Perussuomalaiset

  • 6 098 213
  • 47 383

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Monelle voi tulla suuri pettymys, kun homma ei toimikaan näin vaan asiat etenevät yhtä hitaasti kuin ennenkin.
Vähän kuin 2011 monelle tuli yllätyksenä ja pettymyksenä, ettei Soinia voinut äänestää kuin Uudellamaalla.
 
Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Minä kannatan autoveron merkittävää laskua. Tai oikeastaan vero pitäisi poistaa kohtuullisen hintaisilta autoilta, yläpäässä veroa voisi jopa kiristään. Kuka tarvitsee yli 20.000€:n autoa? Ammattiautoilijat sitten erikseen.

Mahtoikohan nyt tulla jonkinlainen ajatuskatkos? Olen pitänyt TosiFania kunnollisena porvarina, mutta lainauksen kysymys sopisi enemmän Arhinmäen joukkojen puheisiin.

Omasta mielestäni autoveroa tulisi laskea ajan kanssa. Ja toisiaan jonkinlaisen progression voisi jättää, mutta sen tulisi perustua auton käyttötarkoitukseen eikä hankintahintaan. Kaksipaikkaisesta avoautosta on perustellumpaa periä enemmän veroa kuin seitsemänhenkisen perheen tila-autosta.
 
Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Mahtoikohan nyt tulla jonkinlainen ajatuskatkos? Olen pitänyt TosiFania kunnollisena porvarina, mutta lainauksen kysymys sopisi enemmän Arhinmäen joukkojen puheisiin.

Nimimerkit "Dee Snider" ja "TosiFani" - nämä palstan porilaiset kiistakumppanit - ovat nähdäkseni molemmat henkisiä demareita. Kirjoitustensa perusteella Dee on herravihainen rasvakourademari, joka äänestää Perussuomalaisia. Vastaavasti TosiFani on taas ilmeisesti vammaisia opastava kukkahattudemari, joka äänestää Kokoomusta. Molemmat ovat profiililtaan poliittisessa mielessä ihan yleisiä ilmiöitä Suomessa, koska niin poliittinen kenttä nykyään toimii.

Kumpikaan yllämainituista ei oikein ymmärrä poliittisia kokonaisuuksia ja ovat puusilmiä, mutta ovat silti molemmat - nimenomaan vain sivusta seurattuna - viihdyttäviä, hyviä ja ahkeria kirjoittajia. Ihan eri luokkaa kuin TomiP:n kaltaiset oneliner-trollit.

Mitä kyseessä olevaan autoverokysymykseen tulee niin persuäänestäjissä on tietääkseni paljon taksiyrittäjiä (joihin en disclaimerina itse kuulu). Tätä taustaa vasten tulee mieleen Suomen kuvalehden vanha tutkimus, missä perusäänestäjien suosikkiauto oli Mercedes-Benz.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Tämän Dee tajuaa itsekin, mutta ei kyse ole siitä, että mitä enemmistö kansanedustajista kannattaa, vaan mitä puolue on kertonut vaalilupauksikseen.

Joo, mutta asia on siis saanut toiselta hallituspuolueelta enemmistön tuen ja päähallituspuolueestakin löytyy tukijoita. Onko nyt kyse vaan taas kerran siitä, ettei Persut saisi esittää mitään ilman, että se ei olisi populismia? Vielä kun muistetaan se, että kyse on väliaikaisesta verosta. Ja joutuuhan PS tukemaan Keskustan ja Kokoomuksen aloitteita, eikö?

Sen verran vielä kysyisin, että onko PS luvannut poistaa veron, jos hallituksessa on? Eli onko Soini jossain kohtaa tehnyt siitä kynnyskysymyksen? Vai onko vain kerrottu, että tätä asiaa ajamme hallitusohjelmaan?

Ja onhan tuo taas hauskaa, kun Persut viimeksi piti kiinni vaalilupauksestaan ja lusi siitä hyvästä 4 vuoden kakun oppositiossa, niin samat naamat itki vastuunkannosta. Nyt huudetaan, että jos autoveroa ei poisteta, Persut on hallituskiimassa pettäneet heidät eli kovimmat vastustajansa, jotka ei tule missään kohtaa PS:ää äänestämään.

Tuntuu nyt siltä, kun lukee äänestäjien kommentteja, niin aika hyvin siellä ollaan kartalla, että missä mennään. Tietysti on näitä ipulaisia umpivinttejä, mutta tuntuu nyt siltä, että TosiFani on nyt itse tukehtumassa pullaansa, juuri tuohon jo mainittuun "PERSUT EI TULE PÄRJÄÄMÄÄN VAALEISSA, KOSKA SOINIA VOI ÄÄNESTÄÄ VAAN UUDELLAMAALLA!" MANIFESTIINSA.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Mahtoikohan nyt tulla jonkinlainen ajatuskatkos? Olen pitänyt TosiFania kunnollisena porvarina, mutta lainauksen kysymys sopisi enemmän Arhinmäen joukkojen puheisiin.

Samaa nauroin. TF on vissiin liikaa käynyt Furkan kanssa kaljalla, kun nuohan on jo umpikommunistien juttuja. Mutta olisihan se veikeää, että Kokoomus alkaisi nyt ajaa hintakattoa autobisnekseen. Yli 20 kiloa maksavia autoja ei saisi enää myydä. Ja populismiahan tuo nyt ei tietenkään ole.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1431058092173.html

Maineikkaan Mauri Pekkarisen mukaan Perussuomalaiset ovat valmiita myöntämään Kreikalle lisätukea, jos maa sitä tarvitsee.

Mites tässä nyt näin kävi? Siellä Hesburgerissa edelleen joudutaan tekemään pitkää vuoroa, jotta kreikkalaiset saavat rahansa? Ja keskeisimpänä rahan lappajana kenties toimii vielä valtiovarainministeri Soini.

"Persut ei myy persettä". Jep jep.
 
Mites tässä nyt näin kävi?
Siten, että edellinen hallitus oli mukana sorvaamassa EVM:ää, jossa Suomella ei ole veto-oikeutta. Veto-oikeus on kolmella euroalueen jäsenmaalla: Saksalla, Ranskalla ja Italialla. Suomen kannalla ei toisin sanoen ole merkitystä EVM:n käytön suhteen.

Pitää pystyä toimimaan vallitsevissa olosuhteissa. Ei niissä, millaisissa toivottaisiin oltavan.
 
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1431058092173.html

Maineikkaan Mauri Pekkarisen mukaan Perussuomalaiset ovat valmiita myöntämään Kreikalle lisätukea, jos maa sitä tarvitsee.

Mites tässä nyt näin kävi? Siellä Hesburgerissa edelleen joudutaan tekemään pitkää vuoroa, jotta kreikkalaiset saavat rahansa? Ja keskeisimpänä rahan lappajana kenties toimii vielä valtiovarainministeri Soini.

"Persut ei myy persettä". Jep jep.

Eikö ne rahat oel heitetty menemään jo edellisen hallituksen aikana eikä niitä enää takas saa? Vai onko tässä joku muuttunut ja kriisirahastoon ollaan lappamassa lisää rahaa?
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Niin, kyse on siitä rahasta, minkä erkulaiset demarivasuripasifistit ovat jo laittaneet Tsiprakselle, Putinin kanssa käytäviin ohjuskauppoihin.

Mutta sitten onkin hallituksella kova paikka, kun tulee seuraava pyynti. Sitten katsotaan Sipilänkin puheet, että vastuita ei enää kasvateta. Myös Spaghettihirviö löi Soinin kanssa kättä päälle tästä telkkarissa.

Pekkarointi alkoi heti näköjään. Huutamalla Perussuomalaisista, kuopataan Kepun osallisuus. Jos ajatellaan, että mihin hallitus voisi kaatua, niin Pekkarinen on kyllä varteenotettava tekijä. Turha Sipilän höpistä luottamuksesta, jos Kepun koripallomies alkaa hämmentää hallituskumppanien asioita, vaikkei ole vielä edes nimet papereissa.
 
Viimeksi muokattu:

TomiP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Suomi
Persut joutuvat myymään perseensä joka tapauksessa, jos hallitukseen päätyvät. Suattaapi olla niin, että persuja äänestäneet duunarit joutuvat katumaan ja karvaasti.
 
Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Turha Sipilän höpistä luottamuksesta, jos Kepun koripallomies alkaa hämmentää hallituskumppanien asioita, vaikkei ole vielä edes nimet papereissa.

Pekkarinen on kyllä poliittisen retoriikan kannalta Kepulaisten Zyskowicz (eli taitava poliitikko), mutta samalla Pekkarinen oli tietääkseni Väyrysen kanssa niitä kepulaisia, jotka vastustivat valtiomies Sipilän valintaa kepun johtoon,
 
Persut joutuvat myymään perseensä joka tapauksessa, jos hallitukseen päätyvät.

Tässä tapauksessa erku taitaa tosin olla yksin väittämässä että persut myyvät perseensä kun eivät käy hakemassa Luxemburgista edellisen hallituksen lahjoittamia rahoja pois.

Ellei edelleen tässä ole joku muuttunut välissä?

Ei ole ilmeisesti Pekkarisenkaan mukaan;

- Uskon, että Suomi joutuu pitämään kiinni kriisirahastoon liittyvistä sitoumuksistaan. Kerran tehdyt sitoumukset velvoittavat mitä tahansa tulevaa hallitusta.
 
Viimeksi muokattu:

Txjokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Men in Blue ja muut oikeudenjakajat
Työväelle on hyväksi, että on työtä ja sitä kautta ansion mahdollisuus. Sanat olisi voitu valita ehkä diplomaattisemmin, mutta sanoman sisältö osuus oikeaan.
Vai teetkö sinä parturiin mennessäsi kahdeksan tunnin tilauksen?

Miten tuon nyt ottaa, olenko kusipää vai en. Olin työssä firmassa jossa oli - tietämättäni - nollasopimus käytössä. Tosi ei kirjallisena, luottamuksella mentiin. Outo käytäntö oli tosin se, että kukin työntekijä merkitsi listaan päivät, jolloin halusi töitä ja sen mukaan vuoroja jaettiin. Töitä oli riittävästi, ei ongelmia, kunnes jäin lomalle. Lomani aikana joku työkaverin, joka ei allekirjoittaneen pärstästä pitänyt, aloitti huhukampanjan, jonka johdosta työvuorolistani olikin tyhjä lomalta palattuani - vaikka toiveet olivatkin sisällä. Vasta liitolla uhkailu antoi taas työvuoroja.

Nyt teen muualle töitä.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Persut joutuvat myymään perseensä joka tapauksessa, jos hallitukseen päätyvät.
Soinihan opetuslapsilleen sanoi, että persuthan eivät persettään myy. Näköjään nyt on myynyt. Tämä Soinin perseenmyymisjuttu tulee elämään pitkään poliittisessa keskustelusssa alatyylisyyden huipentumana. Persuja se ei varmaankaan haittaa.

Toivoisin, että henkilö koka vastaa valtiovarainministerinä Suomen taloudesta käyttäisi erilaista kieltä. Toki jos Soini on ymmärtää, että hänen kykynsä eivät valtiovarainministeriksi riitä niin toki on yhteiskunnan edun mukaista, että joku muu on siinä tehtävässä.
 
Viimeksi muokattu:

Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus

Toivoisitko perus -poliitikko jargonia jota muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki käyttävät, eli jossa kahden sanan selittämiseen käytetään kolmekymmentä virkettä hienoja sanoja ja lopulta ei sanota yhtään mitään? Puolueista riippumatta itse toivoisin persoonallisempaa kielenkäyttöä. Ehkäpä sen jälkeen voisi itsekin harkita äänestämistä.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Tulipan tässä törmättyä "hauskaan" videoon. Videohan on jo pari vuotta vanha, mutta kuitenkin suht ajankohtainen.

https://www.youtube.com/watch?v=0Yq0pREm-nU

Mietin vain, että miten olisi käynyt siinä hauskassa tapauksessa, jos joku perussuomalaisten varavaltuutetun puolituttu olisi heittänyt jotain vastaavan tapaista settiä, vaikkapa ruotsinsuomalaisesta? Toi mies itsessään oli kyllä "suvaitsevaisuuden" perikuva ja varmaan monien palstan vihervasemmistoon kuuluvan suuri idoli.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Toivoisitko perus -poliitikko jargonia jota muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki käyttävät, eli jossa kahden sanan selittämiseen käytetään kolmekymmentä virkettä hienoja sanoja ja lopulta ei sanota yhtään mitään? Puolueista riippumatta itse toivoisin persoonallisempaa kielenkäyttöä. Ehkäpä sen jälkeen voisi itsekin harkita äänestämistä.

Yhteiskunta on monimutkainen ja moniulotteinen, sitä ei voi kuvata yksinkertaisin lausahduksin. Vielä vähemmän asioita voi ratkoa täysin siällöttömillä perseenmyynti puheilla. Se jargon voi sulle olla siällyksetöntä, koska et viitsi vaivautua tutustumaan mihinkään, vaan uskot että vastaukset on kyllä ja ei. Sitten kun populisti sulle sellasen tarjoaa, pidät sitä rehellisenä ja suorasukaisena, vaikka juuri se on se valheellinen lausuma, eli ei kuvaa monimutkaista todellisuutta. Niin perseenmyynnit kelpaa sisällöksi ilman sisältöä ja voimme todeta PISA tutkimukset kuplaksi.
 
Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, vaikka olisi kuinka väärässä.
 
...Lomani aikana joku työkaverin, joka ei allekirjoittaneen pärstästä pitänyt, aloitti huhukampanjan, jonka johdosta työvuorolistani olikin tyhjä lomalta palattuani - vaikka toiveet olivatkin sisällä. Vasta liitolla uhkailu antoi taas työvuoroja.
Mainitsemasi tapaus vaikuttaisi siltä, että vika ei ole järjestelmässä tai työnantajassa, vaan mainitsemassasi työkaverissa.

Nyt teen muualle töitä.
Suosittelen aina tarttumaan parempiin työehtoihin, jos niitä on saatavilla. Matka parempiin työehtoihin saattaa joskus vaatia heikompien työehtojen sietämistä, mutta noilla on myös kehittävä ja kasvattava vaikutus.
 
Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei ole nykyään helppoa olla PerSu. Hallitukseen menemällä haukutaan perseen myynnistä ja omien äänestäjien pettämisestä, jäädessään pois hallituksesta saa taas vastuunpakoilijan leiman. Tietenkin Soini saa vähän peiliin katsoa kun on niin ehdottomana julistanut puolueensa erilaisuutta vanhoista puolueista.

Varmasti hallitusvastuun mukana tehdyt kompromissit karkoittavat osan äänestäjistä, mutta eiköhän PerSut silti ole poliittiselle kartalle tulleet jäädäkseen. En silti jaksa enää uskoa että tulevaisuudessa tulee enää nyt nähdyn kaltaisia jytkyjä, ainakaan ihan lähitulevaisuudessa.

Itse en puoluetta kannata sen EU kantojen ja menneisyyteen haikailun takia. Pakko silti sanoa että hyvinkin pitkälle samat ajatukset jaan puolueen pakolais-, kehitysapu- ja taiteilija-apurahapolitiikan kantojen kanssa.

Edit. Unohtui kirjoitta PerSujen yksi iso plussa, mikä on Vihreä Puolueen avoin vastustaminen ja tietynlainen halveksunta. Kannatettavaa toimintaa.
 
Viimeksi muokattu:

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mahtoikohan nyt tulla jonkinlainen ajatuskatkos? Olen pitänyt TosiFania kunnollisena porvarina, mutta lainauksen kysymys sopisi enemmän Arhinmäen joukkojen puheisiin.

Omasta mielestäni autoveroa tulisi laskea ajan kanssa. Ja toisiaan jonkinlaisen progression voisi jättää, mutta sen tulisi perustua auton käyttötarkoitukseen eikä hankintahintaan. Kaksipaikkaisesta avoautosta on perustellumpaa periä enemmän veroa kuin seitsemänhenkisen perheen tila-autosta.

Auto näyttää olevan oikeasti suomalaisten pyhä lehmä...
 
Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Auto näyttää olevan oikeasti suomalaisten pyhä lehmä...

Ainakin tällaiselle kaupungin ulkopuolella asuvalle se oma auto on yksi tärkeimmistä arkeen vaikuttavista asioista. Raumalla kun nuo metrolinjatkin ovat vasta suunnitteluasteella. Mikäli kylille mennessäni joudun sitä autoa aina puolen tuntia suuntaansa ajamaan, niin kyllä minä ainakin olen valmis maksamaan siitä, että se kyyti on mukavaa ja turvallista.

Kritiikki alkuperäistä viestiäsi kohtaan koski nimenomaan kysymystäsi, että kuka tarvitsee yli 20k€ autoa. Vastaukseksi voin tarjota vaikka itseäni. Iloisen sattuman takia perheemme joutui sijoittamaan uuteen autoon, valinnaksi päätyi hyvä tutuksi tullut merkki ja malli, joka on turvallinen ja hyvä ajaa. Vielä kun ei haluttu ostaa ihan ikäloppua niin hinta kipusi äkkiä yli kolmenkympin.

Muutenkin kysymys; että tarvitseeko joku ihminen jotain mistä hän on valmis pyydetyn hinnan maksamaan; sotii lähes kaikkia mahdollisia arvojani vastaan. Se että onko kannattavaa maksaa paskasta miljoonaa on täysin eri juttu.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Mahtoikohan nyt tulla jonkinlainen ajatuskatkos? Olen pitänyt TosiFania kunnollisena porvarina, mutta lainauksen kysymys sopisi enemmän Arhinmäen joukkojen puheisiin.

Omasta mielestäni autoveroa tulisi laskea ajan kanssa. Ja toisiaan jonkinlaisen progression voisi jättää, mutta sen tulisi perustua auton käyttötarkoitukseen eikä hankintahintaan. Kaksipaikkaisesta avoautosta on perustellumpaa periä enemmän veroa kuin seitsemänhenkisen perheen tila-autosta.

Ihan todellako haluaisit kannustaa kahden aikuisen talouksia hankkimaan seitsemän hengen autoja? Autoteollisuus on aina reagoinut verojärjestelmien synnyttämiin lisäkannustimiin. Kahden hengen urheiluauto kun voidaan hyvin nähdä myös ekologisempana vaihtoehtona (mitä se tietysti onkin) kahden aikuisen muodostamassa kotitaloudessa kuin seitsemän hengen tila-auto.

Korkea autoverotus on MEIDÄN autoteollisuus huomioiden järkevin ratkaisu. Autot kun pidetään liikenteessä kotimaisella työllä. On selvää, että autojen hintaketjun nytkäyttäminen alaspäin kautta linjan johtaisi nopeahkosti satojen tuhansien korjaustoimenpiteuden vuotuiseen poistumaan koko autokannan osalta. Tai no ainakin yhden sadan tuhannen. Autojen romuttaminen kun tulisi "kannattavaksi" nykyistä aiemmin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös