Soinillahan tuolla on vähiten annettavaa ellei ole uskonnollinen ihminen ja koe Soinin aatteet omaksi.
Soinin ajatukset, teot ja puheet perustuvat paljon muuhunkin kuin uskontoon. Soinin usko on vain jatkuvasti nostettu mediassa esille ja siitä jaksetaan jauhaa.
On perin tekopyhää, kun suuremmista puolueista ainoastaan Timo Soinin uskonnollisesta vakaumuksesta kirjoitellaan jatkuvasti ja sitä nostetaan kielteisesti esille, koska se sattuu jotain muuta kuin valtavirtaa.
Uskonnollinen suvaitsevaisuus tuntuu loppuvan Soiniin, sen sijaan islamista ei saa pahaa sanaa sanoa eikä arvostella sitä, että edelleenkin nykypäivän imaamit pitävät profeetta Muhammedin kaikkia (huom. kaikkia) tekoja esimerkillisinä siitä huolimatta, että nykypäivän standardein 9-vuotiaaseen lapsivaimoon yhtyvä ihminen olisi... niin no, se sana jonka Halla-aho sanoi ja jota ei saa sanoa tässä yhteydessä, ettei Illmanin Mika suutu ja KKO anna poliittista tuomiota.
Eipä ole esim. Keskustan uutta puheenjohtajaa Juha Sipilää pahemmin arvosteltu hänen vakaumuksestaan, vaikka mies on lestadiolainen, kuten
Iltalehdessä mainittiin:
Iltalehti kirjoitti:
Sipilä on luterilaisen kirkon jäsen, mutta kuuluu myös Rauhan sana -nimiseen yhdistykseen, joka kuuluu lestadiolaiseen herätysliikkeeseen.
Paljon pahempi ja ahdasmielisempi suuntaus lestadiolaisuus on kuin katolilaisuus. Jälkimmäisessä lähinnä papit nussivat pikkulapsia, lestadiolaisten parissa voi koko kylänväki tai suku yllättää. Muutenkin lestadiolaisten tekopyhän ahdasmielinen maailmankatsomus on paljon, paljon ahtaampi kuin peruskatolisten (joita on satoja miljoonia maailmassa).
Nyt sitten vain ahdistelemaan Sipilää mm. aborttikysymyksillä ja vastaavilla, viiden lapsen isänä ja lestadiolaisena Sipilä kun ei välttämättä hyväksy edes ehkäisyä (kuten lestat yleensäkään).