Koululaitoksen syyttämisessä puolueelliseksi ei ole sinällään mitään uutta. Logiikka on sama kuin mediakritiikissä: koska toimittajissa on enemmän vihreitä kuin yhteiskunnassa yleisesti, myös median on oltava "biasoitunut" vihreiden suuntaan.
Tällaiset väitteet sisältävät kuitenkin oletuksen, että jos joku äänestää vihreitä, hän on automaattisesti puolueellinen toiminnassaan. No, näin voi tietyiltä osin ollakin. Itsekin pohdin mediaa seuratessa, minkälaiset asiantuntijat tai vaikuttajat pääsevät ääneen. Jos titelissä mainitaan Luonnonvarakeskus, odotan kepulaisia juttuja. Jos puhuja on Elinkeinoelämän Keskusliitosta, odotusarvona on kokoomussävytteinen talousanalyysi.
Mikäli haluttaisiin, että kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla olisi tasainen määrä kaikkien puolueiden kannattajia, loppuisi pätevä työvoima hyvin äkkiä kesken. Pitäisi alkaa syrjimään päteviä, jotta saataisiin puoluekirjat tasapainoon.
Opettajiksi hakeutuu ihmisiä, joita kiinnostaa opettaminen; tällöin heitä kiinnostaa usein myös sivistys, kriittinen ajattelu ja yhteiskunnallinen kehitystyö. Siinä on jo aika hyvä rokote perussuomalaisuutta vastaan. Suoja ei ole sataprosenttinen, mutta aika lähelle päästään Pfizerin ja Modernan lukuja.
Huomasitte varmaan, että mainitsin sivistyksen, joka tuntuu toistuvasti sotivan persupuolueen toimintaa vastaan. Korostan vielä erikseen, että puhun toiminnasta. Perussuomalaisten ideologisessa ytimessä, eli kansallisvaltiokeskeisessä ajattelussa, ei itsessään ole mitään vikaa.
Poliittinen teoria Machiavellista Hobbesin kautta Morgenthau'hun on peruslähtökohdiltaan samansuuntaista kuin perussuomalainen ideologia. Machiavellin luetuttaminen ei kuitenkaan ole perussuomalaisuuden tuputtamista. Vastaavalla tavalla se, että kertoo ilmastotieteen tutkimustuloksista tai teorioista, ei ole vihreiden promoamista.
Minusta on ihan luontevaa, että yhteiskunnan eri aloille hakeutuu puoluepoliittisesti epäyhtenäinen joukko. Jos ihmistä kiinnostaa etupäässä rahan tekeminen, hän todennäköisesti kouluttautuu esim. rahoitusalalle. Vastaavasti jos ihmistä kiinnostaa maailman mysteerien selvittäminen, hän saattaa hakeutua tutkijaksi tai toimittajaksi.
Puolueiden väliltä löytyy suuria eroja sen suhteen, mitä intressejä ajetaan. Tämä muuten taidetaan opettaa jo yläasteen oppimäärässä, mutta se pitää aika hyvin kutinsa yleiselläkin tasolla. Esim. vihreät ajavat ympäristöarvoja, kun taas keskusta maa- ja metsätalouden etuja, jolloin syntyy poliittinen konflikti. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tutkijan tai opettajan pitäisi automaattisesti asettua keskimatkaan väittäen, että MTK:n asiantuntija on yhtä oikeassa kuin ilmastotieteen huippututkijat.
Jotkin puolueiden ajamat asiat ovat ilmiselvästi ristiriidassa faktojen ja "yleisen edun" kanssa. Konservatiivien halu tuoda uskonnollisia traditioita kouluun ei perustu mihinkään sivistykselliseen tai kasvatukselliseen asiantuntijatietoon. Tällöin konservatiivit harvoin perustelevat argumenttejaan tiedolla, vaan kuvaan astuu retorinen kikkailu, jolla maalataan negatiivista kuvaa esim. yliopistoista, liberaaleista tai opetusalan instituutioita. Eli myrkytetään kaivo, josta on aiemmin nostettu puhdasta vettä.
Persujen kohdalla tämä vaikuttaisi olevan yleinen taktiikka. Tokikaan meno ei ole vielä Puolan, Yhdysvaltojen tai edes Viron tasolla, mutta samoja merkkejä on ilmassa. Huhtasaaren ja Niikon kaltaiset hahmot haluavat tuoda tutkitun tiedon ja kasvatuksellisen opetuksen rinnalle hengellisiä elementtejä tai puhdasta pseudo-tiedettä. Tällöin paras tapa saavuttaa omalle agendalle voimaa on tietysti kylvää epäilyksen siemen nykyisen opetussuunnitelman ylle.
Suomalaista opetustoimintaa on määrittänyt pitkään opettajien autonomia. Vaikka opetussuunnitelma antaa tietyt askelmerkit, opettaja voi omaa harkintaansa käyttäen soveltaa metodeja. Mielestäni tämä on ihan järkevää. Itselläni on ylipäänsä kohtuullinen luotto siihen, että yliopiston läpäisseet opettajamme haluavat ja kykenevät nimenomaan opettamaan. Samalla logiikalla luotan pääsääntöisesti myös lääkäreihin ja poliiseihin, vaikka varmasti näissäkin ammattiryhmissä on yksittäisiä mätämunia, joita sietää kritisoida.