Minua vähän välillä tällaisia kommentteja lukiessa hämmentää, minkälaista elämää ihmiset oikein viettävät.
Jos nyt mietin sitä aikaa elämästäni, kun jouduin elämään ihan minimituilla, jolloin tietysti päällimmäisenä on hyvin konkreettisesti mielessä rahojen riittävyys niihin ihan perustarpeisiin (on muuten pahimmillaan sellainen tunne joka tunkee koko olemassaolon läpi ihan joka hetkeen), niin siitä huolimatta on siitä minimituesta on nipistetty edes joku Spotifyn kuukausimaksu ja yksi-kaksi keikkalippua (siis 5-10 euron baarikeikoista nyt puhe). Tällaisissa pelkkää toimeentuloa ja turvallisuutta korostavista viesteistä tulee jotenkin sellainen olo, ettei ihminen tee muuta kuin syö, käy töissä ja nukkuu. Minulle olisi ihan täysin mahdotonta kuvitella elämää ilman musiikkia - jollekin toiselle tähän voi tietysti laittaa teatterin, elokuvat tai vaikka jääkiekon, kun lasken myös urheilun ainakin kuluttamisen puolesta samaan kastiin kulttuurin kera. On myös hyvin piristävää käydä välillä vaikka museossa, kirjastossa tai taidenäyttelyssä, jotka hyvin usein ovat ilmaisia ja täten kenen tahansa saavutettavissa - ainakin itselleni nämä vierailut olivat erityisesti vaikeina aikoina keikkojen ohella henkireikä. Kirjastot ovat muuten yleensä hienoja paikka ihan vain ajan kuluttamiseen, voin suositella joutilaille. Myös Yle Areenalle kiitos vähävaraiselta jaksoltani, kun saattoi laittaa suoratoistopalvelut tauolle ja nauttia silti erittäin hyvin kuratoidusta ohjelmatarjonnasta tuolta. Pesee oikeastaan edelleenkin valtaosan suoratoistopalveluista erityisesti elokuvatarjonnan osalta.
Pointti on joka tapauksessa siinä, että elämän pelkistäminen tuolla tapaa pelkkiin perustarpeisiin unohtaa ihan täysin sen, miksi se elämä on oikeastaan edes elämisen arvoista. Väitän, ihan jokainen meistä kuluttaa kulttuuria kaiken aikaa ihan huomaamattaankin, vaikka tällä tapaa elämän pohjoiskorealaisena survivalismina näkisikin. Ja siinä, että sitä kulttuuria on kaiken aikaa saatavilla ja ulottumattomissamme niillä valtiontuilla on hyvin merkittävä rooli, oli sitten puhe "rahvaasta" tai korkeakulttuurista, joita on oikeastaan vähän typerää arvottaa edes tällä tavalla sanojen tasolle, koska molemmat tuovat niitä kuluttavien ihmisten elämään iloa. Nykyään olisi varaa maksaa ilmaisistakin museoista ja näyttelyistä, mutta edellä kuvaillun nojalla on ihan ehdottoman tärkeää, että ne ovat tuolla tavalla myös vähävaraisen ihmisen saavutettavissa. Kulttuuri tosiaankin luo (ja parantaa!) hyvinvointia, ja siinä mielessä sen arvo on täysin mittaamaton. Ja tässä mielessä sen erottaminen noista perustarpeista joksikin luksukseksi, jolla ei kovina aikoina ja "oikeassa elämässä" olisi merkitystä, on jotenkin outoa. Ainakin minulle se kulttuuri on lopulta perustarve muiden joukossa.