Perussuomalaiset

  • 6 097 089
  • 47 379

Morgoth

Jäsen
Niin no, tarvin kyllä autoa ja asuntoakin, kumpaakaan en ole uutena ostanut.

Miksi se auto pitää omistaa? Itse en ole omistanut käytettyä tai uutta autoa 6 vuoteen enkä enää aio omistakaan. Maksan x €/kk siitä että minulla on auto ja huolloista sun muista ei tarvitse välittää. Jos haluan oikeasti sijoittaa niin sijoitan osakkeiseen yms. Asunnon omistamisen ymmärrän, mutta se ei silti mikään sijoitus ole.
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Ostaa pari vuotta vanhemman, niin säästää sen 30% hinnassa. Vai olenkohan mä nyt epäonnistuja, kun ei ole ikinä ollut uutta autoa, eikä varmaan ikinä tule?

Kyllä. Olet epäonnistunut täydellisesti ymmärtämään käytyä keskustelua, vaikka sen seassa on oikein rautalangasta taivuteltu selitys tuolle sinunkin mainitsemallesi epäonnistujalle.
 
Mistä lähtien vuodessa 32 tonnia lapaseen saava lapseton peräkammarin poika on ollut köyhä?

Näillä tuloilla ihminen on köyhä kun joutuu itse elättämään itsensä ilman sitä pappa betalar -kultalusikkataustaa, jonka turvin sinä täällä pädet kalliilla autollasi. Siitä peräkammarista sun kannattaa ruveta huutelemaan siinä vaiheessa, kun tienaat vuodessa neljä kertaa vanhempiesi yhteenlasketut tulot kuten minä. Taitaa jäädä tollaselta pumpulissa kasvaneelta porvaripennulta tekemättä
 
Näillä tuloilla ihminen on köyhä kun joutuu itse elättämään itsensä ilman sitä pappa betalar -kultalusikkataustaa, jonka turvin sinä täällä pädet kalliilla autollasi.
Mielenkiintoinen määritelmä köyhyydelle. Täytyy sanoa, että minulle ihan uusi.

Minä olen ajatellut, että köyhyys on joko alle 60% mediaanitulosta tai alle kaksi dollaria päivässä.

Toki voi olla myös tuloista ja materiaalista irrallista köyhyyttä. Esim. kirjoituksesi ovat henkisesti köyhiä.
 
Mielenkiintoinen määritelmä köyhyydelle. Täytyy sanoa, että minulle ihan uusi.

Minä olen ajatellut, että köyhyys on joko alle 60% mediaanitulosta tai alle kaksi dollaria päivässä.

Hyvin on näköjään tilastonikkareiden propaganda mennyt perille. Tuo ansiotulojen käyttö köyhyyden määrittelyyn on täysin järjetöntä. Sen perusteella joku Eirassa miljoonan euron velattomassa kämpässä elävä pieneläkeläinen tai Eirassa isin kämpässä elävä oikisopiskelija, joka reissailee isin rahoilla jossain Alpeilla ja Aspenissa, on köyhempi kuin jakomäkeläinen yksinhuoltajasiivooja, joka asuu kämäsessä vuokraluukussa äpärämukuloidensa kanssa.
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Näillä tuloilla ihminen on köyhä kun joutuu itse elättämään itsensä ilman sitä pappa betalar -kultalusikkataustaa

Kultalusikkatausta? Faijalta jäi maalarin hommat, kun sairastui parikymmpisenä tuberkuloosiin. Parantolasta päästyään hän palasi koulunpenkille, jonka jälkeen edessä oli loistelias ura erään sähkötarvikeliikkeen varastopäällikkönä. Huikea ura päättyi 90-luvun lamaan, työttömyyteen ja siihen kuuluisaan eläkeputkeen. No, tuo kyllä passasi faijalle, joka oli aloitellut työuraa 12-vuotiaana. Mutsivainaa puolestaan rypi rahassa tomiessaan kunnan hommissa konttoristina ja, meidän kakaroiden ollessa alle kouluikäisiä, perhepäivähoitajana.

"Pappa betalar"-taustaa ei ollut kummallakaan, kun viimeinen persaukisista isovanhemmistani lyötiin multiin olympiavuonna -52. No, pientä liioittelua - faija sai sentään perintöä yli femman wanhoissa markoissa, jolla hän jaksaa elvistellä vieläkin. Että tällaiselta kultalusikkataustalta sitä elätän, paitsi itseni, myös kaksi kakaraa. joista nuoremmalla on lievä kehitysvamma, tai kuten paperille painettu diagnoosi kuuluu - laaja-alainen kehityshäiriö ja mahdollinen ARND.

jonka turvin sinä täällä pädet kalliilla autollasi.

Tuo koko autokeskustelu lähti siitä, että sinä (köyhä) nostit itsesi persaukisten persujen yläpuolle, todetessasi, etteivät he pysty ajamaan yli 20 000 euron. Jos vielä köyhyystuskissasi kykenet, niin voit käydä toteamassa, etten sanonut omistavani yli kolmen kympin autoa, vaan ajavani sellaisella ja tuttavapersujen ajavan kalliimmilla kieseillä. Kyseessä on siis työsuhdeauto (käyttöetu), jonka verotusarvo on viiden ja puolen sadan luokkaa - neljä sataa vähemmän kuin mitä firman autosääntö sallisi minun asemassani olevalle.

Siitä peräkammarista sun kannattaa ruveta huutelemaan siinä vaiheessa, kun tienaat vuodessa neljä kertaa vanhempiesi yhteenlasketut tulot kuten minä. Taitaa jäädä tollaselta pumpulissa kasvaneelta porvaripennulta tekemättä

Sinun kannataisi varmaan havahtua nykyisestä elintasostasi, lopettaa tuo peräkammarissa ruikuttaminen ja lakata itkemästä riistokapitalistisen maailman pahuutta. Ota vaikka viinaa tai hakkaa lapaseen, jos tuo ahdistus vähän helpottaisi. No, ehkä nuo ehdottamani vapaa-ajan aktiviteetit eivät ole sinulle aivan uusia ideoita.
 

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Kyllä pisti vituttamaan tuo @Kirjoittelija n ruikutus. 32 000e vuodessa käteen ja kehtaa vinkua olevansa köyhä...
 

Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä pisti vituttamaan tuo @Kirjoittelija n ruikutus. 32 000e vuodessa käteen ja kehtaa vinkua olevansa köyhä...
Tilastokeskuksen sivuilta tulot ja kulutus 2013: Tilastokeskus - Tulot ja kulutus

Lainaus tuolta:
"Keskimääräiset tulot vuonna 2013 olivat 27 933 € tulonsaajaa kohti, miehillä 32 200 € ja naisilla 23 905 €."

Kaikkien tulonsaajien joukossa kirjoittelija on siis yli keskituloinen. Jos on mies, niin tulonsaajamiesten joukossa nipinnapin alle keskituloinen, riippuen siitä, mihin suuntaan on tulonsa pyöristänyt.

Tulonsaajia oli 2013 yhteensä reilut 2,2 miljoonaa, joten kirjoittelija sijoittuu "tulosaajarankingissa" miljoonan paremmalle puolella. 2013 Suomessa oli 5,4 miljoonaa asukasta ja vaikka tuosta poistaisi muutaman satatuhatta varakasta tulotonta tai varakkaan perheenjäsenen tuloilla eläjää, niin siitä huolimatta noin 80% Suomalaista tienaa vähemmän kuin kirjoittelija.
 

Tuamas

Jäsen
Tilastokeskuksen sivuilta tulot ja kulutus 2013: Tilastokeskus - Tulot ja kulutus

Lainaus tuolta:
"Keskimääräiset tulot vuonna 2013 olivat 27 933 € tulonsaajaa kohti, miehillä 32 200 € ja naisilla 23 905 €."

Kaikkien tulonsaajien joukossa kirjoittelija on siis yli keskituloinen. Jos on mies, niin tulonsaajamiesten joukossa nipinnapin alle keskituloinen, riippuen siitä, mihin suuntaan on tulonsa pyöristänyt.

Tilastokeskus puhuu bruttotuloista, @Kirjoittelija nettotuloista.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nuo tilastokeskuksen luvut taitavat olla bruttotuloja, kun kirjoittelija puhui nettotuloista. Jotta saa 32 000 euroa nettona käteen vuodessa, täytynee tienata noin 50 000 euroa bruttona.

Edit: Liian hidas.
 

Nick Neim

Jäsen
Köyhällähän onkin varaa vuosittain matkustaa jenkkeihin katsomaan ÄNÄRIÄ, joten eiköhän noiden viestien tarkoitusperät ole aika hyvin selvillä.

Tietysti jos ei hallitse menojaan (uhkapelit, matkustelu yms) niin suuri- tai keskituloinenkin voi olla köyhä. Se sitten on yleensä enemmän ihmisen omaa tyhmyyttä kuin perhetaustoista johtuvaa luokkajakoa.

Sinänsä kyllä huvittavaa valittaa täällä siitä, kuinka ei ole varaa kuin 500 euron rutkuun. NHL-puolella on käynyt hyvin selväksi, että ainakin parina vuotena on matkusteltu jenkkeihin paikan päälle. Eihän se mitään helvetin köyhyyttä ole, jos valitsee ennemmin jääkiekkomatsin ja matkustelun kuin auton rahankäytön kohteena.
 

Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Eiköhän höntsä/kirjoittelija naura tälläkin hetkellä partaansa kämpillä, että taas on joku jaksanut näihin tarttua. Kaverillahan taitaa olla ikibännit futisforumille joka mielestäni kertoo kaiken tasosta. Eipä sillä, on siellä välissä hyviäkin pointteja mutta suurin huvi taitaa kyllä tulla ihan keksityistä tarinoista.
 
Tuo koko autokeskustelu lähti siitä, että sinä (köyhä) nostit itsesi persaukisten persujen yläpuolle, todetessasi, etteivät he pysty ajamaan yli 20 000 euron autoa.

Nostin yläpuolelle? Miten minä siinä nostin itseni persujen yläpuolelle, kun ei mulla itsellänikään rahat riitä läheskään 20 tonnin autoon? Mä olen nimenomaan äänestänytkin persuja monesti siksi, koska mediassa (ja tälläkin keskustelupalstalla) meille jatkuvasti kerrotaan, että persut ovat kouluttamattomien, rumien, persaukisten, matalalla äo:lla elämässään kitkuttavien junttien puolue. Olen ajatellut, että siinä tapauksessahan ko. puolue sopii minulle varsin mainiosti. Ja mukavaa on myös se, että kun persut pärjää vaaleissa, kantakaupunkien kermaperseistö vetää herneet todella syvälle nenään ja alkaa ulista siitä, että ovat nuo Suomen lähiöroskasakkilaiset kamalia ihmisiä kun äänestävät noin väärin.

Kultalusikkatausta?

Kyllä. Timo Soinin näkökulmasta Timo Jutila näyttää hoikalta. Samasta syystä sinä olet kultalusikkapentu minun näkökulmastani. Et sinä ilman niitä faijasi ja mutsisi rahoja olisi ikinä esim. nykyiseen työpaikkaasi päässyt, sillä ilman niitä rahoja olisit ollut lapsuudessasi ja nuoruudessasi yhteiskunnan hierarkiassa paljon huonompi ihminen.
 
Viimeksi muokattu:

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Olethan sinäkin arvon @Kirjoittelija varsin hyvään työpaikkaan päässyt, koska noinkin kovat tulot onnistut repimään.
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Nostin yläpuolelle? Miten minä siinä nostin itseni persujen yläpuolelle, kun ei mulla itsellänikään rahat riitä läheskään 20 tonnin autoon?

Totta, 500€ ei ole lähelläkän kahtakymppiä. Se, että valitset rahan käyttökohteet toisin, kuin joku muu, ei kerro varattomuudesta tai mainitsemastasi köyhyydestä.

Samasta syystä sinä olet kultalusikkapentu minun näkökulmastani. Et sinä ilman niitä faijasi ja mutsisi rahoja olisi ikinä esim. nykyiseen työpaikkaasi päässyt, sillä ilman niitä rahoja olisit ollut lapsuudessasi ja nuoruudessasi yhteiskunnan hierarkiassa paljon huonompi ihminen.

Mistä ihmeestä sinä oikein horiset? Mitä noiden kahden nollasta aloittaneen duunarin rahoilla, tai rahattomuudella on tekemistä minun nykyiseen tai mihinkään aikaisempaan työpaikkaan pääsemisen kanssa?
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Et sinä ilman niitä faijasi ja mutsisi rahoja olisi ikinä esim. nykyiseen työpaikkaasi päässyt, sillä ilman niitä rahoja olisit ollut lapsuudessasi ja nuoruudessasi yhteiskunnan hierarkiassa paljon huonompi ihminen.

Hyvä on. Olet köyhä ja se on noilla tuloilla,vain ja ainoastaan, omaa syytäsi. Turha tähän aiheeseen on muiden kulta- tai puulusikoita sekoittaa.
 
Tulonsaajia oli 2013 yhteensä reilut 2,2 miljoonaa, joten kirjoittelija sijoittuu "tulosaajarankingissa" miljoonan paremmalle puolella. 2013 Suomessa oli 5,4 miljoonaa asukasta ja vaikka tuosta poistaisi muutaman satatuhatta varakasta tulotonta tai varakkaan perheenjäsenen tuloilla eläjää, niin siitä huolimatta noin 80% Suomalaista tienaa vähemmän kuin kirjoittelija.

Tämän maan asukkaista hyvin pieni vähemmistö on Suomalaisia, joten en pidä tällaista vertailua kovin relevanttina.
 
Viimeksi muokattu:
Mistä ihmeestä sinä oikein horiset? Mitä noiden kahden nollasta aloittaneen rahoilla, tai rahattomuudella on tekemistä minun nykyiseen tai mihinkään aikaisempaan työpaikkaan pääsemisen kanssa?

Ihan oikeastiko et ymmärrä sitä, miten lapsen kehitykseen ja siten koko hänen loppuelämäänsä vaikuttaa se, että joku elättää hänet? Kokeile vaikka hylätä lapsesi ja hankkiutua vankilaan ja katsellaan sitten, vaikeuttaako tämä lastesi elämää mitenkäänverrattuna nykytilanteeseen jossa heillä on isä joka vieläpä kantaa vastuun perheen elatuksesta.
 

Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Ihan oikeastiko et ymmärrä sitä, miten lapsen kehitykseen ja siten koko hänen loppuelämäänsä vaikuttaa se, että joku elättää hänet? Kokeile vaikka hylätä lapsesi ja hankkiutua vankilaan ja katsellaan sitten, vaikeuttaako tämä lastesi elämää mitenkäänverrattuna nykytilanteeseen jossa heillä on isä joka vieläpä kantaa vastuun perheen elatuksesta.

Oletkos sinä nyt aivan kunnossa?
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Kokeile vaikka hylätä lapsesi ja hankkiutua vankilaan ja katsellaan sitten, vaikeuttaako tämä lastesi elämää mitenkäänverrattuna nykytilanteeseen jossa heillä on isä joka vieläpä kantaa vastuun perheen elatuksesta.

No, kyllähän se kieltämättä vaikuttasi, koska lasten äiti loistaa jo poissaolollaan lasten elämästä. Taidanpa jättää ehdottamasi kokeilun väliin.

Edit: Ei taida oikein istua ketjuun tämä aihe, joten eiköhän tämä jaarittelu riitä,
.
 
Viimeksi muokattu:

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat ja muut jotka eivät voita
Lähtökohtaisesti en ymmärrä kuinka vajakki pitää olla, että ostaa uuden auton? Ehkä maailman huonoin sijoituskohde. Ostaa pari vuotta vanhemman, niin säästää sen 30% hinnassa. Vai olenkohan mä nyt epäonnistuja, kun ei ole ikinä ollut uutta autoa, eikä varmaan ikinä tule?

Kuinka vajakki pitää olla, että ostaa pari vuotta vanhan auton ? Kun ostaa auton muutamalla satasella tai maksimissaan kolmella tonnilla, saa 10 vuotta toimivan kärryn edullisilla osilla ja remonteilla. Vain muutaman vuoden vanhaan yksilöön saa uppoamaan remontteineen kymppitonneja enemmän. Mutta se jatke pitää niin monelta löytyä.

Mitä tulee köyhiin, niin Suomesta ei sellaisia löydy. Paitsi omasta tahdostaan "köyhäksi" heittäytyneitä, jotka ovat itse asiassa rikkaita, kun ovat löytäneet keinon selvitä elämästä muutoinkin, ilman yhteiskunnan tukia. Köyhäksi nimittäisin ihmistä, jonka varat eivät riitä ruokaan ja asuntoon. Suomessa ei ole pakko ryhtyä köyhäksi, ainakaan toistaiseksi.
 
Viimeksi muokattu:

Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mikähän siinä on, että näistä konservatiivisista moraalinvartijoista tuntuu löytyvän eniten pervoja. Vai jääkö se oman moraalin vahtiminen niin vähälle, kun aika menee muiden moraalia vahtiessa ja paheksuessa.

Niin, siis Kankaanniemihän on persu, eikä siis tule näistä vihervasemmistolaisista moraalinvartijapuolueista.

Onhan se hassua, ettei aikuinen mies osaa käyttäytyä sosiaalisessa mediassa. Sitten selitellään ja pyydellään anteeksi jälkikäteen. Jotenkin tuon vielä ymmärtäisi joltain nuorelta, jonka mielestä on hassua aukoa päätään netissä. Kai se sai Toiminkin sekaisin, kun ei tarvitse kasvokkain moisia ehdotella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös