Perussuomalaiset

  • 5 497 078
  • 44 158

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Äärimmäisen perussuomalaiseen tallaajaan menevää puhettahan tuo oli ja paljolti täyttä totta. Ainut jankkaavien haastattelijoiden lisäksi on tietysti että nämä ovat pintaraapaisuja. Koskaan ei analysoida miten Suomessa menisi suljetuilla markkinoilla ja omalla valuutalla. Saattaisi sillä elinkeinorakenteella mikä oli -94 niin olla aika kivistä ulkopuolellakin. Toki epäkohtia on helppo haukkua ei siinä mutta kokonaiskuva ei kyllä kansalle aukene.

Mutta nuo asenteelliset toimittajat pelaavat kyllä persujen pussiin vaikken itse voisi kuvitellakaan äänestäväni.
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä kokkareita pelottaa, kun Me saadaan kolme paikkaa europarlamentista. Ensi keväänä Me olemme suurin puolue. Kokoomuksen Vajaavuoret joutaa oppositioon callen kanssa. Loppuu tukiaisten maksaminen Keski-Euroopan pankeille. Ajatelkaa nyt, kun Soini saa oikeasti kaikki työttömät, syrjäytyneet ja muut kokkareiden vähäosaisten sortopolitiikan uhrit puolelleen, niin Me saamme lähes 50% äänistä. Vasemmistoliiton Arhinmäki on takkinsa kääntänyt, vaikka kovasti yrittää sitä peitellä. Jos joillekin jäi epäselväksi, niin minä siis aion äänestää perussuomalaisia.
 

Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hauskinta tällä palstalla ovat eittämättä nuo "mutta minähän en siis ole perussuomalaisten puolella/äänestä heitä". No, mutta piilopersuthan ovat jo eräänlainen ilmiö.

Itsehän en aio Perussuomalaisia seuraavissa vaaleissa äänestää, totesin vain.
 

winston

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä kokkareita pelottaa, kun Me saadaan kolme paikkaa europarlamentista. Ensi keväänä Me olemme suurin puolue. Kokoomuksen Vajaavuoret joutaa oppositioon callen kanssa. Loppuu tukiaisten maksaminen Keski-Euroopan pankeille. Ajatelkaa nyt, kun Soini saa oikeasti kaikki työttömät, syrjäytyneet ja muut kokkareiden vähäosaisten sortopolitiikan uhrit puolelleen, niin Me saamme lähes 50% äänistä. Vasemmistoliiton Arhinmäki on takkinsa kääntänyt, vaikka kovasti yrittää sitä peitellä. Jos joillekin jäi epäselväksi, niin minä siis aion äänestää perussuomalaisia.

Lay off the cough medicine. Alkaa mennä jutut jo todella hurjiksi, lähes 50% äänistä?

Ylen persupäivään totean vain, että Soini oli valinnut ihan ok possen kehiin, Terho ja Kankaanniemi ovat ihan uskottavia poliitikkoja. Varmaan oli Eerola, Hakkarainen, Oinonen, Niikko, Virtanen, Tossavainen, Väätäinen ja Elomaa jossain lukkojen takana varmuuden vuoksi. Vaikka Soini itse meinasi sössiä asiaosaamisessaan. 7+ silti.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Aika hyvin Persut tuosta myllypäivästä suoriutui. Tuo Soinin haastattelu oli tuttua YLE-laatua. Vähemmän yllättäen muu media ei ole pahoittanut mieltään, kuten Arhinmäen joutuessa kerran samaan kaivoon. Keskeyttämistä, n. 1 sekunnin vastausaika ja lisäkysymys, päällehuutamista, ym... Eikä nyt ollut kyse mistään Bäckmanneilla lastatuista teemailta huutokaupoista, vaan kahden (ja lopussa kolmen) henkilön keskustelusta.

Linja on nyt sitten asetettu tuohon. Mielenkiinnolla odotan keskiviikkoa.

Sampo Terho on muuten nostanut kovasti profiiliaan ja ollut yllättävän kärkäs, verrattuna miehen yleiseen rauhallisuuteen. Mielenkiintoista kyllä nähdä, että kenelle nuo 1-2 muuta paikkaa menevät. Halla-ahoa pidän varmana läpimenijänä.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Susanne Päivärinnalla meni kyllä ikävästi tunteisiin kyseisen haastattelun aiheet. Pitäisi pystyä jo tuolla kokemuksella objektiivisempaan toimintaan. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään teini enää, eikä eilen oltu yläasteen tupakkapaikalla.

Mihinkään tosin Ylen haastatteluissa ei muutenkaan saa vastata kattavasti. Totta on, että usein vastauksen laajuudella politiikassa kierretään se itse kysymys. Silti joskus kattavampi perustelu olisi paikallaan.

On enemmän kuin mielenkiintoista nähdä, miten Kokoomuksen Jyrki Kataista käsitellään.
 

Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Hauskinta tällä palstalla ovat eittämättä nuo "mutta minähän en siis ole perussuomalaisten puolella/äänestä heitä". No, mutta piilopersuthan ovat jo eräänlainen ilmiö.

Itsehän en aio Perussuomalaisia seuraavissa vaaleissa äänestää, totesin vain.

En ole neljänkymmenen ikävuoteni aikana äänestänyt kertaakaan missään vaaleissa, mutta nyt olen ajatellut ihan kiusallani meneväni uurnille ja äänestämään jotakin perussuomalaista ehdokasta.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En ole neljänkymmenen ikävuoteni aikana äänestänyt kertaakaan missään vaaleissa, mutta nyt olen ajatellut ihan kiusallani meneväni uurnille ja äänestämään jotakin perussuomalaista ehdokasta.

Ketäs arvelit tuolla keinoin kiusaavasi? Toisaalta mikäs siinä, hyvähän se on, että politiikka kiinnostaa.
 

Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Ketäs arvelit tuolla keinoin kiusaavasi? Toisaalta mikäs siinä, hyvähän se on, että politiikka kiinnostaa.

No, politiikka ei kiinnosta millään tavalla.

Olen aikoinani ajatellut, että äänestän jos siitä jotain maksettaisiin, mutta kun ei, niin en äänestä. Minulla ei ole minkäänlaista poliittista kantaa, mutta luettuani näitä poliittis-sävyttyneitä keskusteluja tälläkin palstalla, niin olen ajatellut kiusallanikin käyväni ensimmäisen kerran elämässäni äänestämässä. Perussuomalaisia...
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
olen ajatellut kiusallanikin käyväni ensimmäisen kerran elämässäni äänestämässä. Perussuomalaisia...

Tuosta tuli mieleen 70-luku Turun kunnallispolitiikassa, missä oikeisto yritti kukistaa vasemmistoenemmistöä vuosien ajan. Kerran se onnistui vaalien jälkeen ostamalla muutama valtuutettu demareista Kokoomukseen. Vaalien välillä Turun Sanomien yleisön osastossa oli paljon kirjoituksia, joissa nimimerkit entinen demari jne haukkuivat SDP:tä.

Yleisesti ajateltiin, että kokoomuslaiset (myös lehden toimituksesta) kirjoittelivat näitä entinen demari -juttuja. Tämä "en ole koskaan ennen äänestänyt persuja" taitaa olla uusi versio tästä mediapolitikoinnista.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Yleisesti ajateltiin, että kokoomuslaiset (myös lehden toimituksesta) kirjoittelivat näitä entinen demari -juttuja. Tämä "en ole koskaan ennen äänestänyt persuja" taitaa olla uusi versio tästä mediapolitikoinnista.

No, aika paljon noilla palstoilla on noita ex-persu nimimerkkejä jodlaamassa kuorossa, että miten Soini on tehnyt sitä sun tätä ja en enää äänestä persuja. Kyllä tuo false flag-puuhastelu toimii suuntaan jos toiseenkin.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Jäi hieman ihmetyttämään monen palstalaisen (persun) paheksunta Päivärinnan haastattelusta, joka oli varsin asiallinen. Jäi myös ihmetyttämään, että ollaanko täällä näin tottumattomia poliittiseen kulttuuriin, jossa asioita tivataan vähän suorempaan.

Kannattaa vilkaista muutama väittely Ranskasta tai Yhdysvalloista, siellä muuten huippuyliopistot suoraan opettavan väittelyä ja retoriikkaa oppilailleen. Oma haaveeni on, että tämä kulttuuri rantautuisi pysyvästi myös Suomeen, hymistelyn sijaan. Minun mielestäni viime vaaleissa on maassamme menty oikeaan suuntaan ja oltu tiukempia erilaisissa vaalitenteissä, siis myös toimittajien toimesta.

Juttelin tänään erään persu-kunnanvaltuutetun kanssa, hänen mielestään YLEn tentti oli ollut asiallinen ja Soinikin ilmeisen tyytyväinen illan antiin.

Näkihän tuon jo lähetyksen lopussa, Soini kiitti hymyillen kädestä pitäen haastelijaa.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Jäi hieman ihmetyttämään monen palstalaisen (persun) paheksunta Päivärinnan haastattelusta, joka oli varsin asiallinen. Jäi myös ihmetyttämään, että ollaanko täällä näin tottumattomia poliittiseen kulttuuriin, jossa asioita tivataan vähän suorempaan.

Minä en ollut tyytyväinen. Ensiksikään en ollut tyytyväinen siihen kun Päivärinta vaati joo/ei-vastauksia antamatta haastateltavalle mahdollisuutta perustella. Toiseksi en ole tyytyväinen haastatteluun jossa haastattelijan pitää saada puhua enemmän kuin haastateltavan. Puhumalla haastateltavan vastausten päälle. Jos haastattelujen on tarkoitus olla tuollaisia ne voidaan jättää tekemättä ihan hyvin.

Tuohon aiempaan hieman liittyen, ainakin US Puheenvuoroissa kirjoittelee pari ex-persua, pyrkivät Persujen listoilta eduskuntaan 2011 mutteivat päässeet. En tarkkaan tiedä mitä sitten tapahtui, mutta eivät liene persuja enää ja ainakin mitä paikkaa satunnais-seuraan, molemmilla tuntuu olevan aina jotakin arvostelevaa sanottavaa persuista. Nämä henkilöt ovat Hemmo Koskiniemi ja Torsti Äärelä, mulle tulee vähän myötähäpeä kun luen heidän vuodatuksiaan nykyisin. Samaan kastiin voisi laskea Ritva Puolakan, joka pyrki Persujen ehdokkaaksi 2011 vaaleihin mutta kun ei päässyt, juuri muuta sanottavaa naisella ei näytä olevan kuin valittaa jotakin Persuista.

Minä itse äänestin Persua 2011 ja tavallaan haluaisin äänestää taas. Mua kuitenkin kosketti syvästi se, miten puolueen ek-ryhmä kohteli Helena Erosta ja tuntui etten halua heitä enää äänestää. Olen jopa kysellen etsinyt syytä miten tuon voisi hyväksyä, mutten ole saanut vastausta. Mulle ei kelpaa selitys "tuollaista se nyt vaan on" koska minusta tuollaista vastaan nimenomaan pitää taistella, tärkeintä aina on ihminen. Ja joku sisälläni sanoo: koska persut tekivät tuon jo kerran, he tekevät sen uudelleenkin.

Ja en yhtään tiedä, ketä voisin tai haluaisin äänestää. Eurovaaleissa voisin äänestää Eija-Riitta Korholaa henkilönä mutta tuntuu pahalta kun ääni menee Kokoomukselle joten en äänestä edes häntä.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Perussuomalaiset julkaisi erikoisen poppamies-pilakuvan - - Kotimaan uutiset - Ilta-Sanomat

Eli tämä tarkoittanee, että Suomeenkin on saatu ensimmäinen virallisesti ilmastonmuutos-denialistinen - anteeksi -"kriittinen"- puolue. Perussuomalaiset kyllä taitavat irtoäänien kalastelun jalon taidon.

Iso yllätys? Lisää hiilivoimaa(tuulimyllyjä) ja ydinvoimalaitokset helvettiin. Maailma pelastuu? Ainakin Vihreiden mukaan näin. Kaikki eivät vain usko noihin satuihin, vaikka olisikin eilen katsonut leffan "Day After Tomorrow"

Ensimmäinen ilmastonmuutos-denialistinen puolue Suomessa lienee Vihreät - De Gröna. Ainakin puolueohjelman mukaan. Saksassahan näitä puolueita on useampiakin, ainakin lähes kaikki hallituspuolueet.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Iso yllätys? Lisää hiilivoimaa(tuulimyllyjä) ja ydinvoimalaitokset helvettiin. Maailma pelastuu? Ainakin Vihreiden mukaan näin. Kaikki eivät vain usko noihin satuihin, vaikka olisikin eilen katsonut leffan "Day After Tomorrow"

Niin, kuten yksi demarikaverini tuossa heitti joku aika sitten: Vihreiden uusiutuva ja kotimainen bioenergia = venäläinen kivihiili.

Näköjään koirat ja kalikat-värssy on taas validia tavaraa, kun näköjään luomuherneitä on vedetty nokkaan:

Ilmastonmuutos on totta – perussuomalaisten kampanja törkeä ja rasistinen ANNEBLAND

Linkki UusiSuomi-blogiin.

Syyrian sotakin on ilmastoinnin vaihdoksen (copyright: Turhapuron Unski) syytä. Nih.

Kohurintamaltakin jälleen uutta:

IS: Uusi lemmenpari - perussuomalaisten Niinistö rakastui toimittajaan | Viihde | Iltalehti.fi

Linkki Iltalehteen.

Hih, kommenteissa verrataan intialaistaustaista Sharmaa heti töiksi Eva Brauniin. Klassista suvaitsevaiskommentointia.
 
Viimeksi muokattu:

Animal

Jäsen
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Vihreiden uusiutuva ja kotimainen bioenergia = venäläinen kivihiili.
.

Niinkö?

Kivihiilen käyttö Suomessa : Soininvaara

Vihreiden linjoilla on Kone, Neste Oil, Fortum, Outotec, ST1 ja Sitra, nuo viherpiiperryksen kovat linnakkeet.

Saksan Energiwendekin on saanut tän vuoden alusta ruskohiilenkäytön voimakkaaseen laskuun, kuten etukäteisuunnitelmien mukaan piti käydäkin. Samaan aikaan Energiwende tuottaa Saksaan teollisuutta ja on yksi merkittävimmistä tekijöistä Saksan teollisuuden kasvulle. Siälä asian takana on Kruppeja ja Mersuja, aivan kuten tällä alkaa isot teollisuusyritykset ymmärtämään missä se bisnes tulevaisuudessa makaa.

Uskoakko näitä teollisuuspamppuja vai savupiippupersua?


Kuikin tehköön omat johtopäätöksensä, mielellään faktojen pohjalta, eikä persumutuiluilla.
 

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Hämmästyttää kyllä tuo Persujen mainosrepäisy. Joo, Vihreiden ilmastonmuutospolitiikka on hyvinkin kärkästä ja sitä voidaan kritisoida (esim. ydinvoimavastaisuudesta) ihan perustellusti, mutta ilmastonmuutos sinänsä on näillä näkymin melko saletisti a) totta, b) ihmisten tuottamaa (ainakin osittain). Tämän perustan asiantuntijoiden arvioihin. Noin keskimäärin asiantuntijoita kannattaa kuunnella, etenkin jos he ovat hyvin yksimielisiä jostain asiasta. He kuitenkin ovat käyttäneet yhteisönä tuhansia ja tuhansia miestyövuosia juuri sen oman kenttänsä tutkimiseen ja pähkäilyyn. Tällä hetkellä ylivoimainen enemmistö pitää ilmastonmuutosta juurikin a) totena, b) ihmisten tuottamana (ainakin osittain).

Vaikka jotain epäselvyyksiä on ollut ilmastotieteilijöiden osalta, niin ei se pääpäätelmiä mitenkään kumoa. Joukossa on ollut tuhansia tiedemiehiä, joten ei se ihme, jos siellä muutama mätä omena on ollut mukana. Mutta ei ole mitään maailmanlaajuista, sadat yliopistot kattavaa, salaliittoa, joka yrittäisi ajaa jotain ilmastonmuutospropagandaa jostain ihmeellisestä syystä. Miettikää nyt, mitä tapahtuisi sille tiedemiehelle, joka kumoaisi pitävästi ilmastonmuutoksen tai ihmisen osallisuuden siihen. Hänestä tulisi välitön julkkis, hänen tutkimuksensa tod. näk julkaistaisiin SEKÄ Naturessa, ETTÄ Sciencessa (siis vähän kuin joku perus-Mestis-pelaaja pääsisi yhtäkkiä nakuttelemaan maaleja NHL-tiimin ykköskentässä) ja hänellä olisi töitä ja apurahoja loppuelämäkseen. Todennäköisesti saisi neuvoteltua itselleen oman labran jostain huippuyliopistosta. Varmasti joutuisi perustelemaan väitteensä hyvin, ja varmasti jäisi jotain änkyröitä vastaväittäjiksi niin kuin aina, mutta jos tiede olisi hyvää, hänestä tulisi välittömästi yksi alansa johtavista asiantuntijoista. Insentiiviä on siis tiedemiehillä kumota nykyinen ilmastonmuutosteoria (kuten yleensäkin on kumota vallitsevat tieteen teoriat), mutta eipä ole tähän suuntaan menneitä tuloksia paljon näkynyt, paitsi joiltain, yllättäen öljy- tai muun teollisuuden, tukemilta tieteilijöiltä, joiden tulokset on suuren tiedeyhteisön puolesta suurimmaksi osaksi bunkattu.

Tämän takia pidän jotenkin iljettävänä ja naiivina, että Persut tuossa mainoksessaan ilkeilevät enimmäkseen ilmatieteenlaitoksen kustannuksella. He kun ovat tämän alan johtavia asiantuntijoita Suomessa, ja heidän tarkoitusperiinsä ei kuulu politiikka, vaan objektiivinen tiede.
 
Suosikkijoukkue
HIFK ja brändin juojat. NP#35.
Miettikää nyt, mitä tapahtuisi sille tiedemiehelle, joka kumoaisi pitävästi ilmastonmuutoksen tai ihmisen osallisuuden siihen. Hänestä tulisi välitön julkkis, hänen tutkimuksensa tod. näk julkaistaisiin SEKÄ Naturessa, ETTÄ Sciencessa (siis vähän kuin joku perus-Mestis-pelaaja pääsisi yhtäkkiä nakuttelemaan maaleja NHL-tiimin ykköskentässä) ja hänellä olisi töitä ja apurahoja loppuelämäkseen.

Mieti nyt mitä tapahtuisi sille tiedemiehelle joka todistaisi ilmastonmuutoksen ja ihmisen osallisuuden siihen. Hänestä tulisi välitön julkkis!
Ai niin ilmastonmuutos on 100% totta, koska sitä on tapahtunut maapallolla aina, nyt tarvittaisiin sellainen guru, joka kertoisi että mihin suuntaan se muuttuu ja miksi. Tuo sinun mainitsemasi tiedeyhteisö viilaa koko aika ennustuksiaan, kun mikään edellinen ennustus ei ole toteutunut.

Olet kuitenkin oikeassa tuossa lainaukseni lopussa, apurahoja ja töitä riittää niin kauan kuin noita "ennustuksia" viilataan ja ilmastoa tutkitaan.

Vielä linkki vihreään tulevaisuuteen: kuva ja juttua tuulimyllyistä
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ilmastonmuutos on toki oikeasti olemassa, mutta kyllähän siitäkin on viitteitä, että ilmastotutkijat ovat tehtailleet ja vääristelleet käppyröitä huonompaan suuntaan, pelko erilaisten rahoitusten ja apurahojen menettämisestä on kova.

Joku päästökauppakin on miljardibisnes tätä nykyä, tätä ei sovi unohtaa.
 

Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilmastonmuutos on toki oikeasti olemassa, mutta kyllähän siitäkin on viitteitä, että ilmastotutkijat ovat tehtailleet ja vääristelleet käppyröitä huonompaan suuntaan, pelko erilaisten rahoitusten ja apurahojen menettämisestä on kova.

Niin siis mihin viitteisiin viittaat? Tiedän, että käppyrät eivät ole pitäneen aina paikkaansa virheiden johdosta, mutta mitä kättä pidempää, muuta kuin 'terve järki', sinulla on siitä, että kyseessä olisi jokin tahallinen vääristely joidenkin apurahojen menettämisen tähden?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös