– Ei minulle ole ulkomailla kukaan tullut puhumaan mistään natsihenkisyydestä, Halla-aho vastasi.
– Minä luulen, että kansanedustaja Tuomioja itse ulkoministerinä toimiessaan ja venäläismielisine näkemyksineen ja yleisine anti-amerikkalaisine ideologioineen aiheutti paljon enemmän närää ja huomiota. Tästä olen kyllä kuullut keskustellessani ulkomaisten kollegoiden kanssa, hän jatkoi.
– Nyt meni kyllä Halla-aholta tosi ala-arvoiseksi, Tuomioja sanoi eikä halunnut jatkaa kyseistä keskustelua."
Sen verran pitää tätä Tuomiojan ja Halla-ahon keskustelunpätkää kommentoida, että Halla-aho on omasta kokemusmaailmastaan katsoen ihan oikeassa. Ne piirit ja poliittiset ympyrät, joissa Halla-aho mm. Brysselissä liikkuu, ovat mitä luultavimmissa määrin sellaisia, joissa ei Ollin kirjoitteluita juuri natsihenkiseksi luokitella. Saattaa pikemminkin tulla empatiaa ja ymmärrystä, joiltakin myös kannustavaa palautetta. Kansallishenkisiä konservatiiveja kun pääosin siinä sakissa ollaan.
Ja nämä samat piirit arvioivat Tuomiojan näkemyksiä ja lausuntoja varmasti melkoisen kärkkäästi.
Eikä tuossa sinänsä mitään väärää ole, jokainen liikkuu omassa poliittisessa viitekehyksessään ja kuulee siellä kaikenlaista. Niin Jussi kuin Erkkikin.
Edelleen muuten mietityttää, mikä rooli Jussilla on oikeasti ollut tässä Ollin ulostulossa. Suomen Sisun miehieä molemmat, ja kun tuo Olli nyt on vähän yksinkertainen ressukka, niin saattaa hyvinkin olla, että ohejita on jostain päin tullut. Mene ja tiedä.
Edit. Sen verran tarkennusta, että Olli saattaa olla Jussille ns. hyödyllinen idiootti. Jolla voi vaikka vähän testailla maaperää ja aiheuttaa hämmennystä.