Itselleni tulee jupakasta mieleen keihäänheittäjä Juha Laukkanen, joka yleisurheilun mm-kisoissa näytti hitler-tervehdystä saksalaiselle Boris Henrylle. Vitsiksi se oli tarkoitettu, mutta kohua ja pahaa mieltä siitäkin syntyi. Erosen tapaus on toki monisyisempi, mutta samasta siinäkin on pohjimmiltaan kyse: ehkä ihan kaikesta ei kannata vääntää huumoria eikä huono huumori muutu hyväksi sillä että se nimetään huumoriksi. Täällä nyt toistellaan sivutolkulla että vitsi vitsi ja tyhmät ei vaan ymmärrä, mutta ihan oikeasti ja käsi sydämellä:naurattiko tuo juttu alunperinkään ketään?
Jotenkin tuntuu että yhteiskunnassa on vallalla kaikelle nauramisen ilmapiiri, jossa huumori on ehdoton itseisarvo ja suunnilleen pahinta mitä voi olla on tosissaan oleminen. Itseäni ei tämä suunta aina miellytä eikä tämä koske vain Perussuomalaisia ja puoluepolitiikkaa vaan yhteiskunnassa käytävää julkista keskustelua yleisemminkin.
No, natsitervehdyksen tekeminen saksalaiselle kilpakumppanille on tietysti sellainen asia, jota on aika vaikea mitenkään puolustella. En tiedä, mitä Laukkasen päässä silloin pyöri, mutta häneltä ei olisi tuollaista odottanut. Joltain Sean Averylta ehkä, mutta ei Laukkaselta.
Pohdintasi on kyllä aiheellinen. Tästä hihamerkki casesta sen verran, että se on nyt täälläkin lähtenyt elämään omaa elämäänsä ja aluksihan siitä käytiin asiallista keskustelua liittyen lähtökohtaansa, eli tähän Vähemmistövaltuutetun toimiston tiedotteeseen. Nyt lukee noita ulkomailla julistettuja "uutisia", niin alkaa olla jo kaukana itse kirjoituksesta. Toki voidaan ajatella, että kun olisi jättänyt kirjoittamatta, niin mitään ei olisi sattunut. Eli jos Jyrki Katainen ilmoittaa, että palkkoja pienennetään, veroja nostetaan ja sosiaalietuuksia leikataan kaikilta, niin joku media tarttuu tähän ja julkaisee uutisen, että Katainen pienentää ulkomaalaisten palkkoja, nostaa heidän veroja ja leikkaa sosiaalietuudet pois. Niin onko tuolloin Jyrki Kataisen syy tuo otsikointi, joka johtaisi suureen kohuun?
Mitä tulee huumoriin, niin kävin tuossa Veikkauksen sivuilla, niin ensimmäisenä valtion firma tarjoaa natsiarpoja ostettavaksi. Porin teatterista tarjottiin natsimusikaalia nautittavaksi. Niin jotenkin nyt vahvan jeesustelun ja kaksinaismoralismin maku tulee, kun näitä juttuja yhdistelee. Ostan arpoja, joissa on cooleja avaruusnatseja ja fanitan leffaa kybällä, joka on suomalaisten uusi ylpeydenaihe maailmalla. Sitten ostan kalliit liput natsikomediamusikaaliin, kun sitä on niin hirveästi kehuttu ja on hienot puvustukset ja kaikki. Sitten natsimusikaalista tullessani harmittelen sitä, ettei Heseltä saa coolia kerrosnatsi-ateriaa. Sitten luen netistä tästä hihamerkki-casesta ja mieleeni tulee välittömästi keskitysleirit, holokaustin uhrit, Anne Frankin päiväkirja ja hänen surullinen kohtalonsa. Masennun totaalisesti, että mihin maamme on menossa, kun tällaista saa lukea ja ilmaisen järkytystäni Facebookissa.
Eli tuosta voidaan päätellä monenlaista. Natsihuumoria on tehty kautta maailman sivun ja useat juutalaistaustaiset leffaparonit ovat tehneet massiivisen omaisuuden vitsailemalla omiensa kustannuksella. Onko paheksuttavaa? Ei liity natseihin, mutta esim. Entebben juutalaispanttivankidraama käytiin 4 heinäkuuta 1976 ja jo samana vuonna julkaistiin Marvin Chomskyn Voitto Entebbessä-raina ja heti vuoden 1977 alkuun Charles Bronsonin tähdittämä ja Irvin Kershnerin ohjaama Entebben taistelu. Eli tuskin oli ruumiita saatu haudattua, kun jo tehtiin pää märkänä ja dollarin kuvat silmissä elokuvaa. Joten kuvaavaa on Entebben pääarkkitehti Wilfried Bösen toteamus panttivangille, joka näytti hänelle Auschwitz-tatuointiaan, "En minä ole natsi, olen idealisti."
Jaan kyllä osittain Vellihousun ajatuksen, että pitääkö joka asialla vitsailla. Toisaalta skidisti ihmettelen tätä, kun peilaa tätä ajatusta herran edelliseen pelikieltoon ja siihen, että mistä se tuli.