Perussuomalaiset

  • 6 002 263
  • 46 690

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kokoomus voisi tarjota tästä kaverista vaihdossa Eero Lehden ja ensimmäisen kierroksen varausoikeuden?

Suomen puoluekenttä pitäisi mielestäni kokonaisuudessaan uudistaa/uudistua ja uudessa jaossa perussuomalaista puoluetta ei enää olisi olemassakaan, vaan sen sekalainen seurakunta olisi jakautunut uusiin puolueisiin, jotka mielestäni olisivat:

"Edistyksellinen liittovaltiopuolue", eli nykyisen kokoomuksen Katainen-Stubb -koulukunta. Tänne persuista tuskin siirtyisi kukaan, mutta sen sijana demareista esim. Urpilainen - Guzenina -akselilta saattaisi siirtymää tulla.

"Isänmaallinen oikeisto/konservatiivipuolue", eli ns. vanha kokoomus - koti, uskonto ja isänmaa. Tänne kotiutuisi varmasti paljon old school -kokkareita, puolueen nuoriso-osastoa (Rydman etc.) sekä persuista Halal-aholaiset. Tämä olisi myös todennäköisesti oma valintani puoluevaaleissa.

"Maalaisliitto", eli Keskusta palaisi juurilleen ja tähän porukkaan hyppäisi persujen penaoinoset, tepihakkaraiset ynnä muut Esson baarin kahviparlamenteista persuihin loikanneet.

"Työväenpuolue", johon kuuluisi vasureiden, demareiden ja persujen savupiipputeollisuutta sekä yleisesti ay-liikettä lähellä olevat tahot. Soinin asemoisin tähän porukkaan, ennen maalaisliittoa, kuin myös Heinäluoman, Putkosen yms. pitkän linjan ay-jarrut.

"Punavihreät", eli kaupunkivasurit, ns. arhinmäkeläiset, sekä vihreät yhdistäisivät voimansa viralliseksi "suvaitsevaisuus" -puolueeksi ja konservatiivien vastavoimaksi.

RKP ja kristilliset ovat sitten sen verran vahvasti oman porukkansa etujärjestö, että niiden olemassaoloon tällä tuskin olisi vaikutusta. Jos siirtymää tapahtuisi, niin se tapahtuisi molempien osalta todennäköisesti konservatiivipuolueeseen.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Perussuomalaisten kannatus tulee näiden vaalien jälkeen laskemaan, kun Väyrysen tupaillat ja kuntauudistus palauttaa keskustalaisia takaisin.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Perussuomalaisten kannatus tulee näiden vaalien jälkeen laskemaan, kun Väyrysen tupaillat ja kuntauudistus palauttaa keskustalaisia takaisin.
Tämä on varmasti totta. Keskusta saanee kuntauudistuksesta samanlaisen jytkyreseptin, mitä persut ovat saaneet eurosekoilusta ja maahanmuutosta. Ja nythän Väyrynen juurrutti tuon eurovastaisuuden takaisin keskustaan ja eiköhän vielä jossain välissä lipsahda "maassa maan tavalla" -retoriikkakin julkisuuteen, vaikkapa Laanisen suusta, jolloin alkaa olla persujen kannatus maakunnissa kovilla.
 
Perussuomalaisten kannatus tulee näiden vaalien jälkeen laskemaan, kun Väyrysen tupaillat ja kuntauudistus palauttaa keskustalaisia takaisin.
Ja Arhinmäen punavihreys sekä Lipposen "rasisminvastainen" kampanja tuovat muutamia duunareita perussuomalaisille lisää.

Keskustan linja on edelleen Kiviniemen linja.

Tuo keskustelu seuraavasta puheenjohtajasta on kovin aikaista. Tällä hetkellä ei ole näköpiirissä yhtään sopivaa ehdokasta nykyisen puheenjohtajan paikalle.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Minusta Perussuomalaiset tekivät virheen kun Soini ilmottautui näihin skaboihin. Ei ole kauaa aikaa kun Soinia näki joka paikassa ja sitten tuli vielä jytky ja Soini pysyi otsikoissa. Mutta nyt tuli sellainen olo, että Soini kyllästytti. Eikä Perussuomalaisista moni edes halunnut Soinia pois pj:n pallilta. Muut puolueet pistivät uusia ja tuoreita naamoja estradille, eikä samoja jotka juuri näkyivät eduskuntavaaleissa (pl. Arhinmäki). Muita uusia naamoja seurasi mielenkiinnolla, mutta Soinista jäi vähän väljähtänyt maku. Ehdokkaaksi vaikka Sampo Terho tai vaikka Jussi Niinistö jotka olisi heittänyt mukavia letkautuksia ja tuonut lisää väriä, niin uskon että kannatus olisi ollu korkeampi.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ja Arhinmäen punavihreys sekä Lipposen "rasisminvastainen" kampanja tuovat muutamia duunareita perussuomalaisille lisää...

Demareiden ja Vasemmistoliiton kohtalo on ay-liikkeen käsissä. Mikäli vasemmistopuolueet kääntävät linjaansa takaisin ay-liikkeen suuntaan, niin Perussuomalaiset jäävät nopeasti nuolemaan näppejään. Nyt Putkonen vanhana ay-demarina mobilisoi hyökkäystä näitä vasemmistopuolueita kohtaan.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... Ehdokkaaksi vaikka Sampo Terho tai vaikka Jussi Niinistö jotka olisi heittänyt mukavia letkautuksia ja tuonut lisää väriä, niin uskon että kannatus olisi ollu korkeampi.

Näin muutaman Jussi Niinistön haastattelun, viimeksi eilen ja täytyy sanoa, että vaikea kuvitella häntä heittämässä letkautuksia.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Näin muutaman Jussi Niinistön haastattelun, viimeksi eilen ja täytyy sanoa, että vaikea kuvitella häntä heittämässä letkautuksia.

Niinistö ei ole letkauttelija, mutta osaa sanoa asiansa ytimekkäästi ja on tyyliltään Soinia terävämpi. Tylytti eilen hyvin Jaakonsaarta suorassa lähetyksessä vastapalloon, kun demarileiristä yritettiin selittää tulosta antijytkyllä.


Gentelaman kirjoitti:
Kokoomus voisi tarjota tästä kaverista vaihdossa Eero Lehden ja ensimmäisen kierroksen varausoikeuden?

Eero Lehti ja Wille Rydman ovat asiatyyppejä kokoomuksessa, mutta vaikka molemmat tulisi vaihdossa, niin tuskin Saarakkalaa kiinnostaisi, koska EU ja maahanmuuttolinjat ovat kokoomuksessa niin paljon persuista poikkeavia. Ja vastaavasti Rydmanille ja Lehdelle Persujen talouslinjaukset olisivat epäilemättä mahdottomia.

Toisaalta talouspolitiikka on se alue, missä PS on todennäköisesti eniten valmis kompromisseihin ja se kompromissien suunta riippuu siitä, onko Suomen kakkospuolue aikanaan kokoomus vai demarit. Tuskin persuja esim. valtiovarainministerin pesti hirveästi kiinnostaa, vaan pääministerin, sisäministerin, oikeusministerin ja puolustusministerin tehtävät luulen olevan tärkeysjärjestyksessä korkeimmalla. Mutta tuo setti vaatii suurimman puolueen aseman.

Vesa-Matti Saarakkalalta yllä hyvää kritiikkiä ja juuri tuollaista sisäistä keskustelua persut tarvitsevat. Puolue kasvoi niin nopeasti, että on selvää rakenteiden olevan vielä amatööripohjalla ja strategia todennäköisesti liikaa Soinin SMP-puuhastelujen varassa.

Niinistö, Halla-aho, Saarakkala ja Terho ovat avainasemassa, jotta persujen organisaatio ja varsinkin tiedottaminen tulisi ammattimaisemmaksi. Soinin sokea piste on internet. Monista lausunnoista näkee ettei hän täysin ymmärrä sen merkitystä, vaikka Jytkyn jälkeen olisi pitänyt tajuta mitä kautta varsinkin kaupungeissa PS:n suosiota rakennettiin.
 
Viimeksi muokattu:

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Siirretty taas presidentinvaaliketjusta, mikä jostain kumman syystä muuttuu vähän väliä persuketjuksi.

Jos Persut repeää niin faktioita tulee kolme; Pentti Oinosen kaltaiset semi-vasurit jotka vastustavat EU:ta, maahanmuuttoa, porvareita, jne. Sitten on Halliksen älykkö-isänmaallinen-oikeisto jotka vastustaa ensisijaisti maahanmuuttoa ja toissijaisesti EU:n koneistoja. Keskelle jää Soinin maltillinen populistiosasto.

Hajoamista tuskin tulee paitsi muiden puolueiden toiveissa, koska kuvitellut PS-faktiot tekisivät näin vain haittaa ajamilleen asioille. Kaikkia persuja yhdistää arvokonservatismi ja kansallismielisyys enemmän kuin muut asiat erottavat. Tuskin kukaan (sen paremmin puolueen vasen kuin oikea laita) valitsee persuja ensisijaisesti esim. talouspolitiikan vuoksi.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Hajoamista tuskin tulee paitsi muiden puolueiden toiveissa, koska kuvitellut PS-faktiot tekisivät näin vain haittaa ajamilleen asioille. Kaikkia persuja yhdistää arvokonservatismi ja kansallismielisyys enemmän kuin muut asiat erottavat. Tuskin kukaan (sen paremmin puolueen vasen kuin oikea laita) valitsee persuja ensisijaisesti esim. talouspolitiikan vuoksi.

Hajoaminen on mahdollinen, mikäli Demarit seuraavat Keskustaa ja palaavat juurilleen. Perussuomalaisten rasistileima karkoittaa vanhat keskustalaiset ja demarit, mikäli heillä on puolue mihin palata.
 

msg

Jäsen
Mahdollista on toki moni muukin asia, mutta mikään ei toistaiseksi viittaa kuvaamasi suuntaan. Ei myöskään viimeinen puolueiden gallup-kannatus.

Älä aliarvioi siltarumpupolitiikan ykkösnyrkkiä Mauri Pekkarista. Veikkaan, että maakunnan miehet Pekkarisen johdolla tai masinoimana ottavat puolueen haltuun citykepulaisilta. Kohta edessä olevalla Keskusta eduskuntaryhmän pj-valinnalla voi olla vaikutuksia myös perussuomalaisten kannatukseen ja katsotaan kauanko Mari saa omaa pestiään pitää.
 
Älä aliarvioi siltarumpupolitiikan ykkösnyrkkiä Mauri Pekkarista. Veikkaan, että maakunnan miehet Pekkarisen johdolla tai masinoimana ottavat puolueen haltuun citykepulaisilta.
Mauri Pekkarinen ei ole minkäänlainen vaihtoehto. Väyrynen olisi sitä, mutta Kepussa ei kuitenkaan haluta muuttaa politiikkaa. Väyrynen kelpasi mainokseksi, että politiikkaa oltaisiin muutettu.
Pekkarinen ja Kiviniemi ovat molemmat "aholaisia" ja Aholla oli suuri iso merkitys siinä, että Suomi vietiin syvemmälle Eurooppaan kuin olisi ollut tarpeellista. ETA-ratkaisu olisi riittänyt ja samalla Unionin itälaajentuminen olisi katkennut.
 

scholl

Jäsen
Mahdollista on toki moni muukin asia, mutta mikään ei toistaiseksi viittaa kuvaamasi suuntaan. Ei myöskään viimeinen puolueiden gallup-kannatus.

Paavo Väyrynen tappoi Persut. Monia taisi lisäksi vituttaa se Soinin puhe siitä, että 10% halusi hänet pressaksi ja 10% jatkavan puheenjohtajana. IS-kysely: Jytkystä katosi puolet Tuon gallupin mukaan kannatukset siis kok 26%, keskusta 18%, sdp 15% ja ps 11%.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Paavo Väyrynen tappoi Persut. Monia taisi lisäksi vituttaa se Soinin puhe siitä, että 10% halusi hänet pressaksi ja 10% jatkavan puheenjohtajana.
Koomistahan asiassa on että Soinin lausuntohan on nimenomaan erinomaisen väyrysmäinen (vrt. "tämähän on selvä signaali, että kansa haluaa minut presidentiksi eikä kansanedustajaksi")
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Paavo Väyrynen tappoi Persut. Monia taisi lisäksi vituttaa se Soinin puhe siitä, että 10% halusi hänet pressaksi ja 10% jatkavan puheenjohtajana. IS-kysely: Jytkystä katosi puolet Tuon gallupin mukaan kannatukset siis kok 26%, keskusta 18%, sdp 15% ja ps 11%.

Ei persuja pysty tappamaan :). Sinulta nyt ilmeisesti intoilussasi unohtuu, että lainaamasi gallup-kertoo kuntavaalien asetelmasta. Kepu on tunnetusti eduskuntavaaleja suositumpi kunnallispolitiikassa ja sitä paitsi parempihan tuo Persujen 11% on kuin heidän edellinen kuntavaalituloksensa. Jos Persut saisi kunnallisvaaleissa esim. 13-15%, niin se olisi taas uusi Jytky ja rokäletaappio Keskustalle. Eli muistutan nyt erottamaan toisistaan kuntavaalit ja eduskuntavaalit. Kunnallisvaaleissa persuilla on nykyisissäkin asetelmissa vain voitettavaa.

Eduskuntavaali-gallup julkaistiin pari päivää sitten ja se meni näin:

'Kok 23,1%
PS 17,4%
SDP 16,3%
Kesk 15,6%
Vihr 9,6%
Vas 9%
Kd 4,1%
Rkp 3,8%

Persuilla pudostusta pari prosenttia Jytkystä, mutta demareilla ja kepulla ei vastaavasti nostetta. Minusta tuo PS:n pari prosentin tiputus on aika pieni häviö vuoden aikana, ottaen huomioon puolueen hygieniaongelmat julkisuuden kanssa ja pressanvaalit, joissa persuilla ei ollut mitään voitettavaa. 2015 mennessä PS ehtii vielä joko kasvaa suurimmaksi, säilyttää kakkospaikkansa tai sitten romahtaa 10 prossan tietämille. Nuo kaikki ovat realistisia vaihtoehtoja.
 

scholl

Jäsen
Kepu on tunnetusti eduskuntavaaleja suositumpi kunnallispolitiikassa

Itse en oikein usko tuohon. Siis ainoa selittävä tekijä voisi olla se, että jollain alueilla äänestysprosentti olisi kuntavaaleissa alhaisempi ja kepulaiset muka äänestävät joka tapauksessa. Mutta kyllähän tilanne on toisaalta se, että kepun ja persujen välillä liikkuu äänestäjiä, enkä usko, että he kaikki jäisivät juuri kuntavaaleissa kotiin, jolloin persut kärsisivät.

ja sitä paitsi parempihan tuo Persujen 11% on kuin heidän edellinen kuntavaalituloksensa. Jos Persut saisi kunnallisvaaleissa esim. 13-15%, niin se olisi taas uusi Jytky ja rokäletaappio Keskustalle. Eli muistutan nyt erottamaan toisistaan kuntavaalit ja eduskuntavaalit. Kunnallisvaaleissa persuilla on nykyisissäkin asetelmissa vain voitettavaa.

Ei pidä paikkansa, vaan aina verrataan edellisiin vaaleihin. Samalla tavalla Soinin pressanvaalitulos oli surkea riippumatta siitä, mikä edellisten presidentin vaalien tilanne oli, koska vertailu tapahtuu tosiaan aina edellisiin vaaleihin, ovatpa ne sitten kunta-, eduskunta-, eurovaalit tai pressan vaalit.

Persuilla pudostusta pari prosenttia Jytkystä, mutta demareilla ja kepulla ei vastaavasti nostetta. Minusta tuo PS:n pari prosentin tiputus on aika pieni häviö vuoden aikana, ottaen huomioon puolueen hygieniaongelmat julkisuuden kanssa ja pressanvaalit, joissa persuilla ei ollut mitään voitettavaa. 2015 mennessä PS ehtii vielä joko kasvaa suurimmaksi, säilyttää kakkospaikkansa tai sitten romahtaa 10 prossan tietämille. Nuo kaikki ovat realistisia vaihtoehtoja.

Kyllä realistista on viisikin prosenttia. Soini osoittautui totaalisen tietämättömäksi, yksinkertaiseksi juntiksi noissa pressan vaaleissa, joten kansa menee kepun, demareiden tai vasemmistoliiton taakse. Siis vaikka persuäänestäjät ovat yksinkertaisia juntteja ja kansanedustajat kylähulluja niin siitäkin huolimatta kansa on havainnut kuplan ja nyt porukka menee mm. juuri Väyrysen perässä keskustan taakse.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Ei pidä paikkansa, vaan aina verrataan edellisiin vaaleihin. Samalla tavalla Soinin pressanvaalitulos oli surkea riippumatta siitä, mikä edellisten presidentin vaalien tilanne oli, koska vertailu tapahtuu tosiaan aina edellisiin ]vaaleihin, ovatpa ne sitten kunta-, eduskunta-, eurovaalit tai pressan vaalit.

Vertailuja voi tehdä millä motiiveilla tahansa, mutta tosiasia on kuitenkin se, että vaikka kunnallisvaalit realisoituisivat täsmälleen IS-gallupin mukaan, niin se tarkoittaa Keskustalle paikkojen menetystä ja Perussuomalaisten paikkojen tuplaantumista. Persut eivät vastaavasti menetä kunnallisvaalien tuloksena yhtään eduskuntapaikkaa, eikä keskusta saa takaisin yhtään eduskuntapaikkaa. Nämä ovat niitä asioita millä on merkitystä, enkä antipersun housuissa noilla tuloksilla hirveästi keulisi.


Siis vaikka persuäänestäjät ovat yksinkertaisia juntteja ja kansanedustajat kylähulluja niin siitäkin huolimatta kansa on havainnut kuplan ja nyt porukka menee mm. juuri Väyrysen perässä keskustan taakse.

Perussuomalaisten äänestäjät, kansanedustajat ja puolueaktiivit ovat varsin laaja läpileikkaus koko Suomen kansasta. Sinne mahtuu junttia, kylähullua, yrittäjää ja akateemista väkeä. Valtaosa on kuitenkin tavallisia työssäkäyviä veronmaksajia sekä kaupungeissa että maaseudulla. Pienyrittäjät ja suojelualan ihmiset - yleensä muuten entisiä kokoomuslaisia - ovat myös merkittävä osa Persujen äänestäjäkuntaa. Viimeksi tuota PS-äänestäjäsegmenttiä taidettiin käsitellä Hesarin kuukausiliitteessä.

Mielestäni millään muulla puolueella ei ole potentiaalisen äänestäjäkunnan suhteen yhtä paljon kasvuvaraa kuin Perussuomalaisilla. On sitten persujen omissa käsissä miten he pystyvät hyödyntämään tilanteen ja rakentaa organisaatiostaan ammattimaisemman. Ei sellainen ihan hetkessä käy ja tosiasiassa Persut tarvitsisivat vielä monet jytkyt, jotta heidän valtansa ulottuisi muiden suurpuolueiden tapaan esim. virkamiestasolle. Iso urakka, mutta ei ollenkaan mahdoton.
 

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mielestäni millään muulla puolueella ei ole potentiaalisen äänestäjäkunnan suhteen yhtä paljon kasvuvaraa kuin Perussuomalaisilla. On sitten persujen omissa käsissä miten he pystyvät hyödyntämään tilanteen ja rakentaa organisaatiostaan ammattimaisemman.

Enpä ole ihan samaa mieltä tuosta kasvupotentiaalista. Kyllä viime eduskuntavaaleissa persut menivät hyvin lähelle rajoitinta kasvun suhteen. He kun saivat siinä paljon protesti ääniä sekä Kepulta, demareilta että vasemmistoliitoltakin. En sano, että voitto oli pelkästään protestiäänienansiota, mutta mukana oli paljon noitakin.

Ja kun näyttää siltä, että Persujen politiikka ei terävöidy yhtään, vaan on koko ajan sitä "vastustan ja moitin, mutta en esitä oikeita vaihtoehtoja", niin kyllä kansa sen läpi näkee ajanmittaan.

Ja Persujen kohtalosta päättää paitsi persut itse, myös Kepu ja Demarit. Paavo näytti jo, miten Kepulaisia saa ryöstettyä takaisin omaan leiriin. On vain ajan kysymys, kun demarit yrittävät samaa (tosin hallitusvastuu vaikeuttaa tuota merkittävästi). Demareiden kasvu alkaa seuraavien eduskuntavaalien jälkeen, kun jäävät oppositioon.

Näin ollen uskon, että Persuilla ei todellakaan ole enää paljon kasvuvaraa. Sen sijaan kasvuvaraa on nykytasosta keskustalla (ja tämä myös realisoituu), vihreillä (vihreillä on nyt aika terävää porukkaa johdossa, tämä liike tulee kasvamaan vielä tulevaisuudessa). Myös kokoomuksella on minusta enemmän kasvupotentiaalia kuin Persuilla.

Persujen kasvua rajoittaa myös se, että kansanedustajien taso on oikeasti aivan kamala! Ei pelkkä puheenjohtaja kanna puoluetta määräänsä pidemmälle, kun huomataan, ettei näiden edustajien toimet edesauta kansaa millään tavalla. Huonot kansanedustajat syövät entisestään sitä uskottavuutta, joka osittain on rapistunut sen vuoksi, ettei tosiaan Persut esitä koskaan rakentavia vaihtoehtoja.

Mikään ei ole niin helppoa, kuin muiden kritisoiminen. Siihen ei vaadita mitään muuta kuin pieni verbaalinen lahja. Oikeasti pätevät ihmiset keskittyvät ongelmien suurentelemisen ja populisoimisen sijaan ratkaisemaan ongelmia esittämällä vaihtoehtoja. Vaihtoehtojen luomisessa Persut ovat Suomen puoluekentässä sarjataulukossa putoajan paikalla.

Jotta taas Persut voisivat esittää vaihtoehtoja vaikeisiin ongelmiin, olisi sen luovuttava yhden- kahden lauseen kansanomaisista toteamisista. Heidän olisi siirryttävä vaikeimpiin lauseisiin, joita ei kansa aina enää ymmärräkään. Ja silloin he taas olisivat yksi jargonia jauhava puolue muiden joukossa OMIEN kannattajien silmissä, eikä sekään toimisi.

Persut ovat siis jonkinlaisessa ansassa, jossa ei voi oikein alkaa esittämään vaihtoehtoja (joita en usko heidän edes kykenevän esittävän), koska suora ja ymmärrettävä puhe loppuisi. Toisaalta nykylinja, jossa vain kritisoidaan ja puetaan eurolle lippiksiä ei voi jatkua kauaa, sillä kansa kaipaa myös konkreettisia toimia. Tähän päälle se, että puolueen kansanedustajien tietotaitotaso on luokkaa aneeminen, niin mistä Persut rakentaa kasvun?
 
Viimeksi muokattu:
Ja kun näyttää siltä, että Persujen politiikka ei terävöidy yhtään, vaan on koko ajan sitä "vastustan ja moitin, mutta en esitä oikeita vaihtoehtoja", niin kyllä kansa sen läpi näkee ajanmittaan.

Perussuomalaiset esitti oikean vaihtoehdon euron kriisin hoitamiseksi. Lisäksi europarlamentaarikko Sampo Terho esitti myös oman vaihtoehtoisen ehdotuksensa. Toisin sanoen väittämä "ei esitä oikeita vaihtoehtoja" on aika pitkälti paskaa.

Valitettavasti tässä tulee käymään niin, että kansa näkee liian myöhään äänestyskäyttäytymisensä seuraukset. Suomalaisia kupataan armotta, mitään rajaa ei ole tullut vastaan, eikä tule. Hallituspuolueet eivät ole tosiasiassa edes yrittäneet ratkaista kriisiä. Hallitusohjelma on rikottu räikeästi ja sitä koitetaan häikäilemättömästi peitellä.

Onneksi Helsingin Sanomat heräsi jälleen kertomaan ulkosuomalaisten näkemyksiä siitä, että Suomen maine ulkomailla on kärsinyt johtuen rasismin noususta eli perussuomalaisten kannatuksesta. Viestin pointti ymmärretty: "Jos et halua heikentää Suomen mainetta ulkomailla, äänestä muita kuin persuja."

Ihan OK, jos tätä samaa tarinaa ei olisi jo luettu eri kansiin kirjoitettuna.
"Moskovassa ollaan huolissaan neuvostovastaisuuden noususta Suomessa, kertoo huolestuneena Varkauden Nuorten Pioneerien ystävyyslähetti. Neuvostovastaisuuden nousu nähdään erityisesti puolueen X kannatuksen kasvuna."
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Onneksi Helsingin Sanomat heräsi jälleen kertomaan ulkosuomalaisten näkemyksiä siitä, että Suomen maine ulkomailla on kärsinyt johtuen rasismin noususta eli perussuomalaisten kannatuksesta. Viestin pointti ymmärretty: "Jos et halua heikentää Suomen mainetta ulkomailla, äänestä muita kuin persuja."

Ihan OK, jos tätä samaa tarinaa ei olisi jo luettu eri kansiin kirjoitettuna.
"Moskovassa ollaan huolissaan neuvostovastaisuuden noususta Suomessa, kertoo huolestuneena Varkauden Nuorten Pioneerien ystävyyslähetti. Neuvostovastaisuuden nousu nähdään erityisesti puolueen X kannatuksen kasvuna."

Toisaalta itseäni kiinnostaa huomattavasti enemmän mitä demokraattisissa maissa ajatellaan meistä kuin diktatuureissa. Sinänsä persujen tulo poliittiselle kentälle vähintäänkin varteenotettavaksi puolueeksi on hyvä asia. Eduskunnan tuuletus oli varsin myönteinen asia, varsinkin kun se kohdistui pääsäänöisesti Kepuun.

Taidettiinkin keskustella tuolla Presidenttiketjussa alustavasti median vaikutuksesta äänestyskäyttäytymiseen. Persujen saama äänisaalis viime ek-vaaleissa oli historiallinen riippumatta varsin negatiivisesta kirjoittelusta lehdistössä ja osin puolueellisesta käyttäytymisestä persuja vastaan muualla mediassa, joten sitä vasten peilaten median vaikutus on vähäinen ja joissakin tapauksissa kääntyy itseään vastaan. Silti persujen suurin savotta on vielä edessä. Mikä tulee olemaan kannatus% kuntavaaleissa verrattuna ek-vaaleihin. Onko persujen kannatus tähdenlento vai tullut jäädäkseen. Paljon tulee riippumaan siitä mikä on euro-alueen tulevaisuus ja kuinka monta kertaa Suomi joutuu laittamaan vielä kättä taskuun. Eurokriisi osui persujen kannalta varsin sopivaan aikaan viime vaalien kynnyksellä.
 
Toisaalta itseäni kiinnostaa huomattavasti enemmän mitä demokraattisissa maissa ajatellaan meistä kuin diktatuureissa.
Minä en tee silloin merkittävää eroa, jos ajattelija on suomalainen ja viestin tarkoituksena saada suomalaiset kumartamaan määrättyyn suuntaan. Saksan demokraattisuuden viimeinen kukkanen on vaatimus saada toisen suvereenin valtion budjetti valvottavakseen.

Taidettiinkin keskustella tuolla Presidenttiketjussa alustavasti median vaikutuksesta äänestyskäyttäytymiseen.
Kyllä. EU:n ja euron tulevaisuus - ketjussa listasin tänään esimerkkejä tiedotusvälineiden uutisoinnista. Jostain syystä YLE tai muukaan valtamedia ei katsonut uutisoimisen arvoiseksi Merkelin liittovaltio-lausumia. Uhkaukset isännän vaihtumisesta kotimaassa eivät ilmeisesti ole uutisoinnin arvoisia.

Eurokriisi osui persujen kannalta varsin sopivaan aikaan viime vaalien kynnyksellä.
Tuo on totta. Valitettavasti se ei kuitenkaan riittänyt ihan piikkipaikalle ja muistaakseni tälläkin palstalla jotkut kirjoittivat äänestävänsä kokoomusta "ihan vain siksi, että persut ei voita". Vaikuttaa myös hivenen siltä, että iso osa ihmisistä alkaa olla lopen kyllästyneitä tähän euro-kriisiin ja sitä kautta perussuomalaisten kannatus on laskussa.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Enpä ole ihan samaa mieltä tuosta kasvupotentiaalista. Kyllä viime eduskuntavaaleissa persut menivät hyvin lähelle rajoitinta kasvun suhteen. He kun saivat siinä paljon protesti ääniä sekä Kepulta, demareilta että vasemmistoliitoltakin. En sano, että voitto oli pelkästään protestiäänienansiota, mutta mukana oli paljon noitakin.

Persuissa on myös sekä äänestäjinä että jäseninä entisiä kokoomuslaisia "koti, isänmaa" -henkisiä ihmisiä. Jätin "uskonnon" pois, koska ne ovat persuissa enemmän entisiä kristillisiä tai kepulaisia. Eli kuten itsekin tulit vahingossa todenneeksi; persut voivat perinteisiä arvoja kunnioittavana ja kansallismielisenä liikkeenä saada ääniä kaikkialta paitsi vasemmiston ja oikeiston liberaalisiivistä.

Protestoiminen on muuten yleinen äänestysmotiivi siinä missä "kiva imgagokin"(viitaten esim. kokoomus ja nuorille naisille vihreät). Jos mennään konkretian puolelle, niin esim. maahanmuuttokritiikissä persut ovat eri linjalla kuin kaikki muut puolueet ja jos maahanmuuttokritiiki on yksi äänestysmotiivi, niin eipä vaihtoehtoja äänestäjälle ole. Sama juttu EU-kritiikin kanssa.

Ja kun näyttää siltä, että Persujen politiikka ei terävöidy yhtään, vaan on koko ajan sitä "vastustan ja moitin, mutta en esitä oikeita vaihtoehtoja",

Ensinnäkin oppositiopolitiikka on pitkälti protestoimista, se kuuluu demokratian henkeen. Toiseksi ei kansan - siis minkään puolueen äänestäjien - enemmistö oikeasti seuraa mitä aloitteita eduskunnassa tehdään. Ja toisaalta täysistunnot puheineen ovat teatteria, millä ei ole juurikaan vaikutusta mihinkään. Oleellista on seurata kansanedustajien ja puolueiden äänestyskäyttäytymistä eri kysymyksissä.

Joka tapauksessa suurin osa kaikkien puolueiden äänestäjistä äänestää fiilispohjalta mielikuvaa ja sitä mielikuvaa ohjataan hyvällä tiedottamisella ja mediakäyttäytymisellä. Molemmissa Persut ovat amatöörimäisen kehnoja. Ja kyllä, myös rakentavia ehdotuksia persuilta on toistaiseksi tullut liian vähän.

Näin ollen uskon, että Persuilla ei todellakaan ole enää paljon kasvuvaraa. Sen sijaan kasvuvaraa on nykytasosta keskustalla (ja tämä myös realisoituu), vihreillä (vihreillä on nyt aika terävää porukkaa johdossa, tämä liike tulee kasvamaan vielä tulevaisuudessa). Myös kokoomuksella on minusta enemmän kasvupotentiaalia kuin Persuilla.

Keskustan ja muiden puolueiden ongelma kasvun suhteen on siinä, että ne ovat jo nähty. Niillä on ollut vuosikymmeniä aikaa tehdä jotain, kun taas persut ovat nykymuotoisena kansanliikkeenä hyvin nuori ilmiö. Vaikea kuvitella mitä sellaista SDP, Keskusta olisi nyt vuoden aikana tehnyt, jotta noita puolueita ennen äänestäneet siirtysivät yhtäkkiä takaisin äänestämään vanhoja vaihtoehtojaan. Jos Kepu ja SDP haluavat tuhota persut, niin esim. tiukentamalla huomattavasti maahanmuuttokantoja se voi aikanaan onnistuakin.


Persujen kasvua rajoittaa myös se, että kansanedustajien taso on oikeasti aivan kamala! Ei pelkkä puheenjohtaja kanna puoluetta määräänsä pidemmälle, kun huomataan, ettei näiden edustajien toimet edesauta kansaa millään tavalla.
...
Tähän päälle se, että puolueen kansanedustajien tietotaitotaso on luokkaa aneeminen, niin mistä Persut rakentaa kasvun?

Elät vahvasti mielikuvien varassa ja se on ihan luonnollista. Persuissa on mielestäni vain kourallinen täysin kassalla oleva kansanedustaja, mutta näistäkin kaksi (Oinonen ja Virtanen) ovat toistamiseen saaneet luottamuksen kansalta edustajina toimimiseen. Eli yksittäiset junttisekoilutkaan ei ole faktisesti niin suuri ongelma kasvun kannalta, mutta niiden fiksuimpien vaihtoehtojen esille tuomisessa Persut ja Soini ovat epäonnistuneet vuoden aikana pahasti. Välillä tuntuu ettei edes olla yritetty. Siihen nähden PS:n 17,5 % kannatus on hämmästyttävän hyvää. Jos SDP:n kaltainen populistinen sekoilujengi on ollut joskus 30% kannatusluvuissa, niin se onnistuu aikanaan myös Persuilta, jotka sentään yrittävät aidosti ajaa kaikkien kantasuomalaisten asiaa yli kaikkien muiden arvojen.

Se, että Persut ovat julkisuudessa vain Soini + hakkaraistyyliset hölmöilyt on persujen (ja todennäköisesti Soinin) itse kehittämä ongelma. Normitason päteviä edustajia heiltä löytyy, kun vain toisivat heitä valikoivammin ja tehokkaammin esiin. Se on selvää, että hakkaraisia media vie kuin pässiä narussa.

Luuleko muuten joku, että esim. joku Jyrki Katainen on erityisen älykäs tai normaalia kansanedustajaa fiksumpi henkilö? Tavallinen poliittinen perusbroileri, joka ei kiinnostanut ketään kokoomuksen ulkopuolella, ennen kuin valittiin puheenjohtajaksi. Katainen on hyvä puhuja ja esiintyjä, mutta kaikki asiantuntemus tulee virkamiehiltä ja se sama virakmiesasiantuntemus on myös persupoliitikkojen käytettävissä aikanaan ministeritasolla. Myös persujen tohtoritason ministereiden (esim. Niinistö ja Halla-aho) käytössä.
 
Viimeksi muokattu:

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kaikki kunnia Soinille, mutta kyllähän hän on yksi syy minkä takia persuja ei kovin vakavasti oteta. Timo on Diili-Jetron tyylinen helppoheikki. Vaikka kansanedustajina on muutama aivan uskomattoman dorka tapaus, löytyisi sieltä kyllä huomattavasti Soinia asiallisempaa väkeäkin puolueen johtoon ja keulakuvaksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös