Älä edes kehtaa väittää, että Perussuomalaiset ovat saaneet median kohtelua samalla tavalla kuin KOK, SDP ja KESK. Sampsa Katajan humalassa esiintyminen oli jo hyvä esimerkki, että puolueita ei samalla tavalla mediassa kohdella.
Tarkoitatko, että jos perussuomalainen olisi esiintynyt vastaavalla tavalla niin hänen toiminnastaan ei ole juttuja tehty? En usko, saman lailla olisi jutut tehty jos joku olisi sopivasti vihjaissut. Voidaan tietysti olettaa, että joku uudempi edustaja olisi koittanut valehtemalla selvitä paineesta ja siten omalla ymmärtämättömyydellään paisuttaa median huomiota.
Kyllä se vaan tuppaa niin olemaan, että jos joku ryssii niin ei siinä puoluekirjaa pahemmin katsella kun median verikoirat ovat kintereillä. Sen ovat saaneet huomata kaikkien puolueiden poliitikot. Isommat kalat ovat kiinnostavampia kuin pienemmät, mutta kun kyllin varomattomasti toimii niin kohtelu on ihan samaa herralle ja narrille.