Perussuomalaiset

  • 5 497 022
  • 44 158

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Siis jos minä saisin päättää niin kyllä minä lähtisin siitä että karkoitetaan kaikki rikolliset tai sitten ei ketään. Ihmisiä pitää tuomita heidän tekojen mukaan ei heidän taustojen mukaan, siis jos on Halla-ahoon uskomista ja miksi emme uskoisi (15000 äänesti häntä).

Julistuksessahan kirjoitettiin:

"Tuomitsemme kaiken etniseen taustaan, kieleen, kulttuuriin, uskontoon tai vastaavaan seikkaan perustuvan syrjinnän tai suosimisen työmarkkinoilla, koulutuksessa ja muissa yhteyksissä."

Innolla odotetaan Halla-ahon ensimmäistä aloitetta!

Juu juu, mutta tuossahan alunperin valitettiin tuomioiden lyhyyttä. Ja säästöt nyt sitten napataan lyhentämällä tuomioita. On sitten kenen idea tahansa, niin aika perseestä tuo on.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Hakkarainen on kyllä tällä hetkellä vaikutusvaltainen hahmo, pakottaa persuja liberaalimpaan suuntaan jatkuvilla irtiotoillaan. Itse olen sitä mieltä että Suomesta pitäisi karkoittaa kaikki alkoholistit, nistit, sosiaalipummit ja rikolliset kansallisuuteen katsomatta, mukaanlukien tämä ehtoollisviinien varastelija, menisi vaikka Kreikkaan taikka Portugaliin, joissa on kirkkoja varastettavaksi joka korttelissa.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Itse olen sitä mieltä että Suomesta pitäisi karkoittaa kaikki alkoholistit, nistit, sosiaalipummit ja rikolliset kansallisuuteen katsomatta, mukaanlukien tämä ehtoollisviinien varastelija, menisi vaikka Kreikkaan taikka Portugaliin, joissa on kirkkoja varastettavaksi joka korttelissa.

Niin, luulisi että ateistisuvaitsevaiset vaatisi pää märkänä kirkkojen lihoiksi pistämistä noissa ongelmavaltioissa, ennen senttiäkään liikkuu....

Ja luulisi, että ehtoollisviinien dokaamisella saisi sharia-suvaitsevaisetkin hyppimään tasajalkaa...
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Voi olla että ymmärsin jonkun kohdan väärin.
Mielestäni ymmärsit väärin, sillä tuo muotoilu on ainakin jossain määrin toimittajan kärjistys ja Immonen ei esimerkiksi hyväksyisi herjauksia ja loukkauksia. Arvelisin, että hänen mielestään siis tilastolliset faktat ja niiden perusteella tehtävät loogiset päätelmät eivät ole kiihottamista kansanryhmää vastaan mutta nykyisinhän ei saa sanoa miten asiat ovat, maahanmuuttajiin viitaten.

Tuo kiihotus kansanryhmää vastaan on sikäli ongelmallinen, että esimerkiksi toimeentulotukiasiakkaat lienevät vähintään yhtä homogeeninen ryhmä kuin esimerkiksi Suomessa asuvat somalit. TTT-asiakkaat voisivat pitää kiihotuksena heitä vastaan sellaisia puheita kuin mitä Pia-Noora Kauppi aikoinaan esitti köyhistä. Samoin jotkut ökyrikkaat voisivat sanoa, että heitä vastaan, ikään kuin kansanryhmää vastaan, kiihotetaan, kun vaahdoten vaaditaan jättimäisiä optioita poistettaviksi ja pääomaveron selvää nostamista.

Turha sanoa, että somalit on kansanryhmä mutta köyhät tai rikkaat eivät ole. Määrittelykysymyksiä. Sananvapauden tulisi olla laajempi ja väkivallasta ja uhkauksista sitten nykyistä tiukempi ote.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Niin, luulisi että ateistisuvaitsevaiset vaatisi pää märkänä kirkkojen lihoiksi pistämistä noissa ongelmavaltioissa, ennen senttiäkään liikkuu....

Ja luulisi, että ehtoollisviinien dokaamisella saisi sharia-suvaitsevaisetkin hyppimään tasajalkaa...

Tässähän voitaisiin luoda jonkinlainen pisteytyssysteemi, jonka perusteella Kela ja työkkäri voisivat antaa suoraan Tallinnan lautalle lipun ja takavarikoida passin. Katoaisi pitkäaikaistyöttömyys, alkoholismi, kriminaalit ja Karkkilan kunta yhdellä iskulla. Samalla Viron maajoukkueen johtoporras vahvistuisi Jutilalla ja Sihvosella. Kaikki voittaa, kaikki pelaa, kliffaa eikö?
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Kyllä varmasti Soinilla alkaa vitutuskäyrä olemaan tapissa Hakkaraisen kanssa. Eduskunnassa nähtiin yksi kaikkien aikojen takkienkäännöistä, mutta tämä menee nyt villaisella, koska media on Hakkaraisen hölmöilyjen perässä, kuin hyeenat. Mutta näin se menee. Rasismin kanssa flirttailevia ja syrjiviä puheita saa tässä maassa käyttää vain tietty eliittifeministiporukka a la Sofi Oksanen tai Kaarina Hazard ja kun kohteena on suomalaiset heteromiehet. Tämän olisi pitänyt Hakkaraisenkin ymmärtää.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Suomessa ei ole työvoimapulaa. Eikä sellaista ole näkyvissä kuin sosiaali- ja terveysalalla tulevaisuudessakaan. Se miten tuolle alalle houkutellaan ihmisiä on oma ongelmansa ja siihen ei tule korjausta löytymään maahanmuutosta. Työttömyyskorvausten huonontaminen, uudelleen koulutukseen pakottaminen ja valtion ohjaus opiskelemaan kyseistä alaa taitavat olla ne ainoat tavat, jolla asiaa saadaan korjattua.

Ja ehkäpä siihen palkkaukseenkin kannattaisi kiinnittää huomiota hiukan nykyistä enemmän, se voisi houkutella alalle huomattavasti enemmän potentiaalisia opiskelijoita ja tulevia työntekijöitä. Nyt se todellakin on kutsumusammatti lähes kaikille. Toinen mihin tulisi kiinnittää huomiota on työaika- ja työsopimusjärjestelyt. Pätkäsopimuksin hoitaja voi joutua tekemään määräaikaisia työsuhteita vuosia, vaikka on edellytys sille, että määräaikaisuus tulisi vakinaistaa. Tästä olisi esittää kymmeniä esimerkkejä yksin Lappeenrannasta. Pahimmillaan hoitohenkilökuntaan kuulunut on tehnyt määräaikaisia sijaisuuksia samassa laitoksessa yli kymmenenkin vuotta. Toimenkuva tässä tapauksessa on hyvin yksinkertainen. Tehdään sopimus ½-vuodeksi, sen loputtua työntekijä on päivän tai kaksi työttömänä ja sitten tarjotaan uutta sopimusta, kenties jälleen ½-vuodeksi kerrallaan. Rakenna tällaisessa tilanteessa ulevaisuutta ja houkuttele tällaiseen ammattiin esim. paperitehtaissa useamman tuhatta euroa enemmän ansainneita henkilöitä.

Kymenlaaksossa (Kotkan seutu) hakeutui irtisanomisaallon aikana yhden kurssin pääsykokeisiin kokonaista kaksi entistä paperimiestä, kaksi sadoista työttömistä. Hyvin kuvaavaa alan arvostuksesta ja varmasti palkkaus lisäisi ainakin potentialisia hakijoita. Mutta se vaatisi melkoisia rakennemuutosta yhteiskunnassa. Kuka olisi halukas korottamaan esim. veroja, jotta hoitohenkilökunta ansaitsisi parempaa palkkaa tai kuka olisi valmis organisoimaan todella perusteellisesti sh-piirit? Johdosta lähtien.

vlad.
 

Hansel

Jäsen
Suosikkijoukkue
HAUKAT,Jokerit
Oksettavaa tuo median ajojahti Hakkaraista kohtaan.Poliisi on kehoittanut Hakkaraista käyttämään taxia uhkailujen takia ja nyt sitten itketään asiasta.Huomattavaa on myös, että listan kärjessä on eräs kokoomuslainen..tästä ei tietenkään mainttu juuri mitään.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Onko Hakkaraista oikeasti kehoitettu käyttämään taksia poliisin toimesta? Mennyt ohi itseltäni.

Mutta joo, onhan se tavallaan hupaisaa että viimeiset vuodet listan kärjen on miehittänyt ekoystävämme Vihreät ja nyt kun Persu on kolmantena listalla niin sille nauretaan.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Oksettavaa tuo median ajojahti Hakkaraista kohtaan.Poliisi on kehoittanut Hakkaraista käyttämään taxia uhkailujen takia ja nyt sitten itketään asiasta.Huomattavaa on myös, että listan kärjessä on eräs kokoomuslainen..tästä ei tietenkään mainttu juuri mitään.

Iltasanomissa oli ohimennen asiasta mainittu, Iltalehdessä ei mitään.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Onko Hakkaraista oikeasti kehoitettu käyttämään taksia poliisin toimesta? Mennyt ohi itseltäni.

Mutta joo, onhan se tavallaan hupaisaa että viimeiset vuodet listan kärjen on miehittänyt ekoystävämme Vihreät ja nyt kun Persu on kolmantena listalla niin sille nauretaan.

Ei poliisin, mutta eduskunnan turvallisuusyksikön toimesta:

Kolmea perussuomalaisten kansanedustajaa uhkailtu - Ilta-Sanomat

Linkki Ilta-Sanomien uutisiin.

Joo, itse olen kettuillut Vihreille tästä taksisaastuttelusta, kun itse ovat valittaneet esim. lapsiperheiden laiskuudesta käyttää julkisia ja liian helposti lähdetään farmari-kaupoille, ym... Yksityisautoilu on saatanasta, toisinsanoen. Minun puolesta saisivat itse hoitaa matkansa kuten muutkin, kilometrikorvaukset kehiin kattorajoituksin ja that´s it.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei tarvitse mutuilla. Voi katsoa vuoden 2007 vaaleista paljonko EU-vastaisuudella ja neekerinpotkimisella sai Suomessa ääniä. Ei EU-vastaisuus tai halua potkia neekereitä ole Suomessa lisääntynyt sellaista määrää, joka selittäisi persujen "jytkyn".
Näin yksinkertaista logiikkaa ei ole koskaan näkynyt edes perussuomalaisten piirissä. :D Jatka vaan rauhassa valitsemallasi linjalla. :)
 

peruna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK
Hakkaraisesta: Hänen kohdallaan on vähän samanlaista ajojahdin merkkejä kuin muidenkin mokaneiden kansanedustajien kohdalla (Ike, Vanhanen, etc). Ei Persujen pitäisi saada mitään erityskohtelua (Lex Halla-aho), niin turha kai tässä on itkeä?

Siis, Hakkarainen on vain oikeasti koominen hahmo ja itse nauti tästä täysin rinnoin, kun saadaan näin halvalla hupia. Hieno mies.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo, itse olen kettuillut Vihreille tästä taksisaastuttelusta, kun itse ovat valittaneet esim. lapsiperheiden laiskuudesta käyttää julkisia ja liian helposti lähdetään farmari-kaupoille, ym... Yksityisautoilu on saatanasta, toisinsanoen. Minun puolesta saisivat itse hoitaa matkansa kuten muutkin, kilometrikorvaukset kehiin kattorajoituksin ja that´s it.

Tämä nyt ei varsinaisesti tähän ketjuun kuulu, mutta kerrottakoon nyt kuitenkin, että taksilla ajaminen on oleellisesti ekologisempaa kuin oman auton hankkiminen ja sillä pörräily.
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onko joku muu kuin Kasvi ollut listalla korkealla? Kasvilla ainakin oli asiassa ns. doctor's orders.

viime vuonna voitti joku muu kuin Kasvi, vihreä oli mutta nimeä en saa päähäni. Kasvillakin tuo syöpähoitoalibi oli ohut, kun ottaa huomioon eurovaalikampanjoinnin samaan aikaan.

EDIT: Viime vuonna oli otsikoissa elokuussa Pekka Haavisto, johti siihen aikaan vuoden 2010 tammi-heinäkuun tilastoa. Summa oli ~4700e.
 
Viimeksi muokattu:

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Uuden Suomen artikkelin mukaan kansanedustajien taksiedun ahkerimmat käyttäjät ovat "käyttäneet taksia yli 35 euron edestä jokaisena päivänä". Tuollaisella aktiivisuudella (200 x 35 x 365, laskelma siis ahkerimpien pirssin käyttäjien laskun pohjalta) veronmaksajille kertyisi vuodessa kustannettavaa runsaat 2 500 000 euroa. Se on valtiontaloudessa mitätön summa.

Tällaisesta uliseminen on sukua itkemiselle siitä, että kaksi ministeriä istui iltaa juoden useammankin viinipullon valtion piikkiin, tai Kiviniemen vaalien alla väläyttämälle säästölle "ministerien määrän vähentämisellä" (aivan kuin muutaman ministerin liksat olisivat ongelma). Tottahan jokunen tuhat euroa on suuri summa tavalliselle kansalaiselle, mutta yksinomaan oman lompsaperspektiivin pohjalta ei kannata puhua valtiontaloudesta.

Veikko Vennamo ehdotti aikoinaan miljoonan markan jakamista suomalaisille joululahjarahaksi. SMP:n kannattajat olivat varmasti ehdotuksesta tohkeissaan, mutta lopputulemahan olisi ollut se, että jokainen suomalainen olisi saanut noin 20 penniä.
 
Ei voi olla niin, että kaikenmaailman juntit jostain Toejoelta tai muusta peräkylästä tulevat tänne etelään ja pakottavat alkuperäiset muuttamaan ja tuovat omituiset suvaitsemattomat tapansa ja ajatusmaailmansa tänne.

Toejoki liitettiin Poriin vuonna 1941. Sitä ennen se kuului Ulvilaan. Kaupunkiin, josta kuningas Kustaa Vaasa määräsi osan asukkaista muuttamaan perustamaansa Helsingin kaupunkiin.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Toejoki liitettiin Poriin vuonna 1941. Sitä ennen se kuului Ulvilaan. Kaupunkiin, josta kuningas Kustaa Vaasa määräsi osan asukkaista muuttamaan perustamaansa Helsingin kaupunkiin.


Kerrankin Veikko kirjoittaa asiaa. Lisätään tähän vielä, että suuri osa Helsinkiin pakkosiirretyistä Ulvilan (ja Rauman) asukkaista palasi takaisin kotiinsa kun kuninkaan silmä vältti, sillä eivät halunneet asua Helsingin kaltaisessa tuppukylässä.
 

vili19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestarit lavan alla
Totta tosiaan, Ulvilasta tämä sivistys polkaistiin käyntiin. Toejoen jantterille ja muille länsirannikkoa Porin ja Sastmolan seudulla asuttaville esittäisin seuraavan kyssärin; siellä ihan rannikkoalueella viimeksi kävellessäni annoin itseni ymmärtää, että paikallisilla kalastajaveikoilla oli myös toinen kotimainen kohtuullisen hyvin hallussa. Toki siihen oli sekoittunut tiettyä ahlaislaista sekakieltä, mikä särähti tärykalvolla. Mutta siis pidemmittä lätinöittä Toejoella asustavalle veikolle kysymys: miten persut suhtautuvat tähän kuihtuvaan kielivarantoon läntisellä rannikollamme? Olen halukas tulemaan ja kirjaamaan sen säilyvyyden kansallisarkistoomme!
 

Tästä persujen julistuksesta oli Aamulehdessä eilen mielenkiintoinen kirjoitus. Siinä toimittaja Kirsi Hölttä kyseli, ymmärtävätkö persut, että posiitivista syrjintää ovat ruotsinkielisten opiskelukiintiöiden lisäksi myös esim. vammaisten ilmaiset taksikyydit. Itse jäin miettimään erästä seikkaa. Tässä olennainen persujen julistuksesta:

Tuomitsemme kaiken etniseen taustaan, kieleen, kulttuuriin, uskontoon tai vastaavaan seikkaan perustuvan syrjinnän tai suosimisen työmarkkinoilla, koulutuksessa ja muissa yhteyksissä.

Onko vammaisuus mielestänne "kieleen, kulttuuriin, etniseen taustaan, uskontoon tai vastaavaan seikkaan" rinnastettava ominaisuus? Jos on, niin mikä on se äidinkieli, kulttuuri, etninen tausta tai uskonto, jonka voi rinnastaa vammaisuuteen? Onko esim. ruotsinkielisyys mielestänne vammaisuuteen rinnastettava ominaisuus?


Tänään oli myös Aamulehdessä ansiokas kirjoitus viharikosten räjähdysmäisestä lisääntymisestä Suomessa. Toimittajan osuvin ajatelma meni jotenkin tähän malliin (tekstissä hän viittasi mm. Halla-ahoon):

Rasistia ohjaa ensisijassa pelko. Hänen ajattelunsa menee kutakuinkin näin: kun pakolainen on niin fiksu, että hän pystyy pakenemaan kotimaansa diktatuuria tänne asti, pärjäämään täällä ja oppii vielä puhumaan suomea täydellisesti, pystynkö itse koskaan vastaavaan saavutukseen?

Tässäkin on hyvä pointti. Suomihan on tunnetusti vaikea kieli oppia. Itselläni esim. suomen kielen opinnot tyssäsivät jo lukiovaiheeseen. Siellä ylioppilasaineesta tuli pisteitä vain 93, eli jäin täydestä pistepotista aika kauas. Kun ei itse osaa edes kirjoittaa täydellistä suomea, niin kyllähän se kenkuttaa, että joku muualta tullut osaa jopa puhua sitä täydellisesti.

Toisaalta voisi miettiä sitä, onko Afrikan kannalta hyväksi, että sieltä pakenee Eurooppaan ihmisiä, joiden lingvistinen lahjakkuus on noin valtavaa luokkaa. Voisiko heidän korkealle äo:lleen olla käyttöä myös Afrikan rakentamisessa?
 
Totta tosiaan, Ulvilasta tämä sivistys polkaistiin käyntiin...

Tilastokeskuksen mukaan Porissa asui vuodenvaihteessa 430 ruotsinkielistä, mikä on noin 0,5% kaupungin väestöstä. Ruotsinkielisten määrä sekä suhteellinen osuus ovat laskeneet vaihtelevalla nopeudella. Suhteellinen osuus väestöstä laski voimakkaasti kaupungin kasvaessa sotien jälkeen lähinnä teollisuustyöväestön ansiosta. Tätä nykyä ruotsi on Porissa kolmanneksi tai neljänneksi yleisin äidinkieli.

En ole lukenut tai kuullut Perussuomalaisten kannanottoja läntisen rannikon kuihtuvasta kielivarannosta. Sen tiedän, että radikaaleimmat ovat virallisen yksikielisyyden kannalla.

Henkilökohtainen näkemykseni on, että suhtautuminen ruotsin kielen asemaan Suomessa paranisi, jos ruotsinkielisiä suosiva järjestelmä erityisesti korkeakoulujen sisäänotossa lopetettaisiin. Kansanedustaja Jussi Niinistö jätti kyseistä asiaa sivuavan kirjallisen kysymyksen.

Edelleen Porissa toimii Suomen vanhin urheiluseura, vuonna 1856 perustettu Segelföreningen i Björneborg. Lisäksi yhdistysrekisterissä on edelleen olemassa IFK Björneborg, mutta toimintaa ei tietojeni mukaan ole. Niinikään ruotsinkielinen sanomalehti, Björneborgs Tidning lopetti toimintansa vuonna 1965. Jos ei ole riittävästi lukijoita, niin eipä sitä tarvita lehteäkään.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Rkp osallistui eduskuntavaaleihin vain 4 vaalipiirissä, jotka olivat Helsinki, Uusimaa, Varsinais-Suomi ja Vaasa. 10 vaalipiiriä oli sellaisia, joihin varakas Rkp-puolue ei edes yrittänyt mukaan. Kyllä se kertoo, että suomenruotsalaisia ei ole kovin paljoa koko maassa, vaan vain tietyillä alueilla.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Olenko ainoa joka pitää näitä vammaiskyytien rinnastamista positiiviseen syrjintään olkiukkoina jonka tarkoituksena on vain siirtää huomiota pois itse varsinaisesta asiasta (mamujen suosinta rekrytoinneissa jne)?

Eihän vammaiskyytejä järjestetetä kielen, sukupuolen, etnisen taustan yms. perusteella vaan sen takia että henkilöllä on jonkin sortin fyysinen/henkinen vamma joka vaatii tukea?

Eli sosiaaliset turvaverkot ovatkin positiivista syrjintää joten myös mamujen suosiminen rekrytoinneissa on ok?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös