Mielestäni silti on vähän erikoista, että nykyaikana jonkun mielestä ihan jokaisen, uskontokuntaan katsomatta, pitäisi altistua lasten aivopesulle.
Niin. Ja silti tätä biologian vastaista propagandaa pitäisi kuitenkin saada jo sinne kouluikäisillekin? En siis sano, että sinä olisit näin sanonut, mutta tuollaisena retorisena kysymyksenä..
Minähän olen sitä mielä, että suvivirsi kuuluu siihen perinteiseen suomalaiseen koulun kevätjuhlaan jo pelkästään perinteenä. Ihan samalla lailla vaikkapa Kiinassa, Japanissa, Iranissa, Egyptissä ja muissa eri uskontojen maissa heillä on ne omat uskonnolliset perinteet, joita ei lähdetä muuttamaan sen takia, että maassa asuu eri uskontokuntien edustajia. En ymmärrä, miksi meillä länsimaissa pitäisi tehdä niin. Kiinassa ja Japanissa ei toki oteta hernettä nenään, jos joku länsimaalainen ei jaa heidän kulttuuriaan, vaan se hyväksytään jos jokin uskonnollinen perinne jää väliin länsimaisen osalta. Ei ne pohdi sitä, että "voi voi voi, nyt se Lappalaisen Seppo tuntee itsensä ulkopuoliseksi, kun ei pääse mukaan. Pitäisiköhän muuttaa meininkiä enemmän Sepolle sopivaksi". Seppo voi jättää tuolla kaiken uskonnollisen väliin jos haluaa, oma valinta. Samaa toivoisin meillekin koulumaailmaan, uskontojen ja uskomusten suhteen.
Ja kuten jo aiemmin tuolla kirjoitinkin, ei se suvivirren paikka perinteisessä kevätjuhlassa olekaan enää nykyään varsinaisesti uskonnollinen, vaikka kyseessä virsi onkin. Suurimmalle osalle ihmisistä se edustaa ennenkaikkea kevättä, kesän alkua ja sitä lukukauden loppua.