Swearengen
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Fortress Europe, turvattomat tilat
Ketjussa on lennokasta ja eräiden taholta tarkoitushakuiselta näyttävää ylianalysointia tuosta Halla-ahon suurmoskeija-kannasta kuntavaalien yhteydessä.
Hallishan totesi tuon "kohun" aikaan jossain Facebook kommentissa, että:
"täytyy olla aika tyhmä, jos luulee, että kannatan Suomeen sen paremmin pieniä kuin suuria moskeijoita"
No, kyllähän Halla-aho sai syyttää niistä tahallisista ja tahattomista tulkinnoista tällä kertaa ihan itseään.
Halla-ahon sekä etu että haitta on usein edelleen siinä, ettei hän ole joka hetki ammattipoliitikko. Halla-ahon vastausmuoto suurmoskeija hankkeeseen oli yksinkertaisesti poliittisesti typerää ja maksoi kuntavaaleissa ties kuinka monta hämmentynyttä ääntä. Ironista on, että pormestarivaaliasetelemasta johtuen moni niistä potentiaalisista äänistä meni persuvihaaja Jan Vapaavuorelle, joka yksiselitteisemmin ilmoitti vastustavansa suurmoskeijaa.
Sen sijaan, että Halla-aho olisi tehnyt samoin, hän alkoi jaarittelemaan kysymystä lain kannalta. Teknisesti on tietysti totta, että vastustusta pitää perustella muullakin kuin fiiliksillä (esim. Halla-ahon mainitsema rahoitusperä ja imaamien saarnojen tarkkailu), mutta kyllä varsinkin populistipuolueessa tuollaisiin kysymyksiin pitää vaalikoneessa vastata kyllä tai ei -hengessä.
Halla-aho oletti, että kaikki tietää hänen joka tapauksessa vastustavansa islamin leviämistä ja ilmeisesti luuli näyttävänsä analyyttisemmalta, kun oletti, että moskeijan rahoitus ja käyttötarkoitus ei joka tapauksessa täyttäisi kriteereitä.
Oli miten oli, kyseessä oli selkeä poliittinen moka, enkä usko hetkeäkään olleen mikään salajuoni mihinkään suuntaan. Eiköhän Halla-aho tuosta ole saanutkin kuullakin tarpeeksi keväällä "omiltaan".