Mainos

Perussuomalaiset

  • 5 952 530
  • 46 651

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Se mikä tuossa Malisen visiossa kiinnostaa on tietenkin se että miksi hän näkee perussuomalaisena pääministerinä juuri Huhtasaaren, eikä esimerkiksi Halla-ahoa. Nuo eurooppalaiset populistipuolueet, kuten Legan jälkeläiset, eivät ihan ole Halla-ahon suosiossa mm. Venäjä-kytköksien takia. Huhtasaarelle taas Putin on tärkeä liittolainen Jeesus elää -politiikassa. Löytyykö sitten Suomen rajojen ulkopuolelta tarpeeksi lihaksia kaappaukseen jolla Halla-aho syrjäytetään ja esim. Huhtasaari nostetaan puolueen johtoon. Näin Malinen tuntuu uskovan. Ei silti paljoakaan visiossaan avaa tuota prosessia.

Ihan arvaisin Malisen "ohjanneen" yhteydenotoilla Halla-ahoa haluamaansa suuntaan taloudessa, ja vastaanotto on ollut Malisen oletusta nuivempi. Vaikkapa verotus on yksi esimerkki. Nyt Perussuomalaiset haluvat pienentää henkilöverotusta kun Malinen taas pitää suurten pääomatulojen verottamista niin pienenä, että Suomella ei siihen ole varaa.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
No mulle ihan sama, näköjään on ihan ok laitella persuiksi henkilöt jotka tekevät/ kirjoittavat tyhmiä/poikkeavia juttuja.
Jos mua kiinnostaa lukea juttua Perussuomalaisten tekemisista, niin toivoisin että henkilöt jotka linkitetään puolueeseen myös olisivat persuja. Toki tässä ketjussa modet antaa siimaa ihan toisella tavalla kuin monissa muissa politiikkaketjuissa.
No eipä tänne nyt liikaa salaliittoteoreetikoita laiteta. Ja varmaan Malinen fan fictionia Laura Huhtasaaresta kirjoittaessaan tykkäsi myös Perussuomalaisista. Varmaan tänne saadaan joku ketju jonne voidaan laittaa muukin eroottinen fiktio Perussuomalaisten ympärillä.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Jos nyt arviolta viidesosa ketjun viesteistä ei liity millään tavalla Perussuomalaisiin. Toki omassa päässä monella palstalaisella jokainen öyhöttäjä tms. on persu.
Malisesta keskustelu lähti tällä kertaa ihan toisesta tekstistä, kuin tuo viimeisin linkattu missä Huhtasaari mainitaan.
Älä huoli, laitoin sinun iloksesi Perussuomalaisia lähellä olevan tekstini oikeaan osoitteeseen. Salaliittoteoria ketjuun.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Tämä tarjosi pienen hörähdyksen. Ano blokannut minut, joten kaappasin kuvan tutulta.
 
Liitteet

  • FA560370-92EC-4DEC-8D01-120B8E7F0C0C.jpeg
    FA560370-92EC-4DEC-8D01-120B8E7F0C0C.jpeg
    648,1 KB · kertaa luettu: 332

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
On kyllä kova suoritus Anolta. Hän saa Mäkelänkin näyttämään rinnallaan fiksukta. Se ei tosiaan monilta onnistu. Vallin näyttää sitten jo tässä kontekstissa nerolta.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos nyt arviolta viidesosa ketjun viesteistä ei liity millään tavalla Perussuomalaisiin. Toki omassa päässä monella palstalaisella jokainen öyhöttäjä tms. on persu.
Malisesta keskustelu lähti tällä kertaa ihan toisesta tekstistä, kuin tuo viimeisin linkattu missä Huhtasaari mainitaan.

Modet saa vetää linjan, mutta minun mielestäni henkilöt, jotka on lähteneet persuista suht hiljakkoin (~ 5 vuotta) on ihan aiheeseen kuuluvaa keskusteltavaa, samoin kuin henkilöt jotka on hiljakkoin kirjoittanut persuihin oleellisesti liittyvää tekstiä. Kuten tuo Malisen kuvitelma Huhtasaaresta pääministerinä ja persuista Suomea viherturmiosta pelastamassa. Kyllä kai se nyt on hyvinkin aiheenmukaista keskustella Malisen mahdollisista motiiveista, kun äijä tuollaista suoltaa.

Keskustelun hyvin ahdas rajaus suositun poliittisen liikkeen tapauksessa tuskin on tarkoituksenmukaista, paitsi jos tarkoituksena on sensuuri ja kritiikin vaimentaminen.
 
teppana

Jäsen
Taidan itsekin olla kuplassa, koska en näe mitään eroa moderoinnissa oltiin sitten PS:n ketjussa tai Kepun.

Malisen teksti sopii mainiosti tähän ketjuun koska tuo skenaario on heppoista ja läpinäkyvää persujen perseen nuolemista.
 
Hiltsu04

Jäsen
Suosikkijoukkue
Winnipeg Jets, Pelicans, Leijonat & BB-88
Persujen Peltokangas jatkaa vahvaa menoaan Twitterin puolella. Mikähän mahtaa olla herran oma koulutustausta, kun on varaa huudella entisen työpaikan varjolla Marinille, joka on kuitenkin hallintotieteiden maisteri?

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Wikipedian mukaan ammatti on "myyntineuvottelija". Koulutustaustaa ei tuoda esille. Voinemme kuitenkin tehdä varovaisen oletuksen, että jos Maurilla olisi maisterin paperit, hän toisi sen esille esim. Facebook-profiilissa.

Onhan tämä silti koomista, kun Peltokankaan viiteryhmä tapaa vaatia kaikilta muilta näyttöjä "oikeista töistä". Sitten kun niitä näyttöjä on, niin yhtäkkiä ne nollaavat kaiken muun osaamisen.

Mitä ihmeen merkitystä sillä on vaikkapa Marinin kohdalla, että hän on joskus opiskelija-aikoina hankkinut lisätienestejä kaupan kassalla?
 
Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei se ole niin justiinsa. Kyllä Suomessa on valtiovarainministeriksikin päässyt, vaikka lukion matematiikka oli vain kutonen.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Maikkarin jutussa kerrotaan myös seuraavaa:

"Peltokangas on liikkunut elämänsä aikana ympäri Suomea, sillä hän lähti suoraan armeijasta reppuriksi, eli kiertäväksi kauppiaaksi. Uransa aikana hän myi kaikenlaista käyttötavaraa, mutta 90-luvun lopulla hän päätyi töihin kengänkiillotuskoneita kauppaavaan firmaan."

Eli myyntipuheita on harjoiteltu.

Ja tässä juttu, josta nappasin: Mauri Peltokangas asensi 20 vuotta sitten kengänkiillotuskoneita Eduskuntatalon vessoihin – pian entinen kulkukauppias astelee taloon töihin ennätyskannatuksen haalineena
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Pää räjähtää tuon idioottimaisuuden edessä, mitä nämä kassaneitihuutelut on. Eiköhän tuolta eduskunnasta ja kaikenlaisista "pitkälle päässeiden" ihmisten työhistoriasta löydy vaikka minkälaista kesäduunia ja opiskelujen aikaisia hommia.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

No se kansanosa jota Peltokangas tuolla puhuttelee saattaa hyvin olla sellaista, joka ei ole juuri ikinä töitä tehnyt. Tätä samaa öyhömöyhö-reppanasakkia, joka näkee joka nurkalla kommunisteja, vaikka itse elää elämänsä sosiaalitukien varassa. Syy toki ei ole heidän, vaan kaikkien muiden ja etenkin maahanmuuttajien.

Sosiaalinen älykkyys puuttuu näiltä peltokankailta ja muilta vastaavilta haittakansanedustajilta täysin. Toki se puuttuu myös heidän kannattajryhmältään, joten sinänsä kommunikointi pelaa.
 
Kun oma tunnekokemukseni ja todellisuus sittenkin kohtaavat, vaikka osa palstalla haluaakin muuta väittää. Ei muuta kuin päätä pensaaseen vain.

"Muun muassa Iltalehti on uutisoinut myös nuorten väkivallan tekojen pitkäaikaisemmasta trendistä, joka on ollut nouseva vuosina 2015–2019.

– Viime vuoden aikana sekä alaikäisten että aikuisten tekemiä väkivallantekoja on ollut enemmän kuin aikaisempina vuosina. Varsinkin alaikäisten tekemät vakavat rikokset ovat Helsingin osalta ja kaiketi valtakunnallisestikin kasvussa. Joku siinä on ollut viime aikoina sellaista, että se näkyy tällaisena touhuna, Koski sanoo."
 
"Rikoskomisario Petri Lamppu Lounais-Suomen poliisista kertoo ensin hyvät uutiset: oikeastaan poliisin selvittämät alaikäisten tekemät väkivaltarikokset vähenivät tänä vuonna.

– Aina niitä on jonkun verran tapahtunut."

Neljän vuoden aikana kun Perussuomalaiset ja Siniset olivat hallituksessa nuoriso käyttäytyi jatkuvasti väkivaltaisemmin, mutta nyt kun he eivät ole enää hallituksessa niin nuorison väkivaltarikollisuus on kääntynyt taas laskuun. Ajattelin silti edelleen liikkua Helsingissä ilman luotiliiviä ja aktiivista huolta siitä, että minun kumppuuni hyökätään ilman mitään syytä.
 
4

444

Jaksaisiko joku kertoa kaltaiselleni yksinkertaiselle yksilölle, miten tämä liittyy mitenkään perssuomalaisiin? Vai pitääkö tulkita, että teinirikolliset ovat potentiaalisia tulevaisuuden persuja? Sopisi kyllä kuvaan.
 
Liittyy aiempaan keskusteluun. Näkee lukemalla. Aiemmalle vähättelylle ei olekaan katetta. Silti sama vähättely jatkuu.

Sumentamisyrityksesi on hellyttävää. Toinen puhuu kaikista väkivaltarikoksista kokonaisuutena (ja kesken vuoden) toinen vakavimmista rikoksista. Se nyt ei vain ole sama asia verrata esim. tappoja tai niiden yrityksiä mm. turpaanvetoon.

Vaikkapa tässä linkissä kerrotaan prosentuaalisesti aika huikeasta noususta vakavimpien väkivaltaisuuksien osalta.

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners

No näemmä sen verran liittyy persuihin, että sunkin mielestäsi sopisi tulevaisuuden persujen kuvaan. Mielestäni et ole yksinkertainen yksilö, vaan laskelmoiva ja viisaasti sanoja käyttävä nimimerkki, joka osaa provota juurikin silleen hienosti hipoen, ilman penalttia. Arvostan.
 
Kiitän kauniista sanoistasi. Joskin penaltiakin on napsunut tässä vuosien varrella useitakin kertoja. Eli aina ei osu maaliin. Allekirjoitukseni sitten paljastaakin, kuinka paljon toiset tätä toimintaa arvostavat.
Mutta se offtopicista. Olisi ikävää saada muikkaria siitä tässä ketjussa.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Kiitän kauniista sanoistasi. Joskin penaltiakin on napsunut tässä vuosien varrella useitakin kertoja. Eli aina ei osu maaliin. Allekirjoitukseni sitten paljastaakin, kuinka paljon toiset tätä toimintaa arvostavat.
Mutta se offtopicista. Olisi ikävää saada muikkaria siitä tässä ketjussa.
Nooh, näissä politiikkaa ja uskontoa käsittelevissä ketjuissa paukkuu aina hieman yli. Ja se pitää ymmärtää. Olin itse aika fanaatikko ja kusipää monesti vielä lähivuosinakin. Sisäinen rauha ja elämää yleisesti arvostava äijä olen nykyisin. Siksi en niin kinaa näistä enää. Ei jaksa/kiinnosta. Ehkäpä tänä päivänä häiritsee ainoastaan ihmisten eripuraisuus ja vastakkainasettelu. En ehkä elä enää niin pitkään, että millään olisi mulle enää mitään merkitystä. Ainoastaan jokaisella päivällä, johon saan herätä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: 444
Liittyy aiempaan keskusteluun. Näkee lukemalla. Aiemmalle vähättelylle ei olekaan katetta. Silti sama vähättely jatkuu.

Sumentamisyrityksesi on hellyttävää. Toinen puhuu kaikista väkivaltarikoksista kokonaisuutena (ja kesken vuoden) toinen vakavimmista rikoksista. Se nyt ei vain ole sama asia verrata esim. tappoja tai niiden yrityksiä mm. turpaanvetoon.

Vaikkapa tässä linkissä kerrotaan prosentuaalisesti aika huikeasta noususta vakavimpien väkivaltaisuuksien osalta.

Keskustelu muistaakseni lähti kuitenkin pidemmän aikavälin muutoksesta. Yksi vuosi, kun se on muutenkin näin poikkeuksellinen, on huono tarkasteluväli todentamaan sitä. Viime viikolla oli uutinen aiheeseen liittyen myös muualla.

Tilastot paljastavat yllättävän tiedon: Henkirikosten ja nuorten tekemien rikosten määrä on pitkällä aikavälillä vähentynyt merkittävästi
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös