Perussuomalaiset

  • 5 999 943
  • 46 686

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Hakkaraiselle täydet pisteet tästä jutusta. Kerrankin näyttäisi miehen tunnelin päässä edes vähän valoisammalta. Tällä kertaa miestä ei päästä syyttämään mistään, vaikka lehdet kiihkoissaan nyt sitä toitottavatkin, koska nuo tuomiotiedothan on vuotanut nettiin jo aikaisemmin ihan joku muu kuin mies itse ja ne levisivät jo edeltävinä päivinä käytännössä kaikille keskustelupalstoille. Harmi kuitenkin ettei Teuvo ole linkittänyt näiden kulttuurinrikastuttajien tueksi perustetun facebook-ryhmän juttuja samaan hässäkkään. Niissä kommenteissa on jälleen sulattelemista itse kullakin.

Veikkaisin lisäksi että Hakkaraista äänestäneet ihmiset eivät ole tästä tempauksesta kauhean pahoillaan..
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Tuosta keskisuomalaisen uutisesta poimittua.

"Lisäksi asiakirjassa mainitaan tuomittujen nuorukaisten henkilötunnukset, kotiosoitteet ja heidän sukulaistensa nimiä."

Nopeasti järki sanoo, että tuollaisia tietoja ei pidä kenestäkään yksityishenkilöstä julkisesti levittää ilman heidän suostumustaan. Eikä varsinkaan tällaisen negatiivisen asian yhteydessä. Rikoksesta tuomittujen nimien julkaisemiseen liittyviä lakipykälistä tai käytännöistä en osaa sanoa. Mutta kyllä tämä haiskahtaa todella pahalta, kun ottaa huomioon että toinen henkilöistä on vieläpä alaikäinen. Ilmeisesti ko. asiakirjat olivat "julkisuudessa" ts. internetissä ja periaatteessa kenen tahansa löydettävissä ennen Hakkaraisen linkkiäkin, joten sikäli kaveri taitaa olla vähän tyynemmillä vesillä. Kansanedustajalta kuitenkin odotetaan toimivaa harkintakykyä ja kyllähän tämä aika huonolta tietysti näyttää hänen kannaltaan vaikka kyseessä ei olisi yksiselitteisesti lainvastainen teko.

Raiskaajat ovat tietysti ihan perseestä. En sikäli ota kantaa siihen "ansaitsevatko" he näiden asiakirjojen julkisuuden.

Tästä todennäköisesti puhkeava paskamyrsky tullee jättämään hihamerkkisekoilun kevyesti taakseen. Ja oman arvioni mukaan ihan aiheesta. Teoreettisessa tilanteessa, jossa joku oman elämänsä naamiokostaja nyt sattuisi kolkkaamaan ko. kollit, saattaa tietysti herra hakkarainen löytää itsensä jopa kalterien takaa.

Sääliksi käy persuja. Hakkaraista ei.

Niin, kuka tässä nyt on suurempi syypää jos tuolle tielle mennään, Hakkarainen joka linkittää facebookissa käräjäoikeuden tuomion vai lehdistö joka uutisoi asiasta ja varmistaa sen että sen jälkeen jokaikinen tietää ko. linkistä. Mitenkään puolustelematta Hakkaraista, mutta sinänsä en usko että Hakkaraisen linkityksellä on suurtakaan vaikutusta ko. tuomion leviämiseen, sen sijaan nyt median myötä tietoisuus on varmasti kasvanut. Ja johan siis myös Jatkiksessakin annettiin linkki ko. dokumenttiin kaksi päivää sitten, löytyykö Jatkiksenkin päätoimittaja itsensä kaltereitten takaa?

Silti en malta olla huomauttamatta että kyllä ne muutkin kansanedustajat osaavat, kännissä puhumista istuntosalissa, lahjusten ottoa jne. en tiedä osoittaako Hakkarainen tässä mitenkään erityisen huono harkintakykyä vertaisryhmäänsä nähden.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Silti en malta olla huomauttamatta että kyllä ne muutkin kansanedustajat osaavat, kännissä puhumista istuntosalissa, lahjusten ottoa jne. en tiedä osoittaako Hakkarainen tässä mitenkään erityisen huono harkintakykyä vertaisryhmäänsä nähden.
Kyllähän vähintään puoli prosenttia suomalaisista on hyvinkin kovasti hakkaraisia, että Teuvon edustuspaikka on kyllä täysin perusteltu. Meillä on sellaiset johtajat jotka ollaan ansaittu. Teuvokin on täysin ansaittu.
 
floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Niin, kuka tässä nyt on suurempi syypää jos tuolle tielle mennään, Hakkarainen joka linkittää facebookissa käräjäoikeuden tuomion vai lehdistö joka uutisoi asiasta ja varmistaa sen että sen jälkeen jokaikinen tietää ko. linkistä. Mitenkään puolustelematta Hakkaraista, mutta sinänsä en usko että Hakkaraisen linkityksellä on suurtakaan vaikutusta ko. tuomion leviämiseen, sen sijaan nyt median myötä tietoisuus on varmasti kasvanut. Ja johan siis myös Jatkiksessakin annettiin linkki ko. dokumenttiin kaksi päivää sitten, löytyykö Jatkiksenkin päätoimittaja itsensä kaltereitten takaa?

Silti en malta olla huomauttamatta että kyllä ne muutkin kansanedustajat osaavat, kännissä puhumista istuntosalissa, lahjusten ottoa jne. en tiedä osoittaako Hakkarainen tässä mitenkään erityisen huono harkintakykyä vertaisryhmäänsä nähden.

Olen tietyllä tapaa kanssasi samaa mieltä. Se, että esimerkiksi nyt sitten kansanedustaja Hakkarainen on mennyt tuota tekstiä levittämään, lienee todellakin noin käytännössä tässä vaiheessa jo melko yhdentekevää näiden vastaajien yksityisyydensuojan kannalta - vahinko oli jo tietyssä mielessä tapahtunut tapahtunut. Nämä asiakirjat kun olivat ilmeisesti levinneet jo laajasti netissä eri blogeissa, keskustelupalstoilla ym. ennen hakkaraisen linkkiä.

Rinnastusta lehdistön uutisointiin en kuitenkaan suoralta kädeltä ymmärrä. Siinä on kuitenkin varsin syvä periaatteellinen ero tällaisen mahdollisesti henkilön yksityisyydenelämää loukkaavan tiedon levittämisellä ja kyseisestä mahdollisesta loukkauksesta uutisoinnin välillä. Hakkaraisen teosta tai koko tapauksesta kertominen kun ei itsessään millään tapaa ko. raiskaajien yksityisyydensuojaa loukkaa. Lisää julkisuuttahan tapaus on saanut, mutta se nyt sattuu olemaan tiedotusvälineiden ominaisuus. Tietyllä tapaa ymmärrän mitä haet, mutta en itse lähtisi tuota kautta asiaa mitenkään arvioimaan tai oikein käsitä sen merkitystä mihinkään. Jatkoajassa foorumikirjoittajat muuten vastaavat lain edessa yksin kirjoituksistaan.

Linkki todellakin näyttäisi olevan vähän joka paikassa. Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko otti tähän koko hommaan, näihin linkittäjiin ja käynnissä olevaan nettikeskusteluun kantaa kirjoituksessaan. Linkki kyseiseen blogikirjoitukseen: Ala-arvoista nettikäyttäytymistä¤ Markku Huusko

Tuohon ei itselläni ole oikein mitään lisättävää.

Hakkaraisen osalta hommasta tekee kurjan se, että kyseessä todellakin on kansanedustaja. Vieläpä maahanmuuttajiin kohdistuvista kielteisistä asenteistaan, neekeriukkoilustaan ja vastaavasta tunnettu kansanedustaja. Ottaen huomioon herran lausunnut asian tiimoilta, niin näyttäisi kovasti siltä, että hakki päätti levittää tätä materiaalia oman agendansa ja poliittisen toimintansa tueksi - koska ei pidä ulkomaalaisista - välittämättä ko. jannujen yksityisyydensuojasta ja/tai itselleen mahdollisesti tulevista rikosoikeudellisista seuraamuksista. Tai sitten ei tyhmyyttään tajunnut moisia ongelmia. Kansanedustajalta edelleen yleisesti odotetaan / edellytetään lain noudattamista ja muutenkin perus nettisankaria näpäkämpää harkintakykyä. Tai edes välttävää älykkyyttä. Hakkarainen ei tietysti ole eduskunnan ainoa vatipää tahi lainrikkoja, mutta ei se nyt sentään normi tai odotus ole.

Ja joo, tulin vilkaisseeksi niitä asiakirjoja. Pelkkien tuomiolauselmien levittämisestä en varmaankaan löytäisi mitään huomautettavaa, mutta koko helahoidon julkinen levittäminen rikkoo omaa oikeuskäsitystäni vastaan. Ihan vaikka siltäkin kantilta, että kun homma on ilmeisesti osapuolten piirissä vähintään tämän "nettikohun" seurauksena laajasti ihmisten tiedossa, niin asiakirja sisältää tämän raiskauksen uhrin aikaisempien mielenterveysongelmien ja muun elämäntilanteen varsin perinpohjaista ruodintaa sekä tarkat kuvaukset tapahtumien kulusta. Ja sitten nuo kotiosoitteet ja muut. En näe mitään muuta motiivia halulle levittää koko asiakirjaa kaikkine yksityiskohtineen kuin muukalaisvastaisuuden (lietsonnan) / maahanmuuttokritiikin, joka on motiivina aika huonosti puolusteltavissa tällaisessa jutussa jos näiden tietojen levittämisen katsotaan lakia rikkovan.

Kyllähän tämä näyttää helvetin pahalta vähän joka suunnasta tarkasteltuna. Ja siksi asia kuuluu tältä osin nimenomaan tähän persuketjuun. Varsinkin ottaen huomioon persujen skitsofreenisen suhtautumisen tämmöisestä toiminnasta mahdollisesti/todennäköisesti seuraavaan julkisuuteen, josta juuri saatiin maistiaisia hihamerkkisekoilun osalta. Jos Hirvisaari lensi persujen ryhmästä puoleksi vuodeksi moisesta jutusta, niin Hakkaraisen luulisi jo ihan näillä tiedoin liitävän huomattavasti pidemmälle sikälimikäli asiasta nousee jonkinlainen kohu. Tosin harvemmin näissä mitään logiikkaa on. Itse veikkaan, että lehdistö haistaa nyt niin sanotusti veren tässä jutussa ja asiasta saadaan kuulla vielä paljon lisää. Se on sitten toki asia erikseen, onko se hyvä vai huono asia tai onko sillä mitään merkitystä mihinkään.
 
Viimeksi muokattu:

Ostrich

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Ette kai nyt ole oikeasti tosissanne? Koko juttuhan on levinnyt jo kaikkialle nettiin, eikä sillä ole paskaakaan merkitystä, jos joku kansanedustaja jotain linkkiä siihen levittelee. Mitä nyt olen kommentointia seurannu, niin kansa on vahvasti Hakkaraisen puolella tässä asiassa, joten luuleeko esmes edellisen viestin kirjoittaja, että lehdistö menee nolaamaan itsensä hyökkäämällä Hakkaraisen kimppuun?
 
Niin, jos luit kirjoitukseni, niin mainitsin heti ensimmäisessä kappaleessa, että asialla noin käytännössä ei ole sen paskankaa vertaa merkitystä ko. heebojen oikeuksien toteutumisessa enää tässä vaiheessa.

Mitä mediaan tulee, niin asiaa koskeva juttu Hakkaraisesta on tällä hetkellä Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien, Aamulehden, Turun Sanomien sekä Iltalehden nettisivujen etusivulla. Siinä oli muuten suomen viisi suurinta lehteä. Juttu löytyy myös MTV3:n etusivulta sekä YLE:n uutissivujen etusivulta. Siinä muuten valtakunnan kaksi muuta suurinta uutismediaa. Hakkarainen on sen verran urpo epeli, että äijä on käytännössä puolustuskyvytön sikälimikäli tässä hommassa todetaan olevan edes jotain substanssia ja homma pysyy puheenaiheena huomenna ja tulevina päivinä. Joidenkin nettiveijojen taustatuki ei siinä vaiheessa hirveästi tätä junttihahmoa lämmitä. Ja todellakin, vain oma arvioni, mutta kyllä tässä verenmakua taitaa jo nyt olla hieman. Saa vittuilla sitten jälkikäteen jos olen ihan väärässä.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Hakkaraisen osalta hommasta tekee kurjan se, että kyseessä todellakin on kansanedustaja. Vieläpä maahanmuuttajiin kohdistuvista kielteisistä asenteistaan, neekeriukkoilustaan ja vastaavasta tunnettu kansanedustaja. Ottaen huomioon herran lausunnut asian tiimoilta, niin näyttäisi kovasti siltä, että hakki päätti levittää tätä materiaalia oman agendansa ja poliittisen toimintansa tueksi - koska ei pidä ulkomaalaisista - välittämättä ko. jannujen yksityisyydensuojasta ja/tai itselleen mahdollisesti tulevista rikosoikeudellisista seuraamuksista.

Niin, tässä tullaan taas asioiden kontekstisidonnaisuuteen aivan kuten Helena Erosen tapauksessa. Ei ole yleisesti ottaen kansanedustajan tehtävä levitellä tuollaisia tietoja ja kun asialla on Persu ja vieläpä Hakkarainen, ei tarvitse olla ruudinkeksijä arvatakseen miehen tarkoitusperät. Vähän tulee Syvän Etelän lynkkausmeiningit mieleen ja se taas tarkoittaa että Persujen laariin alkaa kohta sataa paskaa.

Eronen muuten esiintyi eilen A-StudioStream ohjelmassa. Täytyy sanoa ettei ole kovinkaan välkky naisihminen. Omien sanojensakin mukaan hän vain kirjoittelee fiilispohjalta sen kummemmin tekstejä korjailematta ja sitten vain katsoo että hups, sinne meni. Milläköhän perusteella hänetkin on Hirvisaaren avustajaksi palkattu? Suurehkot maitorauhaset ovat tainneet vaikuttaa asiaan.

Totuuden nimissä on silti myös todettava että ohjelmaan puhelimitse haastateltu Ts:n päätoimittaja antoi itsessään hyvin tiukkapipoisen vaikutelman eikä varmasti edesauttanut omaa asiaansa mitenkään. Olen periaatteessa asioista aivan samaa mieltä, mutta perusteluiden olisi pitänyt olla parempia.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Eronen muuten esiintyi eilen A-StudioStream ohjelmassa. Täytyy sanoa ettei ole kovinkaan välkky naisihminen. Omien sanojensakin mukaan hän vain kirjoittelee fiilispohjalta sen kummemmin tekstejä korjailematta ja sitten vain katsoo että hups, sinne meni. Milläköhän perusteella hänetkin on Hirvisaaren avustajaksi palkattu? Suurehkot maitorauhaset ovat tainneet vaikuttaa asiaan...

Tämän lisäksi hän esiintyi tuntia myöhemmin Korkojen Kera -ohjelmassa ja tyyli jatkui samana. Halla-aho luonnehti Erosta älykkääksi ja huumorintajuiseksi ihmiseksi, eilisten esiintymisten perusteella Halla-aho on erehtynyt. Erosesta tuli mieleen ennemminkin Viidakon Tähtösten esiintyjäkaarti, James on ihana kun toi punaviinipullonkin...
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Mitä mediaan tulee, niin asiaa koskeva juttu Hakkaraisesta on tällä hetkellä Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien, Aamulehden, Turun Sanomien sekä Iltalehden nettisivujen etusivulla. Siinä oli muuten suomen viisi suurinta lehteä. Juttu löytyy myös MTV3:n etusivulta sekä YLE:n uutissivujen etusivulta. Siinä muuten valtakunnan kaksi muuta suurinta uutismediaa. Hakkarainen on sen verran urpo epeli, että äijä on käytännössä puolustuskyvytön sikälimikäli tässä hommassa todetaan olevan edes jotain substanssia ja homma pysyy puheenaiheena huomenna ja tulevina päivinä. Joidenkin nettiveijojen taustatuki ei siinä vaiheessa hirveästi tätä junttihahmoa lämmitä. Ja todellakin, vain oma arvioni, mutta kyllä tässä verenmakua taitaa jo nyt olla hieman. Saa vittuilla sitten jälkikäteen jos olen ihan väärässä.
Jotenkin tuntuu että ei tästä mitään hyökkäystä tämän enempää Hakkaraista kohtaan tulla näkemään, koska koko juttuhan on yritetty haudata aiemminkin maan alle tyylillä ettei kukaan saisi koskaan tietää. Nyt jos isommatkin peijaiset alkaisi niin olisi vaarana että juttu oikeasti leviäisi jo ihan koko kansan silmien eteen, ja nuo taustalla olevat seikat kyllä tekisivät hallaa suvaitsevaisen kansanosan unelmille. Jotenkin juttu vaikuttaa jonkun erittäin hätäisen toimittajan aikaansaannokselta, joka ei ole vielä hoksannut median toimintamallia. Tämän vuoksi mielestäni nämä jutut häipyvät nopeasti takaisin maan alle.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jotenkin tuntuu että ei tästä mitään hyökkäystä tämän enempää Hakkaraista kohtaan tulla näkemään, koska koko juttuhan on yritetty haudata aiemminkin maan alle tyylillä ettei kukaan saisi koskaan tietää. Nyt jos isommatkin peijaiset alkaisi niin olisi vaarana että juttu oikeasti leviäisi jo ihan koko kansan silmien eteen, ja nuo taustalla olevat seikat kyllä tekisivät hallaa suvaitsevaisen kansanosan unelmille.

Kenenkään suvaitsevaisiksi kutsutun "unelmiin" eivät kuulu raiskaukset vaikka siellä toisella puolella kuinka yritettäisiin niin uskotella. Minun puolestani raiskaajat saisi karkoittaa vaikka maasta. Tämä ei kuitenkaan muuta miksikään sitä ettei suomalaiseen oikeuskäytäntöön olen yleensä koskaan kuulunut tuomittujen yksityistietojen erityinen levittely vaikka ne julkisiin asiakirjoihin sinänsä kuuluvatkin. Aistin tässä vahvaa kaksinaismoralismia, tuskin tällaista tapahtuisi suomalaisille tekijöille.

Asian maton alle lakaisemisesta en olisi Hakkaraisen kohdalla varma, Teuvo on kuitenkin nimi joka myy.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Kyllähän tuossa A-Studiossa(Stream) puhelimen kautta mukana ollut turun sanomien päätoimittaja oli todella surkea tapaus. Samoin tuo joku ulkomaalainen ns. koomikko. Se turun sanomien päätoimittaja sanoi, että kokee suorastaan loukkaavana ja sananvapautta loukkaavana asiana sen, että häntä ja hänen lehteään kritisoidaan. Uskomatonta touhua, että se noin sanoo. Ehkä kirjainyhdistelmä "Turku" selittää jotakin mitä ei voi ymmärtää.

Puhekouluttaja oli koko ajan tismalleen Helena Erosen linjoilla tästä kohusta ja tulkinnasta ja oli aika äimänä noista parista sekopäästä. Toimittajille plussaa, että olivat sangen neutraaleja eivätkä mitään leifsalmeneja.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Linkki todellakin näyttäisi olevan vähän joka paikassa. Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko otti tähän koko hommaan, näihin linkittäjiin ja käynnissä olevaan nettikeskusteluun kantaa kirjoituksessaan. Linkki kyseiseen blogikirjoitukseen: Ala-arvoista nettikäyttäytymistä¤ Markku Huusko

Siis mikä tuossa jutussa on hyvää?
Se että Huusko käytännössä tietoisesti pimittää sen tosiasian että se törky ja kuvankaappaukset olivat juuri niitä uhria haukkuneitten ja syyllisiä puolusteilleitten tekeleitä.
"Facebookiin ilmestyi myös sivusto, jossa julistettiin poikien olevan syyttömiä. Sinnekin tuli törkyä"

Tuosta voisi ymmärtää että rasistipersut taivast ovat hyökänneet ryhmään, mutta kaikki ko. ryhmää seuranneet tietävät ettei se ole totta, se pahin törky tuli juuri niiltä jotka ryhmää olivat perustamassa ts. "sinne ei tullut törkyä", törky oli siellä jo alusta asti. Käänteisessä tapauksessa kyse olisi ollut viharyhmästä, mutta nyt ei.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämä ei kuitenkaan muuta miksikään sitä ettei suomalaiseen oikeuskäytäntöön olen yleensä koskaan kuulunut tuomittujen yksityistietojen erityinen levittely vaikka ne julkisiin asiakirjoihin sinänsä kuuluvatkin.
Eikö sinun pitäisi hyökätä oikeuslaitoksen toimintaa vastaan kun julkaisivat poloisten pikku raiskaajien nimet?
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Kenenkään suvaitsevaisiksi kutsutun "unelmiin" eivät kuulu raiskaukset vaikka siellä toisella puolella kuinka yritettäisiin niin uskotella. Minun puolestani raiskaajat saisi karkoittaa vaikka maasta. Tämä ei kuitenkaan muuta miksikään sitä ettei suomalaiseen oikeuskäytäntöön olen yleensä koskaan kuulunut tuomittujen yksityistietojen erityinen levittely vaikka ne julkisiin asiakirjoihin sinänsä kuuluvatkin. Aistin tässä vahvaa kaksinaismoralismia, tuskin tällaista tapahtuisi suomalaisille tekijöille.

Asian maton alle lakaisemisesta en olisi Hakkaraisen kohdalla varma, Teuvo on kuitenkin nimi joka myy.
Tuskin tosiaan kuuluvat kenenkään unelmiin, tai ainakin voisi sanoa että jollain lailla edes sivistyneiden ihmisten unelmiin nuo eivät kuulu. Kyllä tätä ihan samaa tapahtuu suomalaistenkin kohdalla mediassa jos yhtään olet aviiseja seuraillut, niinkuin oletan. Nythän suurimman teon henkilötietojen levittämiseksi tekevät maan kaikki suurimmat mediat kertomalla mitä reittiä noita henkilötietoja voi käydä jokainen katselemassa.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Eikö sinun pitäisi hyökätä oikeuslaitoksen toimintaa vastaan kun julkaisivat poloisten pikku raiskaajien nimet?

Minä en ole hyökkäämässä ketään vastaan, totesinpa vain etteivät kansanedustajat ole yleensä tuollaisia tietoja levitelleet. Raiskaajia kohtaan ei ole myöskään mitään empatiaa kuten mielestäni selvästi ilmaisin. Tästäkin huolimatta koen että näitä asioita pitäisi käydä läpi kiihkottomasti, primitiivisiä asenteita vältellen. Muuten tässä ollaan kohta itsekin noiden raiskaajien tasolla.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Kenenkään suvaitsevaisiksi kutsutun "unelmiin" eivät kuulu raiskaukset vaikka siellä toisella puolella kuinka yritettäisiin niin uskotella. Minun puolestani raiskaajat saisi karkoittaa vaikka maasta. Tämä ei kuitenkaan muuta miksikään sitä ettei suomalaiseen oikeuskäytäntöön olen yleensä koskaan kuulunut tuomittujen yksityistietojen erityinen levittely vaikka ne julkisiin asiakirjoihin sinänsä kuuluvatkin. Aistin tässä vahvaa kaksinaismoralismia, tuskin tällaista tapahtuisi suomalaisille tekijöille.

Minä taas aistin tässä vahvan luomupaskan hajun. Pitkät sarjat konepistoolilla isoon ihmisjoukkoon kuitenkin näihin suvisunelmiisi kuuluu. Eli aika röyhkeää jopa sinulta, alkaa jeesustella jostain kaksinaismoralismista.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Minä taas aistin tässä vahvan luomupaskan hajun. Pitkät sarjat konepistoolilla isoon ihmisjoukkoon kuitenkin näihin suvisunelmiisi kuuluu. Eli aika röyhkeää jopa sinulta, alkaa jeesustella jostain kaksinaismoralismista.

Penni sille urhealle joka löytää tästä kommentistasi jotakin järkeä.
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jo se, että miten tuo on uutisoitu mediassa tulee vaikuttamaan. "Hakkarainen levittää raiskaustuomiota netissä."

Tulit varmaan vahingossa kirjoittaneeksi enemmän kuin oli tarkoituksesi. Nykymediassa ei ole mitään merkitystä mitä uutisoidaan, vaan miten se uutisoidaan. Tähän pitäisi pystyä puuttumaan kovalla kädellä, ettei media voisi tarkoituksella kääntää asioita ihan nurinpäin ja vaikuttaa omaan agendaansa. Suurempien medioiden pitäisi muutenkin olla käsittääkseni puolueettomia, mutta totuushan on ihan toista.

Sillä, miten joku asia uutisoidaan mediassa, ei pitäisi olla mitään merkitystä kenellekään viisaalle ja ajattelevalle ihmiselle. Ainoastaan sillä, mitä on tapahtunut, sehän on se ydinasia. Mediat vaan nyt näyttää olevan täynnä entisiä koulukiusaajia, jotka saavat jotain tyydytystä siitä, että saisivat tietyt ihmiset kärsimään.

Tästä todennäköisesti puhkeava paskamyrsky tullee jättämään hihamerkkisekoilun kevyesti taakseen. Ja oman arvioni mukaan ihan aiheesta.

Ei tule nousemaan kovempaa myrskyä, se on ihan varma.

Mitä itse Hakkaraisen tekoon tulee, niin täytyy kyllä sanoa, että kaverin pointsit nousi juuri huomattavasti. En tiedä, hakiko jopa sitä, että pääsee tällä tempullaan mediaan, sillä nythän jokaisen ihmisen tietoon tulee raiskaajien taustat kun isot mediat uutisoivat asian isosti. Ja tämä on pelkästään positiivinen asia. Se, että Hakkarainen linkitti pöytäkirjan facebook-sivuilleen, tavoitti ehkä pari tuhatta (?) ihmistä. Se, että suurimmat mediat tekee siitä etusivun jutun, tavoittaa käytännössä kaikki ihmiset. Kumpihan sitä pöytäkirjaa silloin oikeasti levittää, Hakkarainen vai mediat?
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hakkaraisen osalta hommasta tekee kurjan se, että kyseessä todellakin on kansanedustaja. Vieläpä maahanmuuttajiin kohdistuvista kielteisistä asenteistaan, neekeriukkoilustaan ja vastaavasta tunnettu kansanedustaja. Ottaen huomioon herran lausunnut asian tiimoilta, niin näyttäisi kovasti siltä, että hakki päätti levittää tätä materiaalia oman agendansa ja poliittisen toimintansa tueksi - koska ei pidä ulkomaalaisista - välittämättä ko. jannujen yksityisyydensuojasta ja/tai itselleen mahdollisesti tulevista rikosoikeudellisista seuraamuksista.

Boldaus mun. Ja siitä kysymys, että mistä olet floikkari saanut sen käsityksen, että T. Hakkarainen ei pidä ulkomaalaisista? Olet nimittäin väärässä, mutta sinulta varmaan löytyy perustelut tuolle, jotka olisi mukava kuulla, joten kerrotko ne, kiitos.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Boldaus mun. Ja siitä kysymys, että mistä olet floikkari saanut sen käsityksen, että T. Hakkarainen ei pidä ulkomaalaisista? Olet nimittäin väärässä, mutta sinulta varmaan löytyy perustelut tuolle, jotka olisi mukava kuulla, joten kerrotko ne, kiitos.

Niin, eikö Hakkaraisella ole jotain luurankoja kaapissa jonkinlaisesta kehitysyhteistyöstäkin, mikä on paljon enemmän kuin esim. monella muulla poliitikolla. Mutta kyllähän se niin on ettei Hakkarainen pidä ulkomaalaisista, kun niin mediassa annetaan ymmärtää.
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Niin, eikö Hakkaraisella ole jotain luurankoja kaapissa jonkinlaisesta kehitysyhteistyöstäkin, mikä on paljon enemmän kuin esim. monella muulla poliitikolla. Mutta kyllähän se niin on ettei Hakkarainen pidä ulkomaalaisista, kun niin mediassa annetaan ymmärtää.

Aivan, linkki asiaan liittyen iltalehden sivuilla.

Hakkarainenhan on tehnyt kestävämpää kehitysyhteistyötä kuin todennäköisesti (puhdas arvaus) esim. Vihreiden kansanedustajat yhteensä. Hakkarainen on myynyt vanhan sahansa Hondurasiin ja käynyt sen jälkeen vapaaehtoistyönä kymmenisen kertaa opettamassa paikallisia käyttämään niitä laitteita. Eli apu on oikeasti mennyt perille, kun rahallisessa tuessa tuppaa käymään niin, että siitä ei kohteeseensa mene kuin murusia.

Mutta nimimerkki floikarilla oli ilmeisesti tietoa, että Hakkarainen ei pidä ulkomaalaisista. Niitä perusteluja odotellessa.
 
HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver
Mutta kyllähän se niin on ettei Hakkarainen pidä ulkomaalaisista, kun niin mediassa annetaan ymmärtää.

Jepjep. On mielestäni aika paksua syyttää mediaa siitä, jos Teuvo Hakkaraisesta saa ulkomaalaisvastaisen kuvan. Kyllä hän on itse omat soppansa keittänyt.

Googlesta löytää pienellä vaivalla kyseisen paviaanin höläytyksiä. Ei tarvitse odotella nimimerkki floikkarin vastauksia.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Jepjep. On mielestäni aika paksua syyttää mediaa siitä, jos Teuvo Hakkaraisesta saa ulkomaalaisvastaisen kuvan. Kyllä hän on itse omat soppansa keittänyt.

Googlesta löytää pienellä vaivalla kyseisen paviaanin höläytyksiä. Ei tarvitse odotella nimimerkki floikkarin vastauksia.

Niin, sisälukutaito sitten onkin eri asia. Jos ei kykene erottamaan ulkomaalaisvastaisuutta vaikkapa karrikoiden rotuvastaisuudesta, se osoittaa vain kyvyttömyyttä käsitellä näitä asioita. Ts. Hakkarainen voi vaikka vihata sydämensä kyllyydestä "neekeriukkoja" mutta ei se tee hänestä ulkomaalaisvastaista an sich. Tämä voi toki sitten ylittää käsityskykysi mutta tarvitseeko vääntää vielä lisää rautalankaa?

Kyllä Halla-ahoakin on nimitelty maahanmuuton vastustajaksi, mutta tämä on lähinnä älyllistä epärehellisyyttä.
 
HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver
Niin, sisälukutaito sitten onkin eri asia. Jos ei kykene erottamaan ulkomaalaisvastaisuutta vaikkapa karrikoiden rotuvastaisuudesta, se osoittaa vain kyvyttömyyttä käsitellä näitä asioita. Ts. Hakkarainen voi vaikka vihata sydämensä kyllyydestä "neekeriukkoja" mutta ei se tee hänestä ulkomaalaisvastaista an sich. Tämä voi toki sitten ylittää käsityskykysi mutta tarvitseeko vääntää vielä lisää rautalankaa?

Kyllä Halla-ahoakin on nimitelty maahanmuuton vastustajaksi, mutta tämä on lähinnä älyllistä epärehellisyyttä.

Ooh, olenkin keskustelussa todellisen suomalaisen älymystön edustajan kanssa. Anteeksi, etten ole älysi ja viisautesi arvoinen. Yritin kyllä ymmärtää, mutta lauseissasi on ajoittain yli kolme sanaa. Olen Sinulle, nimimerkki varjo, loputtoman kiitollinen, että pystyt yhden viestini perusteella muistuttamaan minua käsityskykyni ja sisälukutaitoni vajavuudesta.

Nyt hiljennyn Mannerheimin kuvan ääreen. Kiitos 39-44.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mitä itse Hakkaraisen tekoon tulee, niin täytyy kyllä sanoa, että kaverin pointsit nousi juuri huomattavasti. En tiedä, hakiko jopa sitä, että pääsee tällä tempullaan mediaan, sillä nythän jokaisen ihmisen tietoon tulee raiskaajien taustat kun isot mediat uutisoivat asian isosti. Ja tämä on pelkästään positiivinen asia. Se, että Hakkarainen linkitti pöytäkirjan facebook-sivuilleen, tavoitti ehkä pari tuhatta (?) ihmistä. Se, että suurimmat mediat tekee siitä etusivun jutun, tavoittaa käytännössä kaikki ihmiset. Kumpihan sitä pöytäkirjaa silloin oikeasti levittää, Hakkarainen vai mediat?

Minä en alkuunkaan hyväksy sitä että kenenkään raiskaajan tai muun rikollisen, suomalaisen tai maahanmuuttajan, oikeudenkäyntipöytäkirjoja levitellään eteenpäin kuin suurtakin uutista. En millään ymmärrä kenen etua se palvelee, ei uhrin ainakaan. Yhtä vähän ymmärrän sitä että kansanedustaja tekee ajaakseen omia poliittisia tarkoitusperiään. Oli Hakkarainen sitten oikeasti rasisti, ulkomaalaisvastainen tai mitä hyvänsä, hän edustaa puoluetta joka tunnetaan maahanmuuttokriittisistä näkemyksistään joita on myös itse julkisesti esittänyt. Näin on ollen linkkiä on helppo pitää poliittisena kannanottona. Mutta mitä tämä kannanotto edistää? Ehkäiseekö se mahdollisesti uusia raiskauksia, parantaakp raiskausten uhrien asemaa? Onko siitä oikeasti mitään hyötyä? Vai onko tarkoituksena kenties lietsoa pelkoa ja vainoharhaa ynnä muita primitiivisiä tunteita? Mitä etua niiden lietsominen mahdollisesti palvelee?

Ihmisillä on tietysti oikeus olla asioista kuohuksissaan. Itse vain toivoisi että kuohuista jäisi myös konkretiaa jäljelle.

Edit. En siis sinänsä vastusta sitä että raiskaustapaukset tuodaan julkisuuteen, en vain ymmärrä yksityiskohtien julkistamista.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös