Perussuomalaiset

  • 6 005 221
  • 46 690

Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Muistan kyllä miten amerikkaisten äänestäjien älykkyyttä on arvioitu, jotka tällä samalla perusteella ovat omat äänestyspäätöksensä tehneet. Fiksuja ovat ne jotka osaavat moisia "hyödyllisiä äänestäjiä" käyttää edukseen.

Saa tuomita ihan vapaasti, anna mennä vaan. Lupaan olla pahoittamatta mieltäni tai muutakaan. Jos nyt omaa äänestyskäyttäytymistä tarkemmin miettii, niin pohjautuuhan se ihan täysin pienimmän pahan periaatteelle. Suomessa voisi olla kysyntää uudelle oikeistopuolueelle, sillä ainakin itse koen, ettei mikään nykyisistä oikeistopuolueista osaa keskittyä oikeisiin asioihin.

Jos nyt Halla-aholle se ääni lopulta päätyy, niin ei ehkä menty ihan pienimmän pahan periaatteen mukaisesti, mutta ainakin PS vastustaa suurmoskeijaa ja ollee kuitenkin marginaalinen puolue valtuustossa, jonka linjauksista ei nyt sen kummemmin tarvi välittää.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jos Saarikoski olisi twiitannut vaikkapa tyyliin "Toivon, että media kohtelee kaikkia Perussuomalaisten puheenjohtajaehdokkaita reilusti", niin mitään ongelmaa ei olisi. Nythän tuo kehotti toimittajia olemaan kauhistelematta, jotta JHA ei saisi medialta tahatonta vetoapua puheenjohtajakampanjaansa.

Mun silmin Saarikoski ajeli mäkeen, oli sitten twiitti alkuperäinen tai esittämäsi. Oikea lähestymistapa kulkee substanssin kautta. Kuten jotain tällaista: ihanaa että Halla-aho lähti kisaan. Sen aikana saamme vihdoin analysoitua ja kerrottua, millainen Halla-ahon poliittinen linja on.

Oppositiosta ei paljon "matuasioita" hoideta.

Minä en usko, että Suomeen olisi pystytty ottamaan toissa syksynä niin paljon humanitaarisia maahanmuuttajia kuin otettiin, jos persut olisi ollut oppositiossa. Tuollainen turvapaikanhakijoiden määrä olisi nakertanut hallituspuolueiden suosiota ihan liikaa, jos oppositiossa olisi ollut joku tiukempaa linjaa kannattava puolue. Ja tuskinpa Köpiksen ja Malmön välisellä junalinjallakaan olisi ihmisten papereita ruvettu tsekkaamaan ilman ruotsidemokraattien oppositiossa harjoittamaa ksenofobista öyhötystä.
 
Viimeksi muokattu:

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Paljon tehokkaampi tapa tuo on viestiä ja saada viesti perille, kuin todeta "Toivon, että media kohtelee kaikkia Perussuomalaisten puheenjohtajaehdokkaita reilusti".
No joo, totta. Hyvä täky kun noin ajattelee.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pistetään tämä nyt ylös tähän (saa tulla vittuilemaan jos meni ohi); Halla-aho ei lähde haastamaan Terhoa.
Sinun olisi pitänyt ymmärtää jättää ennustaminen itseäsi fiksummille yksilöille jo aikoja sitten... No toki näitä itseään täynnä olevia urpoiluja on vuodesta toiseen hauska lukea. Suosikkini on aina ja ikuisesti se vajaan kymmenen vuoden takainen ennustuksesi kuinka Apple ei uhkaa Nokiaa, koska niden uutuudenviehätys on jo katoamassa :-D
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Mielenkiintoinen ja kunnianhimoton päätös Halla-aholta jäädä Brysseliin pj-vaalit voittaessaan. Toki helpompi huudella muutoksesta ja puolueen ravistelusta Brysselistä käsin kuin hallituspolitiikkaa tehden.
 
archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha

Ei, sanoisin nimenomaan mielenkiintoinen ja kunnianhimoinen päätös. Olihan Soinkin Brysselissä useamman vuoden ja samalla hoiti puheenjohtajan hommia. Mutta ei kai se käy koska Halla-aho. Toisaalta voi ennustaa pienillä kertoimilla että jos Halla-aho valitaan, niin Suomessa järjestetään ennenaikaiset vaalit syksyn aikana ja Brysseli jäisi lopulta hyvin lyhyeksi jaksoksi.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Olihan Soinkin Brysselissä useamman vuoden ja samalla hoiti puheenjohtajan hommia. Mutta ei kai se käy koska Halla-aho.

Soini oli Euroopan parlamentissa vajaa kaksi vuotta, mutta kutsutaan sitä tällä kertaa useammaksi vuodeksi. Tilanne on joka tapauksessa eri, koska Soini lähti Brysseliin puheenjohtajana, Halla-aho jäisi. Tärkeintä kuitenkin on, että molemmat ovat ilmoittaneet tilanteen ennen vaaleja ja näin äänestäjät tekevät päätöksen. Jos jotain ei miellytä, että puolueen puheenjohtaja on Brysselissä, niin äänestäköön jotain toista ehdokasta kuin Halal-ahoa. Yksinkertaista.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Mielenkiintoinen ja kunnianhimoton päätös Halla-aholta jäädä Brysseliin pj-vaalit voittaessaan. Toki helpompi huudella muutoksesta ja puolueen ravistelusta Brysselistä käsin kuin hallituspolitiikkaa tehden.
Näinpä. Melkoinen jänishousu tää meiän Hallis. Jos tulisi Suomeen, niin joutuisi oikeasti kantamaan vastuutakin asioista, sehän ei Jussilta onnistu. Tulee vasta sitten Suomeen kun Persut on turvallisesti oppositiossa niin voi rauhassa huudella mamuista ja EUn pahuudesta.

Suoraselkäisesti kyllä ilmoitti jänishousuisuudestaan heti kättelyssä, siitä propsit.
 
archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha
Tilanne on joka tapauksessa eri, koska Soini lähti Brysseliin puheenjohtajana, Halla-aho jäisi.
Ahaa, minä en näe tätä mitenkään suurena erona. Paitsi että Halla-aho tietysti.

Tärkeintä kuitenkin on, että molemmat ovat ilmoittaneet tilanteen ennen vaaleja ja näin äänestäjät tekevät päätöksen. Jos jotain ei miellytä, että puolueen puheenjohtaja on Brysselissä, niin äänestäköön jotain toista ehdokasta kuin Halal-ahoa. Yksinkertaista.
Juuri näin, mutta koska Halla-aho, niin asia on jotenkin suurikin kynnyskysymys.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei, sanoisin nimenomaan mielenkiintoinen ja kunnianhimoinen päätös. Olihan Soinkin Brysselissä useamman vuoden ja samalla hoiti puheenjohtajan hommia. Mutta ei kai se käy koska Halla-aho...

Halla-aho piileskelisi edelleen päivän politiikkaa ja suomalaista mediaa turvallisessa ympäristössä. Antaisi julkilausumia duunarin tuumaustunnilla ja somessa. Pelkuri.
 
archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha
Halla-aho piileskelisi edelleen päivän politiikkaa ja suomalaista mediaa turvallisessa ympäristössä. Antaisi julkilausumia duunarin tuumaustunnilla ja somessa. Pelkuri.
Niin, ja jos Halla-aho olisi ilmoittanut jättävänsä Euroopan parlamentin, niin tosifanit kilpaa kirjoittelisivat täällä kuinka hän petti äänestäjänsä.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin, ja jos Halla-aho olisi ilmoittanut jättävänsä Euroopan parlamentin, niin tosifanit kilpaa kirjoittelisivat täällä kuinka hän petti äänestäjänsä.

Niin, sinähän aina tiedät mitä toiset ajattelevat, mutkun...

Halla-aho on tähän asti ollut pelkuri median suhteen ja näyttää jatkavan samaa linjaa.
 
archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha
Halla-aho on tähän asti ollut pelkuri median suhteen ja näyttää jatkavan samaa linjaa.
Halla-aho ei ole ollut pelkuri median suhteen ja siitä on lukuisia näyttöjä. Halla-aho ei vain toimi niinkuin media haluaisi ja sekös mediaa harmittaa ja samalla mennään tosifanien ihon alle. Toisaalta media kokoajan pelaa Halla-ahon pussiin, tässä hyvä esimerkki Uuden Suomen päätoimittajan Huuskon kirjoitus jossa hän haluaa Halla-ahon eristämistä.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Halla-Aho sai ainakin pöhinää pönttöön. Toivottavasti siitä myös mietintää ja ehkä jopa rakentavaa keskusteluakin syntyy.

No ei tietenkään synny, sehän on Hallis, vaan kilpajuoksu kuka häntä mollaa rankimmin, kaivaa ensimmäisenä typerimmän sitaatin.
Mediakeskinkertaisuudet pätevät jälleen puusilmäisyydellään, kansan syvissä syövereissä pata porisee yhä kiivaammin kaiken tämän hämmentämisen jälkeen. Älynjättiläiset luovat typeryydessään uutta Trumppi-ilmiötä, nyt Suomessa.

Muuten olen sitä mieltä, että Suomen ero eurosta ja Euroopan Unionista olisi aivan suunnattoman mälytöntä typeryyttä.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Halla-aho ei ole ollut pelkuri median suhteen ja siitä on lukuisia näyttöjä. Halla-aho ei vain toimi niinkuin media haluaisi ja sekös mediaa harmittaa ja samalla mennään tosifanien ihon alle. Toisaalta media kokoajan pelaa Halla-ahon pussiin, tässä hyvä esimerkki Uuden Suomen päätoimittajan Huuskon kirjoitus jossa hän haluaa Halla-ahon eristämistä.

Halla-aho on nimenomaan ollut pelkuri median suhteen, on valinnut aina taistelukenttänsä. Yrittää jatkaa samaa linjaa, ehkä pienpuolueen puheenjohtajana voi kieltäytyä esim. Ylen ja Maikkarin puheenjohtaja tenteistä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Halla-aho ei ole ollut pelkuri median suhteen ja siitä on lukuisia näyttöjä
Ei ehkä median suhteen, mutta vastuunkantamisessa mies on täysi vitsi. Nytkin ensi töikseen ilmoitti heti, ettei aio puheenjohtajan vastuuta kantaa, vaan jää jonnekin Brysselin nurkkiin piiloon huutelemaan.Huvittavaa on se, että hänen kannattajansa eivät tässä huomaa mitään ihmeellistä vaan laukeavat housuihinsa innosta äänestäessään häntä.

Vaikka persut Halliksen alaisuudessa voittaisi seuraavat eduskuntavaalit, niin olen varma, että he jotenkin sumplisivat itsensä oppositioon. Saa sitten rauhassa huudella.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Ahaa, minä en näe tätä mitenkään suurena erona. Paitsi että Halla-aho tietysti.

Soini oli tuolloin puheenjohtaja, joka jätti Suomen parlamentin. Halla-aho olisi puheenjohtaja, joka ei jättäisi nykyistä tehtäväänsä.

Objektiivisen tarkkailijan näkökulmasta olisi ollut toivottavaa, että Halla-aho olisi ilmoittanut jättävänsä paikkansa ja palaavansa Suomeen. Nyt tehdyllä ilmoituksella hän antanee Soinin jatkaa ulkoministerinä ja puolueen hallituksessa seuraaviin vaaleihin asti. Ero Terhon ja Halla-ahon välillä on siis paljon pienempi kuin on odotettu, mikä tekee pj-vaalista odotettua mielenkiinnottoman.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Halla-Aho sai ainakin pöhinää pönttöön. Toivottavasti siitä myös mietintää ja ehkä jopa rakentavaa keskusteluakin syntyy.

No ei tietenkään synny, sehän on Hallis, vaan kilpajuoksu kuka häntä mollaa rankimmin, kaivaa ensimmäisenä typerimmän sitaatin...

Raiskaukset tulevat joka tapauksessa lisääntymään. Koska näin ollen yhä useampi nainen tulee joka tapauksessa raiskatuksi, toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat naisihmiset. Vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä. Mieluummin he kuin joku muu. Heihin ei tehoa mikään muu kuin se, että monikulttuuri osuu omaan nilkkaan.

Monikulttuurisuus ja nainen
 
archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha
Halla-aho on nimenomaan ollut pelkuri median suhteen, on valinnut aina taistelukenttänsä. Yrittää jatkaa samaa linjaa, ehkä pienpuolueen puheenjohtajana voi kieltäytyä esim. Ylen ja Maikkarin puheenjohtaja tenteistä.
Me voimme tietysti jatkaa juupaseipäs-keskustelua vaikka maailman tappiin asti jos haluat. Mutta kaikista eniten saan mielihyvää kuinka Halla-aho on mennyt niin vahvasti tosifanien ja median ihon alle ja samalla se ropisee Halla-ahon laariin kannatuksen kasvuna. Jatka samaan malliin.
 
LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Viimeksi muokattu:

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Me voimme tietysti jatkaa juupaseipäs-keskustelua vaikka maailman tappiin asti jos haluat. Mutta kaikista eniten saan mielihyvää kuinka Halla-aho on mennyt niin vahvasti tosifanien ja median ihon alle ja samalla se ropisee Halla-ahon laariin kannatuksen kasvuna. Jatka samaan malliin.

Myönnän, en ole koskaan pitänyt Halla-ahosta, koska hän on rasisti ja uskoo rotuoppiin. Ihon alle hän ei ole päässyt, koska on pysynyt tähän asti marginaalissa huutelemassa. Katsotaan mitä tapahtuu tulevaisuudessa.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Me voimme tietysti jatkaa juupaseipäs-keskustelua vaikka maailman tappiin asti jos haluat. Mutta kaikista eniten saan mielihyvää kuinka Halla-aho on mennyt niin vahvasti tosifanien ja median ihon alle ja samalla se ropisee Halla-ahon laariin kannatuksen kasvuna. Jatka samaan malliin.
Varmasti tuosta kaikki raiskaus-fanit saavat kiksejä. Siinähän päästään myös näiden naisten ihon alle ja saadaan siitä mielihyvää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös