Mainos

Perussuomalaiset

  • 5 951 486
  • 46 651

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Osaltaan työvoimapula on palkanmaksuongelma, eli yritys ei ole valmis maksamaan riittävästi työntekijälleen. Osaltaan tähän voi olla syitä, että se ei kannata, osaltaan toki halutaan maksaa vähemmän koska toki omat tienestit kasvaa.
Vai maksetaanko sille suomalaiselle työttömälle raksamiehelle liikaa kotona lorvimisesta, kun ei kerran työ kelpaa?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Onkohan saatavilla tietoa, kuinka moni (osuus maahanmuuttajista) on nettoveronmaksajia vaikkapa vuoden/viiden vuoden kuluttua Suomeen saapumisesta

Laitoin pari viestiä ylempänä Tilastokeskuksen ja EK:n luvut alle 5, 5-10 ja yli 10 vuotta Suomen tulleista työperäisistä maahanmuuttajista. 84-89 prosenttisesti ovat työssä. Osa voi saada mm. asumistukea, mutta työssä olevien nettovaikutus on silti osalle heistäkin odotettua. Muiden osalta nettovaikutus on vielä suurempi.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei Purra vastusta kaikkea maahanmuuttoa vaan huonosti työllistyvää, eli valtiontaloudellisesti miinusmerkkistä.

Kyse ei ollut humanitaarisesta maahanmuutosta sen paremmin Purran kuin minun tekstissäni siltä osin, mitä Purraa lainasin. Kun työperäinen maahanmuuttaja työllistyy pitkässäkin seurannassa 84-89 prosenttisesti, on järkevää lisätä työperäistä maahanmuuttoa ja kertoa faktat sen toimivuudesta.
 
Viimeksi muokattu:

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Vai maksetaanko sille suomalaiselle työttömälle raksamiehelle liikaa kotona lorvimisesta, kun ei kerran työ kelpaa?
No tiedän alasta aika paljon ja jos ei ole kyseessä ansiosidonnainen, niin varmasti ei makseta. Rakennusalalla TES:n palkoilla kyllä tienaa ihan hyvin, eli palkkataso ei ole huono, mutta urakoitsija tekee (tietenkin) mieluummin sopimuksen esim. Virolaisen firman kanssa, jolle ei tarvitse maksaa niin paljon. Silloin heidän ei tarvitse miettiä työehtoja (Olympiastadion etc.), palkanmaksua työntekijälle eikä edes tarvitse välittää saako henkilö palkkaa ollenkaan. Tämä on valtiontaloudellisesti miinusmerkkistä monella tavalla, kuten harmaa talous, lisääntyvä työttömyys sekä menetetyt verotulot.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Kyse ei ollut humanitaarisesta maahanmuutosta sen paremmin Purran kuin minun tekstissäni siltä osin, mitä Purraa lainasin.
Myös ei humanitäärinen työperäinen maahanmuutto jää monesti 10 vuoden aikajänteellä alle 70%. Riippuen mistä maasta työntekijä tulee.

Tuossa puhutaan 10 vuoden aikajänteestä. Vuoden päästä muuttamisesta se on 47% ja 6 vuoden päästä 57%.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyse ei ollut humanitaarisesta maahanmuutosta sen paremmin Purran kuin minun tekstissäni siltä osin, mitä Purraa lainasin. Kun työperäinen maahanmuuttaja työllistyy pitkässäkin seurannassa 84-89 prosenttisesti, on järkevää lisätä työperäistä maahanmuuttoa ja kertoa faktat sen toimivuudesta.
Juurikin näin. Tietysti ns. maahanmuuttokriitikot tykkäävät kehää kiertävää keskustelua viedä sitten siihen suuntaan, ettei tämäkään ole hyvä asia, koska osa tästä työllistymisestä on ns. matalapalkka-aloilla. Itse sanoisin tähän, että entä sitten? Jokainen täyttä työviikkoa tekevä on joka tapauksessa rakentamassa yhteiskuntaamme.

Vaikka taas lämmennyt maahanmuuttokeskustelu nostaa myös kriittisiä näkemyksiä esille, tulee Purran ajatusmaailmasta 1980-luku mieleen, jolloin ehkä Helsinki poislukien, maahanmuuttajat nähtiin "kummajaisina" ja maahanmuutto oli vielä hyvin vähäistä. Onneksi oli Purra mitä mieltä hyvänsä, Eila Kännön aikoihin ei ole enää paluuta.
 
Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Tästä ketjusta tulee vahvasti mieleen Perussuomalaisten jytky ja nousu hallitukseen.

Ennen vaaleja perussuomalaisten kannatus nousi kohisten ja kannattajilla oli suuri odotus siihen, että perussuomalaiset muuttaa Suomen politiikkaa merkittävästi. Että perussuomalaiset laittaa stopin ulkomaalaisten tulolle ja käännyttää maasta pois täällä olevat haittamaahanmuuttajat (heidän käyttämänsä termi). Ja kun perussuomalaiset saavat tämän tehtyä, niin sitten on suomalaisilla hyvä olla. Kun lopetetaan turha maailmanparantaminen ja käytetään rahat suomalaisten hyväksi.

Äänestäjien pettymykseksi kävikin ilmi, että näin ei tapahtunutkaan ja kannatus romahti. Ja hetken mietinnän jälkeen selitykseksi keksittiin, että ne olikin sinisiä, eikä perussuomalaisia.

Nyt taas rakennetaan samaa asetelmaa. Mielenkiintoista nähdä, miten tällä kertaa käy. Gallupeissa on ainakin mukavaa nousua. Saapa nähdä, päästäänkö eroon haittamaahanmuutosta ja turhasta maailmanparantamisesta. Ja kuinka alas bensan hinta laskeekaan..

Vaalit lähestyy ja samalla vahvistuu tuntemukset siitä, että historia toistaa itseään.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ns. maahanmuuttokriittisten on syytä muistaa, että jo nykyisellään Suomen maahanmuuttopolitiikka on ollut tiukka, oli sitten kyse työperäisestä, tai humanitäärisestä maahanmuutosta. Merkittävimpänä poikkeuksena EU:n sisäinen muuttoliike, mikä toki ei ole meidän itsemme säädettävissä, sekä suomalaisten kanssa avioituvat.

En tiedä mitä Purra muuttaisi konkreettisesti. Jonkin pakolaiskiintiön lakkauttaminen voisi ehkä näyttäytyä puolueen oikeistosiivelle konkreettisena tekona, mutta jokainen ymmärtänee, ettei vähän yli tuhannen ihmisen sisäänotolla ole laajemmassa kuvassa vaikutusta suuntaan tai toiseen, pakolaisille itselleen toki valtava muutos.

Toivon todella, että Purran maahanmuuttokriittiset kommentit eivät riko uutiskynnystä ulkomailla ja vaikka oikeistopopulismi on nyt suosittua kaikkialla Euroopassa, tulisi meidän antaa ulospäin vahva signaali, että juuri Suomi maahanmuuttomyönteinen maa: "Tervetuloa" eikä "tervemenoa".

Suomi ei ole haastavan kielensä, viileän ilmastonsa ja palkkatasonsa takia kaikista houkuttelevimpien maiden joukossa maahanmuuttajille, mutta meidän tulisi ottaa tavoitteeksi olla paras kaikessa muussa. Mitä keskustelua tässäkin threadissa olen seurannut, on asenteissamme huomattavasti parannettavaa.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Onkohan saatavilla tietoa, kuinka moni (osuus maahanmuuttajista) on nettoveronmaksajia vaikkapa vuoden/viiden vuoden kuluttua Suomeen saapumisesta.

Pistäpä tähän huumorilla, miten nettoveronmaksajuus sinusta määritellään. Onko se sitä, että "maksaa enemmän veroja kuin veroeuroja kuluttaa"? Tällä perusteella esim. allekirjoittanut julkisella sektorilla koulutusalalla työskennellessään on ikuinen nettosaaja, koska palkkani tulee muiden verovaroista. Samoin kaikki yhteiskunnan siivoojat, tekstiilihuoltajat, tarjoilijat, suurtalouskokit, virastomestarit, yhteiskunnan infran olennaiset osat ja olemassaolon takaajat olisivat nettosaajia ja yhteiskunnan elättejä. Tällainen näkemys on niin yksioikoinen ja suoraan sanottuna törkeä, että vähän verenpaine nousee aina näitä lukiessa.

Lähes kaikki työperäinen maahanmuutto on hyödyllistä. Purra sanoo hesarin haastattelussa käytännössä, että eletään köyhemmin ja huonommilla palveluilla tulevaisuudessa, koska millään ei voi tätä asiaa korjata. Pienennetään valtion budjettia ja supistetaan siinä samalla Suomen taloutta ja toivotaan, että robotit hoitavat kasvavan vanhusväestön tulevaisuudessa. Todellisuudessa jo pelkkä ikärakenteen korjaaminen tasaisemmaksi luo taloudelle mahdollisuuksia kasvaa. Ei-työperäinenkin maahanmuutto kasvattaa pitkän aikavälin mahdollisuuksia valtion talouden hyvinvointiin, vaikka sillä on välittömiä merkittäviäkin kustannuksia aluksi. Tätä tietysti täytyy säännellä, koska on ihan totta, että hallitsematon maahanmuutto voi aiheuttaa levottomuutta ja kohtuutonta rasitetta yhteiskunnan rakenteille.

Perussuomalaiset on Suomen konservatiivisin puolue jopa kristillisdemokraatteihinkin verrattuna. Tony Halme sanoi taannoin jossain haastattelussa, että hänen tavoitteensa on palauttaa Suomi 70-80-luvun taitteeseen, jolloin Suomi oli niin turvallinen ja hyvä maa, ettei hänen äitinsä tarvinnut huolehtia muuta kuin että kerkeää ajoissa kauppaan. Tällaista henkeä on nykyperussuomalaisissa valtavasti, asetutaan muutosta vastaan ja luvataan paluuta menneisyyden (romantisoituun ja kuviteltuun) kulta-aikaan. Ehkä on luonnollista, että tällaisella saa kannatusta, mutta tällainen visiottomuus on itselleni paljon pahempaa kuin kiistellä politiikassa esim. arvopohjaisista ratkaisuista vaikkapa vasemmiston ja kokoomuksen välillä.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Miten sosiaaliturvan varaan perustuva maahanmuutto noin omasta mielestäsi parantaa Suomen kurjistumiselta?
Tämä nyt on aika sopiva osa EK:n strategiaa, ettei palkka välttämättä riitä elämiseen - halutaan sitä kuuluisaa joustavuutta, siis työntekijöiden, ei työnantajien. Mutta slti, huoltosuhteen ja kansantalouden kannalta olisi todellakin hyödyllistä vaikka osa työssäkäyvien maahanmuuttajien tuloista tulisikin tukien muodossa - siinä talousoikeisto on oikeassa.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Pistäpä tähän huumorilla, miten nettoveronmaksajuus sinusta määritellään. Onko se sitä, että "maksaa enemmän veroja kuin veroeuroja kuluttaa"? Tällä perusteella esim. allekirjoittanut julkisella sektorilla koulutusalalla työskennellessään on ikuinen nettosaaja, koska palkkani tulee muiden verovaroista. Samoin kaikki yhteiskunnan siivoojat, tekstiilihuoltajat, tarjoilijat, suurtalouskokit, virastomestarit, yhteiskunnan infran olennaiset osat ja olemassaolon takaajat olisivat nettosaajia ja yhteiskunnan elättejä. Tällainen näkemys on niin yksioikoinen ja suoraan sanottuna törkeä, että vähän verenpaine nousee aina näitä lukiessa.
Jeps, siis matalapalkkaiset alat muodostavat juuri sen infrastruktuurin joka mahdollistaa korkeatuloisuuden. Eivät verot ole hyväntekeväisyyttä vaan erittäin tuloksellinen sijoitus. Siivoojat, bussikuskit, lähihoitajat, poliisit jne. jne. ovat mukana luomassa hyvinvointiamme, ja erittäin olennaisia tekijöitä ovatkin.
 
Jeffrey

Jäsen
Osaltaan työvoimapula on palkanmaksuongelma, eli yritys ei ole valmis maksamaan riittävästi työntekijälleen. Osaltaan tähän voi olla syitä, että se ei kannata, osaltaan toki halutaan maksaa vähemmän koska toki omat tienestit kasvaa.

Ja sitten on vielä se ulottuvuus, että oikeastihan Suomessa yritys maksaa työntekijälle palkkaa n. 1,5 kertaa kuukauden bruttopalkan verran. Työntekijä itse ei tätä välttämättä havaitse, mutta yritykselle se on ihan todellista rahaa.

Se sitten onkin toinen kysymys, miksi keskituloiselle jää käteen se noin 40% työnantajan maksamasta kokonaispalkasta liitännäisineen.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@olkikuukkeli @mjr Kiitos hyvistä viesteistä! Olen samaa mieltä ja toivoisin mahdollisimman monen Perussuomalaistenkin kannattajan lukevan pointtinne tarkkaan.

Näin yleisesti "kultaiselle 80-luvulle" kaipaajia tuntuu riittävän varsin paljon. Toki Suomen talous eli voimakasta nousukautta, mutta ei elämä Koiviston Suomessa yksinomaan auvoista ollut. Monella kyseistä aikaa romantisoivalla toki vaikuttanee oma ikä asiaan. Allekirjoittaneellekin esimerkiksi vuosituhannen vaihde (1998-2002) näyttäytyy hyvinkin valoisana aikana. Toki Suomella meni suhteellisen lujaa tuolloinkin.

En haluaisi ottaa asiaa liikaa esille, mutta en ihmettelisi vaikka monella maahanmuuttokriittisellä, joka tuo kannalleen "tilastotieteellisiä perusteita", taustalla olisi osatekijänä eräs ikävä r:llä alkava sana. Vaikka kyseinen ilmiö onkin globaali ja ikiaikainen, toivoisin asennemuutoksen olevan nykyistä nopeampi.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Ja sitten on vielä se ulottuvuus, että oikeastihan Suomessa yritys maksaa työntekijälle palkkaa n. 1,5 kertaa kuukauden bruttopalkan verran. Työntekijä itse ei tätä välttämättä havaitse, mutta yritykselle se on ihan todellista rahaa.

Se sitten onkin toinen kysymys, miksi keskituloiselle jää käteen se noin 40% työnantajan maksamasta kokonaispalkasta liitännäisineen.
Kyllä ja ehdottomasti pitäisi tehdä paljon sen eteen, että yritysten ei tarvitsisi ottaa kohtuuttomia rahallisia riskejä palkatessaan uusia työntekijöitä. Suomalaisen työntekijän palkkauksen riskejä tulee laskea varsinkin ihan pienimmissä yrityksissä.

Kasvupotentiaalia on varsinkin pienissä yrityksissä, jossa tarvittaisiin apukäsiä, mutta ei uskalleta ottaa palkkauksen riskejä. Siitäkin syystä yrittäjän on helpompi palkata toiminimellä tai ulkomaalaisia yrityksiä, kun ne voi sitten laittaa luiskaan helpommin.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
@olkikuukkeli @mjr Kiitos hyvistä viesteistä! Olen samaa mieltä ja toivoisin mahdollisimman monen Perussuomalaistenkin kannattajan lukevan pointtinne tarkkaan.

Näin yleisesti "kultaiselle 80-luvulle" kaipaajia tuntuu riittävän varsin paljon. Toki Suomen talous eli voimakasta nousukautta, mutta ei elämä Koiviston Suomessa yksinomaan auvoista ollut. Monella kyseistä aikaa romantisoivalla toki vaikuttanee oma ikä asiaan. Allekirjoittaneellekin esimerkiksi vuosituhannen vaihde (1998-2002) näyttäytyy hyvinkin valoisana aikana. Toki Suomella meni suhteellisen lujaa tuolloinkin.

En haluaisi ottaa asiaa liikaa esille, mutta en ihmettelisi vaikka monella maahanmuuttokriittisellä, joka tuo kannalleen "tilastotieteellisiä perusteita", taustalla olisi osatekijänä eräs ikävä r:llä alkava sana. Vaikka kyseinen ilmiö onkin globaali ja ikiaikainen, toivoisin asennemuutoksen olevan nykyistä nopeampi.
No nyt on taas ihan hemmetin absurdeja väittämiä sulta ja siis kyllä se ongelma nimenomaan on siinä, että sä olet täysin sokea maahanmuuton ongelmille vai väitätkö sä ihan tosissaan, että maahanmuutosta ei ole mitään ongelmia? Niistä täällä keskustellaan, kyllä tarvitaan työperäistä maahanmuuttoa, mutta sä haluat kaikki maahanmuuttajat kauhalla Suomeen.

Kun faktat loppuu, niin rasistikortti heiluu.

Kyllä, yllä oli hyviä pointteja, että tarvitaan matalapalkkaisia työntekijöitä, mutta ne pitää hoitaa jo maassa olevien voimalla pääasiassa ja ne pystytään hoitamaan jos halutaan. Suomessa on satojatuhansia ilman työtä ja siivojanhomma ei tarvitse niin paljon päätä etteikö siihen pystyisi pienellä kouluttamisella. Se tosin vaatii sen, että valtio lopettaa ihmisten paapomisen ja yritykset haluavat ja uskaltavat palkata töihin.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@Ck Kyllähän maahanmuuton mukanaan tuomat ikävämmätkin lieveilmiöt tietää ihan jokainen meistä. Itse suhtaudun niihin kuitenkin yhteiskunnallisena haasteena, mikä on mahdollista ratkaista ja ratkaisu ei mielestäni ole, että maahanmuutto pyritään lopettamaan tai vähentämään sitä merkittävästi. Tähän ei meillä yksinkertaisesti ole varaa ja kuoreensa käpertymistä globalisoituvassa maailmassa en pidä missään määrin hyvänä asiana.

Rasistikorttia pyrin tietoisesti välttämään, mutta huomioiden kyseessä olevan todellinen ja laaja ilmiö, on väistämätöntä, että se vaikuttaa lukemattomien ihmisten näkemyksiin maahanmuutosta, vaikka sitä ei ääneen haluttaisi sanoa.
 
Tietoisesti pyrit välttämään rasistikorttia, mutta kun joku arvostelee sinun "kaikki maailman maahanmuuttajat Suomeen" ja "kyllä yhteiskunta hoitaa ongelmat", niin haukut kanssakirjottajia rasisteiksi? Se oikeastaan alleviivaa vaan sitä, että olet täysin väärässä ja sokea näkemään faktoja.

Yhteiskunta ei ole nytkään pystynyt hoitamaan maahanmuuton ongelmia ja ne pahenee ja tätä menoa ollaan Ruotsin tilanteessa. Jos asiat tehdään fiksummin, kuten esim. Tanska tai Kanada, niin saatetaan välttyä Ruotsin ongelmilta. Sun mielipiteesi on nyt vähän kuin vuotava vene lähes kaikilta osin.
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Setämiehillä on omat mielipiteensä ja Riikka puhuu heille. Rotu on mielestäni parempi käsite kuin intersektionaalinen feminismi. Toinen käsite on totuus ja toinen on lumihiutalehöttöä. Setämiehet haluavat faktoja, eivät suikaan "musta tuntuu" lottoa.
Persujen rotuoppi on intersektionaalista persuwokeismia. Se on "musta tuntuu" lottoa ja lumihiutalehöttöä, jossa persut luulevat, että voivat itse päättää jonkun olevan vaikkapa taisteluhelikopterirotua ja setämiesrotua. Purran intersektionaalisesta persurotuwokeopista on faktat yhtä kaukana, kuin rehellisyys persuista.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: 444

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@Ck En mielestäni ketään yksittäistä keskustelijaa syyttänyt yhtään mistään, vaan toin esiin näkemykseni, että monella kriittisesti maahanmuuttoon suhtautuvalla taustavaikuttajana on varmasti myös ihan oikea muukalaisvastaisuus ja rasismi.

Suomi ei ole onnistunut merkittävän osan maahanmuuttajista kotouttamisessa ja integroimisessa osaksi yhteiskuntaa. Tätä faktaa en tietenkään kiistä. Erot siinä, miten ongelma pitäisi ratkaista näyttävät eroavan hyvin paljon katsantokannasta riippuen. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että maahanmuuton vähentäminen on ratkaisu tähän.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

Voi toki olla, että tulkitsin väärin, mutta sen kuvan viestistäsi sain. On vaikea nähdä, että joku on rasisti, jos kuitenkin on valmis ottamaan ulkomaalaista työvoimaa Suomeen. Mun mielestä oleellista on se, että työperäisestä maahanmuutosta tehdään kunnon suunnitelma ja mallia voidaan ottaa mm. Tanskasta ja Kanadasta. Jos suunnitelma sitten toimisi, niin maahanmuuttajamääriä voitaisiin lisätä, mutta tällä hetkellä se tuntuu kaukaiselta.

Kun Suomesta ei saada ulkomaalaisia rikollisia ulos, eikä myöskään laittomasti maassaolevia, niin se on yksi asia mikä pitää ratkaista, ennen kuin ovet avataan kaikille maailmaan sepposen selälleen.

Toinen tärkeä asia on saada nykyiset Suomessa asuvat maahanmuuttajat töihin.

Kun nämä kaksi asiaa on kunnossa ja systeemi toimii kuin junan vessa, niin silloin on paremmat edellytykset ottaa vaikka halpatyövoimaakin enemmän. Tällä hetkellä se on kuitenkin kun kantaisi valoa säkillä ulkoa sisälle, koska homma falskaa niin monessa kohtaa.
 
Mapo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pool, Blackhawks
Yhteiskunnan on sopeuduttava väestön kutistuessa, sanoo Riikka Purra – maahanmuutto ei ole ratkaisu.
Hesarin haastattelu.
Purra on tässä valitettavasti aivan oikeassa. Työperäinen maahanmuutto voi olla ratkaisu ongelmaan ja kaikki tehtävä sen eteen. Mutta mitä jos porukkaa ei kaikesta huolimatta tule? Mitä sitten? Velkaa lisää kunnes viimeinen sammuttaa valot? Jaan täysin ajatuksen notta yhteiskuntaa on sopeutettava jollain keinoin talouden tasapainottamiseksi, nyt eikä viidestoista päivä.

@mekabyte ei ollu mitenkään sulle kohdistettu, ihan yleisesti vaan.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kukapa tänne nyt töihin haluaisi tulla/jäädä. Parempia vaihtoehtoja on niin paljon.

Ja sitten nämä jotka eivät ole tulleet töihin, niin Ilman kielitaitoa on hankala päästä töihin. Englanti ei vain tietyillä aloilla käy kommunikaatio kieleksi ja motivaatio opetella suomea on monesti aika matala, jos löytyy paljon samoilta kulmilta kotoisin olevia.

Lapset oppivat kielen tietysti päiväkotien, koulun ja harrastusten kautta paremmin.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Lapset oppivat kielen tietysti päiväkotien, koulun ja harrastusten kautta paremmin.
Tämäkin riippuu kuinka isosta vähemmistöstä on kyse. Esimerkiksi Lahdessa venäläisvähemmistö on niin iso, että venäläiset lapset leikkivät pääasiassa keskenään. Tämän vuoksi täällä on Suomessa venäläisiin perheisiin syntyneitä yläkouluikäisiä venäläislapsia, joiden suomen kielen osaamisen taso ei todellisuudessa ole riittävä pärjätäkseen koulussa.

Onhan se aika käsittämätöntä, että täällä syntyneet lapset eivät osaa kunnolla suomea. Eräs lapsuudenkaverini tuli 6-7 vuotiaana NL:n hajottua Suomeen perheensä mukana ja muutamassa vuodessa puhui jo lähes täydellistä suomea.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämäkin riippuu kuinka isosta vähemmistöstä on kyse. Esimerkiksi Lahdessa venäläisvähemmistö on niin iso, että venäläiset lapset leikkivät pääasiassa keskenään. Tämän vuoksi täällä on Suomessa venäläisiin perheisiin syntyneitä yläkouluikäisiä venäläislapsia, joiden suomen kielen osaamisen taso ei todellisuudessa ole riittävä pärjätäkseen koulussa.
Juu jos kielitaidolle ei ole tarvetta, niin eihän sitä tarvitse osata arjessa.

Ehkä nuo harrastukset voisivat olla se tie löytää suomalaisia kavereita, mutta eipä se koske kuin pientä osaa.

Kaverini tuli Suomeen ylä-asteella ja oppi kielen todella hyvin. Helppo opiskella ammatti ja helppo työllistyä. Toki hänen äitinsä ei kieltä varsinaisesti oppinut, mutta kaikki veljekset oppivat ja työllistyivät hyvin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämäkin riippuu kuinka isosta vähemmistöstä on kyse. Esimerkiksi Lahdessa venäläisvähemmistö on niin iso, että venäläiset lapset leikkivät pääasiassa keskenään. Tämän vuoksi täällä on Suomessa venäläisiin perheisiin syntyneitä yläkouluikäisiä venäläislapsia, joiden suomen kielen osaamisen taso ei todellisuudessa ole riittävä pärjätäkseen koulussa.

Onhan se aika käsittämätöntä, että täällä syntyneet lapset eivät osaa kunnolla suomea. Eräs lapsuudenkaverini tuli 6-7 vuotiaana NL:n hajottua Suomeen perheensä mukana ja muutamassa vuodessa puhui jo lähes täydellistä suomea.
Tämä kuulostaa kieltämättä valitettavalta, mutta myös vieraalta. Itse olen tutustunut aikuisena lukuisiin venäläistaustaisiin, mutta Suomessa joko syntyneisiin, tai lapsena muuttaneisiin, joiden suomenkielentaito on järjestään natiivipuhujan tasolla, vähän samaan tapaan kuin useimpien suomenruotsalaisten. Tämä siis PK-seudulla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös