Perussuomalaiset

  • 6 005 764
  • 46 690

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Ensinnäkin, olen hirmuisen tyytyväinen viimeisiin viesteihisi koska ne on paljon rehellisempää tekstiä kuin suurella osalla täällä. On mun mielestä erittäin ok vastustaa puoluetta X koska se ei vaan natsaa, kiinnosta tai on parempi tiedossa. Tai että ne on rumia.

Kiitoksia! Minäkin olen ollut havaitsevinani, että täällä on keskustelu vahvistunut ja vain muutama henkilökohtaisia kaunojaan purkava, kaikkialle sohiva kiukkuava hahmo pyörii mukana. Rumuudesta totean, että se ei ole sivistyneelle ihmiselle mikään argumentti. Perussuomalaiset eivät ole edes teoriassa "rumempia" kuin muiden puolueiden ihmiset. Kyseessä on niin iso läpileikkaus kansasta, että perussuomalaiset ovat ihan yhtä rumia / kauniita kuin muutkin isot puolueet purettuna näin banaalille levelille : D. Kun puhun nappiverkkarityypeistä, viittaan tyylittömyyteen, en rumuuteen. Ne ovat kaksi ihan eri asiaa. Persuissakin on ihan kivan näköisiä daameja ja yksi heistä oli Soinin kanssa Nelosen Krisse-showssa. Mimmi olisi voinut olla ulkoisesta olemuksesta päätellen vihreä / kokoomuslainen / demari. Kyllä persuissakin osataan stailata kun kamerat ovat paikalla ja tähän suuntaan persutkin tulevat menemään. Olen absoluuttisen varma siitä, että persujen perusäänestäjille tulee olemaan kova paikka, kun Soinin joukoilta hiotaan pahimmat särmät joka suhteessa. Eilen A-Talkissa Soini oli kiltti ja sopuisa, eikä noista neljästä puoluepampusta olisi helposti osannut kertavilkaisulla sanoa kuka on se kansan syvien rivien ääni. Soini puhui jo neuvotteluista ja kompromisseista.

Niinhän se on, että kun puolue on särmikäs ja tulee ihan oman taktiikkansa mukaisesti ihmisten iholle, niin osa syttyy positiivisesti, jotkut negatiivisesti. Kuten minä. Persut eivät halunneet olla HMV, eivätkä totisesti olleet. Mutta miksi kaikkien pitäisi nyt syödä näiden kädestä? Mun mielestäni persujen iso vaalivoitto on kupla. Se on rakennettu tyhjän päälle näillä perusteilla:

1) Perussuomalaiset = Timo Soini. Jos Soini kävelee ratikan alle huomenna menettäen henkensä (toki toivon, että vanha kunnon Iivisniemeläinen elää pitkän ja antoisan elämän), siinä menee koko puolue. Tätä on ihan turha kiistää. Toki sieltä valittaisiin pikana uutta puheenjohtajaa ja kerrottaisiin, että homma jatkuu, mutta tuskin on mitään Plan B:tä. Yhden ihmisen puolue on upea voimavara, mutta myös älytön riski. Väitän, että suurin osa persuja äänestäneistä äänesti tosiasiassa Timo Soinia. Muut valtapuolueet lepäävät hyvin öljytyn, vuosikymmeniä vanhan organisaation päällä.

2) Timo Soini haluaa hallitukseen. Kelailin eilen, että olisiko Soini tehnyt vielä fiksumman poliittisen liikkeen, jos hän olisi jyrähtänyt jo vaali-iltana, että me emme mene hallitukseen, jos se antaa tukensa Portugalille, jäämme ennemmin oppositioon. Kuvitelkaa Soinia elämöimässä oppositiossa! Tässä olisi voinut olla kiintoisa pohja rakentaa? Nyt Soini menee hallitukseen ja persut eivät sen jälkeen poikkea millään tavalla muista valtapuolueista. Särmät hiotaan, ministerinsalkut otetaan vastaan ja sitten levitellään käsiä peruskannattajille: Kaikkemme teemme, mutta tiedättekste kun meitä ei kuunnella

Tällä palstalla elää monien kirjoituksissa sellainen ihmeellinen analyysi, että pesujen vastustajat = kokoomuksen kannattajat ja nyt kokoomuslaisia vituttaa. Mitä helvettiä? Persuja äänesti n. 20% ihmisisistä. Persujen vastustajiin kuuluu n. 80% äänestäjistä ja tietääkseni äänet eivät jakautuneet: persut 20% - kokomus 80%, muut 0%. Mä en ole koskaan äänestänyt kokoomusta. Siellä ei ole ollut ehdokasta, joka olisi kiinnostanut riittävästi. En siis ole päättänyt, että en äänestä kokoomusta, mutta olen löytänyt muualta mielenkiintoisempaa äänestettävää. Muitakaan tulevia hallituspuolueita en ole koskaan äänestänyt. Olen kirkkaasti oppositiossa, kokoomus-demarit-persut ei ole saanut ääntäni. Ja mitä kokoomukseen tulee, puolue lienee vain tyytyväinen pääministerin salkkuun ja siihen, että saa jotenkuten mieleisensä hallituksen kasaan. Miksi nimenomaan kokoomusta pitäisi vituttaa persujen menestys? Oikeampi vitutusosoite on keskusta.

Mun ihannemaailmassani kaikki diggaisivat kielten opiskelua, kansainvälistymistä ja rotujen sekoittumista. 30-luku meni jo. Mun ihannemaailmassani ollaan suvaitsevaisia ja siksi olen ehdottomasti valmis luopumaan tästä pakkoruotsista, kun se tuntuu olevan niin tärkeä asia. Haluan silti, että ruotsia äidinkielenään puhuvia suomalaisia ei pudoteta kakkoskansalaisiksi. Suosittelen niille, jotka inhoavat suomenruotsalaisia heidän hyväosaisuutensa perusteella, virkistävää kesäreissua länsirannikkoa pitkin Vaasaan asti. Tulette tapaamaan täysin normijengiä. Pakkoruotsista vielä: Onko tässä syntymässä tilanne, jossa pakkoruotsi halutaan siis korvata pakkoenglannilla? Eli otetaan pois se, että ruotsinkieli ja ruotsinkielisille suomenkieli on aloitettava 3. luokalla (eikös niin?), mutta laitetaan tilalle säädös, jonka mukaan vastaavalla luokka-asteella on kuitenkin aloitettava englanti? Tai on pakko aloittaa joku vieras kieli, joka voi olla englanti, ruotsi, venäjä? Musta on aika leimiä kiihkoilla, että yksi kieli on pakollinen ja sitten taputtaa ihastuneena käsiään, kun kyseinen kieli korvataan jollain toisella pakkokielellä?? Sehän tarkoittaa sitä, että vanki pääsee vaihtamaan selliä. Wau! Eikös tässä pitäisi purkaa koko pakollisuus ja todeta, että mitään vierasta kieltä ei ole pakko aloittaa jo ala-asteella?
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Mutta kun näitä parinkympin lisälaskuja alkaa tulla jatkuvasti, niin kiva pottihan siitä tulee. Meillä on sähkölasku yli tuplaantunut tämän hallituskauden aikana. Jos se on jeesustelua, niin sitten on. Onko sitten energiaverotus vai Pori Energian ahneus syypää, en tiedä.

En jaksanut lukea jatkokeskustelua ja en tiedä korjasiko Dee Snider ton viestinsä jollakin tavalla. Mutta vaikka en asu Satakunnassa enkä ole Pori Energian asiakas sanon silti sen että Dee Sniderin väite ei pidä likimainkaan paikkaansa.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
En jaksanut lukea jatkokeskustelua ja en tiedä korjasiko Dee Snider ton viestinsä jollakin tavalla. Mutta vaikka en asu Satakunnassa enkä ole Pori Energian asiakas sanon silti sen että Dee Sniderin väite ei pidä likimainkaan paikkaansa.

Juu, ei pidä. Tehdään konsensus tästä, kun ei jaksa tästä enää vääntää. Ei ole noussut mitkään kulut. Ei sähkö eikä mikään muukaan. Over and out.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kerrotaanko siinä, että suomalaisten omakotitalo-asuminen aiheuttaa ilmaston muuttumiseen?

Suomalaisten omakotitaloasuminen on vain yksi esimerkki siitä kulutusjuhlasta mitä länsimaissa vietetään. Mietipä huviksesi vaikkapa sähkölämmityksen ympäristövaikutuksia. Se on varmasti ihan totta ettei omakotiasumista verottamalla maailmaa pelasteta, mutta kuten joku tuossa totesi, meillä olisi täällä varaa myös valita toisin ja satsata kestävämpiin ratkaisuihin. Enemmän tässä on kuitenkin kyse asenteista kuin itse asioista: Persujen logiikalla kaikki ekologiset kysymykset näyttävät vain olevan rauhallisten ihmisten häirintää joutavanpäiväisellä piiperryksellä. Koko Perussuomalaisuuden ongelma on nähdäkseni juuri se että perspektiivi asioihin ei tahdo ulottua Ahon laitaa pidemmälle ja se asenne on ekologisesti hyvin kestämätön.

Tietysti aina voidaan jossitella millaista tämäkin keskustelu olisi jos Timo Soini olisi Vihreiden kansanedustaja, mutta eipä se tietenkään muuta mitään miksikään.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Juu, ei pidä. Tehdään konsensus tästä, kun ei jaksa tästä enää vääntää. Ei ole noussut mitkään kulut. Ei sähkö eikä mikään muukaan. Over and out.
No en seurannut vääntöäsi mutta tokihan kulut ovat nousseet ja kovasti. Vuodenvaihteessa sähkövero lähes kaksinkertaistui, joka on järkyttävän suuri nosto mutta sen seuraus ei ole se että sähkölasku kaksinkertaistuisi, koska sähkövero on vain osa siitä.
 

tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
Mitä helvettiä? Persuja äänesti n. 20% ihmisisistä. Persujen vastustajiin kuuluu n. 80% äänestäjistä

Ei pidä paikkaansa. Itse en äänestänyt Persuja, mutta en silti miellä itseäni Persujen vastustajaksi. En usko että kovin moni äänestäjä kannattaa vain ehdottomasti yhtä puoluetta, ja vastustaa kaikkia muita puolueita. Ainakaan omalla kohdallani ei näin ole, minkään puolueen värejä en tunnusta, mutta toisia symppaan enemmän kuin toisia. Ja kuriositeettina mainittakoon että Persuja symppaan huomattavasti enemmän kuin vihervasemmistoa - vaikka ääneni menikin muualle.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Saattaa olla TosiFanilla oikeanlainen päätelmä Halla-ahon paineensietokyvystä. Ymmärrän kuitenkin hänen kieltäytymisensä haastattelusta. Suomessa median poliittinen puolueellisuus on ehkä viimeisimpien vuosien aikana ollut hivenen piilossa.

Niin, kyllähän tämä puolueellisuus on vain yksi niistä monista asioista jotka Persut suuressa viisaudessaan ovat nostaneet kansan tietoisuuteen.

Halla - Ahon kirjoitusten tyylistä syntyy kyllä sellainen vaikutelma että hän on kova jätkä tasan niin kauan kuin pelataan vain ja ainoastaan hänen säännöillään. Blogillaan hän saa vääntää pilkkua ja puolipistettä mielensä mukaan, mutta jos joku muu tekee samaa, joutuu mies vaikeuksiin. Median puolueellisuus on vain tekosyy, jolla Halla - Aho väistää sudenkuoppansa.

Miksei kukaan muu kieltäydy haastatteluista median puolueellisuueen vedoten jos kerran on niin suuri ongelma?
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En jaksanut lukea jatkokeskustelua ja en tiedä korjasiko Dee Snider ton viestinsä jollakin tavalla. Mutta vaikka en asu Satakunnassa enkä ole Pori Energian asiakas sanon silti sen että Dee Sniderin väite ei pidä likimainkaan paikkaansa.

Sanotaan niin, että verotuksen takia ei ainakaan ole kaksinkertaistunut. Saattaahan olla, että Deen sähkönkulutus on jostain syystä kasvanut. Mutta rehellisin tapa olisi verrata sähkölaskun kokonaishintaa per kwh 2007 ja 2011.

Hinnat nousevat inflaation myötä joka tapauksessa, mutta mikä aiheuttaa inflaatiota? Varmasti politiikka vaikuttaa siihen, mutta onhan niitä muitakin syitä sentään. Etenkin energian osalta.

EDIT: Piti oikein tutkaista tilastoja sähkön hintakehityksen osalta. Luvut poimittu energiamarkkinaviraston taulukoista

Luvut eri sähkönkuluttajan mukaan jaoteltuna ja koko maan osalta painotettuja, mutta ei noista mikään ole ylikaksinkertaistunut, vaikka paljon ovat toki nousseet.

01.03.2007 12,53 10,67 8,53 7,77 10,07 8,57
01.03.2011 17,51 15,23 12,66 11,88 14,48 12,54
 
Viimeksi muokattu:

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Ei persuja äänestänyt 19-20%, vaan n. 13,5% äänioiketetuista, jotka asuvat vakituisesti Suomessa. 29,6% ei äänestänyt ollenkaan ja se oli ylivoimaisesti suurin "puolue" Suomessa. Kokoomus saa pääministerin paikan, kun sai n. 14% äänestäneiden äänistä. Kannataa muistaa, että 29,6%, joka ei käyttänyt äänioikeuttaan, on kuitenkin ihan eläviä Suomen kansalaisia, joille järjestetään maassamme kaksikieliset palvelut jne. Vasta, kun yhdistetään kokoomus, sdp ja persut eduskaunta-vaalien kannatuksen osalta, niin ylitetään äänestämättömien osuus Suomen kansan äänioikeutetusta väestöstä. Kun näet 8200 äänioikeutettua ihmistä Suomessa, niin n. 2400 heistä ei äänestänyt, n. 1650 äänesti kokoomusta, 1500 persuja jne, jos siis kasaisi kattavan otoksen Suomen äänioiketuista vuoden 2011 eduskunta-vaaleissa katsomaan HIFK:n pelin Nordikselle.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Suomalaisten omakotitaloasuminen on vain yksi esimerkki siitä kulutusjuhlasta mitä länsimaissa vietetään. Mietipä huviksesi vaikkapa sähkölämmityksen ympäristövaikutuksia. Se on varmasti ihan totta ettei omakotiasumista verottamalla maailmaa pelasteta, mutta kuten joku tuossa totesi, meillä olisi täällä varaa myös valita toisin ja satsata kestävämpiin ratkaisuihin. Enemmän tässä on kuitenkin kyse asenteista kuin itse asioista: Persujen logiikalla kaikki ekologiset kysymykset näyttävät vain olevan rauhallisten ihmisten häirintää joutavanpäiväisellä piiperryksellä. Koko Perussuomalaisuuden ongelma on nähdäkseni juuri se että perspektiivi asioihin ei tahdo ulottua Ahon laitaa pidemmälle ja se asenne on ekologisesti hyvin kestämätön.

Tietysti aina voidaan jossitella millaista tämäkin keskustelu olisi jos Timo Soini olisi Vihreiden kansanedustaja, mutta eipä se tietenkään muuta mitään miksikään.
Koita nyt ymmärtää, että se ilmastonmuutos ja jääkausi aikanaan sieltä tulevat oli suomalaisten asuminen sitten miten kestävällä pohjalla. Siitä voidaan keskustella mikä ihmisen osuus tuohon tulevaan on - onhan se jääkausi tullut jo useita kertoja ennen ihmistäkin. Jonkin verran ihmiskunta sitä lienee nopeuttanut, mutta silloin kannattaa suunnata huomio siihen olennaiseen eli USA:n, Kiinan ja ylipäätänsä raskaan teollisuuden päästöihin ei suomalaiseen omakotitalo-asumiseen. Tuo nykyinen on sellaista jonninjoutavaa toimimatonta viherhörhöjen omatunto-puuhastelua jossa ihmisiä yritetään kusettaa kaikenlaisella toimimattomalla tai enemmän energiaa kuluttavalla viherpaskalla. Siinä Soini on ihan oikeassa. Se on globaalisti aivan sama mitä Suomessa tehdään.

Eikä maapallon suurin ongema ole ilmastonmuutos vaan sen väestönkasvu. Siihen on arvostamani, en kuitenkaan kaikesta samaa mieltä, todellinen vihreä Pentti Linkola esittänyt muutamia radikaaleja vaihtoehtoja kuten suurkaupunkien vesijohtovesien myrkyttämisen tai aseiden jakamisen Afrikkaan - molemmille osapuolille.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Koita nyt ymmärtää, että se ilmastonmuutos ja jääkausi aikanaan sieltä tulevat oli suomalaisten asuminen sitten miten kestävällä pohjalla. Siitä voidaan keskustella mikä ihmisen osuus tuohon tulevaan on - onhan se jääkausi tullut jo useita kertoja ennen ihmistäkin. Jonkin verran ihmiskunta sitä lienee nopeuttanut, mutta silloin kannattaa suunnata huomio siihen olennaiseen eli USA:n, Kiinan ja ylipäätänsä raskaan teollisuuden päästöihin ei suomalaiseen omakotitalo-asumiseen. Tuo nykyinen on sellaista jonninjoutavaa toimimatonta viherhörhöjen omatunto-puuhastelua jossa ihmisiä yritetään kusettaa kaikenlaisella toimimattomalla tai enemmän energiaa kuluttavalla viherpaskalla. Siinä Soini on ihan oikeassa. Se on globaalisti aivan sama mitä Suomessa tehdään.

Niin, eli kun globaalisti on ihan sama mitä tehdään, niin sitten ei lokaalisillakaan asioilla ole mitään väliä? Pääasia että saadaan lojua täällä kädet mahan päällä niin kauan kuin mahdollista? Ja mitä tuohon mainitsemaasi "olennaiseen" tulee, niin eikös Soini vaan olekin raskaan teollisuuden puolestapuhujia Suomessa?

Sinänsä tämä keskustelun haara on mennyt jo ohi varsinaisen aiheen, alunperin irvailin Dee Sniderille jonka mielestä "paskalain" toteuttaminen olisi ilmeisesti kaatanut koko suomalaisen yhteiskunnan.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Itse asiassa epäilen, että se sossu-suomalaisuus, jonka kuvitellaan äänestäneen persuja, ei äänestänyt vaaleissa ollenkaan. Alkaa nimittäin kyllästyttämään tämä persujen mollaaminen, vaikka en kuulu porukkaan. Vaalit oli 17.4.2011 ja kansa on piirtänyt numerot lappuun. Näillä mennään, kunnes äänestetään seuraavan kerran. Suomi on demokratia, jossa ratkaistaan äänestämällä kansanedustajat ja sillä hyvä.

Mitä todisteita on esim. siitä, kun näet "Arskan tai Lissun" ördäävän Itäkeskuksen Tallinnanaukiolla, että hän äänesti persuja. Veikkaan, että "Arska tai Lissu" ei äänestänyt ollenkaan, koska 29,6% äänestämättä jättäneitä on n. 1,2 miljoonaa äänioikeutettua Suomen kansalaista. Kokoomus sai n. 598 tuhatta ääntä, sdp n. 561 tuhatta, persut n. 559 tuhatta ja kepu n. 463 tuhatta ääntä.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Halla-ahon kirjoitusten tyylistä syntyy sellainen vaikutelma kuin lukija Halla-ahon kirjoituksista haluaa synnyttää.

Mielestäni kirjoitinkin nimenomaan omasta vaikutelmastani.

Noin ylipäätään tulisi muistaa että useimmissa maissa media suhtautuu kriittisesti marginaalipuolueisiin ja kärkeviä mielipiteitä laukoviin poliitikkoihin ja se pitää joko kestää tai luopua leikistä. Suomalaiseen kyräilymentaliteettiin tietysti uppoavat hyvin kaikenlaiset salaliittoteoriat ja vastaan hankaaminen, mutta nyt leikkikenttä on sen verran iso ettei Halla - Aho voi perustella vaikenemista itseensä kohdistuvalla vainolla. Tietysti tämä on iso kysymys koko Persujen kannalta: ovatko he valmiita niittämään sen minkä ovat kylväneet? Se jää nähtäväksi.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Onko vanhat isot aina pitäneet kaikki vaalilupauksensa kansalle, kysyn vaan. Kyllä se riittää persuillekin, että saavat joitakin omia isoja juttuja mukaan hallitusohjelmaan, jota sitten noudattavat kaikilta osin, kuten muut puolueet, jotka ovat hallituksessa 2011-eteenpäin.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Itse asiassa epäilen, että se sossu-suomalaisuus, jonka kuvitellaan äänestäneen persuja, ei äänestänyt vaaleissa ollenkaan.

Pitää varmasti ainakin osin paikkansa. Politiikka ei ole Suomessa enää niin haudanvakava asia kuin joskus, kaikki eivät näe äänestämistä kansallisvelvollisuutena vaan samantapaisena valintana kuin sen katsotaanko Euroviisut tv:stä vai ei. Lisäksi mainituissa "sossu - suomalaisissa" on varmasti paljon niitä joita politiikka ei hetkauta senkään vertaa että äänestäisivät edes protestiksi.

Itse en ole missään vaiheessa ajattellutkaan että Persut olisivat vain ja ainoastaan lähiöiden puolue. Itse tunnen ja olen muuten vain tavannut useista eri sosiaaliluokista peräisin olevia ihmisiä joiden tiedän äänestäneen Persuja. Yhteistä tälle porukalle on ollut maailmankatsomus joka on ollut kauniisti sanottuna kapeampi kuin omani. Enkä tarkoita tällä vain rasismia vaan yleensä maailmankatsomusta jonka peruskivet ovat henkinen passiivis - aggressiivisuus ja kyvyttömyys ja/tai haluttomuus ajatella asioita omaa nokkaa pidemmälle. Tämän takia Persut ovat olleet itselleni melko punainen vaate.

Tietysti pitää hyväksyä että ihmiset ovat sellaisia kuin ovat eivätkä kaikki tietenkään ole samanlaisia kuin minä, mutta jotenkin surulliselta tuntuu että Suomessa on vielä tänäkin päivänä ihmisiä joiden mielestä neekerit on lähetettävä takaisin viidakkoon syömään banaaneja ja että Suomi pärjäsi sotienkin jälkeen ilman Eu:ta "joten mihin sitä tarvitaan nyt?" Nämä siis vain ääriesimerkkeinä ääneen lausutuista "totuuksista".
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Onko vanhat isot aina pitäneet kaikki vaalilupauksensa kansalle, kysyn vaan. Kyllä se riittää persuillekin, että saavat joitakin omia isoja juttuja mukaan hallitusohjelmaan, jota sitten noudattavat kaikilta osin, kuten muut puolueet, jotka ovat hallituksessa 2011-eteenpäin.

En tiedä kenelle kysymys on osoitettu, mutta vastaan omasta puolestani ettei tietenkään ole realistista odottaa että mikään puolue, edes Persut, pystyisivät pitämään kaikki vaalilupauksensa. Se on sula mahdottomuus. Tällä "niittävätkö sen mitä ovat kylväneet" - kysymyksenasettelulla tarkoitin sitä pystyvätkö Persut säilyttämään uskottavuutensa "kansan puolueena" nyt kun ovi on auki vallan kabinetteihin ja onkin toimittava asioiden eikä enää imagon ehdoilla. Persut ovat myyneet kansalle tietyn fantasian itsestään, mutta kestääkö se todellisen testin jääkin vielä nähtäväksi. Miten esimerkiksi äänestäjät sulattavat väistämättä eteen tulevat kompromissit kun Persut ovat kuitenkin politikoineet itsensä ylös kompromisseja kaihtamattomana puolueena?

Itse tietysti haluaisin luottaa Suomen kansan järkeen, mutta ihan viime aikoina luottamus ei ole ollut kovin korkealla. Järkeä täällä palvotaan ja peräänkuulutetaan, mutta käytännössä ihmiset ajattelevat ja toimivat hyvin slaavilaisesti, fiilispohjalta.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Itse tietysti haluaisin luottaa Suomen kansan järkeen, mutta ihan viime aikoina luottamus ei ole ollut kovin korkealla. Järkeä täällä palvotaan ja peräänkuulutetaan, mutta käytännössä ihmiset ajattelevat ja toimivat hyvin slaavilaisesti, fiilispohjalta.

Viestini ei ollut sinulle suunnattu, vaan ihan yleinen kommentti.

Tuo on totta, että nykyään toimitaan fiilispohjalta ja niin tehdään monessa muussakin asiassa kuin politiikassa. Sen huomasi hyvin eilen, kun itse luki kokonaan netistä Nokian Q1 pdf-tiedoston, joka on 32-sivuinen, että kovin moni ei ollut sitä lukenut kokonaan ja silti kertoi julkisuuteen asioita, jotka oli ihan hatusta vedettyä analyysiä syistä ja seurauksista Nokia Oy:ssä.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Halla-ahon kirjoitusten tyylistä syntyy sellainen vaikutelma kuin lukija Halla-ahon kirjoituksista haluaa synnyttää.
Halla-aho on viimeisen parin vuoden aikana antanut ihan kiitettävän määrän haastatteluja ainakin TV:n ajankohtaisohjelmissa.

Kuten Pressiklubistakin käy ilmi, niin Helsingin Sanomien toimittaja Saarikoski esittää omia luulojaan totuutena.

Halla-aho ei ole ainoa ihminen, joka haastattelusta kieltäytyy. Muistaisin kuulleeni tällaisenkin perustelun: "Ei irtoa millekään kesä-Börjelle."

Pidän Halla-ahoa aika kapea-alaisena poliitikkona, enkä äänestänyt Persuja. Siitä huolimatta tulee hänen kirjoituksiaan arvostelleista mieleen, että suuri osa näistä kriitikoista ei ole edes lukenut näitä "kuuluisia" blogeja, vaan ainoastaan niistä poimittuja irrallisia lauseita ja Halla-ahoa arvostelevien kommentteja niistä. Minun mielestäni useimmat lukemani JH-a:n blogit ovat olleet kiihkottomia ja hyvin perusteltuja.

Tosin tämä yllämainittu käytös, josta JH-a-mollaajia epäilen, on sangen tyypillistä nykyajan sosiaalisessa mediassa - miksei perinteisessäkin mediassa. Tartutaan heti ensimmäiseen täkyyn ja jätetään loppu lukematta.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tosin tämä yllämainittu käytös, josta JH-a-mollaajia epäilen, on sangen tyypillistä nykyajan sosiaalisessa mediassa - miksei perinteisessäkin mediassa. Tartutaan heti ensimmäiseen täkyyn ja jätetään loppu lukematta.

Nimenomaan ja sitä suuremmalla syyllä Halla - Ahon on turha esittää että hän yksin on joku median vääristelyn uhri, jonka puolesta kaikkien muidenkin pitäisi nyt raivostua. Joka ikisen poliitikon blogilta napataan lauseita joita käytetään miten sattuu ja se olisi hyvä Hullu - Jussinkin tiedostaa. En sano että tämä olisi hyvä asia ja oikein mutta näin se nyt vain on ja jos Halla - Aho ei kestä sitä että maailma ei toimikaan hänen ja hänen bloginsa ehdoilla, niin voi voi.

Itse olen lukenut Scriptaa vain pintapuolisesti mutta minun vastenmielisyyteni ei kohdistukaan teksteihin sinänsä vaan siihen että tuollaiset keskitysleirin tohtorin näköiset nörtit esittävät kovaa jätkää ja jotkut vielä uskovat.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nimenomaan ja sitä suuremmalla syyllä Halla - Ahon on turha esittää että hän yksin on joku median vääristelyn uhri, jonka puolesta kaikkien muidenkin pitäisi nyt raivostua. Joka ikisen poliitikon blogilta napataan lauseita joita käytetään miten sattuu...

Varmasti näin ja veikkaan, että juttujen sisältö tulee muuttumaan hieman tarkemmin moderoiduksi nyt kun Jussi on poliitikko. Hänhän ei ollut sitä vuonna 2003 jolloin scriptan ensimmäinen juttu on kirjoitettu.
 

Miguel

Jäsen
Itsehän tässä odottelen mielenkiinnolla Miguelin ja Maplen vastineita tuohon Halla-ahon koko kirjoitukseen. Mitäköhän veijarit keksivät.

Nyt on jo pääsiäismenot siinä määrin päällä, että keskusteluun osallistuminen jää olemattomaksi, mutta vastataan nyt kun vielä ehditään.

Minä en sanallakaan ottanut kantaa Halla-ahon kirjoituksen sisältöön, vaan hänen sosiaaliseen kyvyttömyyteensä. Se, että alkuperäinen kirjoitus sisältää pohdinnan arvoisia argumentteja, ei sitä kykyä paranna vaan päinvastoin alleviivaa hänen täydellistä jäätymistään. Jos kerran kanta on hyvin perusteltavissa, miksei hän voinut olla venkoilematta Hesarin toimittajalle suorassa haastattelussa ja vastata kysymyksiin, vaan sen sijaan piti luikkia häntä koipien välissä ulos tilanteesta ja nostaa asia nettifoorumilla esiin? Marttyyripisteet tuli kotiin, mutta pikkuhiljaa joku Hallis-fanikin saattaa huomata, että politiikkaa ei pysty tekemään blogikirjoitusten kautta. Ei, vaikka älykkyys olisi Mensan huippuluokkaa.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters

Eikös tämäkin ollut jo aikalailla old news..? No, jokatapauksessa ei huono pointti, koska kansankiihoitus sallitaan visvasuvaitsevaisille, niin miksei sitten muillekin. Kansankiihoitusta voi harjoittaa monella tavalla ja jos Halla-aho sai tuomion, niin tuomio olisi kuulunut myös ainakin Päivi Lipposelle ja Kimmo Kiljuselle. Ja Hazis-Perhosenkin kirjoitukset olisivat ainakin tutkinnan arvoisia. Tai sitten ei, koska turhaa työtä ja kulua, koska tuomiota ei missään tapauksessa tule.

Eikö tasa-arvoisuuden edistäminen ole sivistyksellistä?
 

Jeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Vaalit on uusittava, sillä kansa ei enää nauti Hesarin luottamusta. Vastoin Persujen luuloja, on maahanmuutto meille rikkaus ja voimavara. Asiasta lisää päivän lehdessä. Ja kuinkas muuten, Halla-Aho mainitaan jälleen.

Kannattaisi varmaan hieman ryystää vihreätä teetä ja polttaa parit suitsukkeen, ennen kuin polkaisee seuraavan jutun liikkeelle. Siksi naurettavia nämä viherpunikkien pettymys-oksennukset ovat. Tai mitä helkkaria, antaa tulla vaan. Mua ainakin viihdyttää moiset!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös