Perussuomalaiset

  • 5 399 428
  • 43 518

floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kreationistien tyhmyys jaksaa jostain syystä aina yllättää. Että pitäisi olla "puoli-apina-ihmisiä" jossain nyt. Ei evoluutiolla ole sellaista määrättyä suuntaa, että muut kädelliset jotenkin kehittyisivät vähitellen ihmisen kaltaisiksi.

Tästä esimerkkinä vaikkapa se, että simpanssit ovat monella tapaa lähempää sukua ihmisille kuin gorilloille. Eivätkä silti ole edes selfie keppiä keksineet. Näitähän on luokittelujakin rukkailtu uuteen uskoon. Siinä missä ennen gorillat, orangit ja simpanssit katsottiin kuuluvan omaan haaraansa, tehdään luokittelu nykyisin siten, että gorillat ja simpanssit ovat samassa homininae -röörissä ihmisten kanssa. Alajaosto homininin ainot selviytyjät ovat ihminen ja simpanssi. Ihminen on ihmisapina ihan yhtä lailla kuin nämä muutkin ihmisapinat.

Human evolutionary genetics - Wikipedia, the free encyclopedia
Closer to man than ape | Science | The Guardian
How closely are gorillas related to us? - Berggorilla & Regenwald Direkthilfe e.V.

Mutta toisaalta kyllähän henkilön täytyykin olla tyhmä sekä juurikin "todellisuuskriittinen" siinä mielessä, että ollakseen kreationisti vuonna 2015, tulee henkilön aktiivisesti ja järjestelmällisesti ummistaa silmänsä tosiasioilta.
 
Viimeksi muokattu:

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Kreationistien tyhmyys jaksaa jostain syystä aina yllättää.

Mikä tyhmyys? Huhtasaarihan perustelee näkemyksensä niin hyvin.

Laura Huhtasaaren kommentti Facebookissa (tummennus minun):

Rami, se nyt vaan on niin, että ihmiset eivät ole eläimiä, eikä eläimiä koskaan olleet. On ihan mahdoton teoria, että eläimistä tai eläimestä ajan saatossa tulisi ihminen.
 

Kanerva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights
Onks Perussuomalaisilla mitään puolueen kantaa siihen, että jotkut ajavat eläinten nussimisen kriminalisointia?

Valmistelevat virkamiehet on vissiin saanut häiritsevän paljon yhteydenottoja asian tiimoilta, joten elukoiden rakastelu taitaa olla yleisempää kuin kuplassa elelevät tietääkään.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tästäkin ketjusta löytyy Lauraa fiksuna pitäviä ja jopa häntä äänestänyt nimimerkki.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Laura Huhtasaari - Suomen Sarah Palin
Huhtasaari saa Palinin näyttämään ja kuulostamaan ihan fiksulta. Alkuräjähdystä ei voi todistaa ja Jumalaa ei tarvitse todistaa. Perussuomalaiset eivät keskustele kenenkään muun ehdoilla. :D Mikä vitsi.
 

floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kristillinen vaalikone näyttää kadonneen maan päältä, muttä tässä oma taannoinen nopea näkemykseni Huhtasaaren vastauksista, kun niistä ketjussa keskusteltiin:

Itselleni pisti päällimmäisenä silmään, että mimmi ei lähtenyt ollenkaan mukaan aborttien tahi eutanasian kielloille, mutta pisti "en tiedä" -ruksia noihin nuori maa -kreationismihommiin. Hyvin epätyypillinen yhdistelmä.

Putkonen: ei = kyllä
Huhtasaari: en tiedä = tiedänpäs
 

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Onk tää ny sitä sanelupolitiikkaa?

Huhtasaari: "Se nyt vaan on niin, että ihmiset eivät ole eläimiä, eikä eläimiä koskaan olleet."
Muut: "No mutta kun evoluutio..."
Huhtasaari: "Ei ole sellaista, sammakot prinsseiksi, hah!"
 

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En tätä Huhtasaarea ole pahemmin seurannut, mutta ihan fiksun ja positiivisen kuva hän on antanut. Nyt kyllä pitää tarkastaa omaa mielipidettä hänestä.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
On kyllä pelottavaa, että Laura Huhtasaaren kaltainen vähämielinen idiootti voi olla tuollaisessa asemassa.

Kaikkia sekopäitä ne jumalauta nykyään opettajiksi päästää.
 
On kyllä pelottavaa, että Laura Huhtasaaren kaltainen vähämielinen idiootti voi olla tuollaisessa asemassa.

Kaikkia sekopäitä ne jumalauta nykyään opettajiksi päästää.

Päästää? Eihän opettajan ammattiin tarvitse kuin käydä vaadittava koulutus, joka nyt ei järisyttäviä älynlahjoja vaadi. Ei siellä mitään ristikuulusteluita järjestetä, joissa tentataan uskonnolliset ja poliittiset vakaumukset, ja kysytään vielä loppuun uskooko USA:n peittelevän ufohavaintoja tai reptiliaanien hallitsevan maailmaa. Mitään ongelmaa tässäkään tuskin on, jos Huhtasaari vain pysyy opetussuunnitelmassa ja jättää omat näkemyksensä koulun ulkopuolelle.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Mitään ongelmaa tässäkään tuskin on, jos Huhtasaari vain pysyy opetussuunnitelmassa ja jättää omat näkemyksensä koulun ulkopuolelle.

Ai ei mitään ongelmaa?

Omat lapseni vaihtaisivat koulua välittömästi, jos opettajansa julkisesti päästäisivät suustaan tuollaisia täydellistä älyn ja järjen puutetta osoittavia idioottimaisuuksia.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Laura Huhtasaari omilla kotisivuillaan:

" Politiikassa viisaus merkitsee mielestäni kykyä hahmottaa todellisuus ja tehdä tämän realismin pohjalta hyviä päätöksiä."

Jos Laura Huhtasaaren todellisuus on se että, evoluutioteoria on kusetusta ja Raamatun luomiskertomus totta, niin hiljaiseksi vetää. Sääliksi käy niitä lapsukaisia, jotka tämän hörhön opissa ovat joutuneet olemaan.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Jos Laura Huhtasaaren todellisuus on se että, evoluutioteoria on kusetusta ja Raamatun luomiskertomus totta, niin hiljaiseksi vetää. Sääliksi käy niitä lapsukaisia, jotka tämän hörhön opissa ovat joutuneet olemaan.
Kyseessä nyt kuitenkin on yksi persujen kärkihahmoista, mikä kyllä kertoo aika paljon tuosta työväenpuolueesta ilman sosialismia ja työväen etujen ajamista.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Huhtasaari on sittemmin poistanut kirjoituksensa ja lähettää nyt terveisiä toimittajille, ettei aio vastata asiaan liittyviin kysymyksiin. Persujen avoimuus on todella ihailtavaa. Mutta ymmärtäähän tuon, en minäkään haluaisi toimittajien kysyvän idiotismistani. Ei sulla Dee Snider
 
Laura Huhtasaari omilla kotisivuillaan:

" Politiikassa viisaus merkitsee mielestäni kykyä hahmottaa todellisuus ja tehdä tämän realismin pohjalta hyviä päätöksiä."

Jos Laura Huhtasaaren todellisuus on se että, evoluutioteoria on kusetusta ja Raamatun luomiskertomus totta, niin hiljaiseksi vetää. Sääliksi käy niitä lapsukaisia, jotka tämän hörhön opissa ovat joutuneet olemaan.

Kyllä mun käsittääkseni minunkin ala-asteen luokanopettajani ja lukion uskonnon opettajani olivat uskovaisia.
 

mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Yläasteen uskontotunnit meni joka kerta ylistykseksi kun uskovainen opettaja pääsi vauhtiin.

Siihen aikaan tuli elämänkatsomustieto valinnaiseksi kirkkoon kuulumattomille.
Aineen opettajaksi valittiin em. uskonnonopettaja. Taisi mennä käännytyksi.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
En tiedä, millaisen raivarin floikkari sai, kun äsken aamutelkkarissa oli ministeri Jari Lindström haastattelussa ja vittu verorahoilla! Mutta oli kyllä Jarilta kyllä täyden kympin arvoinen esiintyminen, taisi haastattelijakin kiitellä rehellisestä puheesta ja omastakin mielestä Lindström pelasi harvinaisen avoimin kortein.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
En tiedä, millaisen raivarin floikkari sai, kun äsken aamutelkkarissa oli ministeri Jari Lindström haastattelussa ja vittu verorahoilla! Mutta oli kyllä Jarilta kyllä täyden kympin arvoinen esiintyminen, taisi haastattelijakin kiitellä rehellisestä puheesta ja omastakin mielestä Lindström pelasi harvinaisen avoimin kortein.

En nähnyt Lindströmin koko haastista, mutta hän sanoi saman, mitä minäkin olen täällä pariin otteeseen sanonut. Eli persujen tulevaisuutta ajatellen nyt edetään ratkaisun hetkiä. Mikäli puolue kestää kasassa hallitusvastuun ja muun kriiseilyn keskellä ja onnistuu saamaan vähintään torjuntavoiton seuraavissa vaaleissa, niin siinä tapauksessa PS alkaa olla kuivilla näistä lastentaudeista ja puolueen asema poliittisella kentällä sementoituu.
 

floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En tiedä, millaisen raivarin floikkari sai, kun äsken aamutelkkarissa oli ministeri Jari Lindström haastattelussa ja vittu verorahoilla! Mutta oli kyllä Jarilta kyllä täyden kympin arvoinen esiintyminen, taisi haastattelijakin kiitellä rehellisestä puheesta ja omastakin mielestä Lindström pelasi harvinaisen avoimin kortein.

No ollaanpas sitä nyt kovasti katkeria. Niin mutta kun Paavo Nurmikin oli katkera vanhalla iällään, niin niin. Hevimusiikkikin yritettiin estää. Kyllä kyllä. Mene potkaisemaan kissaa, pieni ihminen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös