Perussuomalaiset

  • 6 002 263
  • 46 690

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pitää ottaa huomioon, että persut on liki ainoa puolue, joka tarjoaa arvokonservatiivista vaihtoehtoa. Eli se tarjoaa semmoisen isomman viiteryhmän että se kelpaa ja hyväksytään uuden poliittisen kodin perustaksi. Mutta kyllähän esimerkiksi tällä hetkellä Kokoomuksesta vuotavat pienyrittäjät väkisinkin tuovat puolueeseen uutta verta, osaamista ja ajattelutapaa.

Etkö juuri tuolla ylempänä kirjoittanut että arvot kyllä muutetaan kannattajien haluamiksi? Mitä arvokonservatiivista siinä on?



Jälkimmäistä en ymmärtänyt. Ei tietääkseni.

No jos kannattajakunnassa ydinvoima on liki itsestäänselvyys, niin miten ydinvoimamyönteinen kannattaja voi äänestää sellaista perussuomalaista kansanedustajaehdokasta, joka vastustaa ydinvoimaa tai vielä pahempaa, jolla ei ole perusteltua mielipidettä energia-asioista?
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Siinä on sinisellä reunaan kiteytetty ajatukset sloganeiksi, mutta se valkoinen palstahan niitä selvittää periaatteita. Esim eikö rautatieyhteys jäämerelle ole aika vaikuttava osa ohjelmaa ja sekin oli muistaakseni vasta kohta numero 50. Ei persuilla ole mahdollisuutta esim. selvittää tommoisen kulurakennetta ja kaikkia kerrannaisvaikutuksia, mutta minustakin tuo olisi harvinaisen kova juttu ainakin ottaa esille...

Jos boldattu kohta pitää paikkansa, Perussuomalaisten organisaatio on joko laiska tai täysin kykenemätön.

Luultavasti lähettämällä sähköpostia Kari Väänäselle tai Kemijärven kaupunginjohtajalle saa yhden laskelman. Jos ei halua sitä käyttää vaan haluaa tehdä oman, niin VR:stä saa varmasti tiedon kyseisen radan kustannuksista, KTM:stä arvion radan merkityksestä elinkeinoelämälle ja MEK:stä saman matkailulle. Sitten vähän pähkäilyä ja ehkä muutama yhteydenotto alan asiantuntijoihin, homma on kunnossa. Yhden ihmisen päivän homma, ensin sähköpostit aamupäivällä ja vastausten saavuttua toinen puolipäivää koontia.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ja meinaat että esim. ympäristöarviot on heti valmiit? Miten tuo etelän satamien mielipide, mikäli Kiinan tuonti vaihtuiskin tulemaan Norjan satamien kautta jne. jne. Tuo olisi varmaan 10 vuoden projekti vähintään, mutta voisi tuoda vaihtoehtoja ja ehkä lisää kilpailukykyä.

Eipäs nyt yksinkertaisteta asioita. :D

Tarkoitatko boldatulla kohdalla Perussuomalaisten selvitystyötä vai jäämerelle suuntautuvan radan rakentamista?

Tuollaisen projektin selvitystyö ei todellakaan ole mitään tähtitiedettä, tietoa löytyy kun sitä osaa vaan etsiä. Ja kyllä, edellinen kirjoitukseni oli tarkoituksella karrikoitu, mikäli joku ei sitä ymmärrätänyt.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Sniper ei ole varmasti huomannut, millaisen paratiisin ovat kykypuolueen tehokaksikko Kataja/Holmlund Porista tehneet, muutamalla hassulla sähköpostilla ja puhelinsoitolla. Vittu, jos tuollaista hanketta ei saa ruokatuntiin mennessä tehtyä, niin syöpä nimeltä laiskuus on jälleen ottanut omansa.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Tähän väliin lainaus perussuomalaisten nuorten vuoden 2008 periaateohjelmasta: "Yhtenäiskulttuuri luo tarpeen sille, että arvoyhteisön yhteisistä normeista radikaalisti poikkeavia ja sitä sopimattomilla tavoilla muuttamaan pyrkiviä tarvittaessa rangaistaan..."

Tässä on nyt vain sellainen pieni ongelma, että esimerkiksi Timo Soini pyrkii muuttamaan arvoyhteisön yhteisiä normeja ja poikkeaa niistä joissain asioissa radikaalistikin. Sopimattomaksi yhteisten normien muutospyrkimykseksi on luettavissa myös pyrkimys pakottaa muut elämään uusien normien mukaan. Minkälaisiin rankaisutoimenpiteisiin nuoret perussuomalaiset ryhtyvät Timo Soinin kohdalla?
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sniper ei ole varmasti huomannut, millaisen paratiisin ovat kykypuolueen tehokaksikko Kataja/Holmlund Porista tehneet, muutamalla hassulla sähköpostilla ja puhelinsoitolla. Vittu, jos tuollaista hanketta ei saa ruokatuntiin mennessä tehtyä, niin syöpä nimeltä laiskuus on jälleen ottanut omansa.

Sinä täällä paasaat paatoksella ja keksit mitä hauskempia lempinimiä, esittelet pienimpiäkin "vanhojen puolueiden" negatiivisia juttuja, mutta kuittaat kaikki Perussuomalaisten negatiiviset jutut "Mut kun vanhojen puolueidenkin edustajat sitä tai tätä...".

Puutuin tuossa karrikoidussa viestissäni Sniperin kommenttiin, missä hän väitti, että Perussuomalaisilla ei ole mahdollisuutta tutkia Jäämerelle vievän junaradan kuluvaikutuksia. Tuskin mikään varteenotettava puolue heittelee ohjelmaansa sellaisia asioita, joita ei ole tutkittu. Totta kai joku Perussuomalainen on tehnyt tutkimusta ja laskelmia tuon radan suhteen, muutenhan kyseessä on toivomuslista eikä puolueohjelma. Ja luultavasti kyseessä on Kari Väänäsen julkisuudessa esittelemä idea jatkaa junarataa Kemijärveltä Muurmanskiin.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
"Perussuomalaiset - Suomesta Albania ennen vuotta 2012". Tässä alkaa kyllä näkemään kyseisen puolueen melkeinpä "uhkana" rakkaalle isänmaalle. Jos tosiaan taantumus ja Pol Potin hallinnon tyylinen "Vuosi nolla"-ajattelu alkaa valtaamaan alaa, niin tiedä mitä tässä tekisi. Muuttaako pois vai ryhtyäkö johonkin muuhun toimintaan. :) Toisaalta taas voisi ottaa mukavan asennon ja nauttia show:sta, kun demokratian pelisäännöt lyövät persuja vastapalloon.
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Paitsi että Kataisen (kok) mielestä alv ei ole tasavero. Olisi kiva saada Kataiselta esimerkki todellisesta tasaverosta.

Tuossa on kieltämättä Kataiselta hieman kyseenalainen linjaus, eli jos pienituloisella suuri osa tuloista menee alemman alv prosentin tuotteisiin kuten ruokaan niin silloinhan yleisen alv:n korotus vaikuttaa vähemmän heihin suurempituloisiin, jos ostavat ns. ylellisyystuotteita. Yhtä aikaa "progressiivinen alv" on siis yhtä aikaa totta ja tarua.
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sinulta on nyt aika pahasti hukassa sana arvokonsevatismi ja sen merkitys. Kärjistävä esimerkki: vaihtavatko liberalistiset arvot omaavat puolueet sitten päivittäin mielipidettä?

No, ei. Mutta liberaalithan antavatkin joka tapauksessa kaikille tilaa toimia jos vaan toimivat arvojensa mukaisesti. Arvokonservatiivinen pitää kiinni "perinteisistä arvoista" (koti, uskonto, isänmaa, Päivi Räsänen) ja linja on näiden suhteen koko lailla kiveen hakattu kuin kymmenen käskyä.

Mutta annoit ymmärtää, että perussuomalaisten linja asioiden suhteen muuttuu sen mukaan mitä äänestäjät haluavat, eli on aitopopulistinen tuuliviirimäinen puolue. Kaikki vaihtuu jos tarvitaan.

Siten että me äänestäjät äänestämme sellaista vaihtoehtoa, joka ajaa niitä arvoja me kannatamme. Siinä rallissa voi velttovirtasilla käydä kylmät jatkopaikan suhteen.

Mutta mistä sen tietää kun puolue sekalainen sakki erilaisten intressiryhmien kokoontumisajo. Päättääkö Soini puolueen energialinjasta? Millainen on ryhmäkuri, perinteisillä puolueillahan ei ole ryhmäkuria ydinvoiman ja uskonnon suhteen. Onko perussuomalaisilla?


Minusta on äärimmäisen riskaabelia äänestää perussuomalaisia kun ei voi tietää millaisen linjan kaveri tulee lopulta valituksi. Voi mennä ääni lopulta sellaisen eduksi, jota ei missään nimessä haluaisi valittavan.

Onhan tätä värikirjoa toki muissakin puolueissa, mutta ei sentään niin laidasta laitaa kuin persuissa.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Tuossa on kieltämättä Kataiselta hieman kyseenalainen linjaus, eli jos pienituloisella suuri osa tuloista menee alemman alv prosentin tuotteisiin kuten ruokaan niin silloinhan yleisen alv:n korotus vaikuttaa vähemmän heihin suurempituloisiin, jos ostavat ns. ylellisyystuotteita. Yhtä aikaa "progressiivinen alv" on siis yhtä aikaa totta ja tarua.

Olet sen verran tolkun nimimerkki, että uskallan vastata viestiisi.

Toisaalta ymmärrän mitä Katainen hakee tällä kommentillaan alv:n progressiivisuudesta. Toisaalta en todellakaan ymmärrä.

Ymmärrän sen siltä kantilta, että hyvätuloinen maksaa yleellisyystuotteista (auto, vene ja mitä näitä nyt on) sitä korkeaa alv:ta. Siis tuotteista, joihin pienituloisella ei välttämättä ole varaa.

Toisaalta en ymmärrä, koska voin todistaa myös hyvätuloisten ostavan ruokaa ja lääkkeitä, ja vieläpä samalla alv-prosentilla kuin pienituloiset. Niin, ja myös pienituloiset ostavat näitä "yleellisyystuotteita". Tosin halvempia. Silti veroprosentti on sama.

Voihan olla, että Kataisen käsitys tasaverosta juontaa juurensa aikaan, jolloin vouti kiersi säkki kädessä talosta taloon. Kukin maksoi sen mitä kuningas oli kullekin veronkeruukierrokselle määrännyt maksettavaksi.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En osaa sitä sen paremmin selittää, kuin että kaikilla puolueilla löytyy kannattajista se jotakuinkin yhteinen nimittäjä. Minusta se on PS:llä jonkinasteinen arvokonservatismi. Tietenkin "koti, uskonto, isänmaa" on 70-luvulta asti terminä niin raiskattu ja lokaan poljettu, etten sitä itsekään mielellään käytä. Se voisi olla minusta ennemmin vaikka "yhteinen etu, turvallisuus, luottamus".

Itse näkisin tämän asian niin, että kun jokainen tahollaan saa joka tapauksessa tehdä niin konservatiivisia valintoja omaan elämäänsä liittyen kuin haluaa, niin tässä arvokonservatismin nousussa huomio kiinnittyy erityisesti haluun rajoittaa myös kaikkien muiden elämää. Minun on ihan vilpittömästi erittäin vaikea ymmärtää sellaista poliittista agendaa, jossa yritetään puuttua omaa elämäänsä liberaalille pohjalle rakentavan porukan oikeuksiin.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
"yhteinen etu, turvallisuus, luottamus".

Ensimmäinen ei oikein johda jälkimmäisiin. Persujen ”Yhteinen etu” kun tuntuu tarkoitettavan sitä, että kaikkien on oltava kuten "minä". Poikkeavuuksia tulee sortaa ja niitä ei tarvitse sietää.

Turvallisuushan tulee sitä, kun kenenkään ei tarvitse pelätä vaikkapa syrjimistä jonkun ominaisuutensa vuoksi, johon ei voi vaikuttaa (ihonväri, seksuaalinen suuntautuminen, uskontokunta). Kun kukaan ei tunne itseään uhatuksi, se luo turvallisuutta ja ennen kaikkea luottamusta.

Persujen mallilla osa ihmisistä alkaa tuntemaan itsensä uhatuksi ja turvattomasi. Mitenkäs sellaiset ihmiset yleensä käyttäytyy? Ne, jotka kokevat uhkaa ja turvattomuutta?

Persut haluaa katsoa menneisyyteen ja synnyttää yhtenäiskulttuurin, jossa kaikkien on oltava samanlaisia.

no thänks, mun Suomeni on moniarvoinen.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Persujen mallilla osa ihmisistä alkaa tuntemaan itsensä uhatuksi ja turvattomasi. Mitenkäs sellaiset ihmiset yleensä käyttäytyy? Ne, jotka kokevat uhkaa ja turvattomuutta?

Tuntuu nykyhallituksenkin aikana moni ihminen kokevan uhkaa ja turvattomuutta. Yksi ihmisryhmä luo turvattomuutta, ja toinen ihmisryhmä kärsii ensimmäisen luomasta turvattomuudesta. Lose-lose -situation.

Kirjoitan sen nyt tähän: Suomesta on saatava erittäin luoltaantyöntävä vaihtoehto elintasopakolaisille. Huutomerkki. Vallassa olleista ja nyt olevista puolueista ei siihen ole ollut. Ei rohjeta tarttua epäkohtaan. Joku voi vaikka loukkaantua. Voi nyyh.
 

peruna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK
Itse näkisin tämän asian niin, että kun jokainen tahollaan saa joka tapauksessa tehdä niin konservatiivisia valintoja omaan elämäänsä liittyen kuin haluaa, niin tässä arvokonservatismin nousussa huomio kiinnittyy erityisesti haluun rajoittaa myös kaikkien muiden elämää. Minun on ihan vilpittömästi erittäin vaikea ymmärtää sellaista poliittista agendaa, jossa yritetään puuttua omaa elämäänsä liberaalille pohjalle rakentavan porukan oikeuksiin.

Erittäin hyvin sanottu. Minusta arvokonservatismi on välillä ihan ok ja voin itsekin toimia tietyissä asioisa arvokonservatiivisesti, mutta minulla ei ole röyhkeyttä vaatia muilta ihmisiltä toimia samalla tavalla kuin minä toimin. Aikamoinen ego ja narsisti pitää olla jos olettaa tai vaatii, että muiden pitää olla kuin itse. Noh, onneksi suurin osa ihmisistä on epäitsekkäitä ja antaa liikkumatilaa muille.

Tärkeää: mielestäni pitää voida olla homofobiikko kunhan se ei estä muita olemasta homoja.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Kirjoitan sen nyt tähän: Suomesta on saatava erittäin luoltaantyöntävä vaihtoehto elintasopakolaisille. Huutomerkki. Vallassa olleista ja nyt olevista puolueista ei siihen ole ollut. Ei rohjeta tarttua epäkohtaan. Joku voi vaikka loukkaantua. Voi nyyh.

Tähän haluaisin vähän perusteita, mikä on maahanmuuttopolitiikassa sellaista, mihin nykyhallitus ei ole reagoinut?

Täytyy aina muistaa, että täydellistä systeemiä ei olekaan, aina on porsaanreikiä. Lainsäädäntötyö on hidasta ja havaittujen ongelmien paikkaaminen ei tapahdu hetkessä. Ministeriöissä pohditaan varmasti tulevaisuuden uhkia väliltä työvoimapula - Pohjois-Afrikan kansanvaellus, mutta kun kenelläkään ei ole sitä kristallipalloa mistä näkisi ne oikeat ratkaisut.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Suurin osa mm. nuorista äänestäjistä pitää sinun "poikkeamiasi" ihan luonnollisina juttuina.

*Mutta Perussuomalaiset eivät. Varsinkaan ne nuoret.

Lueppa heidän ohjelmansa.

” Yhtenäiskulttuuri luo tarpeen sille, että arvoyhteisön yhteisistä normeista radikaalisti poikkeavia ja sitä sopimattomilla tavoilla muuttamaan pyrkiviä tarvittaessa rangaistaan. Jotta tämä voidaan tehdä asianmukaisesti, eikä mielivaltaisesti, tarvitaan demokratiaa. Demokratia on pohjimmiltaan populismiin ja yhtenäiskulttuuriin perustuvaa enemmistövaltaa.”
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
” Yhtenäiskulttuuri luo tarpeen sille, että arvoyhteisön yhteisistä normeista radikaalisti poikkeavia ja sitä sopimattomilla tavoilla muuttamaan pyrkiviä tarvittaessa rangaistaan. Jotta tämä voidaan tehdä asianmukaisesti, eikä mielivaltaisesti, tarvitaan demokratiaa. Demokratia on pohjimmiltaan populismiin ja yhtenäiskulttuuriin perustuvaa enemmistövaltaa.”

Eli ennen kuin esim. homoja aletaan lynkkaamaan, tarvitaan yhteiskunta, missä em. toiminta on suurimman osan mielestä ihan ok? Toisaalta pitää todeta, että nuorten ohjelmahan on näemmä aika "lennokas" puolueella, kuin puolueella. Miks mä luen näitä?
 
Viimeksi muokattu:

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
*Mutta Perussuomalaiset eivät. Varsinkaan ne nuoret.

Lueppa heidän ohjelmansa.

” Yhtenäiskulttuuri luo tarpeen sille, että arvoyhteisön yhteisistä normeista radikaalisti poikkeavia ja sitä sopimattomilla tavoilla muuttamaan pyrkiviä tarvittaessa rangaistaan. Jotta tämä voidaan tehdä asianmukaisesti, eikä mielivaltaisesti, tarvitaan demokratiaa. Demokratia on pohjimmiltaan populismiin ja yhtenäiskulttuuriin perustuvaa enemmistövaltaa.”

Onpas anti-liberaalia porukkaa - ovatkos nämä osin hommalaisia? Eivät nimittäin kuulosta ihan Soinilta. Luin siellä taannoin jostain ketjusta, että Shefki Kuqin maalit eivät mene Suomen hyväksi vaan Kosovon. Ei hyvää päivää. Emmehän me nyt yhdestäkään modernista länsimaasta pystytä luomaan mitään Judenfrei-yhtenäiskulttuuria. Se juna meni kai viimeistään jo joskus keskiajalla. Luojan kiitos.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Sotiemme veteraanit taistelivat turvatakseen jokaiselle suomalaiselle yksilöllisen vapauden olla juuri sellainen kuin hädin tuskin lukutaitoiset juntit haluavat yksilön olevan. O tempora, o mores!
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Tähän haluaisin vähän perusteita, mikä on maahanmuuttopolitiikassa sellaista, mihin nykyhallitus ei ole reagoinut?

Tarvitsisi penkoa Astridin parhaat. Sieltähän niitä hallituksen linjauksia voi ihmetellä.

Kuten kirjoitin, samaa se on ollut jo vuosikaudet. Hallituksesta toiseen on ajettu tähän maahanmuuton auvoisuuden miinaan. Nykyinen hallitus kohkaa työperäisestä maahanmuutosta. Olisi varmaan syytä lähteä siitä liikkeelle, että työllistää jo maassa olevat. Miettii vasta sen jälkeen, että missä niitä alipalkattuja virolaisia voisi käyttää.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tarvitsisi penkoa Astridin parhaat. Sieltähän niitä hallituksen linjauksia voi ihmetellä.

Kuten kirjoitin, samaa se on ollut jo vuosikaudet. Hallituksesta toiseen on ajettu tähän maahanmuuton auvoisuuden miinaan. Nykyinen hallitus kohkaa työperäisestä maahanmuutosta. Olisi varmaan syytä lähteä siitä liikkeelle, että työllistää jo maassa olevat. Miettii vasta sen jälkeen, että missä niitä alipalkattuja virolaisia voisi käyttää.

Kaipaisin edelleen niitä ongelmakohtia maahanmuutossa, mihin nykyhallinto ei ole pyrkinyt puuttumaan, en mielipiteitä. Thors:n ministerikaudella maahanmuuttoon liittyviä lakeja ja määräyksiä on kiristetty, eikä vängätä nyt siitä onko se Thors:n ansiota vai ei, se on sivuseikka nyt. Eli nykyhallinto on reagoinut ongelmakohtiin, eikö?

Käsittääkseni virolainen ei ole mitenkään halpa työntekijä.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Olisi varmaan syytä lähteä siitä liikkeelle, että työllistää jo maassa olevat. Miettii vasta sen jälkeen, että missä niitä alipalkattuja virolaisia voisi käyttää.

Työmarkkinat ei ole ihan noin yksinkertaiset. Ei niitä Virolaisia tänne kukaan tuo, ne tulee sen takia, että tällä on töitä, johon suomesta ei löydy työntekijöitä. Työttömäksi jäänyt paperimies ei halua tehdä paskaduuneja, siksi niitä on hankittu tekemään muita.
Paskaduuneista ei suomalaisen mielestä makseta tarpeeksi? Koska sinä ja minä emme oleva valmiita maksamaan esim siivouksesta nykystä enempää.

Paperimies esimerkkiä jatkaen, se paperimies ei myöskään kelpaa lähihoitajaksi ilman koulutusta, eikä se paperimies hakeudu siihen lähihoitajakoulutukseen, kun saa ansiosidonnaista turvaa joka on korkeampaa kun sen lähihoitajan palkka. Niinpä niitä hoitajia on tuotava jostain muualta.

Työmarkkinoilla kun kysyntä ja tarjonta ei aina kohtaa. Huoltosuhteen heiketessä tarttis joka toisen nuoren opiskella hoiva-alalle, jos tänne ei ketään muualta tuoda. Siinähän meille tulevaisuudenvisiota
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Työmarkkinat ei ole ihan noin yksinkertaiset. Ei niitä Virolaisia tänne kukaan tuo, ne tulee sen takia, että tällä on töitä, johon suomesta ei löydy työntekijöitä.

Itse asiassa olen antanut itselleni kertoa, että esimerkiksi rakennusalalla on suorastaan melko tyypillistä, että voidaan ulkomaalaisen työvoiman avulla myös "ohittaa" kätevästi täkäläisen työlainsäädännön moniaita kiemuroita sekä vallitsevia työmarkkinasopimuksia. Tässä yhteydessä muuten tuli satunnaisesti muutama viikko sitten vastaan joku lehtijuttu, että oppositio olisi syyttänyt hallitusta näiden asioiden valvonnan purkamisesta (pitäisi varmaan sanoa lisäpurkamisesta) - en sitä aikoinani tarkistanut, joten en osaa sanoa pitääkö syytös paikkansa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös