Perussuomalaiset

  • 5 999 943
  • 46 686

#76

Jäsen
Miksi joku Perussuomalaisia vastustava ryhmittymä leimataan suvaitsevaisiksi tai "suvaitsevaisiksi"? Kyse lienee yhtälailla omaa rajoittunutta asiaansa ajavasta ryhmästä kuin muistakin vastaavista.
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Kiitettävän tason anti-persuilua uhrata aikaansa niin paljon, että poimii ympäri nettiä kuvia ehdokkaista ja kasaa niistä kokonaisuuden.

Huumoriksihan tuo on tarkoitettu, mutta tuon sivuston ainoa huumoriin viittaava pätkä on oikeastan vain itse nimi "Per-Looks" (vrt. hipstereiden hel-looks). Mutta eihän tuossa lopulta ole muuta kuin perussuomalaisten ehdokkaiden kuvia, joten jokainen päättäköön, onko se edes huumoria (ts. "anti-persuilua"). Tuolta näyttävät jotkut perussuomalaisten ehdokkaat, ja jos joku mielensä pahoittaa tästä, voinee kysyä, miksi? Minua ei niinkään huvittanut kieroon katsovat henkilöt, siinähän nyt ei ole mitään kummallista, mutta ennemminkin nuo stereotypioita vahvistavat asusteet ja yleisemminkin ulkonäköön vaikuttavat tyylilliset seikat (hiusmuotoilu, parta, ilmeet jne).

On kuitenkin huomautettava, että nykyään äänestämiseen vaikuttavat paljon myös ulkoiset seikat. Antakoon kuvien puhua puolestaan, ja myönnettäköön, itse en äänestäisi tuon näköisiä henkilöitä, tai ainakaan harkitsisi suurimman osan äänestämistä. Jos kuvat eivät tee oikeutta, kannattaa miettiä, olisiko parempi vaalikuva kannattanut ottaa. Joillekin tuollaiset mattimeikäläis-kuvat varmaankin tuovat jonkinlaista autenttisuuden ja rehellisyyden fiilistä, suotakoon se joillekin. Mielikuvamainonnasta ei kuitenkaan turhaan puhuta myös politiikan tutkimuksen saralla.
 

Hah, näihin vihreiden ja kokkareiden Lookseihinhan on valittu vain ns. "edustavimmat" henkilöt, kun taas persujen kohdalla on tehty juuri toisinpäin. Jos käy katsomassa vaikkapa vihreiden Helsingin kuntavaaliehdokkaita, löytyy sieltä porukkaa joka sopisi hyvin jatkoksi tähän per-looks porukkaan, mutta yllättäen heitä ei löydy tästä "vih -looksista". Miksiköhän? Vas-looksia odotan myös innolla.
 
He huijaavat eniten sairauslomaa | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi

"Eniten sairauslomaa petkuttaneet, eli jopa 10 prosenttia vastanneista, kannattaa perussuomalaisia."

Vahvasti menee. Saman päivän aikana leimattu tyhmäksi, rumaksi ja pinnariksi. Tokihan kaikki tämä sataa persujen laariin. Kuinkas muuten.

Ja 9% yrittäjistä (mitähän puoluekantoja sieltä löytyy?). Persujen jälkeen tulikin sitten Vihreät ja RKP. Jutussa ei jostain syystä mainittu heidän prosenttilukujaan. Olikohan suurikin ero tuohon kymmeneen prosenttiin? Ja kyllä hyvä HeGe41, tämä sataa persujen laariin. Uutisointi alkaa kovasti muistuttaa sitä, mitä se oli ennen ek-vaaleja.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Minua ei niinkään huvittanut kieroon katsovat henkilöt, siinähän nyt ei ole mitään kummallista

Minun käy sääliksi ihmistä, jota pilkataan sellaisen ominaisuuden perusteella, jolle hän ei voi mitään. Siksi nuo kieroon katsovat eivät minua osaa naurattaa, eikä heitä tulisi tuollaiseen blogiin laittaa.

Asia erikseen ovat nämä karjalalippisheput. Ei helvetti. Eikö kukaan ole voinut käydä sanomassa, että nyt tulee sitten ihan saakelin naurettava otos? Mietis jotain muuta. Aurinkolasit päässä. Anteeksi mitä? Kännykkä korvalla. Waude!
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
..

On kuitenkin huomautettava, että nykyään äänestämiseen vaikuttavat paljon myös ulkoiset seikat. Antakoon kuvien puhua puolestaan, ja myönnettäköön, itse en äänestäisi tuon näköisiä henkilöitä, tai ainakaan harkitsisi suurimman osan äänestämistä. Jos kuvat eivät tee oikeutta, kannattaa miettiä, olisiko parempi vaalikuva kannattanut ottaa. Joillekin tuollaiset mattimeikäläis-kuvat varmaankin tuovat jonkinlaista autenttisuuden ja rehellisyyden fiilistä, suotakoon se joillekin. Mielikuvamainonnasta ei kuitenkaan turhaan puhuta myös politiikan tutkimuksen saralla.

Tää oli hyvä!

Oikein sydäntä lämmittää ajatella viimosen päälle sliipattua ehdokasta (puolueesta riippumatta) selittämässä sinulle, kuinka hän on niin viimeisen päälle sydämestään pienen ihmisen asialla ja kuinka juuri hän hoitaa homman kuin homman kuntoon, niin kunta- kuin valtakuntatasollakin. Sepä vasta onkin uskottavaa - ja näitä yrittäjiä riittää...

Niin - eihän siisti pukeutuminen paljoa(?) maksa eikä edustavan kuvan laittaminen vaalimainokseen ole ehkä liikaa vaadittu, mutta sekö lienee se todellisen uskottavuuden mittari - vestigia terrent (jäljet pelottavat)...

Eli - onko tämä nyt uskottavampi kannanotto, kun siteerasin latinaksi Horatiusta?
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kuten kaikki muutkin sinun vierailusi.
Sen sijaan, että demareiden ketjussa julistaisit omaa ja puolueesi ohjelmaa, tulet naapurin ketjuun nälvimään.

No, tällä perusteella vaaleista taitaa taitaa tulla aikalailla tasapeli, vierailijoita löytyy vähän joka puolueesta, Perussuomalaisistakin.

Tämä Per Look -sivusto on aika tyylitön juttu, ihmisten arvosteleminen ulkonäön perusteella on aika hölmöä, koulukiusaamistasoa.
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Oikein sydäntä lämmittää ajatella viimosen päälle sliipattua ehdokasta (puolueesta riippumatta) selittämässä sinulle, kuinka hän on niin viimeisen päälle sydämestään pienen ihmisen asialla ja kuinka juuri hän hoitaa homman kuin homman kuntoon, niin kunta- kuin valtakuntatasollakin. Sepä vasta onkin uskottavaa - ja näitä yrittäjiä riittää...

Niin - eihän siisti pukeutuminen paljoa(?) maksa eikä edustavan kuvan laittaminen vaalimainokseen ole ehkä liikaa vaadittu, mutta sekö lienee se todellisen uskottavuuden mittari - vestigia terrent (jäljet pelottavat)...

Eli - onko tämä nyt uskottavampi kannanotto, kun siteerasin latinaksi Horatiusta?

Jos huomasit, kirjoitin erittäin subjektiiviseen sävyyn. Minä en äänestäisi noiden näköisiä henkilöitä, jos perusteena olisi pelkkä vaalikuva. Pukeutuminen viestii kuitenkin aina jotakin henkilön arvomaailmasta, joskaan sen ei tietenkään tule olla ainoa merkitsevä tekijä (ja tähän kohtaan voi pistää ne perinteiset liirumlaarumit kuinka "kaikki ihmiset pitää arvioida yksilöinä ja tekojensa ja puheidensa ja ajatustensa jne." peruseella - totta kai minä olen samaa mieltä). Mutta jos puhutaan pelkästään noista kuvista, enpä olisi ensimmäisenä antamassa ääntä Kiitos kolomeysiviivanelejäviis-jantterille.

Sen lisäksi tuo minulta lainaamasi pätkä kuulosti pinnalliselta, koska mielikuvamainonta on pinnallista. Uskoisin itselläni olevan jonkin verran tietoa politiikasta tietääkseni myös sen, että pelkkä sliipattu ulkoasu ei tee kenestäkään fiksumpaa, mutta jos puhutaan äänten kalastelusta, uskaltaisin väittää, että siisti ulkoasu herättää enemmän luottamusta ehdokkaan kykyyn hoitaa luottamuksellisia poliittisia tehtäviä.

(Siteeraus ei tee kenestäkään sen fiksumpaa. Olenkin aina ihmetellyt esimerkiksi jenkkien tarvetta päteä sillä, kuka osaa siteerata ketäkin parhaiten. Minusta pelkkä toistaminen ei ole ajattelua - joskin se on helpompaa ja suurimmaksi osaksi ihmisten ajattelu perustuu muiden ajatusten toistamiseen, mutta siteeramisen ollessa kyseessä puhutaan vain hyvästä ulkomuistista. Tästä toistamisen ja ajattelun välisestä suhteesta saataisiin varmasti pitkät keskustelut, mutta se ei ehkä tälle Perussuomalaisten palstalle sovi.)

Minun käy sääliksi ihmistä, jota pilkataan sellaisen ominaisuuden perusteella, jolle hän ei voi mitään. Siksi nuo kieroon katsovat eivät minua osaa naurattaa, eikä heitä tulisi tuollaiseen blogiin laittaa.

Nojoo, tietysti näin, mutta itse en ajatellut asiaa aivan samalla tavalla. Jos jollakin henkilöllä on kieroon menevät silmät, niin sitten on, ja olihan tuolla muutama ihan ns. "normaalin" näköinenkin ehdokas joukossa. Siinä nyt oli otettu kollaasi perussuomalaisten ehdokkaasta, enkä usko, että kierosilmäisyys sinänsä oli merkittävä peruste kyseisen kuvan valinnalle. Tai että olisi erityisesti haluttu kiusata kierosilmäisiä; olihan siellä kaljujakin joukossa, tarkoittaa se nyt siis sitä, että tuolla sivulla pilkattiin myös kaljuja?
 
Viimeksi muokattu:

#76

Jäsen
Kuten kaikki muutkin sinun vierailusi.
Sen sijaan, että demareiden ketjussa julistaisit omaa ja puolueesi ohjelmaa, tulet naapurin ketjuun nälvimään.
Pitääkö olla Perussuomalaisten jäsen, että saa kirjoitusoikeudet tähän ketjuun? Vai riittääkö heidän äänestäminen tai kannattaminen? Olen kuvitellut kyseessä olevan keskustelupalstan avoin ketju, missä vain on tarkoitus keskustella Perussuomalaisiin liittyvistä asioista.

Hyvässä tai pahassa Perussuomalaiset ovat kotimaisessa politiikassa keskustelua herättävä tekijä. Toisin kuin vaikka suhteellisen HMV-puolueet Vasemmistoliitto tai Keskusta.

Epäilisin ketjun keskustelun jäävän kovin tylsäksi, jos sallittua olisi vain aiemmin esitettyjen mielipiteiden "peukuttaminen".
 
Pitääkö olla Perussuomalaisten jäsen, että saa kirjoitusoikeudet tähän ketjuun? Vai riittääkö heidän äänestäminen tai kannattaminen? Olen kuvitellut kyseessä olevan keskustelupalstan avoin ketju, missä vain on tarkoitus keskustella Perussuomalaisiin liittyvistä asioista.
Ei tietenkään.

Mainittakoon, että tämä ketju on perustettu 1.10.2010 ja tänne on kirjoitettu 8244 viestiä. Vastaavasti demareiden ketju on perustettu 13.2.2008 ja sinne on kirjoitettu 2881 viestiä. Aiemmin lainaamani kirjoittaja on esittänyt olevansa demareiden listoilla ja kirjoittanut oman puolueensa ketjuun viimeksi kesäkuun puolessa välissä. Sen jälkeen tähän ketjuun on tullut 13-kertainen määrä viestejä.
 

Jeffrey

Jäsen
Aika suvaitsematonta jos ei nyt ihmisten ulkonäölle saa naura. Varsinkin kun lienee varsin ilmiselvää, että osa on huumorimielessä sen näköinen kuin on. Ei kai kukaan muuten tuollaisiin vaatteisiin pukeutuisi tai käyttäisi tarvikkeita niin kuin käyttävät.

Suurin sääli aiheen tiimoilta koskee tätä Putkosta. Kuvathan nyt ovat esillä netissä, mistä ne muutenkin löytyisivät.

Kyllä ihmisten ulkonäölle saa nauraa, jopa omalle. Aika ahdistuneeksi menisi homma muuten. Tietenkin vammaset yms. voi jättää homman ulkopuolelle, mutta on siellä muitankin sankareita.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllä ihmisten ulkonäölle saa nauraa, jopa omalle. Aika ahdistuneeksi menisi homma muuten. Tietenkin vammaset yms. voi jättää homman ulkopuolelle, mutta on siellä muitankin sankareita.

Just. Mietippäs jos samanlainen galleria tehtäisiin vaikkapa mustaihoisista ihmisistä. Aikamoinen äläkkä nousisi samojen ihmisten toimesta, joiden mielestä tämä galleria on kuitenkin ok. Mutta siis sinun mielestäsi se olisi ihan jees, sillä saahan ihmisen ulkonäölle nauraa?
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Aiemmin lainaamani kirjoittaja on esittänyt olevansa demareiden listoilla ja kirjoittanut oman puolueensa ketjuun viimeksi kesäkuun puolessa välissä. Sen jälkeen tähän ketjuun on tullut 13-kertainen määrä viestejä.

Melko yksinkertainen kysymys: Entäs sitten?

En tiennyt, että mun rooli on pitää jatkiksen demariketjua aktiivisena. Luulin, että saan kirjoittaa juuri niihin ketjuihin joihin haluan.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Just. Mietippäs jos samanlainen galleria tehtäisiin vaikkapa mustaihoisista ihmisistä. Aikamoinen äläkkä nousisi samojen ihmisten toimesta, joiden mielestä tämä galleria on kuitenkin ok. Mutta siis sinun mielestäsi se olisi ihan jees, sillä saahan ihmisen ulkonäölle nauraa?

Älähän nyt, veliseni!

Nyt sinä sekoitat suvaitsevaisuuden ja "suvaitsevaisuuden" keskenään - niillä on täällä Suomessa vissi ero.
On helppo "suvaita" niitä ihmisiä, jotka ovat jo valmiiksi sinun puolellasi niin asia- kuin tunnekysymyksissäkin - ja niin usein sekoittaen nämä kaksi lähestymistapaa keskenään.

Muut ihmiset ovatkin sitten vähintäänkin rumia ja tyhmiä, naurettavia - perkeleen juntit...
 

kovalev

Jäsen
Mainittakoon, että tämä ketju on perustettu 1.10.2010 ja tänne on kirjoitettu 8244 viestiä. Vastaavasti demareiden ketju on perustettu 13.2.2008 ja sinne on kirjoitettu 2881 viestiä.
Demarina kokisin tuon seikan pelkästään positiivisena. Nämä ketjut kun eivät ole mitään kilpaylistystä, vaan puolueen jätökset levitellään pöydät ja lattiat tulvilleen.
Tietysti ilmiöistä puhutaan aina enemmän. Harvat niistä jaksavat kiinnostaa kauan.
 

Jeffrey

Jäsen
Just. Mietippäs jos samanlainen galleria tehtäisiin vaikkapa mustaihoisista ihmisistä. Aikamoinen äläkkä nousisi samojen ihmisten toimesta, joiden mielestä tämä galleria on kuitenkin ok. Mutta siis sinun mielestäsi se olisi ihan jees, sillä saahan ihmisen ulkonäölle nauraa?

Miksi ei olisi? Omasta mielestäni suvaitsevaisuus tarkoittaa sitä, että kohtelee kaikkia ihmisiä samallatavalla. Eli ihonväriin katsomatta voin nauraa hölmön näköiselle ihmiselle. On täällä naurettu noille Hel Looksinkin porukoille.

Tottakai siitä äläkkä nousisi, mutta sitä en juuri ymmärrä, että miksi? Sehän se vasta suvaitsemattomuutta olisi, että jotain ihmistä ei voisi pitää viihdyttävänä koska hän on eri rotua. Kuvitellaan vaikka tilanne jossa nauran Sami Hedbergille, mutta saman vitsin samalla tavalla esittävälle Eddie Murphylle en nauraisi koska hän on tummaihoinen, eikä tummaihoisille saa nauraa niinkuin ei vammasillekkaan tai edes persuille. Eikö se vasta olisi suvaitsemattomuutta?
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Helena Erosen uusimmasta blogista seuraava huomio, Eronen täydentää blogiaan lisäkommentilla:

Mielenkiintoista on se, että kuulemma cityvihreät jakavat innoissaan tuota sivustoa. Sivustolta bongasin ainakin yhden sukupuolenkorjausleikkauksen läpikäyneen henkilön. Siis nauravatko cityvihreät transsukupuolisen ihmisen ulkonäölle? Lööppikamaa.

Siis Per Looks -sivulle on valittu naurettavaksi ja pilkattavaksi transsukupuolinen ihminen, joka on siis sivuston tekijöiden mielestä ruma, ja jolle cityvihreät naureskelevat netissä.

Mitä vittua?

Jos ja kun näin on miten Eronen on huomioinut, niin aika karua kieltä tämä kertoo urbaanien, suvaitsevaisten ja seksuaalisesti moniarvoisten citypunavihreiden todellisista kasvoista. Sitten suvaitaan ja vaaditaan oikeuksia, jos kyseessä on "omiin" kuuluva punaviheraktivistinen seksuaalivähemmistöön kuuluva, mutta persu-shemalehan on ruma ja varmasti ahdasmielinen junttikin, sille kuuluu nauraa.

Toistan:

Mitä vittua?
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
...teksti...

Se on katsos sitä suvaitsevaisuutta, missä eritoten vihreä puolue on kunnostautunut aktiivisesti. Ei sitä muut ymmärrä.

Medioissa on ihmetelty viime aikoina, että missä ovat kaikki vihreän puolueen kuntavaaliehdokkaat tai ylipäätään koko puolue, kun ei niitä missään poliittisissa tapahtumissa tai ylipäätään missään näy vaalityötä tekemässä. Tämän uuden persujen vastaisen kampanjan myötä on tullut hyvin selville, missä he ovat, ja mihin he kampanjassaan keskittyvät. Muiden mollaamiseen. Ja siinäkin epäonnistuvat.
 

Morgoth

Jäsen
Tämä Per Look -sivusto on aika tyylitön juttu, ihmisten arvosteleminen ulkonäön perusteella on aika hölmöä, koulukiusaamistasoa.

Totta, onhan tämä sekoilu perussuomalaisten ympärillä jo aika ihmeellistä. En itse perussuomalaista pidä, mutta kertoohan tämä nyt jotakin persuja vastustavista tahoista.

Onneksi meillä tämä vaalikeskustelu on niin fiksua ja äänestäjätkin valistuneempia kuin muualla maailmassa.
 

#76

Jäsen
Jos ja kun näin on miten Eronen on huomioinut, niin aika karua kieltä tämä kertoo urbaanien, suvaitsevaisten ja seksuaalisesti moniarvoisten citypunavihreiden todellisista kasvoista. Sitten suvaitaan ja vaaditaan oikeuksia, jos kyseessä on "omiin" kuuluva punaviheraktivistinen seksuaalivähemmistöön kuuluva, mutta persu-shemalehan on ruma ja varmasti ahdasmielinen junttikin, sille kuuluu nauraa.
Eiköhän todennäköisin selitys ole, että tuota sivustoa jakavat eivät tiedä yhdestäkään sivustolla kuvatusta ihmisestä yhtään mitään ja kuviksi olisi voinut poimia vaikka venäläisiä maatuskoita ja otsikoida sen viittaamaan persujen ehdokkaisiin. Varmasti sitä joku ajattelematon ihminen silti jakaisi.

Sattuipa silmiin vaalikoneessa jonkun ehdokkaan kuva itsestään, mikä oli otettu noin kymmenen metrin päästä ehdokkaan seisoessa hämärässä nurkassa, että saattoi lähinnä tulkita kyseessä olevan miehen.

Mikäli tämäkin "kohu" parantaa persujen asemia, niin mikäli olisin puolueen kannattaja, niin jakaisin sivustoa innolla ja oheistaisin jakamisen vielä muihin puolueisiin viittaavilla kommenteilla. Vaikka esiintyisi Kallion punanuorten puheenjohtajana tai Vihreät paremman huomisen puolesta ry:n varapuheenjohtajana.

Varsinkin nettikeskusteluissa veikkaan tilanteen aika epävarmaa onko jonain esiintyvä ihminen alkuunkaan mitä väittää olevansa. Siihen vielä tarkoitukselliset trollit päälle.
 
Melko yksinkertainen kysymys: Entäs sitten?

En tiennyt, että mun rooli on pitää jatkiksen demariketjua aktiivisena. Luulin, että saan kirjoittaa juuri niihin ketjuihin joihin haluan.
Ei mitään. Ajattelin vaan, että puolueen jäsenenä ja kertomasi mukaan ehdokkaana keskittyisit enemmän kertomaan omasta mielestäsi positiivisia asioita puolueestasi ja sen ohjelmista kuin suhteessa 1:13 nälvimään toista puoluetta ja arvostelemaan ehdokkaita heidän päähineistään.

Luonnollisesti saat kirjoittaa niihin ketjuihin, jotka katsot tärkeäksi.
Btw. Minkä liigajoukkueen osioon kirjoitat useimmiten?
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Siis Per Looks -sivulle on valittu naurettavaksi ja pilkattavaksi transsukupuolinen ihminen, joka on siis sivuston tekijöiden mielestä ruma, ja jolle cityvihreät naureskelevat netissä.
--
Toistan:

Mitä vittua?

Lyhensin viestiä, ajatuksena oli siis vain se, että punavihreät jakelevat innokaasti tuota sivustoa. Enemmänkin pohjavireenä näkisin sen, kuinka junteilta nuo ihmiset näyttävät. Se on sen karu sanoma, ja siinä Helena Eronen on ihan oikeassa.

Naurettavaksi ja pilkattavaksi? Itse kääntäisin asian niin, että kyse on ennemminkin siitä, että siellä on yksi transseksuaali kymmenien ja kymmenien joukossa, eikä eroa tee siinä se, onko kyseinen henkilö transseksuaali vai ei, vaan se, onko juntin näköinen vai ei. Ei mitään vittua, siis. Enpä sitä paitsi edes huomannut, että siellä olisi transseksuaali ollut, jos sillä nyt jotakin väliä olisi.

(Sitä paitsi tuohon Erosen blogiin viitaten: Sofi Oksanen on täysin hel-looks -kamaa, ei per-looks)

Mutta joo, lopetellaan tämän asian tiimoilta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös