Perussuomalaiset

  • 6 008 601
  • 46 694
Tässä käveltiin Persujen yli oikein huolella. Se on selvä, mutta oikea kysymys on miksi?

Tähän on ihan yksinkertainen ja helppo vastaus: persut ovat ainoita, joille on niin tärkeää tarttua parinsadan pakolaisen kokoiseen lillukanvarteen. Alexander Stubb (mies, jonka kanssa en jaa käytännössä juuri mitään poliittisia näkemyksiä) kommentoi asiaa hienosti radiouutisissa todeten, että samaan aikaan Ruotsiin otetaan 80 000 pakolaista, kun meillä kiistellään, onko tuhat pakolaista liikaa. Sillä välin Välimereen hukkuu tuhansittain ihmisiä.

Maailmaa ei ehkä tällä pelasteta, mutta itse olen kyllä Stubbin kanssa samaa mieltä, että jokainen pelastettu ihmishenki on arvokas.

Yle Areenasta löytyy muuten dokumentti Syyrian Aleppossa työskentelevästä brittikirurgista. Siitä voi halutessaan jokainen katsoa, minkälaisista oloista suurin osa noista "taikaseinän" perässä tulevista pakolaisista on lähtenyt liikkeelle. Tuota ohjelmaa katsoessa muistui mieleen Timo Soini puhumassa, miten turvapaikanhakijoiden määrän kasvattaminen antaisi "vaarallisen viestin" maailmalle. Päällimmäiseksi nousi ajatus, että Timo Soini ei pidä ihmishenkeä pyhänä missään muussa tilanteessa kuin silloin, kun se on vasta alkiona naisen kohdussa.

(Linkki vie Areenaan. Varoituksena todettakoon, että dokumentti sisältää hyvin graafista kuvamateriaalia.)
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Tähän on ihan yksinkertainen ja helppo vastaus: persut ovat ainoita, joille on niin tärkeää tarttua parinsadan pakolaisen kokoiseen lillukanvarteen. Alexander Stubb (mies, jonka kanssa en jaa käytännössä juuri mitään poliittisia näkemyksiä) kommentoi asiaa hienosti radiouutisissa todeten, että samaan aikaan Ruotsiin otetaan 80 000 pakolaista, kun meillä kiistellään, onko tuhat pakolaista liikaa. Sillä välin Välimereen hukkuu tuhansittain ihmisiä.

Maailmaa ei ehkä tällä pelasteta, mutta itse olen kyllä Stubbin kanssa samaa mieltä, että jokainen pelastettu ihmishenki on arvokas.

Yle Areenasta löytyy muuten dokumentti Syyrian Aleppossa työskentelevästä brittikirurgista. Siitä voi halutessaan jokainen katsoa, minkälaisista oloista suurin osa noista "taikaseinän" perässä tulevista pakolaisista on lähtenyt liikkeelle. Tuota ohjelmaa katsoessa muistui mieleen Timo Soini puhumassa, miten turvapaikanhakijoiden määrän kasvattaminen antaisi "vaarallisen viestin" maailmalle. Päällimmäiseksi nousi ajatus, että Timo Soini ei pidä ihmishenkeä pyhänä missään muussa tilanteessa kuin silloin, kun se on vasta alkiona naisen kohdussa.

(Linkki vie Areenaan. Varoituksena todettakoon, että dokumentti sisältää hyvin graafista kuvamateriaalia.)

Näin se on. Ihmishenki on arvokas ja on naurettavaa, että Suomessa käydään tälläistä keskustelua noinkin pienestä pakolaismäärästä. Pelkästään omaan napaan ei kannata koskaan tuijottaa ja unohtaa, mitä apua esimerkiksi Suomi on saanut kun meillä on ollut vaikeaa.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tämä ketju on sikäli masentavaa luettavaa siinä mielessä että noilla pohjilla ihmisten sitten pitäisi pystyä tekemään tiedostavia mielipiteenmuodostuksia asioista joilla on vahva tilastollinen ulottuvuus. Nyt vähän karkeasti todettuna tässä puhutaan siitä että kuvitteellisen jakauman (jonka ka. nyt sattuneista syistä on lähellä kasia) käsittely menee Anssi5:n maailmassa seuraavasti:
- Koska 35 edustaa 10%:ia koko joukosta, ei 20 oikeastaan ole paljon koska se ei ole viimeisessä desiilissä.

Jokainen voi sitten itsekseen miettiä että onko 20 paljon vai vähän jos jakauma on tuollainen.

1
1
1
2
2
3
4
8
20
35

Toim Huom. Pientä tilastollista vääristelyä mutta ehkä tuollaisesta kymmenen numeron joukosta jokainen täysjärkinen ymmärtää miksi 20 on paljon vaikka se ei ehkä olekaan niin paljoa kuin 35. No, kohtalaisen pienellä vaivalla vielä naputtaisi ihan oikeat jakaumat kehiin ja jo se alleviivaisi tuon koko Anssi5:n premissin naurettavuutta, tietenkin jo pelkkä 2,5-kerroin keskiarvoon nähden riittää kaikille muille kertomaan jonkun asian positiosta käyrällä.
Saanko antaa vinkin, käännäppäs sinun kuvaaja toisin päin. Tällöin sinun kuvannollinen antisi täsmää ihmisten "mielikuvituksessa". Nyt laittamasi kuvaaja korostaa sitä yksittäisten numerojen päätä, jonka pitäisi tässä tapauksessa olla se pää joka vasta sen 20 lukusanan sijainnin ilmaisun jälkeen tulee todistajana sen merkityn paikan määreeksi. Nyt sinun listasi näyttää siltä että vähäitellään sitä sijaintia, kun alussa on määrällisesti enemmän numeroita, vaikka numeroiden lukumäärä onkin pienempi. Olipas taas paskaa selitystä, mutta kuitenkin isommasta pienempään on parempi, jos haluaa selittää kuinka merkittävä sen numeron sijainti listalla on suhteessa muiden numeroiden määrään, eikä numeroiden lukumäärän suhdetta siihen luvun kokoon.

Ei se parantunut vaikka kahdesti laitto, mutta koitetaan ;)
 
Viimeksi muokattu:

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Tähän on ihan yksinkertainen ja helppo vastaus: persut ovat ainoita, joille on niin tärkeää tarttua parinsadan pakolaisen kokoiseen lillukanvarteen. Alexander Stubb (mies, jonka kanssa en jaa käytännössä juuri mitään poliittisia näkemyksiä) kommentoi asiaa hienosti radiouutisissa todeten, että samaan aikaan Ruotsiin otetaan 80 000 pakolaista, kun meillä kiistellään, onko tuhat pakolaista liikaa. Sillä välin Välimereen hukkuu tuhansittain ihmisiä.

Maailmaa ei ehkä tällä pelasteta, mutta itse olen kyllä Stubbin kanssa samaa mieltä, että jokainen pelastettu ihmishenki on arvokas.
Mitä luulet? Kun EU kertoo että kuka tahansa afrikkalainen joka pääsee Välimeren rantaan tullaan majoittamaan EU:n sisälle ja hänen sekä hänen perheensä (perheenyhdistämisen kautta) toimeentulosta tullaan huolehtimaan, niin tuleeko tälläinen päätös:

A) lisäämään veneliikennettä
B) vähentämään veneliikennettä

Jos vastaus on A, niin se tarkoittaa enemmän hukkuneita. Eikö tuo ole aika julmaa heiluttaa tuollaista lihanpalaa afrikalaisten nenänedessä ja sanoa että jos maksatte salakuljettajille tuhansia dollareita ja pistätte henkenne altiiksi tuolla merimatkalla niin Eurooppa tulee pitämään huolen teidän tulevaisuudestanne?

Brittien Cameron sanoi hyvin BBC:llä että "pitää katkaista linkki veneeseen astumisen ja oleskeluluvan saamisen välillä".

Jostain kumman syystä Australiassa hukkuneiden määrä on vähentynyt kun Australia päätti, että jokainen pelastetaan, mutta tullaan sen jälkeen käännyttämään.

Puhuit muutamasta sadasta jotka ovat lillukanvarsia. Jos Orvon johdolla EU-komissio äänestäisi tämän väliaikaisen pakollisen taakanjaon puolesta todeten että hätätilan kriteerit ovat täyttyneet, niin on aika hankala tulevaisuudessa sanoa etteivät ne jatkossa täyttyisikään jos tulijoita olisi enemmän.

EU:n ja erityisesti Italian mainostama 40 000 on hatusta heitetty luku. EU:hun tuli viime vuonna yli 600 000 turvapaikanhakijaa, ja määrä kasvaa tälle vuodelle. Jos mennään saman jakoavaimen mukaan (1,7%) niin viime vuoden luvuilla Suomen määrä olisi 10 000.

Toinen asia on EU:n sisäinen solidaarisuus konseptina. Kuten Kreikan talouden suhteen niin talous- kuin rajavalvonta-asioissa ei pidä luoda mekanismia, että oman leväperäisen politiikkansa seuraukset voi siirtää toisten jäsenmaiden hoidettavaksi. Jos artisti maksaa, niin mikä motivaatio on hoitaa omia asioita kunnolla?

Yle Areenasta löytyy muuten dokumentti Syyrian Aleppossa työskentelevästä brittikirurgista. Siitä voi halutessaan jokainen katsoa, minkälaisista oloista suurin osa noista "taikaseinän" perässä tulevista pakolaisista on lähtenyt liikkeelle.
"Suurin osa" Välimeren tulevista ei tule Syyriasta. Sen osuus on nykyään alle kolmannes. 2/3 tulijoista on somaleja, sudanilaisia, kongolaisia, senegalilaisia, ghanalaisia ja eritrealaisia. Kuten uutisoinnista olemme saaneet lukea niin maahanmuuttovirasto on ihmeissään miten Somalaista taas virtaa väkeä vaikka maan poliittinen asema on parantunut. Syynä on tuo Välimeren taksiliikenne.
 
Viimeksi muokattu:

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Tai kenties Lert tarkoittaa sitä apupakettia jonka Suomi sai 90-luvun lamassa kärvistellessään.

Tästähän oli puhetta Irlannin apupakettien yhteydessä irlantilaisessa somekuplassa.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
No ainakin Yhdysvallat ja Britannia yrittivät avustaa välillisesti Suomea, hehän näet tukivat Neuvostoliittoa elintarvikkein ja asein, kun neukut yrittivät vapauttaa Suomea fasistivallan ikeen alta tuossa noin 70 vuotta sitten.

Saattaa olla, vaikka samalla voidaan Neuvostoliiton sädekehää saattaa sen verran särölle, että suorastaan painostivat samassa yhteydessä Suomea poistamaan maan pohjoisosiin integroituneet siirtolaiset. Ei ollut mielestäni sitten lainkaan humaania politiikkaa veljiltä venäläisiltä.

@Lert näen sinun käyneen lukemassa kysymykseni, tuletko nyt kertomaan mihin apuun viittasit, ettei meidän tarvitse täällä arvuutella!
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Maailmaa ei ehkä tällä pelasteta, mutta itse olen kyllä Stubbin kanssa samaa mieltä, että jokainen pelastettu ihmishenki on arvokas.
Sinä ja Stubb haluatte ilmeisesti tukea näitä afrikkalaisia liikemiehiä, jotka kynivät pakolaisilta kaikki rahat ja laittavat vaarallisilla veneillä ylittämään meri Eurooppaan. Tuolla politiikalla vain tapetaan ihmishenkiä, mutta näennäisesti tokin joku pelastetaan. Jipii.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sinä ja Stubb haluatte ilmeisesti tukea näitä afrikkalaisia liikemiehiä, jotka kynivät pakolaisilta kaikki rahat ja laittavat vaarallisilla veneillä ylittämään meri Eurooppaan. Tuolla politiikalla vain tapetaan ihmishenkiä, mutta näennäisesti tokin joku pelastetaan. Jipii.

Ehkä tässä pitäisi puhua lyhyen ja pitkän aikavälin suunnitelmista. Hukkuville ihmisille täytyy tehdä joka tapauksessa jotain, jokainen hukkuminen on liikaa.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Ehkä tässä pitäisi puhua lyhyen ja pitkän aikavälin suunnitelmista. Hukkuville ihmisille täytyy tehdä joka tapauksessa jotain, jokainen hukkuminen on liikaa.
Ööö...kyllähän Australiakin harrastaa meripelastusta. Ihmiset pelastetaan ja toimitetaan lähtösatamiin. Tämä tietysti maksaa, mutta tuo investointi maksaa itsensä takaisin kun laivaliikenne pysähtyy kun salakuljetus ei enää kannata.

EU on kolmikertaistanut Triton meripelastusoperaation budjetin ja minusta siihen pitää satsata enemmän kuten EU on suunnitellut.

@Tadu ei tuolla ole pelkästään afrikkalaisia liikemiehiä hyötymässä tästä ihmissalakuljetuksesta. Toissaviikon Newsweekissä oli iso juttu jossa kerrottiin että Italian mafia tekee tuolla tuohta 17 miljardin euron edestä ja se on isompi business kuin huumekauppa nykyään. Artikkelissä kerrottiin että italomafia on sekaantunut jo pakolaisleirien infran pyörittämiseen.

Tässä on kolme vaihtoehtoa:

a) annetaan Italian mafian kanssa toimivien ihmissalakuljettajien jatkaa busineksiään. Tämä tarkoittaa että EU ottaa vastaan kaikki pakolaiset jotka saapuvat perille tai kenet noukitaan merestä. Tämä tarkoittaa ihmissalakuljetus busineksen laajenemista, paljon hukkuneita ja helkutillista siirtolaistulvaa EU:hun.

b) Australian malli. Satsataan rajojen valvontaan ja meripelastukseen, mutta oleskelulupaa ei annata vaan ihmiset palautetaan poikkeuksetta lähtösatamiin. Tämä vähentää ihmissalakuljetusbusinessta, laivojen määrää ja lopulta hukkuineita

c) EU sponssaa ihmissalakuljettajille paremmat merikelpoiset laivat. Kenties Turun Pansion telakalla voisi rakentaa pari isoa ruotsinlaivaa jotka kuljettaisivat pari kertaa päivässä sen parituhatta afrikkalaista EU:hun uudelleensijoitettavaksi. Toki tälläkään tavalla ei saataisi kuin reilu miljoona afrikkalaista siirrettyä (2 matkaa päivä 2000 hlöä x 365 päivää) joten laivoja tarvitaan useampia. Suomen telakkateollisuudelle tämä olisi hyvä asia.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ööö...kyllähän Australiakin harrastaa meripelastusta. Ihmiset pelastetaan ja toimitetaan lähtösatamiin. Tämä tietysti maksaa, mutta tuo investointi maksaa itsensä takaisin kun laivaliikenne pysähtyy kun salakuljetus ei enää kannata...

Minusta tämä kuulostaa hyvältä järjestelmältä, mutta tämä tuskin toteutuu tämän kesän aikana, vaan vaatii valmistelua. Jotain pakolaisille täytyy tehdä nytkin, enkä oikein ymmärrä tätä kohua 800:sta taakanjako pakolaisesta.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.

Oikeusministeri saanut palautetta, olkoonkin että opposition puolelta "Unohtuiko vala alle kuukaudessa, ministeri Lindström?" – Paananen: Lausunnon ajoitus Helsinki Pride -viikon yhteyteen korostaa sen merkitystä - Demokraatti.fi

Myös kommentit Tapaus Tapanilaan viitaten saaneet vastakaikua Kemppinen: Oikeusministerin onnettomuus

Vekkuli kaveri tämä Poppamies-Curren sukunimikaima, oikein jänskättää mitä seuraavaksi tulee eteen.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Wille Rydman on Persujen linjoilla:

Wille Rydman: Laittoman maahantulon suosiminen houkuttaa lisää pakolaisia Välimerelle - Kotimaa - Verkkouutiset

"– Jokainen hukkunut Välimerellä on liikaa. On kuitenkin olennaista ymmärtää, että Eurooppa on aiheuttanut traagisen tilanteen käytännössä omalla politiikallaan, Wille Rydman toteaa.

– Näennäisen humaaneilla meripelastusoperaatioilla on synnytetty tilanne, jossa Välimeri on houkuttelevaa ylittää surkeammallakin paatilla, kun ylivoimaisesti suurin osa pelastetaan vastarannalle ja heille myönnetään vieläpä oleskelulupa laittomasta maahantulosta huolimatta.

– Mikäli laittomat tulijat ohjattaisiin lähtösatamiin eikä oleskelulupia Euroopassa myönnettäisi, vähenisivät myös riskialttiit Välimeren ylitykset nopeasti. Yhteisvastuullinen pakolaispolitiikka Euroopassa vain pahentaisi tilannetta ja edesauttaisi kyynisten ihmissalakuljettajien bisnestä, Rydman toteaa.

Tosin pj Stubb on sitä mieltä että jotain on tehtävä ja paras ratkaisu on huutaa Välimeren täältä puolelta afrikkalaisille että tulkaa, saatte leipää.
 

peruna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK
Oikeusministeri saanut palautetta, olkoonkin että opposition puolelta "Unohtuiko vala alle kuukaudessa, ministeri Lindström?" – Paananen: Lausunnon ajoitus Helsinki Pride -viikon yhteyteen korostaa sen merkitystä - Demokraatti.fi

Myös kommentit Tapaus Tapanilaan viitaten saaneet vastakaikua Kemppinen: Oikeusministerin onnettomuus

Vekkuli kaveri tämä Poppamies-Curren sukunimikaima, oikein jänskättää mitä seuraavaksi tulee eteen.

Kuka on oikeasti yllättynyt? Ei tässä voi muuta tehdä kuin ottaa ilo irto ja odottaa millon rysähtää kunnolla. Oma veikkaus on edelleen, että Lindström ei ole koko kauttta tuplaministerinä. Huikee hahmo, toivotaan että ei saa liian paljon tuhoa aikaan.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Paljastan varmaan ymmärtämättömyyteni, mutta en tajua tuota Kemppisen purkausta. Hänen pihvinsä valituksessa on siis että tuomioistuinten tehtävä on arvioida, onko rangaistus suhteessa teon moitittavuuteen, ei ministeriön työryhmän ja että "yleistä oikeustajua" ei ole olemassakaan.

Ok. Kauhean vihaiselta vaikuttaa.

Katsotaas mitä hallitusohjelma sanoo:

"Hallitus parantaa rikoksen uhrin asemaa rikosprosessissa lainsäädäntöä kehittämällä. Varmistetaan, että rikoksista annettavat rangaistukset ovat oikeudenmukaisessa suhteessa teon moitittavuuteen. Tarkistetaan ensikertalaisuussäännöksiä, väkivaltarikosten sekä lapsiin kohdistuvien törkeiden seksuaaliri-kosten rangaistustasoa sekä ehdollisen vankeustuomion tehostamismahdollisuuksia, kuten lyhyt ehdoton vankeus, yhdyskuntapalvelu ja valvottu koevapaus. Vapautuville vangeille tehtävää vaarallisuusarviota laajennetaan ja vankien vapauttamista harkittaessa kiinnitetään entistä enemmän huomiota vangin vaarallisuuteen."

Eli tästä Kemppinen veti herneet nenään:

Oikeusministeri haluaa selvittää, vastaavatko rangaistukset yleistä oikeustajua | Yle Uutiset | yle.fi

"Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitusohjelman tavoitteena on, että Suomessa oikeusturva toteutuu tehokkaasti ja rangaistukset vastaavat yleistä oikeustajua, sanotaan oikeus- ja työministeriö tiedotteessaan.

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) on päättänyt käynnistää oikeusministeriössä asiaa koskevan selvityksen.

Hallitusohjelman mukaisesti tarkoitus on varmistaa, että rikoksista annettavat rangaistukset ovat oikeudenmukaisessa suhteessa teon moitittavuuteen."

Hallitus tahtoo selvittää onko lain rangaistusasteikoissa kalibroitavaa. Asiasta vastuussa oleva ministeri käynnistää asian valmistelun. Eläkkeellä oleva professori vetää timohännikäiset netissä.

Mitä minä en nyt tajua tässä?
 
@Lert näen sinun käyneen lukemassa kysymykseni, tuletko nyt kertomaan mihin apuun viittasit, ettei meidän tarvitse täällä arvuutella!

Lertin viittauksista en tiedä, mutta kyllähän suomalaiset ovat toisen maailmansodan aikana myös aika merkittävää apua saaneet pakolaisina ollessaan. Ruotsiin ja Tanskaan lähetettiin vuosina 1939-1945 yhteensä 70 000 sotalasta, joista 15 000 jäi sille tielle. Myös 56 000 aikuista lähti pakolaisina sodan jaloista Ruotsiin. Ehkä Ruotsinkin olisi tullut tuolloin vain käännyttää suomalaiset rajalla ja todeta, että ei voida tämänkaltaista signaalia lähettää maailmalle.

Toivottavasti Suomessa ei tule ikinä mitään tietylle maantieteelliselle alueelle rajoittunutta myllerrystä sattumaan. Tietääpähän ainakin, että jos jatkoajan keskustelijoiden asenteet ovat jonkinlainen kansallinen verrokki, niin solidaarisuutta tai auttavaa kättä on turha odottaa.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Lertin viittauksista en tiedä, mutta kyllähän suomalaiset ovat toisen maailmansodan aikana myös aika merkittävää apua saaneet pakolaisina ollessaan.

Arvelinkin väsyneen ns. sotalapsi-kortin tulevan tässä vaiheessa jostakin mukaan keskusteluun.

70 000 lasta ja 56000 aikuista lähti sodan jaloista turvaan Suomen naapurimaa Ruotsiin. 55 000 lasta ja lähes kaikki aikuiset palasivat takaisin Suomeen sodan jälkeen. Sopeutuminen ja integroituminen kulttuuriltaan Suomen kanssa hyvin yhteneväiseen Ruotsiin sujuivat kohtalaisen hyvin, ja monen lapsen olikin jopa vaikeampi sopeutua takaisin Suomeen, kiitos herkkyysvaiheiden jo mentyä ohi. Tästä huolimatta suurin osa halusi silti palata Suomeen, vaikka osa pakolaisista jäikin länsinaapuriin loppuiäkseen. Sopeutuneena sikäläiseen yhteiskuntaan, tuottavina finnjävleinä.

Todellako rinnastat tämän tilanteen siihen, että Afrikasta pyrkii Eurooppaan pääasiassa nuoria, kuitenkin jo aikuisiän saavuttaneita miehiä, jotka afrikkalaisen ja italialaisen järjestäytyneen rikollisuuden pyörittämän bisneksen avulla pyrkivät paremman elintason perässä Eurooppaan? Kaiken lisäksi ilman aikomustakaan palata takaisin kotimaahansa. Tässä tilanteessa suurimmaksi osaksi ei todellakaan ole kyse siitä minkä minä miellän pakolaisuudeksi. Tulijat tällä hetkellä eivät edes suurimmaksi osaksi ole kotoisin alueilta, joilla suoranainen sotatila olisi käynnissä. Puhumattakaan siitä, että noissa veneissä olisi niitä naisia tai lapsia, jotka kriiseissä kuitenkin ne kaikkein hädänalaisimmat ovat.
 
Viimeksi muokattu:

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Mihin apuun tällä viittaat?

Viittaan kaikenlaiseen apuun mitä Suomi on saanut. Esimerkiksi jatkosodan jälkeen ruan puute ja tuberkuloosi vaivasivat monia ja jälkimmäiseen kuoli paljon ihmisiä. Unicef toimitti tuolloin paljon apua lääkkeiden ja vaatteiden muodossa. Ja tietysti sodan aikaan Suomi sai paljon apua ympäri Eurooppaa, varsinkin Ruotsista. Suomi oli 1900-luvulla kehitysavun saaja. Nyt on meidän vuoromme antaa apua. Ei välttämättä samassa muodossa, mitä itse olemme saaneet.

@Lert näen sinun käyneen lukemassa kysymykseni, tuletko nyt kertomaan mihin apuun viittasit, ettei meidän tarvitse täällä arvuutella!

En suosittele ainakaan minua stalkkamaan noin aktiivisesti ja ihmettelemään miksen samantien vastaa viestiisi, vaikka olisin käynyt paikalla. Saatan töissä ollessani selata tauoilla palstaa mutta en rupea Lumiallani näpyttelemään vastauksia.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Nopealla googletuksella Suomi sai Unifecilta toisen maailmasodan jälkeen 14,5 mil. euroa (lähde)

"UNICEFin apu sotien jälkeen tavoitti 75 000 suomalaislasta ja sen kokonaismäärä nykyrahassa oli 14,5 milj. euroa"

Pelkästään vuonna 2013 Suomi lahjoitti Unicefille 19,4 milj. euroa. Unicefin sivuilla vuoden 2013 raportissa sanotaan:

"Suomalaiset kuuluivat maailman ahkerimpiin UNICEF-lahjoittajiin. Sydämellinen kiitos – saitte aikaan pysyviä muutoksia lapsille kaikkialla maailmassa."

Vuonna 2014 suomalaiset lahjoittivat UNICEFille 19,2 milj. euroa, 2012 18,5 milj. euroa, vuonna 2011 18,6 miljoonaa euroa ja 2010 18 miljoonaa euroa.

Neljässä vuodessa 2010-14 suomalaiset ovat lahjoittaneet UNIFECille 93,5 miljoonaa euroa.

Eli sinusta nyt on meidän vuoromme antaa apua? Emmekö me ole sitä antaneet?
 

Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitä minä en nyt tajua tässä?
Tuossa Kemppinen lähinnä vittuilee persuille siitä, että menivät valitsemaan oikeusministeriksi heebon, jolla ei ole oikeustieteen koulutusta.

Kemppisen blogista:
"Iltapäivälehdet ilmeisesti juoksuttivat ilkeyksissään Lindströmin nyrkkiin, ja tämän juoksi. Eilisen tiedotteen mukaan ministeriön työryhmä alkaa selvittää, ovatko rikoksista annettavat rangaistukset oikeudenmukaisessa suhteessa teon moitittavuuteen.

Juuri tuo arviointi on rikoslain mukaan tuomioistuimen tehtävä, jokseenkin noin ilmaistuna (Rikoslaki 6 : 4). Nyt halutaan tuomioistuinten jälkikäteisarviointia.

Kirjoitan tämän vetoamatta oikeusvaltioperiaatteeseen, josta Lindström ei liene kuullutkaan."

En ole tuota tiedotetta lukenut, mutta tuo tekstin mukainen muotoilu on persuilleen kirjoitettu. Jos tuossa tiedotteessa puhuttaisiin vaikka tuosta jälkikäteisarvioinnista, niin kaikki olisi ok. Kun tuon tiedotteen ottaa jatkoaikamaisen kirjaimellisesti, niin se tarkottaisi, että ministeriö aikoo puuttua suoraan oikeudessa annettaviin tai annettuihin tuomioihin. Viimeisessä lauseessa mainittu oikeusvaltioperiaate pitää sisällään mm sen, että tuomioistuimet ovat riippumattomia.

Eli tuo on lähinnä sellaista jatkismaista nillitystä. Kun joku muotoili tekstinsä vähän huonosti, niin tartutaan siihen vaikka tiedetään, että ei se vastapuoli oikeasti sitä tuollalailla tarkoittanut. Viittaukset ja vihjaukset Lindströmin hengenlahjoihin ja tietämättömyyteen oikeusvaltioperiaatteesta kertovat, että siellä on se kipupiste, mistä kirjoitus on saanut alkunsa, eli siitä, että oikeusministeri ei ole lainoppinut.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Oli pakko mennä katsomaan tuo oikeusministeriön tiedote (joka on muuten twiittimäisen lyhyt)

Oikeusministeriö - Oikeusministeri Lindström selvittää vastaavatko rangaistukset yleistä oikeustajua

Oikeusministeri Lindström selvittää vastaavatko rangaistukset yleistä oikeustajua

Julkaistu 24.6.2015
Pääministeri Sipilän strategisen hallitusohjelman tavoitteena on, että Suomessa oikeusturva toteutuu tehokkaasti ja rangaistukset vastaavat yleistä oikeustajua. Oikeus- ja työministeri Jari Lindström on päättänyt käynnistää oikeusministeriössä asiaa koskevan selvityksen. Hallitusohjelman mukaisesti tarkoitus on varmistaa, että rikoksista annettavat rangaistukset ovat oikeudenmukaisessa suhteessa teon moitittavuuteen.


Missään ei puhuta jälkikäteisarvioinnista, vaan se oli Kemppisen peppukipuun liittyvää oireilua. Tai en tunne tapausta, mutta onhan tuolla vähän seppolehtomainen tai pasiviherahomainen ulosanti noinkin koulutetuksi mieheksi. Voi olla että lainoppillinen koulutus antaa syvempää lain ymmärrystä, mutta käytöstapoja se ei näköjään takaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös