Perussuomalaiset

  • 6 101 697
  • 47 383

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Eikös perinteisesti vaaleissa ihmisten määrä ratkaise äänten määrän?

Kyllä. Mutta miksi näin on? Toisaalta on erittäin hienoa, että jokaisen EU:ssa asuvan kansalaisen ääni on saman arvoinen. Mutta miksi väkiluku on se määrittävä tekijä? Väkilukuun ei kuitenkaan oikeastaan voi valtion tasolla vaikuttaa (ellei Suomi ala ottamaan läjäpäin maahanmuuttajia ja pakolaisia), niin miksi se on se määrittävä tekijä? Jos paikat jaettaisiin esimerkiksi sen mukaan miten mikäkin valtio laittaa rahaa peliin esim. bruttokansantuotteeseensa nähden, olisi se siinä mielessä reilumpaa, että valtio saisi itse valita sen, kuinka paljon valtaa heillä on käytössä. Toki jonkinlaiset raamit olisi hyvä olla olemassa.
 
Viimeksi muokattu:

Tuamas

Jäsen
Kyllä. Mutta miksi näin on? Toisaalta on erittäin hienoa, että jokaisen EU:ssa asuvan kansalaisen ääni on saman arvoinen. Mutta miksi väkiluku on se määrittävä tekijä? Väkilukuun ei kuitenkaan oikeastaan voi valtion tasolla vaikuttaa (ellei Suomi ala ottamaan läjäpäin maahanmuuttajia ja pakolaisia), niin miksi se on se määrittävä tekijä? Jos paikat jaettaisiin esimerkiksi sen mukaan miten mikäkin valtio laittaa rahaa peliin esim. bruttokansantuotteeseensa nähden, olisi se siinä mielessä reilumpaa, että valtio saisi itse valita sen, kuinka paljon valtaa heillä on käytössä.

Kai sitä jonkinmoiseksi demokratiaksi kutsutaan.

Eihän kauniaislaisillakaan ole kymmentä ääntä, vaikka laittavat kymmenkertaisesti (raaka arvio) rahaa yhteiseen pottiin kun verrataan kemiläiseen.
 
Viimeksi muokattu:

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Vaikuttaa tyypilliseltä kommunistilta, jolta "unohtuu" yhteisen rahan olevan yksityisten luomaa.

Rawls, Rawls? Vaikuttaa tyypilliseltä kommunistilta? Taivahan luoja, Stalin ja Lenin olisivat katselleet tuollaista liberaalia about kaksi nanosekuntia ennen kuin käsky olisi käynyt NKVD:lle. Miksi ihmeessä pitää täysin selkeä historiallinen käsite liudentaa kaikeksi mahdolliseksi mikä on vähemmänkin vasemmalle jostain Ayn Randista? Anti-kommunismi menettää merkityksensä, jos kaikki vähänkin edistykseen, valistukseen ja rationaalisuuteen nojaava demokraattinen aate nimetään "kommunismiksi". Aivan samoin tapahtui fasismin kohdalla 70-luvulla, kun joka siunattu ideologia Taisto Sinisalosta oikealle edusti "fasismia".
 
Eikö "yhteisen rahan" ja kolhoosien yhdistävä tekijä ole ajatus siitä, että yksilön työn tuotto kuuluu valtiolle?
Jos yksilön tuottavuus ja osaaminen ovat sellaisella tasolla, että ammattitaito menee poikkeuksellisen isolla rahalla kaupaksi, on tuloerojen oikeutuksen pohtiminen joutavaa pyörittelyä.
Tässä sinun maailmankuvasi jäljillä näistä kahdesta virkkeestä saattaisi voida vetää johtopäätöksen, että valtion tuottavuus ja ammattitaito ovat sellaisella tasolla, että verotus menee hyvin kaupaksi näille tuottaville yksilöille.

Mutta nopeastipa taas ajauduttiin tähän samaan minun raha vs kommarit -jargoniimme poliittisesta oikeudenmukaisuudesta joka sekin oli offtopicia EU-maiden välisestä poliittisesta oikeudenmukaisuudesta.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Eikö "yhteisen rahan" ja kolhoosien yhdistävä tekijä ole ajatus siitä, että yksilön työn tuotto kuuluu valtiolle?
Jos yksilön tuottavuus ja osaaminen ovat sellaisella tasolla, että ammattitaito menee poikkeuksellisen isolla rahalla kaupaksi, on tuloerojen oikeutuksen pohtiminen joutavaa pyörittelyä.

Jaa, enpä taida alkaa valistamaan sinua Rawlsin ja sotakommunismin välisistä eroista, käy vaikka kirjastossa, googlaa. Mitä sitten tulee verovaroihin ja yksityisen ja julkisen talouden väliseen molemminpuoliseen hyötyyn niin oletkos koskaan vahingossa miettinyt kustannuksia siitä, että pitäisi järjestää yksityisesti poliisilaitos, sairaanhoito, maanpuolustus (tai, no, tontinpuolustus), oikeuslaitos jne.? Nimittäin ei olisi halpaa. No, meneehän tässä nykyisessä yhteiskunnassa rahaa työttömille loisille ja vähätuloisille loisille, mutta väittäisin, että myös varakkaat hyötyvät melkoisesti pohjoismaisesta yhteiskuntarakenteestamme. Jos haluavat täydelliseen vastakohtaan tutustua niin kai Somaliaan pystyy ainakin rahan avulla emigroitumaan?
 
Mitä sitten tulee verovaroihin ja yksityisen ja julkisen talouden väliseen molemminpuoliseen hyötyyn...
Keskustelussa ei käsitelty hyötyä, vaan oikeudenmukaisuutta. Nähdäkseni olisi suotavaa erottaa nämä kaksi käsitettä toisistaan. Verojen maksaminen voidaan nähdä hyödyttävän niiden maksajaa, mutta on vaikeampi nähdä oikeudenmukaisena sitä, että yhdeltä otetaan ja toiselle annetaan.
Tuloerojen oikeutuksen pohtiminen on jotakuinkin sama kuin pohtisi minun ja Usain Boltin sadan metrin juoksun aikaerojen oikeutusta. Molemmissa tapauksissa eroilla on kaksi merkittävää aiheuttajaa: 1) lahjakkuus, 2) asiaan panostaminen eli ahkeruus.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tuloerojen oikeutuksen pohtiminen on jotakuinkin sama kuin pohtisi minun ja Usain Boltin sadan metrin juoksun aikaerojen oikeutusta. Molemmissa tapauksissa eroilla on kaksi merkittävää aiheuttajaa: 1) lahjakkuus, 2) asiaan panostaminen eli ahkeruus.

Ehkä myös 3) eli se aspekti että oletko esim. miljonäärin lapsi vai addikti-yksinhuoltajan tai hyvin pienituloisten vanhempien, eli onni. Meidän pohjoismaiset rakenteemme eivät pyri pakottamaan kaikkia samaan kaavaan, kaikkia yhtä köyhiksi, kuten stalinismi teki vaan ne pyrkivät antamaan edes jonkinlaisen mahdollisuuden kaikille lapsille. Tähän tarvitaan sitä sinun inhoamaasi verotusta. Mutta kuten sanottu niin tämä maa on vapaa ja poiskin voi lähteä, jos ei tälläinen "kommunismi" miellytä.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Molemmissa tapauksissa eroilla on kaksi merkittävää aiheuttajaa: 1) lahjakkuus, 2) asiaan panostaminen eli ahkeruus.

Sellainen itsestäänselvä(?) huomio tähän väliin, että kohdan kaksi voi yhtä hyvin sisältää kohtaan yksi. "Ahkeruus" kun luonteenpiirtenä voi olla periytyvää siinä kuin muutkin ominaisuudet. Eli siinä mielessä "onni" ratkaisee, ettei mikään olio valitse minkälaisesta perimästä syntyy ja millä lahjoilla siten itseään toteuttaa. Se missä määrin asia on sitten valtion - eli kaikkien veronmaksajien - huoli onkin sitten politiikan ikiliikkuja.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Sellainen itsestäänselvä(?) huomio tähän väliin, että kohdan kaksi voi yhtä hyvin sisältää kohtaan yksi. "Ahkeruus" kun luonteenpiirtenä voi olla periytyvää siinä kuin muutkin ominaisuudet. Eli siinä mielessä "onni" ratkaisee, ettei mikään olio valitse minkälaisesta perimästä syntyy ja millä lahjoilla siten itseään toteuttaa. Se missä määrin asia on sitten valtion - eli kaikkien veronmaksajien - huoli onkin sitten politiikan ikiliikkuja.

Itse asiassa, kuten hyvin tiedämme (ja kuten satoja tai tuhansia vuosia kokeilimme aristokratiassa) niin perimä yksistään ei ole kohtalo. Lapsuuden ja nuoruuden kokemukset ja ympäristö ovat hyvin merkittävä tekijä yksilön kehittymisessä. Jos otamme tuhat lasta jotka syntyvät vaikkapa ylempään keskiluokkaan rakastaviin ja turvallisiin perheisiin ja tuhat lasta jotka syntyvät mihin tahansa luokkaan, mutta turvattomiin ja vaarallisiin perheisiin niin näemme "onnistujia" enemmän edellisessä ryhmässä ja "epäonnistujia" enemmän jälkimmäisessä. Tämän kaikki tutkimus vahvistaa. Ja jos vaihtaisimme ryhmiä niin mitäpä luulet, että tilastot kertoisivat? En edes tajua, että tälläisestä pitää vieläkin väitellä mielestään rationaalisessa, järkevässä yhteiskunnassa.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Tämä voisi mennä myös tuohon huonot toimittajat-ketjuun, mutta menköön nyt tähän, kun Persut on taas kaiken pahan alku ja juuri:

Suomessa on unohdettu iso äänestäjäryhmä: naiset — lindapelkonen

Linkki Uusi Suomi-blogiin.

Voi saatana sentään. Eli Persut on vastuussa näköjään myös muiden puolueiden henkilövalinnoista. Unohtui nyt vaan Lindalta, että puoluesihteeriksi valittiin nainen miehen tilalle ja demareissakin Gusti sai kenkää naisen tieltä.

"Kysymys kuuluu: kuinka kauan perussuomalaisten innoittama politiikan äijätrendi eli miesäänestäjien kosiskelu jokaiseen puolueeseen jatkuu? Ehkä seuraavissa vaaleissa nähdään feministijytky, jos joku osaa pelata korttinsa oikein."

Vaikka Persut onkin Lindan mukaan vastuussa hallituksenkin kokoonpanosta, niin 9 miestä ja 8 naista näkyy olevan vahvuus tällä hetkellä. Ei nyt sinänsä kammottava luku, mutta riittää tietysti syyttämään naisten hylkimisestä. Voi pyhä emätin! Jotkut naisäänestäjät nyt vain sattuu olevan niin tyhmiä, että äänestävät miesehdokasta. Ja melko satasella minunkin ääni menee naiselle. Voi olla shokkivau Lindalle, että jotkut ei pidä sukupuolella kovinkaan suurta merkitystä, kun äänestysnumeroa klappuunsa vääntävät.

"Ja jos tulee vasemmistojytky, voidaan miettiä, mitä tapahtuu pääkaupunkiseudun asuntojen hinnoille. Veikkaan, että asumisen hinnan laskeminen pääkaupunkiseudulla on vasemmistoliiton kantavimmista teemoista vaaleissa."

Sillä lailla. Kyllä lähti!
 
Viimeksi muokattu:
Ehkä myös 3) eli se aspekti että oletko esim. miljonäärin lapsi vai addikti-yksinhuoltajan tai hyvin pienituloisten vanhempien, eli onni. Meidän pohjoismaiset rakenteemme eivät pyri pakottamaan kaikkia samaan kaavaan, kaikkia yhtä köyhiksi, kuten stalinismi teki vaan ne pyrkivät antamaan edes jonkinlaisen mahdollisuuden kaikille lapsille. Tähän tarvitaan sitä sinun inhoamaasi verotusta. Mutta kuten sanottu niin tämä maa on vapaa ja poiskin voi lähteä, jos ei tälläinen "kommunismi" miellytä.
Aika säälittävä kortti tämä, että jos ei kelpaa niin muuta pois. Eikö luontevinta olisi yrittää sivistää kommareita luopumaan hyvinvointivaltiosta ja siten tehdä koko Suomesta parempi paikka? Hyvässä vauhdissahan tässä jo ollaan. Demareiden vetovastuullakin tehtiin merkittävä tuloeroja kasvattava ja veroastetta pienentävä pääomaverouudistus, sekä jatkettiin valtion omaisuuden myymistä ja palveluiden yksityistämistä. Sittemmin vielä koko vasemmisto on painunut pois tieltä johonkin marginaaliin kristittyjen, ruotsalaisten sun muiden piraattipuolueiden ja itsenäisyyspuolueiden kanssa.

Kohtahan se menee niin, että hyvinvointivaltion kannattajat saavat muuttaa pois ellei vapaus miellytä.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Aika säälittävä kortti tämä, että jos ei kelpaa niin muuta pois.

Eiköhän se enemmänkin viittaa siihen, että omalaatuisen toimivan yhteiskunnan olemme saaneet rakennettua näillä "kommunistisilla" periaatteilla - vai mitäs luulet? Tämä ei vaikuta stalinistiselta helvetiltä kuin ihan murto-osalle maailman ihmisistä (jotka lähinnä odottavat automaattikiväärien, säilykepurkkien ja kultaharkkojen kanssa maailmanloppua Kalliovuorilla).
 
Eiköhän se enemmänkin viittaa siihen, että omalaatuisen toimivan yhteiskunnan olemme saaneet rakennettua näillä "kommunistisilla" periaatteilla - vai mitäs luulet? Tämä ei vaikuta stalinistiselta helvetiltä kuin ihan murto-osalle maailman ihmisistä (jotka lähinnä odottavat automaattikiväärien, säilykepurkkien ja kultaharkkojen kanssa maailmanloppua Kalliovuorilla).
Toimivuus on katsojan silmässä. Ja vaikka ToVen ja hänen aateveljiensä mielipide Suomen toimimattomuudesta olisikin vähemmistössä (mitä on vaikea uskoa vaikka puolueiden kannatuslukujen valossa), ei se yhtään heikennä näiden tahojen argumenttien arvoa.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Toimivuus on katsojan silmässä. Ja vaikka ToVen ja hänen aateveljiensä mielipide Suomen toimimattomuudesta olisikin vähemmistössä (mitä on vaikea uskoa vaikka puolueiden kannatuslukujen valossa), ei se yhtään heikennä näiden tahojen argumenttien arvoa.

Niin, ja noin miljoonan (myös talousliberaalista suunnasta tarkastelevan) kansainvälisen vertailun silmissä. Mutta tosiaan, jos haluaa maihin, joissa keskushallinto on heikko ja julkinen kulutus pieni, tai vaikka ei edes halua (ymmärrettävistä syistä) niin voi ehkä vertailla näitä pohjoismaiseen malliin ja hiljaa keskenään miettiä, että kumpi systeemi näyttäisi toimivan paremmin. Mene ja tiedä.
 
Niin, ja noin miljoonan (myös talousliberaalista suunnasta tarkastelevan) kansainvälisen vertailun silmissä. Mutta tosiaan, jos haluaa maihin, joissa keskushallinto on heikko ja julkinen kulutus pieni, tai vaikka ei edes halua (ymmärrettävistä syistä) niin voi ehkä vertailla näitä pohjoismaiseen malliin ja hiljaa keskenään miettiä, että kumpi systeemi näyttäisi toimivan paremmin. Mene ja tiedä.
Niin, jos oikein on kiinnostunut jostain (muunkin kuin talouskasvujunan) toimivuuksista. Mutta sellaiseen keskusteluun Veikon kanssa harvemmin ajautuu. Kyllä se punainen lanka on paljonko kommarit varastavat työn tulosta.

Mutta kun tätä scheissea nyt persuketjussa jauhetaan, niin mikäs on perussuomalaisten kanta tähän mieliä askarruttavaan meidän rahat vs kommarit -kysymykseen? Antakaas kun arvaan, "no me julkaisemme kyllä oman varjobudjetin sitten... [aseta ajankohta]". Lähinnä tähän tapaan olen viime aikoina kuullut kantaa otettavan, kun etelän media, vai miksi sitä tässä yhteydessä pitäisikään kutsua, on viitsinyt heitä jututtaa.

Arvojensa mukaanhan perussuomalaiset ovat ihmisen puolella, kansan asialla, ja jokainen ihminen on oman elämänsä asiantuntija. Kansa valitkoon sellaisia poliitikkoja jotka ajattelevat samalla tavalla kuin he itse (Arvomaailmamme - Perussuomalaiset).

Sitten kannatus on suurinta korkean työttömyyden alueilla (Perussuomalaisten kannatus suurinta korkean työttömyyden alueilla | Yle Uutiset | yle.fi.). Korkean työttömyyden alueiden elämänmeno ja ajatusmaailma on minulle varsin tuttua, joten veikkaan, että siellä nämä oman elämänsä asiantuntijat saattaisivat hyvinkin olla "kommarit"-puolella nyt kun "meidän rahat" hävisivät johonkin savupiipputeollisuuden mukana.
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Missäs tuossa jutussa mainitaan että Kataisen ja Stubbin perhettä on uhkailtu?

Missä tuossa jutussa ylipäätään mainitaan Stubb?

Aivan käsittämätöntä jankkaamista muutamalta janarilta, Soukola kärysi virheestä ja myönsi itsekin virheensä, silti täällä muutamat koittavat puhua mustaa valkoiseksi
ja vielä joku vielä keijompi puhuu jostain persujen ajojahdista.

Valoja päälle.

Kiitos. Vihdoinkin, joku otti puheeksi Stubbin ja Kataisen perheet, joihin mahdollisesti kohdistuvan uhan vuoksi Poliisi lisäsi partointia.

Tiedätkö sinä onko suomalaisministerien perheillä jokin erityisasema verrattuna kehen tahansa yksityihenkilöön? Minun mielestäni näin tulisi olla, mutta asian todellista laitaa en tiedä. Jos tuota virallista asemaa ei ole, niin silloin on täysin oikeutettua kysellä kansalaisten yhdenvertaisuuden perään.

Se, että Soukola meni asoita näin laukomaan on minun mielestäni typerää ja tahditonta, mutta rikkoiko hän todella vaitiolovalovollisuuttaan onkin sitten asia jota arviokoon asiasta oikeasti tietävät..Jos näin oli niin silloin hänet tulle saattaa oikeudelliseen vastuuseen.

Vielä tuosta yhdestä uutisesta. Otin sen esimerkiksi sillä oletuksella, että vastaavaa uutisointia on ollut muuallakin. Jos sinua itseäsi kiinnostaa, niin siitä vaan tonkimaan tuon ajan uutisia.

Muista sammuttaa ylimääräiset valot.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Niin, jos oikein on kiinnostunut jostain (muunkin kuin talouskasvujunan) toimivuuksista. Mutta sellaiseen keskusteluun Veikon kanssa harvemmin ajautuu. Kyllä se punainen lanka on paljonko kommarit varastavat työn tulosta.

No, Veikko on aika hassu, jopa hieman schollahtava keskustelija - äläkä edes kysy häneltä Viron kansan riemukkaasta vapaudentiestä Stalin-isäsen johtamaan kansojen rauhan perheeseen tai esim. trollien avioliitto-oikeudesta - mutta kohtuuden nimissä on sanottava, että kyllä kai pers-suomalaisten valtavirta edustaa ihan toista yhteiskunnallista ajattelua kuin Veikon jonkinlainen osittais-libertarismi.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Soukolan kommentti oli typerä ja tuomittava riippumatta siitä ketä ministereitä suojeltiin. Ei noin vaan voi tehdä. Suomalaisella poliisilla on kollektiivisesti harvinaisen korkea moraali ja yksi syy miksi käytännössä kaikki paitsi pahimmat arhislaiset-vasurit luottavat suomalaiseen poliisiin.

Stubb veti herneet nenään (aiheesta), Heinis antoi vähän palautetta ja eiköhän Soukolakin oppinut tapauksesta. Mutta tahditonta silti, toivottavasti ei ikinä toistu vastaava.
 
Ehkä myös 3) eli se aspekti että oletko esim. miljonäärin lapsi vai addikti-yksinhuoltajan tai hyvin pienituloisten vanhempien, eli onni.
En osaa sanoa, onko Usainin lähtökohdat olleet merkittävästi paremmat kuin minulla. Sen voin kuitenkin sanoa, että lähtökohtiemme mahdolliset eroavaisuudet eivät selitä sitä, että hän pinkoo sata metriä 3-4 sekuntia minua nopeammin. Selitys löytyy mainitsemistani kohdista 1 ja 2. Kuinka usein nuo tekijät esiintyvät julkisessa tuloerokeskustelussa?

Meidän pohjoismaiset rakenteemme eivät pyri pakottamaan kaikkia samaan kaavaan, kaikkia yhtä köyhiksi, kuten stalinismi teki vaan ne pyrkivät antamaan edes jonkinlaisen mahdollisuuden kaikille lapsille. Tähän tarvitaan sitä sinun inhoamaasi verotusta. Mutta kuten sanottu niin tämä maa on vapaa ja poiskin voi lähteä, jos ei tälläinen "kommunismi" miellytä.
Mainitsemasi rakenteet eivät tee yhtikäs mitään, jos sinne ei pumpata yksityisten tuottamaa rahaa. Ja melkeinpä taipuisin pitämään väittämääsi pyrkimystä parhaimmillaankin toissijaisena tavoitteena. Taivun enemmänkin uskomaan, että vallankin kentän vasen laita pyrkii paisuttamaan rakenteista elävien määrää puhtaasti valtasyistä.
On totta, että vapaasti voi lähteä. Tuossakin kohtaa painavat luonnollisesti monet tekijät, kuten läheiset Suomessa, markkina-arvo toisessa valtiossa jne. Toisaalta voi ajatella - ehkäpä toiveajatella - että suomalaiseen politiikkaan saataisiin hitunen järkeä, hitunen Paasikiven ajattelua mukaan:
"Nykyään on se vaara, että valtiolta odotetaan kaikkea, liian paljon. Ihmiset odottaa ja luulee valtion voivan auttaa. Se tosin ei toteudu. Mutta valtio sekaantunut kuitenkin. Tuottaa suuren joukon ihmisiä, jotka valtiosta riippuvaisia. Jo valtion yritykset sekaantua tuo uusia virkamiehiä ym. Avustukset konsulentteja ym. Lisäksi tulee välttämätön virkamiehistö. Waara, että suuri osa kansaa tulee riippuvaisiksi valtiosta, saa elatuksensa siitä joko suorastaan tai välillisesti. Silloin taistelu valtiossa ja vallasta siinä tulee yhä kiivaammaksi ja intohimoisemmaksi. Näin kävi Roomassa tasavallan viime aikoina. Meillä on myös hirmuinen joukko ihmisiä jotka riippuvat valtiosta suorasti tai epäsuorasti."
Lähde: J.K. Paasikiven päiväkirjoja 1914-1934 s.174.

Ja mitä tulee tuohon viimeisimpään vastaukseesi koskien Viroa, niin edelleen odottelen luetteloa Viron toimenpiteistä, jotka puhuvat vastentahtoisuuden puolesta. Suomi muuten pyysi taannoin Venäjältä selvitystä ilmatilaloukkauksista sekä Hornetit lensivät selvästi aiempaa aktiivisemmin Helsingin yllä.
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ruotsidemokraattien vaalivoitto saa ajattelemaan että on hyvä, että Suomessa nämä äärioikeistolaiset mielipiteet kanavoituvat perussuomalaisten kautta, missä niitä jotenkin hillitään ja pestään salonkikelpoisiksi. Ruotsidemokraattien menestys saa siis persut näyttämään paremmalta, fiksummalta vaihtoehdolta. Niin oudolta kuin se tuntuukin.
Vaan mahtaa siinä Halla-Ahokin ihmetellä kun naapurimaassa painetaan oikealta ohi, ja vieläpä kaukaa oikealta.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Tuossa toisessa ketjussa koetin kysellä mitä hirveää kolmatta valtakuntaa Ruotsindemokraatit ehdottavat että heihin kohdistuvat pakotteet olisivat perusteltuja. Minusta on outoa että kenkäkaupat ilmoittavat etteivät halua palvella tiettyä puoluetta äänestäneitä

Löysin yhden jutun joka kertoo SD:n vaaliohjelmasta:

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288339899724.html

Ymmärrän toki tunteisiin perustuvan vihan, mutta kaipaisin faktoja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös