Perussuomalaiset

  • 6 004 683
  • 46 690

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Ruotsin työttömyys on itseasiassa hiukan pienempi kuin Suomen ja se alenee huomattavasti Suomen työttömyyttä nopeammin. Laskutavoissa voi tietysti olla eroja maiden välillä.

Suuremman velkaantuneisuuden taustalla lienee sikäläinen asuntolainakäytäntö, jossa otetaan ison asunnon ostoon suurusluokkaa 10 miljoonan kruunun laina 60 vuoden laina-ajalla ja maksetaan käytännössä pelkkiä korkoja.

Jep, tuo työllisyystilanne taitaa olla viimeisempien tilastojen mukaan muuttunut mutta käytännössä melkein koko viime vuoden Suomessa oli alempi työttömyys, ainakin jos tilastokeskuksen lukuja katsotaan.

Tuo asuntolainakäytäntö on tosiaan erilainen ja sen takia Ruotsissa on huomattavasti suurempi riski kuplan synnylle. Jos Ruotsissa alkaa keulimaan kunnolla niin korot joudutaan iskemään kaakkoon ja se aiheuttaa tuskaa aika monelle asunnon "omistajalle". Tanskassa ongelma on vielä suurempi, Ruotsissa kotitalouksilla on velkaa keskimäärin tuplasti Suomeen verran mutta Tanskassa jo kolme kertaa enemmän.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Malttaisikohan Dee Snider kertoa oman versionsa mitä euroalueen kanssa tällä hetkellä tulevaisuuden suhteen kannattaisi tehdä? Itseä suuresti kiinnostaa minkälainen näkemys löytyy ja kuinka paljon se eroaa omasta näkemyksestä.

Veikon versio kiinnostaisi myös. Ja korostetaan, että tässä ei ole kyse mistään provoamisesta, vaan mielenkiinnosta kuulla teidän mielipiteet.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Uudessa IS-Veikkaajassa (8.3.2011) on Teijo Piilosen kolumni, jossa hän aiheellisesti kysyy mikä on Persujen kanta huippu-urheiluun. Puolue julkisti kannanottonsa kulttuurin puolelle melko voimakkain äänenpainoin, ylistäen Piilosen sanoin "Kalevalaa, Gallen-Kallelan maalauksia ja Sibeliuksen sinfonioita". Ei mitään vikaa näissä linjauksissa, mutta tehdään kulttuuria nykypäivänäkin ja erittäin paljon. Linjauksissa oli myös lause: "Tekotaiteelliset postmodernit kokeilut sen sijaan olisi syytä jättää taloudellisesti yksittäisten henkilöiden ja markkinoiden vastuulle." Teijo Piilonen kysyy siis, että missä on Persujen ohjelma huippu-urheilun osalta ja mitä se sisältää. Tätä kysyn nyt minäkin, kun tähän asiaan ei ole tiedossa ollenkaan Persujen kannanottoa.

Mennäänkö wanha-suomalaisella linjalla, yleisurheilu, hiihto ja pesäpallo edellä Persujen Suomessa. Olisi mukavaa, jos ennen eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen alkua n. kuukauden päästä olisi tiedossa Persujen suhtautuminen suomalaiseen huippu-urheiluun, kun puolueesta on nyt tulossa yksi suurista puolueista Suomen Eduskunnassa.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Mennäänkö wanha-suomalaisella linjalla, yleisurheiluu, hiihto ja pesäpallo edellä Persujen Suomessa.

Todennäköisesti siellä on myös jalkapallo. En tosin tiedä seuraako Soini muuta fudista kuin englantilaista, mutta varmaan ainakin Millwall saa tukea, jos Soini saa päättää.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Älä sekoita isä ja poika Vennamoa keskenään. Pekka söi isän perinnön kaveriensa kanssa ja that´s it. Ja en tiedä, onko hirveästi menty eteenpäin Leppäsen ajoista, kun nykyinenkin työministeri on luvannut lähes samat jutut, kuin Urpo aikoinaan. Mutta toisaalta vanhoja huonoja aikoja on varmaan kiva muistella viheridyllin keskellä.

Isä-Vennamo eleli Munkkiniemessä erittäin leveästi ja opetti siellä poikansa rötösherrojen elämäntavoille. Mutta kansan puolesta, toki.
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Euroalueella ja EU:ssa on tehty karkeita virheitä sisäänotossa. Ei olla kestävällä pohjalla, jos mallioppilas Suomi ja tarkkailuluokkalaiset ovat samassa luokassa. Kyllä edelleen ottaisin harkittavaksi muutamien jäsenmaiden erottamisen sekä EU:sta ja eurosta. Uusi yritys sitten, jos on oikeasti halua olla jotain muutakin kuin pelkkä riippakivi.
Uskallan epäillä, että ongelmajäsenten mukana roikottaminen on varmempi tie Euron tuhoon kuin niiden ulostaminen.

Vauhtisokeutta ja suoraa tyhmyyttä/vastuuttomuutta laajentumispolitiikassa on toki ollut.

Mutta varmasti itsekin tiedät, että erottaminen ei ole mahdollista. Perinteinen painostaminen eroamiseen toki on keinovalikoimassa. Silti tuntuu tässä vaiheessa vielä hätiköinniltä sekin, eihän vauhtisokeutta panikoimisella pidä lääkitä.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Isä-Vennamo eleli Munkkiniemessä erittäin leveästi ja opetti siellä poikansa rötösherrojen elämäntavoille. Mutta kansan puolesta, toki.

Okei, Veikolla oli hieno omakotitalo, selvä. En tämän tiedon takia äänestäkään Perussuomalaisia. Anni asuu kommuunissa, joten sinne sitten äänet ja lujaa. Harmi vaan, että se on Vihreät, ketä Rötösherra-Veikon sloganeita käyttää. Mutta liito-oravanpaskan puolesta , toki.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Okei, Veikolla oli hieno omakotitalo, selvä. En tämän tiedon takia äänestäkään Perussuomalaisia. Anni asuu kommuunissa, joten sinne sitten äänet ja lujaa. Harmi vaan, että se on Vihreät, ketä Rötösherra-Veikon sloganeita käyttää. Mutta liito-oravanpaskan puolesta , toki.

Aina jos joku on erimieltä, kannattaa se joko kokoomusta tai vihreitä Dee Sniderin mielestä. Miksi?
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
En minä näkisi sitä isona miinuksena SMP:lle, jos Veikko Vennamo perheineen asui leveästi Munkkiniemessä, koska yleensä sellaisesta henkilöstä, joka ei kykene hoitamaan omia raha-asioitaan ok, ei ole hoitamaan muidenkaan henkilöiden raha-asioita kelvollisesti, poikkeuksiakin on, mutta ei oma varallisuus ole haitta missään luottamustoimissa tai yhdenkään puolueen jäsenyyden tunnustamisessa, edes puolueenjohto-tasolla.

Onhan joku "Kake" paljon helpompi saada kaikenmaailman koplauksiinkin mukaan, kun on ensin sotkenut omat raha-asiansa täydellisesti.
 

msg

Jäsen
Olen aika pettynyt Soinin vastaukseen. Ei mitään hauskaa vanhat puolueet -läppää vaan kepulainen mä en nyt puhu tästä -vastaus. Olisin odottanut jotain huumoria hersyvää sutkausta.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets

Hans Geering

Jäsen
Suosikkijoukkue
Doncaster Spinners
Olen aika pettynyt Soinin vastaukseen...

Vanha juttu, mitäs sitä enemmän sellittelemään, tohon vielä Toejoen veikolta kommentti kokkare- median ajojahdista, viherpökkelöiden (?!) maailmalle ajamasta suurteollisuudesta ja jos mahdollista Dee Snider vielä kertoo miten suuri sähkölasku tänään kolahti luukusta niin tämä asia on aikalailla taputeltu...

Selaista tässä myös mietin, että jos tällä(kään) ei ole mitään vaikutusta Perussuomalaisten kannatukseen niin voidaan todellakin puhua pelkästä protestista vanhoja puolueita kohtaan eikä mistään todellisesta Perussuomalaisten kannattamisesta.
 

msg

Jäsen
Aika hauskaa, jos toi toimintatapa on, kuitenkin mennyt läpi, kun asiasta on kysytty vuonna 2007 silloisten käytäntöjen mukaan. Nyt 2011 ton tapainen "siirtely" ei olekkaan, koskaan ollut laillista. Kuka valehtelee ja mitä?

Niin eipä tässä vaalirahajupakassa mitään hirveitä lain rikkomisia ole nähty vaan enemmänkin moraalisesti arveluttavaa toimintaa, joka varmaan on ollut silloinen tapa.
Mutta epätietoinen alkaa tässä ihmettelemään, että miten persut sitten tässäkään asiassa eroavat niistä vanhoista puolueista, jos viidesosa eduskuntaryhmästä on seteliselkärankaista? Sehän on suhteessa sama määrä kun 10 moraalitonta kokkaria tai kepulia.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Aika hauskaa, jos toi toimintatapa on, kuitenkin mennyt läpi, kun asiasta on kysytty vuonna 2007 silloisten käytäntöjen mukaan. Nyt 2011 ton tapainen "siirtely" ei olekkaan, koskaan ollut laillista. Kuka valehtelee ja mitä?

Niin, olen polttanut tupakkaa baarissa vuonna 2003. Silloin se ei ollut kiellettyä, olenko minä tai kyseinen ravinteli syyllistynyt tupakkalain rikkomiseen?

Ei tämä sinänsä yllätyksenä tullut, ihmettelen vaan, että miksei tätä tuotu silloin esille, kun nämä vaalirahasotkut olivat kuumimmillaan ja Persujenkin tilit kaivettiin ympäri? Sukarin tai Merisalon rahoja nämä nyt sitten eivät vissiin ole?

edit: Ja mitä vittua tuo Rosila nyt tuollaisia alkaa juoruamaan, kun ei ole asiaa kysyttäessäkään osannut vastata hyvin yksinkertaisesti, että "Ei, se on kiellettyä". Hänen pitäisi nuo asiat tietää pilkulleen tai sitten ei ole asioiden tasalla.
 
Viimeksi muokattu:
Jaahas, kusi nousi näköjään päähän muutamalle Persulle jo pelkästä gallup-menestyksestä. Ja nyt sitten vaaditaan eroa Persujen ehdokkaalle, joka on natsitaidetta vastaan. Uskomattoman typerää porukkaa. Pitäisivät turpansa kiinni, jos ei sieltä kerran tule kuin tällaista paskaa.

Kyllä näiden juttujen jälkeen aika moni Persuille ajateltu protestiääni muuttuu äänestyslippuun piirretyksi kyrvän kuvaksi.
 
Viimeksi muokattu:

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tämähän koskee vain "vanhoja" puolueita. Marttyyripuolue on tällaisen yläpuolella, kaikki tällaiset uutiset ovat ala-arvoisia nollatason hyökkäysyrityksiä.


Kyllä minusta tämä koskee myös "murrosikäisiä" puolueita. Joskus aikuisten maailma on vaikea. Kuten tämäkin juttu kertoo. (Linkki HS:n sivuille juttuun joka kertoo perussuomalaisten taidepoliittisen linjan ristivedosta)
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Persut tekee hitler-kortin vetämisestä aivan liian helppoa. Hämähäkkivaistoni kutisee, tässä on pakko olla jotain taustalla tai sitten nuo ovat oikeasti ÄO75 tavaraa nuo persujen ehdokkaat.
 

peruna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK
Paljon melua tyhjästä. Silloin, kun ihmisiä kokoontuu, syntyy erilaisia näkemyksiä ja tämä on varsin mitätön asia.
Jälleen kerran osoitus sinivihreän median skandaalihakuisuudesta. Ei se paatti tule kuitenkaan kaatumaan, vaikka sitä kovasti yritetäänkin.

Siis persujen ryhmäkuri 2.0 on ihan pikku-juttu? Jutussa kerrotaan kuinka pitkä aikainen toimija Malin uhkaa erolla henkilöä, jolla on eri mielipide. Huhuh. Asiasta ei voida keskustella sivistyneesti tai vaihtaa mielipiteitä, ei vaan pitää erota. Tämäkö on se malli mitä halutaan edistää?

Persut:
Rahoitusskandaalia - Check
Ryhmäkuri - Check

Mikä tekee persuista sitten niin erilaisia vai onko suomalaisista tullut vasemmisto-kommareita muutamassa kuukaudessa?
 
Viimeksi muokattu:
Ei se paatti tule kuitenkaan kaatumaan, vaikka sitä kovasti yritetäänkin.

Kyllä se voi oikeasti tällaisella paskalla jopa kaatua. Moni normaali ihminen on ollut antamassa protestiääntään Persuille, koska se on tuntunut mukavalta pikku näpäytykseltä nykyisille poliitikoille. Nyt alkaa kuitenkin tuo Persujen natsimeininki vituttamaan ja oikeasti jo vähän pelottamaankin.
 

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Onhan tämä persujen "taidepoliittinen" linja turhan lähellä Stalinin ja Hitlerin mielipiteitä taiteesta. Eli kaikki mitä ääliöt eivät ymmärrä, on rappiotaidetta, jota yhteiskunnan ei pidä tukea.

Voi pyhä jysäys! Tämä kannanotto persuilta osoittaa, että näin äärivanhoillista puoluetta ei sodan jälkeen ole Suomessa ollut. Suvaitsevaisuus ei ole muodissa. Pelokas junttimaisuus taas on.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Kyllä se voi oikeasti tällaisella paskalla jopa kaatua. Moni normaali ihminen on ollut antamassa protestiääntään Persuille, koska se on tuntunut mukavalta pikku näpäytykseltä nykyisille poliitikoille. Nyt alkaa kuitenkin tuo Persujen natsimeininki vituttamaan ja oikeasti jo vähän pelottamaankin.

Toivottavasti alkavat normaalit ihmiset ajoissa ymmärtämään, että Perussuomalaisia äänestämällä saa kaupan päälle paljon muutakin, kuin mukavan pikku näpäytyksen nykyisille politiikoille.

Mahtaa Soini olla tyytyväinen Strasbourgista palatessaan, kun ovat pojat panneet tuulemaan sillä aikaa...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös