Perussuomalaiset

  • 5 560 446
  • 44 541

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Perussuomalaiset on suomalaisten, politiikkaan pettyneiden, kanslaisten protestiliike. Tällä Soini ratsasti julkisuudessa ja houkutteli mukaansa paljon marginaalivaikuttajia. Ihmisiä, joilla oli räväköitä mielipiteitä ja yksikertaisia ratkaisuja yhteiskunnan ongelmiin. Jytkyn tullessa, osa näistä ihmisistä pääsivätkin päättämään asioista, mutta pettyivät. He pettyivät, koska päätöksenteko ei ollutkaan niin suoraviivaista, mitä he kuvittelivat.

Soinilla on ollut täysi työ tämän ryhmän katsemisessa, luultavasti oppositioon jättäytyminen johtui suurimmaksi osaksi tästä porukasta. Tulevissa vaaleissa Perussuomalaiset pystyvät pudottamaan suurimman osan häiriköistä pois listoilta pikkupuolueiden ehdokkaiksi.

Syy, miksi media on innostunut Perussuomalaisten varavaltuutettujen hölmöilyistä, on Perussuomalaiset itse. Mediassa on ensin haukuttu kaikki päättäjät ja sen jälkeen ääneen pääsevät räväkät ihmiset, joilla ei ole minkään näköistä kokemusta median kanssa toimimisesta.

Nykyään Perussuomalaiset on suuri tai keskisuuri puolue, jota koskevat samat säännöt kuin muitakin puolueita. Jos haluat vaikuttaa, sinun täytyy pystyä kompromisseihin. Ihan vastaavasti paskaa tulee mediassa niskaan, kuten kaikille muillekin puolueille. Sitä täytyy vaan osata käsitellä, eikä aina vetäytyä sinne marttyyrin taikaviitan alle.

Perussuomalaiset ei ole enää protestiliike tai jos on, niin SMP:n tulevaisuus on edessä. Kaiken vastustaminen ei kanna määräänsä enempää.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Sitä minä ihmettelen, että miksi perussuomalaisten sosiaaliseen mediaan kirjoitetuista jutuista ei saisi kertoa enemmän kuin muiden puolueiden. Mikä muu niiden tarkoitus on kuin huomionhakuisuus? Luulisi kirjoittajien olevan oikein tyytyväisiä, kun pääsevät samoihin lehtiin kuin valtakunnan mediassa.

Uutisoinnit edesauttavat myös demokratiaa, sillä ne kun ovat yleensä olleet peräkylien peräkammaripoikien kirjoituksia. Tasoittuupahan samalla median Helsinki-keskeisyys edes vähäsen, kun välillä uutisoidaan lieksalaisista ja forssalaisista politiikantekijöistä.

Pekka Haavisto kommentoi joskus perussuomalaisten julkisuuskuvaa vihreän liiton omaan sen alkuaikoina. Muistutti, että kyllä heilläkin oli haasteensa tehdä uskottavaa politiikkaa samaan samalla, kun linkolalaiset vievät kaiken mediahuomion. Nyt on kuitenkin käymässä niin, että perussuomalaisten intiaanipäällikkö on ottamassa hölmöläisen roolin itselleen, joten eiköhän pikkuhassuttelijoiden kirjoitukset jää tulevaisuudessa vähemmälle.
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Pekka Haavisto kommentoi joskus perussuomalaisten julkisuuskuvaa vihreän liiton omaan sen alkuaikoina. Muistutti, että kyllä heilläkin oli haasteensa tehdä uskottavaa politiikkaa samaan samalla, kun linkolalaiset vievät kaiken mediahuomion.

Offtopiccina on todettava, että vihreät ja uskottava politiikka kuullostaa urbaanilegendalta edelleen.

Jatkakaa...
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Offtopiccina on todettava, että vihreät ja uskottava politiikka kuullostaa urbaanilegendalta edelleen.
Vihreät ovat sentään tehneet jonkinlaista hallituspolitiikkaa pitkään. Soinilla alkoi viime hallitusneuvotteluissa puntti tutista, kun olisi pitänyt ottaa asioista vastuuta eikä vain räksyttää.

Mutta ilmeisesti Soinilla on nyt niin kova hinku ministeri-audin takapenkille, että hän vie ensi kevään vaalien jälkeen puolueensa ottopojaksi Kokoomuksen ja Keskustan oikeistohallitukseen. Sehän tietysti hänelle sopii, kun Soini on EU:ssa tottunut hengailemaan vielä konservatiivisempien piirien kanssa.

Tästä skenariosta tulee eittämättä mieleen Posti-Pekka Vennamon ura ja SMP:n tuho. Mielenkiintoista katsoa muutaman vuoden päästä, miten käy.
 
Vihreät ovat sentään tehneet jonkinlaista hallituspolitiikkaa pitkään. Soinilla alkoi viime hallitusneuvotteluissa puntti tutista, kun olisi pitänyt ottaa asioista vastuuta eikä vain räksyttää.

Kyllä se ennemmin taisi tutista siinä vaiheessa kun olisi pitänyt vetää koko se teema pöntöstä alas millä luultavasti suurin osa Persuja äänesti. Tietysti monet tälläiseen taipuvat heti kun äänet on jaettu mutta olisihan se ollut aika "poliittinen itsemurha" ja luultavasti äänestäneet lähteneet kävelemään sillä hetkellä. Muut kun eivät eurohelvetin vastaista linjaa pahemmin tarjonneet.
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Soinilla alkoi viime hallitusneuvotteluissa puntti tutista, kun olisi pitänyt ottaa asioista vastuuta eikä vain räksyttää.

Samaa tubaa vuodesta toiseen. Vastuunkanto ja muu lässyn lässyn, jolla apupuolueet selitelevät täydellistä suostumista Kokoomuksen määräämään talouspolitiikkaan ja EU-intoiluun, sekä omien vaalilupausten pettämistä.
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Vihreät ovat sentään tehneet jonkinlaista hallituspolitiikkaa pitkään.

Ottavat kuivana kakkoseen, sen mitä isommat puolueet tarjoaa? Kai se on politiikkaa sekin, pääasia, että saa istua hallituksessa.
 

Fremont

Jäsen
Parhaimmillaan pölhöpopulismi on harmitonta viihdettä, mutta toisinaan siitä saa yhteiskunta ja veronmaksajat maksaa kalliisti.

Se yhteiskunta ja veronmaksaja-akseli ei maksa kalliisti ainoastaan rahalla vaan myös terveydellä hallituksen politiikasta:

Kuluttajan kukkaro köyhtyy ensi vuonnakin säästöjen ja veronkorotusten takia | Yle Uutiset | yle.fi

Professori: Paksut lämpöeristeet voivat koitua ongelmaksi | Yle Uutiset | yle.fi

Homekoulut saa kuntoon karkkiveroilla - Talous

Ihan muutama esimerkki, eikä yksikään ole mielestäni harmitonta viihdettä. Kansan mandaatilla mennään.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
ihan muutamasta esimerkistä viimeinen meni päin persettä, sillä koulurakennusten kunnostamisesta vastaa kunta eikä Suomen hallitus. Siellä voi mikä tahansa kunta halutessaan kunnostaa koulunsa (joka olisi toivottavaakin).

Ensimmäinenkään linkki ei oikein kuvausta vastannut. Valtio on elänyt yli varojensa ja toiminut nyt asiaa korjaavasti eli ihan oikein. Toki kohdistuksista voi aina (poliittista) debaattia käydä.
 

Fremont

Jäsen
ihan muutamasta esimerkistä viimeinen meni päin persettä, sillä koulurakennusten kunnostamisesta vastaa kunta eikä Suomen hallitus. Siellä voi mikä tahansa kunta halutessaan kunnostaa koulunsa (joka olisi toivottavaakin).

Kannatan ihmisten aktiivisuutta ja halveksin kaltaisiasi laiskureita, mutta teen poikkeuksen ja copypastetan ensimmäiset rivit "päin persettä" menneestä esimerkistä:

Hallituksen kunnille budjetoima lisäraha koulujen homekorjauksia varten on pisara valtameressä. Homekouluja ei saada kuntoon edes kymmenkertaisella summalla.

Hallitus päätti budjettiehdotuksessaan antaa kunnille 90 miljoonaa euroa lisärahaa. Tästä rahasta kaksi kolmasosaa eli noin 60 miljoonaa euroa on tarkoitettu tukemaan homekoulujen, päiväkotien ja terveyskeskusten korjauksia.


Ole hyvä. Seuraavalla kerralla kun haluat avautua, tee se jonkun tasoisesi kanssa.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Se että valtio on jakanut ylimääräistä rahaa eli tukenut toimintaa ei tarkoita sitä, ettei asiasta vastuulliset voisi sitä itsekin hoitaa. Siitä vain nostamaan äyriä ja kunnostamaan kunnan vastuulla olevia rakennuksia.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kannatan ihmisten aktiivisuutta ja halveksin kaltaisiasi laiskureita, mutta teen poikkeuksen ja copypastetan ensimmäiset rivit "päin persettä" menneestä esimerkistä:

Hallituksen kunnille budjetoima lisäraha koulujen homekorjauksia varten on pisara valtameressä. Homekouluja ei saada kuntoon edes kymmenkertaisella summalla.

Hallitus päätti budjettiehdotuksessaan antaa kunnille 90 miljoonaa euroa lisärahaa. Tästä rahasta kaksi kolmasosaa eli noin 60 miljoonaa euroa on tarkoitettu tukemaan homekoulujen, päiväkotien ja terveyskeskusten korjauksia.


Ole hyvä. Seuraavalla kerralla kun haluat avautua, tee se jonkun tasoisesi kanssa.

Niin minullekaan ei nyt oikein aukea, että onko sinusta a) hyvä vai b) huono, että hallitus jakaa kunnille ylimääräistä rahaa koulujen kunnostukseen?
 

Tuamas

Jäsen
Mielenkiintoinen avaus Perussuomalainen-lehdeltä otsikolla "Helsingissä Kalliossa muhii punavihreä kupla".

Erityisen mielenkiintoinen on aseiden omistamisen sallimisen ja homouden hyväksymisen rinnastaminen.
Vaikka kun ihan loogisesti ajatellaan, niin molemmat ovat melko liberaaleja ajatuksia ja molemmissa ajetaan yksilönvapautta sekä yhteiskunnan pienempää vaikutusmahdollisuutta yksilön valintoihin.

Toki me raavaat aseharrastajat vs. ne homot vihervassarit asettelu lienee lähinnä se mitä Hamilo on tuossa hakenut.

Sitä tässä kirjoituksessa lähinnä ihmettelen, että uppoaako tuollainen vastakkainasettelu oikeasti johonkin?
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Toki me raavaat aseharrastajat vs. ne homot
Ihan turhaa vastakkainasettelua. Eikö jo muinaisista spartalaisista alkaen kautta historian sotilaitten ja muiden aseharrastajien joukossa homoseksuaaliset suhteet ole olleet suuressa suosiossa. Myös Euroopan äärioikeistolaisissa piireissä on ollut samaa havaittavissa. Tämä yksikin heterona esiintynyt keskieurooppalainen kansankiihoittaja, Jörg Haider, ajoi kännissä itsensä kuoliaaksi, kun oli matkalla homoklubilta kotiinsa.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Tämä yksikin heterona esiintynyt keskieurooppalainen kansankiihoittaja, Jörg Haider, ajoi kännissä itsensä kuoliaaksi, kun oli matkalla homoklubilta kotiinsa.

Niin, tuolle väitteelle homoklubista ei kylläkään taida olla mitään perusteita ja se lienee syntynyt lähinnä suvaitsevisten ihmisten mielissä kun pyrkimys on ollut mustamaalata Haideria homoudella. Sikäli siis oikeistolaisuudesta huolimatta Haider ei kuitenkaan tietääkseni koskaan ole vetänyt jenkkisaarnaajien homovastaista linjaa (jonka tuloksena on yleensä kiinnijääminen motellihuoneesta mieshuoran kanssa) eli sikäli en kyllä varsinaisesti näe minkä takia seksuaalisella suuntautumisella olisi myöskään merkitystä henkilön kannalta. Mutta tietenkin onhan se ihan ok toimintatapa sekin että ihmisten seksuaalista suuntautumista käytetään heitä vastaan jos se omaan agendaan sopii?

Itse kyllä en oikein näe Hamilon tekstissä varsinaisesti vastakkainasettelua ja on jo vähän keinotekoista sellaisen hakemista tulkita vastakkainasetteluksi kaksi asiaa koska ne ovat yhden alaotsikon alla, ei kai mikään noista asioista joita esille tuodaa ole varsinaisesti epätotuuksia, miksei niitä sitten saisi tuoda esille? Eikö tuo koko ase-homo-linkitys ole aika selvästi vain esimerkki siitä miten kokemuspiiri vaikuttaa näkemyksiin:
"Sillä, mitkä asiat kuuluvat omaan elämänpiiriin, on vaikutusta myös poliittisten mielipiteiden muodostumisessa. Kalliolaisen on helppo suvaita homot, mutta hänen on vaikea ymmärtää, miksi tavallisella suomalaisella pitäisi olla oikeus omistaa ase. Syynä voi olla se, että kalliolaisen naapureina asuu enemmän homoja kuin aseenomistajia."

Vastakkainasettelua toki näkee jos sitä tahtoo nähdä ja erityisesti jos vielä vähän asettelee omia sanojaan siten että tekstistä voisi sitä tulkita, sittenhän tilanne on jo varma, Hamilo on paha natsi joka ei vain ymmärrä. Ja kuten huomasitte, nythän jo kahden keskustelijan voimin Hamilon natseus on todettu, joten turha teidänkään itse lukea itse tekstiä kun tuossahan yllä on jo tiivistetty että kyse on vain natsin vuodatuksesta.
 
Viimeksi muokattu:

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Niin, tuolle väitteelle homoklubista ei kylläkään taida olla mitään perusteita ja se lienee syntynyt lähinnä suvaitsevisten ihmisten mielissä kun pyrkimys on ollut mustamaalata Haideria homoudella

No eikös tuosta julkaistu ihan kuvamateriaaliakin aikanaan? Ja eikös seuraajansakin kertonut oma-aloitteisesti lehdille miesten "läheisestä" suhteesta eli vaikea nähdä, että kyseessä olisi joku "suvaitsevien ihmisten suorittama mustamaalaus".

On the night he died, Haider had visited the gay bar Zum Stadtkrämer in Klagenfurt, where someone took pictures of Haider consorting in beautiful company.

Sikäli siis oikeistolaisuudesta huolimatta Haider ei kuitenkaan tietääkseni koskaan ole vetänyt jenkkisaarnaajien homovastaista linjaa (jonka tuloksena on yleensä kiinnijääminen motellihuoneesta mieshuoran kanssa)

As a member of parliament he voted against relaxing anti-gay legislation. He also refused to recognize persecution for sexual orientation as sufficient for granting political asylum, and he did not stop other party representatives from making homophobic remarks.

A subliminal outing occured in 1999, when the ÖVP in Carinthia published a flyer that showed Haider with a long Pinocchio nose, but the "P" was replaced with an "F" (alluding to the logo of Haider's party). In Carinthia's southern neighbor, Italy, a finocchio refers not to the proverbial liar but translates as "faggot." The move was widely denounced by gay organizations, although several ÖVP officials denied that the ad had any homophobic intent.

sikäli en kyllä varsinaisesti näe minkä takia seksuaalisella suuntautumisella olisi myöskään merkitystä henkilön kannalta.

Tästä samaa mieltä.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...

Vihreä punavuoresta vastaa

Silmiini sattui Perussuomalaiset -lehdessä julkaistu Marko Hamilon teksti ”Kallion punavihreästä kuplasta”, jossa eletään eri tavalla kuin muussa Suomessa. Muualla Suomessa vallitsee Hamilon mukaan ”edelleen enemmän tai vähemmän yhtenäiskulttuuri”. Hamilon keskeisenä väitteenä on, että me emme kykene ymmärtämään muun Suomen elämäntapaa.

Minä olen kalliolainen vihreä, joten muutama sana Hamilon aivoituksista, jotka kertovat enemmän kirjoittajasta kuin todellisuudesta


Perussuomalaiset eivt ole kansa
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
No eikös tuosta julkaistu ihan kuvamateriaaliakin aikanaan? Ja eikös seuraajansakin kertonut oma-aloitteisesti lehdille miesten "läheisestä" suhteesta eli vaikea nähdä, että kyseessä olisi joku "suvaitsevien ihmisten suorittama mustamaalaus".

Homous on siis kai ihan fakta, jopa niin fakta ettei sitä saa sanoa, ainakin Wikipedian mukaan joitain sellaisia päätöksiä on tehty Itävallassa oikeuslaitoksen toimesta :)
Ei siis homous ole mitään mustamaalausta, olin itse siinä ymmärryksessä että koko homoklubi-setti oli lähinnä ankka, mutta voi olla että siitä on saatu jotain varmuuttakin. Silloin toki on ihan ok todeta se, mutta en kylläkään ymmärrä mitä väliä sillä on Haiderin kannalta, homouden salailu on ihan ymmärrettävää keneltä tahansa poliitikolta eikä Haider tosiaan nyt kuitenkaan varsinaisesti aktiivinen homouden vastustaja ollut vrt. siis useampikin jenkki-saarnamies.

Wikipedian mukaan vain tuo homoklubi-väite päätetään seuraavilla sanoilla "although no physical evidence has ever been offered to support this claim" joten tiedä sitten mikä on totuus, sekalainen joukko muitakin väitteitä Haiderista on tehty (kymmeniä miljoonia käteisenä jollain salaisella tilillä yms.) joita ei sitten sen koommin ole ainakaan englanninkieliseen wikipediaan täsmennetty.
 

Tuamas

Jäsen
Vastakkainasettelua toki näkee jos sitä tahtoo nähdä ja erityisesti jos vielä vähän asettelee omia sanojaan siten että tekstistä voisi sitä tulkita, sittenhän tilanne on jo varma, Hamilo on paha natsi joka ei vain ymmärrä. Ja kuten huomasitte, nythän jo kahden keskustelijan voimin Hamilon natseus on todettu, joten turha teidänkään itse lukea itse tekstiä kun tuossahan yllä on jo tiivistetty että kyse on vain natsin vuodatuksesta.

Nyt sitä koppalakkia löysemmälle.

Missähän kohdassa natsit mainittiin?

Jos et löydä vastakkainasettelua, suosittelen sisälukukurssia.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Ei siis homous ole mitään mustamaalausta
Ei minustakaan ole, vaikka vitusti naisista pidänkin.

Mutta homoja noissa ääripiireissä tuntuu pyörivän. Edes mennyt hollantilainen Pim Fortnyi, joka omasi aika halla-aholaisen ulkomaalaispoliittisen linjan, oli julkihomo. Musta olisi positiivista, jos persuistakin joku oinonen tulisi kaapista ja sanoisi hei mäkin olen homo.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Nyt sitä koppalakkia löysemmälle.

Missähän kohdassa natsit mainittiin?

Jos et löydä vastakkainasettelua, suosittelen sisälukukurssia.

No natsit mainittiin ihan samassa paikassa missä tuo "me raavaat aseharrastajat ja ne homot vihervassarit", luulin että huomasit kun kerta tuonkin pystyit sieltä löytämään.
 
Sitä tässä kirjoituksessa lähinnä ihmettelen, että uppoaako tuollainen vastakkainasettelu oikeasti johonkin?

En osaa tuosta sanoa mutta kyllähän pahimpia vastakkainasettelijoita ovat nämä kirjoituksessa mainitut ihmiset. Noin keskimäärin. Kun omaavat ainoan oikean ja hyvän mielipiteen aika moneen asiaan.

Tämän setin seuraaminen ns. ulkopuolelta on kyllä ihan hauskaa. Mielipiteet kun vaihtelee asiasta toiseen niin paljon lähinnä järjen kannalta ettei saa meikäläistä sopimaan mihinkään lokeroon. Olen varmaan jokaisen puolueen kanssa samaa ja eri mieltä todella monesta asiasta. Tai no jätetään yhden asian puolesta kaiken huoraavat RKP ja Kristilliset pois. Ei ne oikein ole mun silmissä oikeita puolueitakaan.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Mutta homoja noissa ääripiireissä tuntuu pyörivän. Edes mennyt hollantilainen Pim Fortnyi, joka omasi aika halla-aholaisen ulkomaalaispoliittisen linjan, oli julkihomo. Musta olisi positiivista, jos persuistakin joku oinonen tulisi kaapista ja sanoisi hei mäkin olen homo.

Eikö se nyt ole aika luontaista jos se 5-10% ihmisistä on homoja?
Pikemminkin voisi kysyä että missä on ne avoimesti homot demarit, keskustalaiset ja kokoomuslaiset (kyllä niitäkin varmasti on, ei heti vaan mieleen tule ketään).
 
Eikö se nyt ole aika luontaista jos se 5-10% ihmisistä on homoja?

On toki jos ihmiselämä loppuu Suomessa 29-vuotiaana.

Ihmeen vähän niitä todellisuudessa on, varsinkin kun meikäläisenkin kaveripiiri ja tutut muodostuu todella suurelta osin nuorista ja vapaamielisistä enkä ikinä pääse noihin prosentteihin. Jos nyt alle +/-35-vuotiaat lasketaan nuoriksi.
 

Tuamas

Jäsen
No natsit mainittiin ihan samassa paikassa missä tuo "me raavaat aseharrastajat ja ne homot vihervassarit", luulin että huomasit kun kerta tuonkin pystyit sieltä löytämään.

Eli Hamilo ei siis asemoinutkaan itseään/lukijaansa tähän Kallion ulkopuoliseen "yhtenäiskulttuuriin"?

Ja kirjoituksen tematiikassa ei yhtään korostettu me vs. ne-henkeä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös