Nyt, jos laitetaan Kreikat ja Portugalit täysin selkä seinää vasten, niin vaara on suuri, että ensin romahtaa talous ja sitten tulee ääriliikkeet valtaan niissä maissa, kuten Saksassa 1933.
Jos valtio menee käytännössä konkurssiin, on aivan satavarmaa, että sisäiset pelisäännöt muuttuvat ja ääriliikkeet nostavat päätään. Eurooppa on saanut aikaiseksi 2 maailmansotaa yhden vuosisadan aikana ja mun mielestäni Euroopan kokoisella alueella ei kertakaikkiaan pysty elämään niin, että jokainen hoitakoot omat asiansa. Karua vertausta käyttäen Eurooppa on asunto-osakeyhtiö ja A-rapun isojen huoneistojen rikkaat haltijat eivät voi loputtomasti sulkea silmiään siltä, että D- ja E-rapuissa rupeaa olemaan vastikkeet maksamatta ja asunnot rapistumassa. Tämä toisten huomioonottaminen ei ole välttämättä kiva asia, mutta se on välttämättömyys.
30-luvulla muut maat katsoivat vierestä Saksan meininkiä ja elivät myöskin sen käsityksen mukaan, että nuo ovat Saksan sisäisiä asioita. Mitähän olisi tapahtunut, jos muu maailma olisi pumpannut talousapua Saksaan 30-luvulla ja auttanut sitä kautta torpedoimaan kansallissosialismia? Jälkiviisasta tietenkin, mutta kiehtovaa. Muualla Euroopassa työnnettiin päätä pensaaseen ja toivottiin, että Saksa on silleen niinku kiltisti. Mutta kun ääriliike kasvaa joukkopsykoosissa, se ei tunne mitään rajoja ja Saksahan lähti sotaan hurskaasti "etsimään elintilaa". Kaikkiaan Eurooppa on niin pieni alue, että jotenkin täällä täytyy pystyä pitämään yllä balanssia. EU on itse asiassa syntynyt alunperin turvaamaan Euroopan yhtenäisyyden ja tässä voidaan miettiä jälleen kerran asiaa niinkin, että annetaanko Portugalin, Kreikan ja mahdollisesti Espanjan romahtaa sillä perusteella, että hoitakoot omat asiansa. Kyseessä on niin valtava väestömäärä, että noiden alueiden massatyöttömyys, ääriliikkeet ja muut sivutuotteet eivät kyllä pysyisi nätisti kyseisten maiden sisällä. Jotain heijastuksia siitä tulisi kaikkialle, Suomeenkin. Jengi lähtisi hakemaan "elintilaa" muualta ja leikitäänpä nyt vaikka sellaisella ajatuksella, että Kiina hiffaisi käyttää hyväkseen Euroopan hajaannusta. Sun Tzun mukaan vihollisen kimppuun pitää käydä säälittä, kun se on heikoimmillaan. Rakoileva Länsi-Eurooppa on merkittävä sotilaallinenkin tekijä ja sen oletetaan nyt olevan löyhästi USA:n liittolainen. Jospa joku muu haluaisi sotilasmahtinsa ulottuvan Eurooppaan? Olisiko sittenkin fiksumpaa koettaa estää jotain osaa Euroopasta luhistumasta?
Tällaisten asioiden pohtiminen on täysin relevanttia. Ihmiskunnan historia ei anna kovin siloista kuvaa vallanhalusta, enkä ole huomannut sotaisuuden millään tavalla vähentyneen maailmasta. N-liiton ja USA:n valtakaudella pelkkä kauhun tasapaino piti yllä näennäistä rauhantilaa, mutta mikään ei ole maailmassa pysyvää. Fiksu taloyhtiö hoitaa kokonaisuutta vaikka hampaat irvessä. A-rapun asukkaiden asuntojen arvo putoaa, kun D-rappu rupeaa luhistumaan käsiin. Jospa se on ihan fiksua politiikkaa yrittää estää katastrofeja tapahtumasta muualla? Ihan pelkästään fiksua, ei välttämättä humaania tai idealistista? Saksan rajanaapurit, USA, Iso-Britannia ja kumppanit eläisivät varmasti toisin 30-luvun, jos se olisi jälkikäteen mahdollista. Tiivistettynä: Kun eletään yhteisellä pallolla ja yhteisellä mantereella, se ei loputtomasti toimi, että pistetään päätä pensaaseen, kun jossain muualla palaa. Eikä perusteen tarvitse siis olla edes humanistinen - ihan järkisyyt riittävät. Jos laivan vasemmassa takaruumassa rupeaa olemaan pikku vuotoa, pidetäänkö ravintolat silti auki ja vauhti vakiona ja toivotaan / oletetaan, että ruuman neljä työntekijää saavat reiän tukittua jotenkin - vai hiljennettäsiinkö vähän vauhtia ja lähetettäisiin sinne vaikka baarien henkilökuntaa avuksi?