Perussuomalaiset

  • 6 101 510
  • 47 383

Jämerä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Oranje
Voi taivahan luoja, nämä kaksi ääripäätä ovat todellakin ansainneet toisensa, mutta jos pitäisi typerämpi valita niin ei kyllä kahta kertaa miettisi.
Pakko kysyä ihan vilpittömästi, että pidätkö todella persuja ja näitä antifa-reppanoita verrannollisina? Arvostan sinua kirjoittajana paljon, mutta persuja koskevat kommenttisi ovat kyllä pääasiassa ihan sitä itseään. Persuja voi pitää juntteina ja jopa suvaitsemattomina, mutta ainakin kyseinen poppoo pyrkii vaikuttamaan laillisin ja demokraattisin keinoin. Samaa ei voi todellakaan sanoa näistä anarkisteista ja muista pelleistä. Eikä persuja voi kyllä millään sijoittaa poliittisessä spektrissä yhtä kauas oikealle, mitä nämä kivenviskojat ovat vasemmalla.

Denniksen kanssa samaa mieltä, että vähän turhan voimakasta itkemistä Putkoselta. Varsinkin poliisia koskevat puheet olisi kannattanut jättää väliin, kun ei nähtävästi mitään todisteita ole väitteiden tueksi esittää. Puhdasta vaalipeliähän tämä on, saattaa tosin olla että tulos ei ole ihan toivotunlainen persujen kannalta.

Toisaalta en halua että Suomessa mennään samanlaiseen ilmapiiriin kuin Ruotsissa, jossa SD:n äänestäminen on käytännössä rikoksista kauhein. SD:n uusnatsikytköksistä huolimatta puolueen valtiopäiväedustajat on kuitenkin demokraattisesti valittu edustamaan kansaa. Muutenkin ruotsalaiset mielestäni missaavat pointin, joka on nimenomaan paine muuttaa maahanmuuttopolitiikkaa. SD:n äänestäminen on vain ruotsalaisen maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisen seurausta. Ei mikään muu selitä yhden asian puolueen noin vahvaa kasvua.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Pakko kysyä ihan vilpittömästi, että pidätkö todella persuja ja näitä antifa-reppanoita verrannollisina? Arvostan sinua kirjoittajana paljon, mutta persuja koskevat kommenttisi ovat kyllä pääasiassa ihan sitä itseään. Persuja voi pitää juntteina ja jopa suvaitsemattomina, mutta ainakin kyseinen poppoo pyrkii vaikuttamaan laillisin ja demokraattisin keinoin.

No jaa, itse asiassa arvostan PS:n valtavirtaa huomattavastikin (niitä vaatimattomia henkilöitä, joiden kovalle työlle hyvinvointivaltiomme pitkälle pohjautuu), mutta tuossa kommentissa lähinnä jo mietin hommalais-reaktiota asioihin. Olen ihan oikeasti, kun olen siellä keskustellut sangen paljonkin, tullut melko vihamieliseksi henkilöksi sille viha-sonnalle. Suo anteeksi, ei tosiaan koske Timo Soinia, joka lähinnä näyttää kokevan kiusalliseksi tuon aspektin puolueessaan.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
.... Vaikka Putkosella kiehui yli, eikä mennyt ihan putkeen, niin täysin oikeassa oli myös tämän TosiFaninkin uuden suosikkitypyn PalesTiina Rosenbergin suhteen...


Vittu sä olet sekaisin...

Minua alkanut epäilyttää, että palstaelämäsi perustuu TosiFanin kirjoitusten seuraamiseen ja kommentointiin. Relaa nyt jo.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
. Persuja voi pitää juntteina ja jopa suvaitsemattomina, mutta ainakin kyseinen poppoo pyrkii vaikuttamaan laillisin ja demokraattisin keinoin..


Juuri näin. Järjestelmän puitteissa vaikuttaminen ja vaaleissa menestymisellä saatava valta tulee jos tulee. Kansa on aina ansainnu päättäjänsä demokratiassa.

Demokratian ulkopuolella voi olla kuinka hyvät vaikuttimet tahansa ja siäkin saa toimia... kunhan sen tekee avoimesti, mielipidevaikuttamisen ym. kautta.

Mitään muilutuksia ja ajeluita tähän maahan ei enää kaivata. Jos "me" ollaan niin juntteja ja ahdasmielisiä, että Persut nousee hallitukseen... niin se vaan on "meidän" tahto. Ei Mun, god forbit, mutta tää järjestelmä kuitenkin toimii. Mitään tapahtuneen kaltasta en hyväksy keltään enkä ketään kohtaan, fy fan
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Meninpä sitten tuonne:

http://takku.net/forum/index.php?forum=1

Äläkää te poijat menkö, aivot hajuaa.

Voi vittu mitä paskaa tuolla "foorumilla"! Jos Suomen miehissä olisi edes hitusen munaa ja selkärankaa tallella, pitäisi esim itsenäisyyspäivänä olla pesismailojen kera olla odottamassa tämän vihervasemmistolaisen roskasakin ilmestymistä katukuvaan ja sitten vaan niiiin turpaan. Valtaosa tästä paskasakista on työtä vieroksuvia pummeja jotka eivät millään tavalla ota osaa tämän yhteiskunnan pyörittämiseen muutoin kuin riehumalla ja vaatimalla lisää etuisuuksia kaltaisilleen roskasakille.
 
Mä luulin alunperin että toi takku.net on joku parodiasivusto. Tai ainakin muistaakseni se oli tuo sivusto missä markkinoitiin jotain ihan päätöntä kurssia. Kuulosti kuin Pirkka-Pekan ja Aaken vetämältä.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Mä luulin alunperin että toi takku.net on joku parodiasivusto. Tai ainakin muistaakseni se oli tuo sivusto missä markkinoitiin jotain ihan päätöntä kurssia. Kuulosti kuin Pirkka-Pekan ja Aaken vetämältä.

Minä kävin siellä pari vuotta sitten ensimmäisen kerran, kun tämä työläisten ja sotilaiden anarkistinen etujoukko kävi sankarillisesti jonkin VR:n taantumuksellisen muuntajakopin kimppuun lahtarien kuularuiskutulesta piittaamatta ja taisi aivot surkastua silläkin kerralla. Eihän se parodia ole, kaikesta yrityksestä huolimatta, ja kai on hyvä että keskiluokan parhailla voimilla on jotain tekemistä etteivät ihan pitkästy.
 
Minä kävin siellä pari vuotta sitten ensimmäisen kerran, kun tämä työläisten ja sotilaiden anarkistinen etujoukko kävi sankarillisesti jonkin VR:n taantumuksellisen muuntajakopin kimppuun lahtarien kuularuiskutulesta piittaamatta ja taisi aivot surkastua silläkin kerralla.Eihän se parodia ole, kaikesta yrityksestä huolimatta, ja kai on hyvä että keskiluokan parhailla voimilla on jotain tekemistä etteivät ihan pitkästy.

En kyllä vieläkään ihan varma ole tuosta parodiasta:

Perusuomalaiset ovat yksi näistä tahoista, jotka tarjoavat naiiveja ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin

Tuo ote siis lainattu "Tiedote iskusta Perussuomalaisia vastaan".
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...
Itse olen kaikesta tuosta samaa mieltä Halla-ahon kanssa. Toivottavasti persut asettuvat näissä kysymyksissä Halla-ahon linjoille.

Myös minä yhdyn Halla-ahon näkemyksiin tässä asiassa.

Olen jo jonkin aikaa ajatellut kirjoittaa yhden huomioni tähän ketjuun. Itsehän olen jopa tunnustanut, että voisin tietyistä syistä äänestää joitain PS:n ehdokkaita, johtuen lähinnä tuosta heidän akateemisesta siivestään, jossa on muutamia ihan maltillisia ja fiksuja ajatuksia eurokriittisestä näkökulmasta. Tämä ihan näin perustuksena sille, mitä seuraavaksi sanon, en siis missään nimessä ole mikään absoluuttinen persujen kaiken toiminnan vastustaja.

Huomioni on siis se, että mikäli tällekin palstalle kirjoittavia persujen tukijoita voi jollain tapaa pitää puolueen "keskivertokannattajina", niin kovin on riitaisaa ja konflikteja etsivää porukkaa. Minulle on jotenkin tullut sellainen fiilis, että persuille ei oikein kelpaa mikään eikä kukaan yhteistyökumppaniksi. Vikoja etsitään arkkivihollisista, eli vihreistä ja vassareista, toisaalta Kokoomuksen stubbit ovat kuulemma vastenmielisiä, demarit historiaa, RKP ajaa vain pakkoruotsia ja Kepu pettää aina.

Puolueen virallisesta kannasta en tiedä, mutta jotenkin vaikea kuvitella näiden äänenkannattajien katsomusten perusteella, että mitään järjellistä yhteistyötä syntyisi minkään poliittisen toimijan kanssa, jos siis puhutaan vaikkapa hallitusvastuusta.

Tämä näin maltillisena ja vilpittömänä huomiona, suhtaudun puolueen tiettyihin ylösnostamiin teemoihin mielenkiinnolla ja odottelen jo kuulevani heidän vaaliaiheitaan. PS on myös sellainen puolue, johon se Jaakonsaaren vanha toteamus Natosta "salarakkaana" sopii itse asiassa aika hyvin, Jussi Niinistö ja kumppanit eivät ole kovinkaan nato-vastaisia, pikemminkin päin vastoin. Odotankin heiltä selkeää kannanottoa tähän asiaan lähikuukausina.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Paitsi että kyllä se SMP:läisyys oli nähdäkseni pääsyy jytkylle eikä niinkään Halla-Ahon Islamisaatio-ininä tms. "kansalliskonservatismi".
.

Tätä aika monet haluaisivat uskoa. Olen suht skeptinen väitteen todenperäisyyden osalta, maahanmuuttokritiikki on helppo pestä "eurovastaisuuden" maton alle, juuri niinkuin onkin tapahtunut. Ikävät asiat maalataan vähemmän ikävien asioiden alle ja päivystävät dosentit selittävät asioita ns. hyväksytyn totuuden mukaan.

Jos "SMPläisyys" olisi jytkyn takana, miksi se tapahtui nyt eikä esim. 10v sitten?
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Huomioni on siis se, että mikäli tällekin palstalle kirjoittavia persujen tukijoita voi jollain tapaa pitää puolueen "keskivertokannattajina", niin kovin on riitaisaa ja konflikteja etsivää porukkaa. Minulle on jotenkin tullut sellainen fiilis, että persuille ei oikein kelpaa mikään eikä kukaan yhteistyökumppaniksi. Vikoja etsitään arkkivihollisista, eli vihreistä ja vassareista, toisaalta Kokoomuksen stubbit ovat kuulemma vastenmielisiä, demarit historiaa, RKP ajaa vain pakkoruotsia ja Kepu pettää aina.


En tiedä, luetko minut noihin mainitsemiisi "keskivertokannattajiin", mutta itse olen sitä mieltä, että seuraavien vaalien jälkeen (jos puolueiden kannatus on suurin piirtein sama kuin nyt) paras hallituskombinaatio on kokoomus, keskusta ja Perussuomalaiset. Aivan sama, onko suurin puolue kokoomus vai keskusta.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
En tiedä, luetko minut noihin mainitsemiisi "keskivertokannattajiin", mutta itse olen sitä mieltä, että seuraavien vaalien jälkeen (jos puolueiden kannatus on suurin piirtein sama kuin nyt) paras hallituskombinaatio on kokoomus, keskusta ja Perussuomalaiset. Aivan sama, onko suurin puolue kokoomus vai keskusta.

En oikeastaan sinua nyt tarkoittanut, selvennetään sen verran.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Samaa mieltä, mutta ei taida toteutua. Kokoomukselle kun on tärkeätä pokata EU;lle joka asiassa, perussuomalaisille ei taida olla. Yhteinen EU-linja pitää ensin löytää ja uskon että se tulee olemaan vaikeata, ellei peräti mahdotonta. Näkisin kyllä niin mielelläni Halla-ahon sisäministerinä.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Samaa mieltä, mutta ei taida toteutua. Kokoomukselle kun on tärkeätä pokata EU;lle joka asiassa, perussuomalaisille ei taida olla. Yhteinen EU-linja pitää ensin löytää ja uskon että se tulee olemaan vaikeata, ellei peräti mahdotonta. Näkisin kyllä niin mielelläni Halla-ahon sisäministerinä.

Siis tarkoitin että olen samaa mieltä Kisapuiston kanssa.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Tässä hieman kirjoittelua persujen sisäpiirin jutuista: http://jameshirvisaari.wordpress.com/2014/09/16/98-puolustuksen-puheenvuoro/

Linkki James Hirvisaaren blogiin. En ota kantaa tarinoiden todenmukaisuuteen, mutta tuskin tuo kaikki on ihan fuulaakaan...

Tuossa tuli niin kovaa matskua joka pitäisi käydä läpi, mielummin ny eikä 30v päästä kun tutkitaan ns. uussuomettumisen aikajanaa.

Käräjäoikeudessa, kun olin seuraamassa Jamesin omaa oikeudenkäyntiä sain kuulla yhdeltä oikeuslaitoksen edustajalta, että oikeuslaitos kaipaa kipeästi esimerkkitapauksia kulkemaan läpi koko oikeuskaaren, että viharikokset ja MIKA ILLMANIN OMA VÄITÖSKIRJA niistä saataisiin validoitua tulkintojen määrämitaksi


Tuo on niin kova väite että nyt tarvitaan kättä pidempää, muuten asia jää ns.roikkumaan ilmaan.
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Samaa mieltä, mutta ei taida toteutua. Kokoomukselle kun on tärkeätä pokata EU;lle joka asiassa, perussuomalaisille ei taida olla. Yhteinen EU-linja pitää ensin löytää ja uskon että se tulee olemaan vaikeata, ellei peräti mahdotonta. Näkisin kyllä niin mielelläni Halla-ahon sisäministerinä.

Vaikeaa tuon yhteisen sävelen löytyminen varmasti on, kun näkemykset ovat niin kaukana toisistaan. Soinin letkautuksiin viitaten, persujen tulisi ryhtyä myymään persettään ja Kokoomuksen puolestaan lopettaa ilmainen perseen jakaminen.
 

Tuamas

Jäsen
Jos "SMPläisyys" olisi jytkyn takana, miksi se tapahtui nyt eikä esim. 10v sitten?

Mitä luulet?

Otetaan nyt muutama jos muisti toimii valikoiden.
- eurokriisi
- taantuma
- lautakasat, säätiöt, taulukaupat, kehittyvien maakuntien tuki, Nova Group...
- konsensuspolitiikka
- HMV-puolueet

Väitän että jokainen noista vaikutti enemmän jytkyyn kuin mamukriittisyys, pl. Joku Halla-Ahon äänimassa.
 
Itse olen kaikesta tuosta samaa mieltä Halla-ahon kanssa. Toivottavasti persut asettuvat näissä kysymyksissä Halla-ahon linjoille.
Tuota haastattelua oli mukava katsoa. Ei mitään sellaista, jota Halla-ahoa vastustavat toimittajat tyypillisesti tekevät. Tuosta huokui hyvä henki. Kysyttiin, annettiin puhua, muttei hakemalla haettu seksiwow-otsikoita ja ärsytetty.
Pitkälti samoilla linjoilla Halla-ahon kanssa.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Toivon kyllä salaa, että Lindström vanhana painonnostajana nostaisi Tepin seinälle ja puristelisi vähän aataminomenasta, kun ei tunnu puhe menevän perille. Täytyy vaan toivoa, että Keski-Suomesta pitkän linjan puolueaktiivi Marke Tuominen tai eurovaaliehdokas Mauno Vanhala saisivat enemmän kannatusta. Kauko Tuupainen kerää varmasti edelleen hyvän potin lähinnä eläkeläisiltä ja lienee "varma" jatkaja. Tietysti "läppä-äänien" voimaa ei sovi koskaan aliarvioida.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Pressiklubissa tänään kohtaavat Tiina Rosenberg ja Simon Elo. No, tämä nuori mies on jo aika kovissa liemissä keitetty ja ennenkin fasistiksi syytetty. Suojausta vaan ylös, kun PalesTiina olettavasti hyökkää heti kongista...
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Täytyy vaan toivoa, että Keski-Suomesta pitkän linjan puolueaktiivi Marke Tuominen tai eurovaaliehdokas Mauno Vanhala saisivat enemmän kannatusta. Kauko Tuupainen kerää varmasti edelleen hyvän potin lähinnä eläkeläisiltä ja lienee "varma" jatkaja. Tietysti "läppä-äänien" voimaa ei sovi koskaan aliarvioida.

Teuvo on kyllä jo kaikki mahdolliset "varapatruunat" käyttänyt sekoilullaan, ja vielä vähän enemmänkin. Parissa jutussa mediakin olisi voinut käyttää sitä kuuluisaa harkintaa (jota niillä ei toki ole) ja olisivat voineet jättää julkaisematta juttuja, joissa alkoholisti humalassa höpisee omiaan, mutta nekään eivät poista sitä tosiasiaa, että kyllä Teuvo pitää saada syrjään päivänpolitiikasta. Toki politiikassahan on aivan sama, kuka niitä nappeja rivijäsenenä painaa, olkoon se sitten Teuvo Hakkarainen Perussuomalaisista tai Jani Toivola vihreistä tai Jaana Pelkonen kokoomuksesta, kaikki ne äänestävät niin kuin ylhäältä käsketään ja siihen pystyy kuka vaan, mutta tuo Teuvon muu touhu on mennyt ajat sitten yli.

Surullisintahan tässä kaikessa on sitten se, että Teuvo Hakkarainen menisi ihan heittämällä läpi seuraavissakin eduskuntavaaleissa, siitä ei ole kahta sanaa, mutta toivon kyllä että Timo Soinilla ja kumppaneilla on kanttia siitä huolimatta sanoa Teuvolle, että Jameksen puolueessa on tilaa, ei kukaan täysijärkinen voisi syyttää että PS hylkäisi Teuvon, koska niin paljon sitä on ymmärretty ja yritetty auttaa. Ja auttaa voi toki siitä huolimatta, vaikka ei puolueeseen enää kuuluisikaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös