Perussuomalaiset

  • 6 004 121
  • 46 690

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Toki muistan Kiviniemen ja pidänkin hänen toimintaansa hyvin edesvastuuttomana, mutta älä sinä nyt väitä että Persut olisivat nyt ihan puhtaita pulmusia koska ajatus tukipaketin kaatamisesta oli heidän keskeisiä vaaliteemojaan. Karkeasti yksinkertaisten koko vaalit pyörivät "Kyllä Suomelle, Ei Portugalille" - tematiikan ympärillä ja sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa syytänkö minä demokratiaa vaiko en. Maailmanhistoria tuntee kaikenlaisia esimerkkejä demokraattisesti valituista hallitsijoista ja se että näitä esimerkkejä on, kertoo hyvin siitä kuinka häilyvää on demokratia ja kuinka Suomeakin sivistyneemmät kansat ovat helposti harhaan johdettavissa.

Soaresin lausunnoista taas voi olla erittäin montaa mieltä, mutta voihan olla että hän omasta näkökulmastaan käsin pitää täysin oikeutetusti Suomea kääpiönä joka vittuilee. Eurooppalaisesta näkökulmasta käsin Suomi on nimittäin nousukas, sanovat Persut mitä hyvänsä ja kunhan Eu - politiikkaan päästään paremmin sisällä, saattaa tästä tulla asetelmasta tulla muitakin esimerkkejä. Ylipäätään kannattaa miettiä asiaa myös omasta näkökulmasta: mitä jos Suomi joutuu asemaan jossa Portugali on nyt ja joku Slovakia ilmoittaa äkkiä ette emme tuekaan teitä? Heillä on varmasti siihen oikeus demokratian nimissä, eikö totta?

En ole sellaista väittänytkään, etteikö Persut olisi olleet vastarannankiiskinä. Mutta tässäkin kohtaa lusitaanit saavat syyttää itseään. He valehtelivat pitkään muille eurovaltioille, että lainaa ei tarvita ja vedättivät mahdollisimman pitkään. Jos paketti olisi tullut aiemmin framille, niin tämä vanha hallitus olisi tämän nykyisen paketin sainannut. Eli sekin kusetus ampui omille sormille.

Tottakai Soares saa vittuilla niin paljon, kuin sielu sietää. Kyllähän minäkin voisin vittuilla nuorelle nousukaspankkiirille, miten tykkäisin, mutta saisinko lainaa, niin ehkä silloin olisin heikoilla. Paitsi että jos sinä olisit tämä pankkiiri, niin silloinhan minulla ei olisi mitään ongelmia. Minä vittuilisin päin naamaa ja sinä kuittaisit velkapaperit. Vai jäisikö jostain syystä kuittamaatta?
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tottakai Soares saa vittuilla niin paljon, kuin sielu sietää.

Jaa, vähän aikaa sitten olit sitä mieltä että hänen on pidettävä turpansa kiinni.

Sinänsä olisi hyvin "Persua" kaataa koko lainapaketti koska Soares on nyt haukkunut heitä, mutta isommista asioista tässä on kai kyse. Ja ei, en tarkoita että Suomen pitäisi varauksetta vain pulittaa se mitä pyydetään, mutta poliittisesti ajatellen kyse taitaa olla siitäkin mihin kohtaa Eu:ssa Suomi lähtee asemoitumaan. Ollaanko jatkossakin yhteistyöhaluisia vai liitytäänkö vastarannan kiiskiin? Mitä lainapaketin kaataminen maksaa meille jatkossa? Politiikka on yhtä pitkää jatkumoa jossa taakse jätetty saattaa tulla myöhemmin eteen. Missä määrin Suomen kannattaa keikuttaa venettä?

Näitä asioita miettivät minua viisaammat ihmiset, mutta itseäni ahdistaa edelleen se miten kaukana Persujen perus - retoriikka on politiikan realiteeteista.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Suomi on ollut Eu:n jäsen vuodesta 1995 vaikka kaikki eivät näytä sitä vieläkään käsittäneen.

Mitä sen on väliä mistä saakka olemme olleet tässä unionissa? Ei ole sinun tehtävä määritellä näitä asioita kun kerran persut ovat kantansa tuoneet esille. Lainsäädäntöä voidaan aina muuttaa vaikka EU:n jäseniä oltaisiinkin. Niinhän ne muutkin tekee. Nyt jo muutamat EU-maat ovat pohtineet sitä, miten nämä tukipaketit saataisiin läpi ilman meitä.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mitä sen on väliä mistä saakka olemme olleet tässä unionissa?

Ei sillä sinänsä olekaan väliä, mutta täytyy välillä muistutella faktoista tämän persu - eskapismin keskellä. Kansa äänesti Suomen Eu:hun ja nyt sieltä halutaan jo pois kun ei siitä seurannutkaan pelkästään kivoja asioita.

Lainsäädäntöä voidaan toki aina muuttaa, eikä kaikkeen tarvitse suostua, ei siinä mitään. Niin ovat muutkin todellakin tehneet, koko Eu on tunnetusti melkoista puliveivaamista. Mutta kuinka pitkään Suomi voi sitten olla siellä veivaajien puolella on asia jota tällä hetkellä ei tiedä kukaan. Tekstaripalstoilla jo odotellaan että Timo ja Jutta lähtevät Portugaliin lyömään nyrkkiä pöytään, mutta voi sitä parkua jos homma ei menekään niin kuin "Kansa" on odottanut...
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Kansa äänesti Suomen Eu:hun ja nyt sieltä halutaan jo pois kun ei siitä seurannutkaan pelkästään kivoja asioita.

Kansa äänesti joo...kun luvattiin yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Kukaan ei edes tiennyt mitä kyseinen päätös tuo tullessaan. Ruuan ja autojen piti halventua mutta miten kävi? Nyt ruoka on Euroopan kalleinta ja autoverot jylläävät. Naurettavinta on, ettei edes poliittinen maailma tiennyt mitä EU tuo tullessaan.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kansa äänesti joo...kun luvattiin yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista.

Tämä on sitä demokratiaa, hei. Kyllähän Persutkin ovat luvanneet yhtä sun toista päästäkseen valtaan.

Minä odotan sitä päivää kun Suomessa nähtäisiin asia - eikä imagovaalit, mutta turha taitaa olla toivoni.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kansa äänesti joo...kun luvattiin yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Kukaan ei edes tiennyt mitä kyseinen päätös tuo tullessaan. Ruuan ja autojen piti halventua mutta miten kävi? Nyt ruoka on Euroopan kalleinta ja autoverot jylläävät. Naurettavinta on, ettei edes poliittinen maailma tiennyt mitä EU tuo tullessaan.

Tähän nyt voisi heittää kaikenäköisiä tylsiä tilastoja, mutta eihän ne ketään kiinnosta. Ruoka halpeni, autoverot tippuivat, lainojen korot ovat alhaiset yms., mutta ne ovat vain tylsiä tilastoja, missä EU, siellä ongelma.
 
Viimeksi muokattu:

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Jaa, vähän aikaa sitten olit sitä mieltä että hänen on pidettävä turpansa kiinni.

Sinänsä olisi hyvin "Persua" kaataa koko lainapaketti koska Soares on nyt haukkunut heitä, mutta isommista asioista tässä on kai kyse. Ja ei, en tarkoita että Suomen pitäisi varauksetta vain pulittaa se mitä pyydetään, mutta poliittisesti ajatellen kyse taitaa olla siitäkin mihin kohtaa Eu:ssa Suomi lähtee asemoitumaan. Ollaanko jatkossakin yhteistyöhaluisia vai liitytäänkö vastarannan kiiskiin? Mitä lainapaketin kaataminen maksaa meille jatkossa? Politiikka on yhtä pitkää jatkumoa jossa taakse jätetty saattaa tulla myöhemmin eteen. Missä määrin Suomen kannattaa keikuttaa venettä?

Näitä asioita miettivät minua viisaammat ihmiset, mutta itseäni ahdistaa edelleen se miten kaukana Persujen perus - retoriikka on politiikan realiteeteista.

No juu, syytä olisi pitää leipäläpeä soukemmalla, jos meinaa että Suomi ottaa lainaa rahoittaakseen Portugalin tukipakettia.

Soares sanoi, että Suomea johtaa kääpiöt. Minun käsitykseni mukaan Kokoomus johtaa maata ja SDP seuraavana. Suomen ykkösprioriteetti on nyt muodostaa maahan toimiva hallitus ja Portugalin asia on yksi muiden joukossa, toki yksi tärkeimmistä, ellei jopa tärkein. Mutta se millainen hallitus Suomeen tulee, on Suomen asia eikä kenenkään muun ja yritys vaikuttaa siihen ulkopuolelta, on todella mautonta. Ja tätä Stubbkin kritisoi ja asettui Soinin puolelle tässä kohtaa, mitä pidän kyllä erittäin isänmaallisena, miehekkäänä ja vastuullisena ratkaisuna ja ennen kaikkea vaalituloksen kunnioittamisena.

Olet oikeassa siinä, että politiikassa taakseenjätetty saattaa hyvinkin löytyä vielä nenän edestä. Eikös juuri nämä karvakäsivaltiot eli kreikat ja portugalit oli aikanaan kovasti vastustamassa Suomen EU ja euro-jäsenyyksiä pohjoisen sijainnin takia? Eli voisi sanoa, että jopa rasistisin perustein?
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Soares sanoi, että Suomea johtaa kääpiöt.

Täysin henkilökohtaiselta fiilispohjalta sanon että tuo on kohteliaisuus Persuja kohtaan.

Huvittavaa miten ison numeron olet tehnyt siitä että Stubb on puolustanut Soinia. Mitä hän olisi voinut ulkomaalaiselle lehdistölle sanoa? "Kyllä, minustakin hän on natsi ja kääpiö"...

Koko tämä väittely alkoi alunperin siitä että sinua vitutti kuinka ulkolainen media ja Portugalin Soares ovat arvostelleet ja kauhistelleet Persujen vaalivoittoa. Voihan olla että tämä on ohimenevä vaihe, mutta sanonpa että jos Persut puolueena ja Persujen äänestäjät ihmisryhmänä eivät kestä ulkopuolelta tulevaa arvostelua, voi tulevat neljä vuotta muodostua pitkäksi Persujen kannalta.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Stubbin on vähän pakkokin puolustella Soinia, jos pitää paikkansa, että ulkoministeriön Jan Sundberg oli se "asiantuntija" joka valehteli ulkomaisille medioille Persuista. Eli BBC:n natsijutut olisivat Sundbergin valehtelevasta suusta lähtöisin ja kyseessä on Stubbin alainen. Mielenkiintoiseksi menee.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Täysin henkilökohtaiselta fiilispohjalta sanon että tuo on kohteliaisuus Persuja kohtaan.

Huvittavaa miten ison numeron olet tehnyt siitä että Stubb on puolustanut Soinia. Mitä hän olisi voinut ulkomaalaiselle lehdistölle sanoa? "Kyllä, minustakin hän on natsi ja kääpiö"...

Koko tämä väittely alkoi alunperin siitä että sinua vitutti kuinka ulkolainen media ja Portugalin Soares ovat arvostelleet ja kauhistelleet Persujen vaalivoittoa. Voihan olla että tämä on ohimenevä vaihe, mutta sanonpa että jos Persut puolueena ja Persujen äänestäjät ihmisryhmänä eivät kestä ulkopuolelta tulevaa arvostelua, voi tulevat neljä vuotta muodostua pitkäksi Persujen kannalta.

Miten niin Persuja kohtaan, koska Kokoomus johtaa maata?

Miten niin ison numeron? Pitäisikö Suomen päätäntävalta siirtää Brysseliin, koska Vihreät saivat turpaansa niin, että luomusoijat putoili hampaanpaikoista? Ai niin, oikeudessa tuli Tuijan avulla voitto Herlinistä. Onnea siitä. Jos Soini on Stubbin mielestä vastuullinen henkilö, niin olisiko hänen pitänyt valehdella Soinin olevan natsikääpiö, kerätäkseen viherpujoilta irtopinnoja? Niillä ei vaan valitettavasti tällä hetkellä ole liito-oravan paskankaan verran arvoa.

Tottakai minua on vituttanut median ja esim. Soaresin ylilyönnit. Eikö siihen ole oikeutta? Itse sinä tämän vänkäämisen aloitit, koska et totuttuun vihersuvaitsevaisuustyyliin, hyväksy mitään muuta kuin oman totuutesi ja Persuvihasi. Iltalehden kyselyn perusteella yli 16000 vastauksesta, noin 90% pitää Soini-uutisointia asiattomana. Tuskin noista kaikki Persuja ovat.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Kyseisen esimerkin tarkoituksena oli luoda vähän perspektiiviä näihin kitinöihin ja vaikka Persuja ei voikaan suoraan verrata Vihreisiin, ei puolue ole myöskään tuonut itseään esiin mitenkään erityisen lauhkeasti. Jos sinä korotat ruokapöydässä yllättäen ääntäsi, eikö ole aika selvää että päät kääntyvät ja kulmia kurtistellaan? Persujen pitäisi oppia näkemään myös omaa nokkaansa pidemmälle.

Joo. Persuja on mahdotonta verrata vihreisiin, koska vihreät munasivat itsensä aivan täysin näissä vaaleissa. Uusi Suomi ja Annin photoshopatut herutuskuvat/naimalakko eivät nyt vaan purreet tällä kertaa äänestäjiin. Persujen asiaa ajettiin modernein keinoin internetissä jatkuvasti. Meanwhile in De Gröna: Rassismi, Natsi, ihqu homot.

Kulmiaan kurtistelevat luultavasti äänestivät Vasemmistoliittoa, koska puheenjohtaja osasi artikuloida ja puhua asiaa, eikä hirttäytyä ydinvoimaan ja Kollajan tekoaltaaseen.

Sillä on semmoinen vitun merkitys että media peilaa aina tavallisten kansalaisten asenteita eikä ulkomainen media ole sitä paitsi tempaissut mistään mitään ihan yhtäkkiä. Koska Suomella on Euroopassa maine yhteistyöhaluisena - ja kykyisenä maana, on mielestäni melko ymmärrettävää että ulkomailla reagoidaan vahvasti siihen että eduskuntavaaleissa menestyy puolue jonka halu ja kyky yhteistyöhön eurooppalaisella tasolla voidaan asettaa hyvin kyseenalaiseksi. Kun tähän vielä liittyvät kärkevänpuoleiset kommentit liittyen maahanmuuttajiin, ei ole ihme että monikulttuurisessa Euroopassa kuohuu.

UK, Ranska, Saksa: Monikulttuurisuus on epäonnistunut! Ruotsi: RASSISMI! Jokainen ajatteleva ihminen näkee sen, että Ruotsi on edelleen "denial" tasolla.

Onneksi Suomessa on sentään jonkinlaisia vastavoimia, jotka kyseenalaistavat tuon EU-meiningin ja monikulttuurisuuden. Liika yhteisymmärrys on pahasta. Itse en ole aina samoilla linjoilla Persujen kanssa, mutta aina pitää olla äänekäs joukko, joka kyseenalaistaa asioita ja tekee sen välittämättä mitä visva-lehdistö heistä ajattelee. Sananvapaus on edelleen validi Suomessa. toisin kuin Ruotsissa, jossa natsikortti heiluu ja kaikki ovat virallisesti onnellisia monikulttuurisuuden fanittajia.

Jostain syystä media ei peilannut suomalaisten äänestäjien asenteita. Varmasti harmittaa, että vain 40% toimittajista kertoi olevansa vihreiden kannattajia. Valitettavasti Hesari ei enää voi juurikaan vaikuttaa kuka tulee valituksi. Internet edustaa todellista kansanvaltaa, toisin kuin asenteelliset ja "iltapaskan" suuntaan kurkottelevat HS:n toimittajat. Lähes 20% äänestäjistä oli HS:n ja Vihreän Langan kanssa eri mieltä->Jytky
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Minä odotan sitä päivää kun Suomessa nähtäisiin asia - eikä imagovaalit, mutta turha taitaa olla toivoni.

Voisitko kertoa mitkä "ASIAT" olisivat vihreille tuoneet voiton näissä vaaleissa?

Jos seuraisit edes himpun vihreiden vaalien jälkeistä analyysia häviöön johtaneista seikoista, voisit olla onnellinen ettei tullut tuon pahemmin takkiin.

PS sai edustajia jokaisesta vaalipiiristä Ahvenanmaata lukuunottamatta, kun taas vihreät kutistui pk-seudun marginaalipuolueeksi. Mikä meni pieleen vihreät vs. PS?
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Voisitko kertoa mitkä "ASIAT" olisivat vihreille tuoneet voiton näissä vaaleissa?

Esitin toiveeni asiavaaleista täysin yleisellä tasolla, en Persut vs. Vihreät akselilla.

Toisaalta, jos Soini olisi ollut Vihreiden tai minkä tahansa muun puolueen kuin Persujen ehdokas, olisi vaalien tulos ollut luultavasti toinen. Tämä ei ole Soinin tai Persujen vika, mutta väitän suomalaisen yhteiskunnan amerikkalaistuneen siinä määrin, että illuusiot ja imagolliset seikat merkitsevät vaalitaisteluissa enemmän kuin ne asiat joita politiikassa varsinaisesti käsitellään tai pitäisi käsitellä. Suomalaisten enemmistö ei ole politiikan yksityiskohdista enää kovinkaan hyvin perillä, ei ole ollut enää pitkään aikaan. Kolmissa edellisissä edustakuntavaaleissa tämä näkyi alhaisena äänestysprosenttina, nyt äänivyörynä Persuille. Tätä kehitystä on pakko pitää huolestuttavana kun huomioi että suomalaiset ovat keskimääräisesti ottaen erittäin hyvin koulutettuja ja maassa vallitsee avoin tiedonvälitys.

Joku tässä maassa mättää eikä se "joku" ole pelkästään Persujen menestys, joka on mielestäni aivan looginen seuraus tietyistä kehityskuluista.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Miten niin ison numeron? Pitäisikö Suomen päätäntävalta siirtää Brysseliin, koska Vihreät saivat turpaansa niin, että luomusoijat putoili hampaanpaikoista?

Sinä et kyllä pysy asiassa kovinkaan pitkään vaan mieluummin räksytät joka suuntaan kuin vesikauhuinen koira.

Olet tehnyt ison numeron että Alexander Stubb on puolustanut Timo Soinia julkisuudessa, mutta kysyn edelleen: mitä muuta hän olisi voinut tehdä? Vallassa olevan poliitikon tehtävä on selittää asiat kokonaisuuden kannalta parhain päin, mihin tässä tapauksessa on sekä sisä - että ulkopoliittiinen tarve. Turha kohu on vaimennettava koska edessä ovat hallitusneuvottelut joita voi hyvin perustein ennustaa vaikeiksi. Stubbin on aivan oman etunsakin vuoksi liennytettävä ja pehmennettävä maaperää eikä tällä faktalla ole mitään tekemistä hänen omien mielipiteidensä kanssa. En tiedä mitä Stubb asioista oikeasti ajattelee, mutta viimeinen asia jota hänen nyt kannattaisi tehdä olisi jonkun negatiivisen sanominen Persuista.

Olet todella helvetin naiivi jos kuvittelet että nyt on Kokoomuskin Persujen takana kun Stubb on sanonut Jytkyä vastuulliseksi jätkäksi.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Minä epäilen, että taiteen tukeminen on sidoksissa kulttuuriin ja aikaan. Siihen, mitä jotkut tahot sillä hetkellä katsovat tukemisen arvoiseksi. Perussuomalaiset on yhtenä tahona esittänyt oman katsantokantansa tukemisen arvoisesta taiteesta.

Kyllä, taiteen tukeminen on aina sidoksissa kulttuuriin ja aikaan, mutta 2000 - luvun länsimaisissa yhteiskunnissa homma ei mene niin että taiteen tukemisen ehdot menevät täysin ympäri vallanpitäjien vaihtuessa. Tuollainen ajattelu kuuluu itsestään muotokuvia maalauttaneiden mesenaattien aikaan.

Persujen taidepoliittisista linjauksista paistaa se miten taide nähdään välttämättömänä pahana, rahareikänä, jonka pitää tukemisensa vastineeksi tuottaa välineellistä, mitattavissa olevaa hyötyä. Toki Persut saavat olla tätä mieltä, ei siinä mitään, mutta myöskään ei kannata yllättyä mikäli joku eri tavalla ajatteleva pitää linjauksia ahdasmielisinä. "Suomalaisuutta vahvistava taide" ei kuulosta minusta taiteelta vaan propagandalta.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ruuan ja autojen piti halventua mutta miten kävi?
Kävi niin että ruoka ja autot halventuivat:
http://www.stat.fi/tup/tietoaika/ta_02_05_ruuanhinta.html
http://www.ajovalo.net/Uusien_hinnat.htm
http://www.ajovalo.net/Kaytetyt_hintakehitys.htm

Samaan aikaan tulot ovat nousseet reilusti. (ja erityisesti ostovoima, kun ei enää säännöllisesti devalvoida)

Tosiasia tietenkin on että ruoka on viime aikoina kallistunut ja tulee varsinkin tulevaisuudessakin kallistumaan johtuen maailman talouskasvusta ja sitäkautta siitä, että (Kiinan ja Intian) kulutus on kasvanut selvästi enemmän kuin tuotanto. Tämä ei kuitenkaan suoranaisesti ole EU:sta kiinni ellei nyt sitten halua nähdä, että EU on lisännyt maailman talouskasvua. Ja senkin saa itse miettiä että onko se hyvä vai paha asia. Joku voisi myös mainita ilmastonmuutoksenkin tässä vaiheessa, mutta kun siitä tulee niin iso itku, niin ei mainita.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Pakko sanoa, että minua alkaa vähitellen kyllästyttää elitistinen tapa päivitellä kuinka tyhmiä Kike Elomaa ja muut perussuomalaiset ovat ja kuinka juntteja persuja äänestäneet olivat. Olisko pikkuhiljaa aika ryhtyä keksimään jotain asiallisiakin argumentteja? Kansa on puhunut ja tätä on haluttu. So What? Ei tästä vedenpaisumusta tule.

Ja itselläni ei olisi tullut mieleenkään äänestää persuja - eikö muuten kuulostakin vähän samalta kuin se tavanomainen: en ole rasisti, mutta mielestäni...?
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Eikä ole olemassa mitään valtiota, joka tekee päätökset taiteen tukemisesta. Päätösten takana ovat ihmiset. Ymmärrätkö?
Vai voitko osoittaa, että valtio on tehnyt päätöksen? Ilman, että siinä on ihmisiä välissä?

Eihän tässä siitä ole kysymys. Kyllä kaikki osaavat poliittisen järjestelmämme ja sen kuvion, miten lakeja ja määräyksiä syntyy. Yksikään puolue ei omin nokkineen pysty tekemään yhtään mitään: kaatamaan ydinvoimaa, lopettamaan maahanmuuttoa tai määrittämään tukemisen arvoisia taiteita. Mutta vapauttaako tämä tosiseikka puolueet vastuusta sen suhteen, mitä ne pitävät tärkeinä asioina? Persut ovat menneet luettelemaan ne taidemuodot, joita on syytä kannattaa ja tämä on naurettavaa sekä arveluttavaa toimintaa. Millä helvetin lihaksilla yksikään puolue menee sanomaan yhtään mitään siitä, mitä kansalaisten tulee arvostaa kulttuuririntamalla? Viimeksi taisi olla SKP, jonka mielestä suomalaisten tulisi katsoa amerikkaisten elokuvien sijaan neuvostoliittolaisia leffoja. Tarvitseeko Suomi vuonna 2011 puoluetta, joka mainitsee ohjelmajulistuksessaan ylipääpään jotain taiteesta? Pitääkö persut vapauttaa sananvapauden seurauksena tulevasta "vastaa sanomisisistasi" -seurauksista sillä perusteella, että eivät he kuitenkaan yksi pääse pääättämään taiteiden tukemisesta? Jos tämä näin menee, niin mikä tahansa puoluehan voi heittää mitä tahansa shittiä: meidän mielestämme käsiaseet pitäisi jakaa koko kansalle. Jos joku tätä lähtee moittimaan, niin sitten vaan todetaan, että "no, eihän yksi puolue päätä aselaeista".

Siis persujen hienoushan on ollut se, että puolueessa on särmää ja selkeitä mielipiteitä. Mikä on hyvää taidetta, ketkä ovat parhaita maahanmuuttajia, miksi EU:sta kannattaa lähteä ja miten ruotsinkieleen tulisi suhtautua...loputon luettelo. Jos puolue nostaa omaan arvomaailmaansa tiettyjä asioita, se myös markkinoi itseään äänestäjille näillä kannanotoilla. Ja minä reagoin omalla tavallani. Tartun näihin tarkoituksella helppoihin heittoihin ja totean, että olen eri mieltä. Joskus tuntuu siltä, että persujen raivokkaimmat puolustajat haluavat nyt jälkikäteen ihan itse leikata puolueelta särmiä ja vähätellä puolueen esiintymistä julkisuudessa. Persuissahan on munaa verrattuna vihreisiin. Vihreiden kuuluu sanoa, että ydinvoima on skeidaa ja vihreiden äänestäjät ovat uskovinaan, että tämä on kynnyskysymys vihreille. Tosipaikan tullen vihreät marssivat kiltisti paraatiovista hallitukseen. Mä näen persuissa paljon samaa kuin alkuaikojen vihreissä: rankkoja kannanottoja ja yksittäisisten asioiden nostamista julkisuuteen. Vihreiden versio persujen ruotsinkielisyydestä taisi joskus olla turkistarhaus. Persut mesoavat ruotsinkielen olevan kaiken pahan alku ja juuri ja vihreät kertovat samaa ydinvoimasta & turkistarhauksista. Seuraan mielenkiinnolla, tuleeko persuistakin -kuten itse veikkaan- paraatiovista hallitukseen marssiva kiltti pikku lammas, joka tinkii periaatteistaan. Nyt rupeaa tosiaankin olemaan sen aika, että pitää ryhtyä pikkuhiljaa seuraamaan mitä uusi eduskunta ja hallitus saavat aikaiseksi. Ei ole enää kauhean mielekästä debatoida viikon vanhasta vaalituloksesta, joka ei muuksi muutu. Eikä sen tarvitsekaan muuttua. Tätä on edustuksellinen demokratia, kansa puhui nyt näin.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Onhan se, itse sorrut lapselliseen ajatusvirheeseen. Jos jostain arvosta ei ole mitään tietoa tai käsitystä, niin sitä ei voi myöskään pistää mihinkään järjestykseen, tämä on fakta.

Höpöhöpö. Sekä sinä että Halla-aho sotkette arvofilosofiassanne "itseisarvon" ja "välinearvon" käsitteet, kenties jopa arvot itsessään, mikä on tietenkin ajatusvirheisen lopputuloksen kannalta oikeastaan samantekevää.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Mielenkiinnolla minäkin odotan, millaiseen suuntaan Perussuomalaisten puolue kehittyy. Suosio todennäköisesti laskee seuraavalle vaalikaudelle. Mitä pidempään Kepu ja Vasemmisto jatkavat julistuslinjallaan, niin sitä parempi Persuille. Eikä puheenjohtajanvaihdoskaan tule olemaan Persuissa kovinkaan helppo.

Näistähän me ollaan samaa mieltä. Ilman muuta suosio tulee laskemaan, mutta kuinka paljon ? Jos persut saisi vain 20 paikkaa neljän vuoden päästä, olisiko tulos sittenkään isossa kuvassa huono, sillä neljän edustajan pikkupuolueesta olisi silloin vakiinnuttu puoluekartalle? Mielenkiintoisia juttuja. Olet ensimmäinen pro persu, joka kommentoi heittämääni valtavaa "Soini" -riskiä. Mitä mieltä olet siitä, että moni persujen äänestäjä äänesti itse asiassa eniten Soinia, ei persuja puolueena? Mikä on Soinin ja persujen plan koskien aikaa Timo jälkeen? Kyllä tässä kiistatta on selkeästi ilmassa sellaista, että persut eivät välttämättä tule pysymään yhtenäisenä rintamana koko vaalikautta. Tämä on ihan puhdas veikkaus, mutta sanoisin, että Soinin ympärille tulee maltillinen persukeskittymä ja Halla-aho, Niinistö ja kumppanit vetävät tiskiin oikean äärioikeistopuolueen. Tämä oli siis veikkaus, mutta se sisältää myös toiveen. Kyllä mä jaksaisin Soinia ja hänen haluaan toimia osana suomalaista demokratiaa. Jostain syystä mukana on nyt paljon kaikenmaailman hörhöjä: Itämeren nimenmuuttajat (rikollista tyhmyyttä, joka maksaa rahaa...), Karjala takaisin -horisijat (Niinistöllä on takana menneisyys tällaisessa movementissa) ja sitten ihan muuten vaan siipeilemään lähteneet kiket ja kumppanit.

Osa julkkisehdokkaista -tämä ei koske kauan persuna ollutta Kikeä- on lähtenyt selkeän opportunistisesti tulevan voittajan matkaan. On turha väittää, että jollain Matti Putkosella olisi tapahtunut huikea poliittinen käännös. Osa tosta jengistä menee surutta keskustan siivelle, jos heidän näkymänsä on 4v päästä hyvä. Ja oikeasti: kuka helvetti jaksaa äänestää Veltto Virtasen kaudesta toiseen eduskuntaan?? Kike Elomaa on kultivoitunut älymystön edustaja tähän itserakkaaseen reuhakkeeseen verrattuna. 70-luku meni jo ja sulla taisi olla silloin bändi? Wau! Olet siis psykologi? Wautsi wau! Uskomatonta, olet todellinen harvinaisuus. Tämä on puhdas henkilökohtaisuus: Jos pitäisi valita eduskunnan juntein kansanedustaja, mun ääneni menisi Veltto Virtaselle ylivoimaisesti. Menisi myös, jos hän vaihtaisi puoluetta. Kruununa Tampereen murre, jota olen oppinut vihaamaan nimenomaan hänen kauttaan.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Satuin tänään eräässä ravintolassa lukemaan pääsiäisen ajan Ilta-Sanomat. Siinä alkupuolella lehteä oli päätoimittaja Ulla Appelsinin kirjoitus vaaleista liittyen perussuomalaisiin. Appelsin ei lytännytkään persuja vaan suorastaan vittuili näille norsunluutornien järkyttyneille "sivistyneille". Huikeaa, en olisi ikinä uskonut, että kyseisen lehden päätoimittaja kirjoittaisi senlaista tekstiä Ilta-Sanomiin.

Valitettavasti minulla ei ole linkittää kyseistä kirjoitusta. Jos joku sen jostakin internetin kätköistä löytää, niin kiitoksia linkityksestä.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kyllä vaaliohjelman kirjauksien mahdollisista seurauksista tulee vastata. En näe Persujen sanoneen, mitä kansalaisen tulee arvostaa. Ainoastaan kanta siitä, mitä verovaroin tulisi tukea.

Periaatteessa puolueet ovat toki vaaliohjelmistaan vastuussa myös vaalien jälkeen, mutta käytännössähän näin ei ainakaan kaikin osin käy koska jokaisen puolueen ohjelmassa on mukana sellaista puppua ettei ole tosikaan. Ohjelmat ovat kuin lätkäfanien fantasiarostereita, jokainen esittää utopiansa ja vaalien jälkeen sitten neuvotellaan mitkä osat utopioista yritetään laittaa käytäntöön.

Persujen taidepoliittisista linjauksista en oikeastaan jaksa enää olla kuin huvittunut ja mitäpä muuta he olisivat voineet ehdottaa, nuo linjaukset kun pitävät yhtä puolueen muun agendan kanssa. Läpi ne eivät tietenkään mene (jos sitä edes yritetään) ellei heillä ole asettaa kulttuuriministeriksi todella vahvan kompetenssin omaavaa henkilöä. Veltto Virtanen kävisi, mutta häntäkin taitaa kiinnostaa enemmän "postmoderni tekotaide" kuin "taide joka vahvistaa suomalaisuutta"...
 

TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ja oikeasti: kuka helvetti jaksaa äänestää Veltto Virtasen kaudesta toiseen eduskuntaan??
Veltto keräsi ihan hyvin ääniä eri puolilta vaalipiiriä, kun katsoo noita paikkakuntien tuloksia. Valituksi tulleista esim. Valkeakoskelta äänivyöryn sai toki oman kylän mies Pauli Kiuru, mutta heti seuraavina Saara Karhu 321 ja Veltto 319.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös