Perussuomalaiset

  • 5 560 446
  • 44 541
Lienee oikeutettua kysyä, mikä sai muut hallituksen muodostaneet puolueet myöntymään räsäsläisten tahtoon. Mikä oli Vasemmistoliitolle, Vihreille ja SDP:lle niin tärkeää, että tämä tasa-arvo-ongelman ja ihmisoikeusloukkauksen korjaaminen voitiin huorata pois hallituksen virallisten tavoitteiden joukosta?

Kaupantekoahan se noin kirjavassa hallituksessa on, ei sitä ikinä saa tietää mitä on kaupattu mistä ja kenelle. Vassarit läks jo, syöksyvät demarit sekä vihreät ajamassa lähinnä kokoomuspolitiikkaa. Kyllähän sen nyt tiesi jo etukäteen ettei tolla sillisalaatilla saada oikein mitään aikaan ja vaikeaksi menee kaikki.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Yllättävää, että tässä ketjussa ei ole puhjennut ollenkaan keskustelua siitä mihin ryhmään persujen edustajat liittyivät Euroopan parlamentissa. Voin vain kuvitella kuinka monta sivua tässäkin ketjussa olisi jankattu, jos persut olisivat liittyneet samaan ryhmään esimerkiksi UKIP:n kanssa.
 
Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Arja Juvosen lomasuunnitelma

Linkki vie Iltalehteen. Kansanedustaja Arja Juvonen (ps) suunnittelee osallistuvansa kesällä vanhustyöhön. Toimittaja muisti vielä muistuttaa, että Juvonen oli pois homoavioliittoäänestyksestä. Myös kommentointi osoittaa jotain vallitsevasta ilmapiiristä, tämä tavalliseen elämään "palaaminen" on taas joltain pois:

Markku Välimäki · Huippukommentoija · Vammalan ammattikoulu kirjoitti:
Onko kansanedustajan paikka lomallaan töissä jolloin pitäisi levätä, ymmärrän kyllä hoitaja pulan mutta onkohan jossain vikaa jos kortistossa olevat joutuvat ottaa pätkätöitä ympäri vuoden ja kesä aikaan joutuvat kilpailemaan sitten lomasijaisuuksista, varmaankin on tiedossa kansaedustajille palkankorotus tälläisten uutisten jälkeen...

Olisikohan Markku Välimäen kommentti yhtä hapan, jos Juvonen olisi jonkun toisen puolueen jäsen? Kyllä PerusSuomalaisen on vaikea tehdä mitään oikein.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Kirjoitin, että minulle sopii, että romanikerjäläiset karkoitetaan maasta - mutta minulle kelpaa myös se, että romanikerjäläiset kykkivät Elielinaukiolla tai ateneuminkujalla. Ihan sama.

Sinänsä mielenkiintoista että näinkin polaroivassa asiassa olet täysin fifty-sixty. Ihan vain huomio. Ehkä se on nyky-demaria.

Jos ruoka-apua jaetaan vapaaehtoisvoimin niin eikö kaiken järjen mukaan näiden vapaaehtoisvoimien vallassa ole saada päättää kenelle apua jaetaan?
 
KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
En ole yhdenkään mediumin yhteydessä törmännyt täysjärkiseen "huippukommentoijaan", eli en ihan hirveästi huolestuisi Välimäen Markuista.
 
Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Yllättävää, että tässä ketjussa ei ole puhjennut ollenkaan keskustelua siitä mihin ryhmään persujen edustajat liittyivät Euroopan parlamentissa. Voin vain kuvitella kuinka monta sivua tässäkin ketjussa olisi jankattu, jos persut olisivat liittyneet samaan ryhmään esimerkiksi UKIP:n kanssa.

No UKIP:n/karismaattisen Nigel Faragen kanssa persuthan ovat tähän mennessä kimpassa olleet EDF:n puitteissa. UKIPN:n ongelma on se, että he eivät tee (pl. Faragen näyttävät palopuheet) europarlamentissa mitään, vaan tekevät europolitiikkaa pelkästään sisäpoliittisin ehdoin. Lisäksi UKIP ajaa yksiselitteisesti EU:n hajoittamista kun taas Persut ovat maltillisempia ja haluavat EU:n löyhemmäksi kansallisvaltioiden kauppaliitoksi.

Nykyinen ECR ei välttämättä ole viiteryhmässään persuille sen osuvampi sakki kuin entinen EFD, mutta se on suurempana vaikutusvaltaisempi ja samasta syystä loikan teki Tanskan "persut" eli DF. Huomionarvoista on, että Tanskan kansanpuolueen johtaja, "halla-aholainen" Morten Messerschmidt, sai .n .465 000 ääntä eu-vaaleissa 5½ miljoonaisessa Tanskassa.

Se on taas toinen juttu, että Marine Le Penin Front Nationalin jytkyllä on esim. EU:n maahanmuuttopolitiikan yhtenäistämisvaikutuksiin toivottua pelotevaikutusta, vaikka äärioikeistolaisleiman saanut FN jäikin ilman omaa ryhmää.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
James Potkukelkka sai Kalskeelta lämmintä kättä eli rikosta ei hänen blogikirjoituksessa tapahtunut.

Ehkä jossain vaiheessa median valveutuneet jäsenet vertailevat tätä päätöstä vs. Halla-Ahon tuomio ja mikä näiden blogikirjoitusten välinen todellinen ero on.

Lainaus päätöksestä:

Rikoslain 11 luvun 10 §:n rangaistussäännös on sananvapauden rajoitus. Sananvapaus on turvattu Suomen perustuslaissa ja muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimuksessa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on useissa ratkaisuissaan todennut, että sananvapaus koskee Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan mukaisin varauksin paitsi myönteisinä, vaarattomina tai yhdentekevinä pidettyjä, myös loukkaavia, järkyttäviä tai huolestuttavia tietoja ja ajatuksia. Lainvastaista ei ole myöskään pelkästään se, että viesti on sävyltään liioitteleva, poleeminen tai hyökkäävä. Poliittinen sananvapaus on erityisasemassa, koska se on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Poliittista puhetta tai keskustelua yleisesti merkittävistä kysymyksistä ei saa rajoittaa ilman pakottavia syitä.

Syyteharkinnassa on täytynyt myös ottaa huomioon ihmisoikeusistuimen huomautus, että demokratian kulmakiviin kuuluu suvaitsevaisuus ja ihmisten tasa-arvo. Näin olen demokratiassa saattaa olla välttämätöntä määrätä seuraamuksia tai ryhtyä ennalta estäviin toimenpiteisiin silloin, kun lausumilla yllytetään suvaitsemattomuuteen perustuvaan vihaan. Tuomioistuin on alleviivannut, että vihapuheet, jotka saattavat loukata henkilöitä tai henkilöryhmiä, eivät ansainneet sananvapauden suojaa.

Ottaen huomioon käsillä olevan rangaistussäännöksen rajoittava vaikutus perusoikeutena turvattuun sananvapauteen, sekä edellä esiin tuodut ihmisoikeustuomioistuimen lausumat, on kynnys soveltaa rikoslain 11 luvun 10 §:ä pidettävä suhteellisen korkealla.
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Jos ruoka-apua jaetaan vapaaehtoisvoimin niin eikö kaiken järjen mukaan näiden vapaaehtoisvoimien vallassa ole saada päättää kenelle apua jaetaan?

Kysymystä ei esitetty minulle, mutta vastaanpa silti "palstapersuna" siihen.

Periaatteessa kyllä eli vapaaehtoisjärjestöillä on oikeus tehdä valintaa sen suhteen kenelle ruokaa jakavat ja kenelle taasen eivät. Mutta poikkeuksena pitäisin tilannetta, jossa ruoan (tai muun tavaran) lahjoittaja esittää toiveen, että sitä tulisi jakaa tasapuolisesti kaikille halukkaille, jolloin kohteliasta olisi ainakin pyrkiä toimimaan lahjoittajan toivomalla tavalla mikäli suinkin mahdollista.

vlad.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Kysymystä ei esitetty minulle, mutta vastaanpa silti "palstapersuna" siihen.

Raportoin sinut moderaattoreille. Rikoit pykälää §27. Kauhea rikos. =)

Periaatteessa kyllä eli vapaaehtoisjärjestöillä on oikeus tehdä valintaa sen suhteen kenelle ruokaa jakavat ja kenelle taasen eivät. Mutta poikkeuksena pitäisin tilannetta, jossa ruoan (tai muun tavaran) lahjoittaja esittää toiveen, että sitä tulisi jakaa tasapuolisesti kaikille halukkaille, jolloin kohteliasta olisi ainakin pyrkiä toimimaan lahjoittajan toivomalla tavalla mikäli suinkin mahdollista.

Tämä varmasti totta mutta voisin kuvitella ettei lahjoittajat ole kovin tarkkaan määritelleet kriteerejä ja voisin noin ns. "yleisen kansalaismielipiteen" perusteella arvata että lahjoittajia ei hirveästi häiritse jos apu on rajoitettu vain Kela-korttilaisille.
 
Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Sinänsä mielenkiintoista että näinkin polaroivassa asiassa olet täysin fifty-sixty. Ihan vain huomio. Ehkä se on nyky-demaria.

Jos ruoka-apua jaetaan vapaaehtoisvoimin niin eikö kaiken järjen mukaan näiden vapaaehtoisvoimien vallassa ole saada päättää kenelle apua jaetaan?

Siinä mielessä minusta löytyy demariutta eli epäkokoomuslaisuutta, että minun elämänlaatua ei heikennä kaduilla olevat kerjäläiset.

Järkeähän minulla ei tunnetusti ole kovinkaan paljoa. mutta tällä vähällä järjellä ajattelen, että Hursti tosiaan on oikea henkilö päättämään näistä käytännön asioista. En oikeastaan oe edes perehtynyt tähän ruokajonoasiaan sen tarkemmin, että tietäisin, mitä siellä on tapahtunut ja miten itä on missäkin kommentoitu. Lähinnä viittasin alunperin siihen, että mielestäni Hamilon kirjoituksessaan rakentama asetelma: Kalliossa asuu valtavasti vihervasureita -> Kalliossa eletään viherkuplassa -> Kalliossa vastustetaan ruokajonoja -> Vihervasemmisto siis vastustaa ruokajonoja. Tämä Hamilon esittämä vihjaus oli mielestäni epälooginen. Oman käsitykseni mukaan vihervasemmisto suhtutuu suopeammin ja suvaitsevaisemmin ruokajonoihin, kuin esimerkiksi kokoouslaiset tai rkp:n kannattajat. Perussuomalaisista en tiedä. Stereotypian mukaan persut ovat ruokajonossa, mutta tilastojen mukaan ajavat mersulla. Että varmaan jotain siltä väliltä.
 
DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Ei siinä mitään, aina saadaan hauskoja otsikoita iltalehtiin, heh. Benny Hill-meininkiä enkä yhtään ihmettele. Puolueelle onnea jatkoon! Sen verran puupää meininkiä.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Siinä mielessä minusta löytyy demariutta eli epäkokoomuslaisuutta, että minun elämänlaatua ei heikennä kaduilla olevat kerjäläiset.

Eli kerjäämiseen liittyvät sivuoireet kuten ihmiskauppa, kiristys, kiskonta jne. ovat myöskin helposti hyväksyttävissä demarimaisesti ajattelevien leirissä?

Ja jos epäkokoomuslaiseksi määrittelet välinpitämättömyyden muista niin se on helposti allekirjoitettavissa, näin Kokoomus-äänestäjänä.

Järkeähän minulla ei tunnetusti ole kovinkaan paljoa. mutta tällä vähällä järjellä ajattelen, että Hursti tosiaan on oikea henkilö päättämään näistä käytännön asioista.

Tämän varmaan allekirjoittaa kaikki vähänkään tervettä järkeä omaavat eli kaikki paitsi punavihreät.

En oikeastaan oe edes perehtynyt tähän ruokajonoasiaan sen tarkemmin, että tietäisin, mitä siellä on tapahtunut ja miten itä on missäkin kommentoitu.

Taisi lähteä siitä että Vasemmistoliiton Li Andersson kritisoi Heikki Hurstin hyväntekeväisyys -liikettä siitä että ne vaatii KELA-kortin näyttämisen ruoka-avun saamiseen (koska jonoissa oli paljon venäläisiä yms. turisteja jotka hakivat ilmaista safkaa)
 
James Potkukelkka sai Kalskeelta lämmintä kättä eli rikosta ei hänen blogikirjoituksessa tapahtunut.

Ehkä jossain vaiheessa median valveutuneet jäsenet vertailevat tätä päätöstä vs. Halla-Ahon tuomio ja mikä näiden blogikirjoitusten välinen todellinen ero on.

En tiedä mikä tämä Hirvisaaren kirjoitus on mutta voinko olettaa että siinä ei vittuiltu Kalskeelle eikä Illmanille?

Koska:

Mika Illman sanoo ruotsinkielisessä HBL-lehdessä, että

"On hyvä, että lain tulkitsijat nyt ovat saaneet ennakkotapauksen. Korkein oikeus on vetänyt rajan sille, kuinka pitkälle se, joka arvostelee valtaapitäviä, saa provopsoida ja liioitella, sanoo Illman, 8.6.2012.:

Ei sillä sisällöllä niin väliä, first things first.
 
Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Eli kerjäämiseen liittyvät sivuoireet kuten ihmiskauppa, kiristys, kiskonta jne. ovat myöskin helposti hyväksyttävissä demarimaisesti ajattelevien leirissä?

Ja jos epäkokoomuslaiseksi määrittelet välinpitämättömyyden muista niin se on helposti allekirjoitettavissa, näin Kokoomus-äänestäjänä.

Kyllä juuri näin. Sen lisäksi että demarit maksattavat kaiken kokoomuslaisilla, he myös hyväksyvät ihmiskaupan, kiristyksen, kiskonnan jne.
 
Ei olemassa sellaista yhtenäiskulttuuria kuin muu Suomi, kysymys on ison populaation keskiarvoista. Kallion tapaisia asuinalueista löytyy varmasti jokaisesta isosta kaupungista, josta saataisiin samanlaisia tuloksia.

Tampereella Sampolan koulun ja Saukonpuiston koulun äänestysalueet vastaavat eniten Kalliota. Ne ovat paikkoja, joissa hyvistä perheistä lähtöisin olevat opiskelijat asuvat iskän rahoilla ja ovat kaikkien hyvien asioiden puolella. Eduskuntavaaleissa vihreät ja vasemmistoliitto keräsivät Sampolan koululla yhteensä 37,5 % ja Saukonpuiston koululla 37 prosenttia. Kalliossa vastaava lukema oli noin 48 prosenttia. Kyllä Tampereen hyvien ihmisten alueet jäävät siis kauas Kallion taakse, jos suvaitsevaisuudesta ja hyvien asioiden puolustamisesta puhutaan. Mikä on toki ymmärrettävää, sillä kyllähän Helsingissä opiskelevilla nuorilla on varmasti keskimäärin varakkaampi perhetausta kuin Tampereella opiskelevilla nuorilla.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Valtio joutuu maksamaan 9 kuukauden liksan kansanedustajan ex-avustajalle - Ty - Ilta-Sanomat

Valtio joutuu korvaamaan persujen kansanedustaja Reijo Hongiston ex-avustajalle yhdeksän kuukauden palkan laittomasta irtisanomisesta. Näin määräsi Helsingin käräjäoikeus. Täten avustajan väite siitä, että irtisanominen johtui intiimisuhteen hiipumisesta Hongiston kanssa, oli käräjäoikeuden mielestä tosi. Sinällään kyllä outoa, että naimisissa oleva mies tuolla tavalla sekstailee avustajansa kanssa, eikös tämä nyt sodi pitkälti niitä persujen perinteisiä perhearvoja vastaan?

On kyllä veronmaksajana ikävää, että joutuu maksumieheksi tällaisten juttujen takia. Mutta niinhän se Soinkin jo aiemmin lanseerasi sen sloganin, että "Sinä maksat!"
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
9 kuukauden maksettavat veronmaksajille.
"Miten tässä on mitään järkeä?"

Ja seuraavana ohjelmassa Dee ja itkua Sasista ja Kreikan takauksista.
 
Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Tuollakin 9kk palkalla olisi tuettua pitkään sotaveteraaneja tai omaishoitajia, nyt rahat menivät perussuomalaisten seksihurjastelujen jälkilaskuihin.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Jos pitäisi arvata niin veikkaan että tämä viedään Eduskunnan kanslian toimesta hoviin ja hovissa päätös muuttuu, sillä oletuksella että nuo kansanedustajan/kanslian väitökset sopimattomasta käytöksestä näytetään toteen.

Ja miten oikeus piti työsopimusten määräaikaisuutta perusteettomana? Eikö kansanedustajankin duuni ole määräaikainen? Ellei sitten kyse ole jostain määräaikaisten soppareiden ketjuttamisesta joka ei taas käy päinsä.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters

Tässä on nyt vain sellainen homma, että vaikka päätös muuttuisi, niin tuomio pysyy. Klassinen mies vs nainen sana sanaa vastaan, eli nainen voittaa. Varsinkin kun kyseessä on persumies ja demarinainen, niin Hongiston voittomahdollisuudet todisteista riippumatta pyöri siellä nollan tuntumissa.

Jonkun verran sisäpiiritietoa tästä löytyy, mutta enpä ala niitä tässä kertomaan, kun ei ole niitä kuuluisia linkkejä laittaa.

Hongisto on ollut hyvä kansanedustaja, mutta tämän akan palkkaaminen avustajaksi oli todellinen clusterfuck, epic fail, ym...

Mutta toki, onhan tämä nyt huomattavasti vakavampi juttu, kuin Sasin Sonerakaupat (Hei, me tienataan tällä!) tai erkun separifrendien ohjusleikit.
 
Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Mutta toki, onhan tämä nyt huomattavasti vakavampi juttu, kuin Sasin Sonerakaupat (Hei, me tienataan tällä!) tai erkun separifrendien ohjusleikit.

Ukrainan tapahtumathan tapahtuvat muualla kuin Suomessa ja näin ollen siellä hukkaan heitetty raha ei ole pois suomalaisten sotaveteraanien tai omaishoitajien tukemisesta, joten tästä samaa mieltä. Sonera-kaupoista eri.
 
Tuamas

Jäsen
Tässä on nyt vain sellainen homma, että vaikka päätös muuttuisi, niin tuomio pysyy. Klassinen mies vs nainen sana sanaa vastaan, eli nainen voittaa. Varsinkin kun kyseessä on persumies ja demarinainen, niin Hongiston voittomahdollisuudet todisteista riippumatta pyöri siellä nollan tuntumissa.

Tua noin, lehdistössä esitellyt viestit lienevät kuitenkin kiistatonta faktaa ja niissä ei nyt ihan hirveästi tulkinnanvaraa jää.

Hongisto antoi (vieläpä naimisissa olevana) hepin viedä ja valtio maksaa laskun.
 
Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Deellä ote lipsuu...olisi pitänyt tietysti muistuttaa, että persut on erilainen puolue kuin vanhat puolueet, koska on kokoomuslaisistakin Jaskari piessyt naista ja demareiden Ahde sai veikkauksesta lähdön käpälöinnin takia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös