannattajat korostavat aina ko. henkilöstä puhuttaessa että siitä pitäisi päästä eroon, koska on (kuten onkin) täydellisen ammattitaidoton ja harhaisia juttuja suoltava valeopettaja. Onko tuon äänestäminen jotain satakuntalaista huumoria, vai ihanko oikeasti siellä on 8000 henkeä jotka ihan oikeasti uskovat että Laura Huhtasaari on ihan oikeasti paras henkilö edistämään heidän asiaansa ja elämäänsä oikeasti?
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Edit. Itse olen kyllä päinvastaista mieltä. Ei mitään ihmisiin liittyviä päätöksiä voi tehdä, jos ei pohjalla ole yhtään empatiaa, kykyä ymmärtää toisen ihmisen näkökulmaa.

Mietin tässä, miten Purra kuuntelee kentillä kannattajien viestiä. Moni varmasti avaa rankkoja elämäntarinoitaan, mutta Riikka poimii sieltä sitten sen agendaansa osuvimman pointin.

Riikalla itselläänhän on rankkoja ja jollain tapaa varmasti opettavia tarinoita kolmen syntymättömän lapsen menetyksestä. Tuokin on sellainen, että kyllä ne pystyy käsittelemään, mutta toisiin se jättää jonkinlaisen kylmyyden muita kohtaan. Lääkärit on pahoja, vertaistuki on pahaa, kaikki inhimillisyys on pahaa. Tätä näkee ihan kaltaisissani sairastajissa paljon. Pahin hairahdus on sitten kaikki huuhaa, koska muut ei (muka) kuuntele. Tässä en siis väitä Purran olevan kaikkea tätä.

Sitten on ne rankkoja asioita kokeneet, jotka haluaa jakaa myötätuntoaan vastaavissa tilanteissa oleville. Ovatko nämä kaikki selkeämmin vasemmalla, tuohon en sano mitään, koska itse hallitsen molemmat puolet.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
HS:n haastattelussa Purra totesi, että empatia ei hänen mukaansa sovi politiikan ohjenuoraksi. ”Empatia on olennaista ihmisten välillä, mutta että yksittäisiä poliittisia päätöksiä tehtäisiin empatia edellä. On epärehellistä edes kuvitella niin.”

Jos empatia olisi ollut Marinin hallituksen ohjenuorana, tuskin olisivat esimerkiksi osaltaan luoneet terveydenhuollon kriisiä. Ohjenuorana oli Keskustan vallan kasvattaminen alueilla ja sote-uudistuksen tekeminen vastoin asiantuntijoiden mielipidettä.

Arvaisin, että Purra tarkoitti mm. punavihreiden kuplan valheellisia mielikuvia empatia edellä tehdyistä Marinin hallituksen päätöksistä, joita löytyy myös Sipilän, Stubbin ja monen muun hallituksen päätöksistä.

Ei politiikassa tehdä päätöksiä empatia edellä, mutta sellaista mielikuvaa kukin hallitus mielellään rakentelee.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Daro

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Eli mikä ongelma tässä sitten on politiikan tekemisen kannalta? On mahdotonta tuntea empatiaa yleisellä tasolla, ja yksittäistapauksissa voi olla, että jotkut kansanryhmät jäävät huomioimatta. Täten voi olla loogisempaa pyrkiä tukahduttamaan tämän empatian, ja ennemmin ajatella asioita rationaalisesti ja järjellä, jotteivat yksittäistapaukset maalaa kokonaiskuvaa harhaanjohtavalla tavalla. Se nimittäin käy erittäin helposti.

Jos Purra toimisi näin, hän kannattaisi voimakasta lisärahoitusta maahanmuuton ongelmiin, sosiaaliturvaan, perusopetukseen. Hän myös kannattaisi piikityshuoneita, kannabiksen laillistamista ja huumeiden käytön dekriminalisointia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös