Mainos

Perussuomalaiset

  • 5 952 568
  • 46 651

ftr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Huuhkajat, Borussia Dortmund
Malisen poliittisiin näkemyksiin en ota kantaa, mutta talouspuolen osalta hän on lähellä Saksan arvostetun Ifo-instituutin näkemyksiä. Yhtenä esimerkkinä yllä naurun kohteena oleva koronan taloudellisia vaikutuksia pohtivat ennusteet olivat Saksassa alkuun karmeita. Ifo-instituutin johtaja Clemens Fuest arvioi silloin, että kustannukset ylittävät todennäköisesti kaikki aiemmat talouskriisit tai luonnontuhot, joita olemme viime vuosikymmeninä Saksassa nähneet ja BKT putoaa 20 prosenttia.

Ifo on ollut kriittinen Kreikan avustamiseen, Kreikan selvitymiseen, euroon, eurialueen nousuun sekä koronan osalta koko EU:n talous voi romahtaa. Kyse on ennusteista, joissa on useita muuttujia. Nämä ovat ääripäitä, mutta esillä Saksassa, eivätkä edes ainoina kriittisinä ennusteina. Voi sanoa, että lähes samat löytyy Maliselta.

Suomessa vaikuttaa siltä, että kriittisiä ennusteita ei katsota hyvällä. En seuraa Mallista, mutta olihan tuo tölväisy typerä Korkmaniin. Sai syystä turpaansa. Se ei itseäni sinänsä kiinnosta. Ainostaan se, mitä Ifo, Saksa ja Malinenkin taloudesta arvioi. Monin muiden suomalaisten ohella ja erityisesti viime aikoina Vihriälän työryhmä on tuottanut hyvää materiaalia.

Tekstiensä perusteella Malinen sopisi Keskustan ehdokkaaksi. On vähän kaikkea vastaan, mutta onkin puolesta.

Malinen siis koki oman ennustuksensa lamasta/taantumasta kolme vuotta sitten menneen nappiin ja valtavirtaennusteiden olleen väärässä, kun talous taantui merkittävästi koronakriisin seurauksena. Hänelle on tuosta pysähtyneen kellon ennusteesta vielä naureskeltukin, mutta ei yksilöinyt, kuka/mitkä tahot näin ovat tehneet. Tuskin kukaan on sitä mieltä, että kriittisiä näkemyksiä talouden tilasta ja tehdyistä päätöksistä ei saisi esittää, mutta voisi niitä omia aiempia ennustuksiaankin katsoa tiheämpien linssien läpi aika ajoin.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko

Näin varmaan, en ole Malista enempää seurannut. Luin nyt 12/2020 blogin ja vaikka en ole samaa mieltä kaikesta, on siinä jonkinlaista osumaakin. Blogista näkyy, että Malinen vetää vain henkeä isoa lamaa/taantumaa odottaesssaan:

"Olemme usean vuoden ajan varoittaneet, että edellä kuvattu jo pitkään jatkunut keskuspankkipolitiikka on ”zombifioinut” maailmantaloutta ja vääristänyt vakavasti riski/tuottosuhdetta sekä rahamarkkinoilla että reaalitaloudessa. Maaliskuusta 2020 lähtien koronaan liittyneet keskuspankkien uudet tukitoimet ovat käytännössä sosialisoineet merkittävän osan pääomamarkkinoista".

Keskuspankkien toiminta on herättänyt varsinkin Saksassa arvostelua. Maan perustuslakituomioistuin oli toukokuussa 2020 sitä mieltä, että eurovaltioiden joukkolainojen osto-ohjelma ei ole suhteellisuusperiaatteen mukainen. Moni muukin on huolissaan, mihin keskuspankkirahoitus johtaa. Sanoisin, että tämä on asia, jota tulee seurata.

Avoin keskustelu muutaman kerran kuukaudessa ei olisi pahitteeksi. Siinä mm. Vihriälän ryhmän jäsenet (joista osa suopeita hallitukselle) ja lisäksi mm. Vartiainen voisi avata EKP:n rahoituksen vaikutuksia ja pääministeri Marin kertoa päätösten taustoista Suomen näkökulmasta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Kale

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lueskelen hs.fi THL:n terveysturvallisuusjohtajan Mika Salmisen kanssa tekemää haastattelua ja siinä hän sanoo mm. EU:n rokotehankinnasta ”jos pieni Suomi olisi joutunut kilpailemaan verisesti rokotteista yksin kaikkien maiden kanssa, pahoin pelkään, että olisimme jääneet ilman ja hävinneet sen kisan”. Perussuomalaisethan haluavat Suomen eroavan unionista, joten heidän ideologiansa mukaan emme olisi nyt mukana tässä rokotehankinnassa. Toki Sputnikkia voisimme siinä tapauksessa piikitellä.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kun Suomi tuhottiin | Uusi Suomi Puheenvuoro

Malinen ja Laura ne yhteen soppii jne. Yksi absurdeimpia kansallista huomiota saaneen taloustieteilijän tekstejä mitä olen ikinä lukenut.
Toivottavasti tämä Malinen on laittanut rahansa isosti sinne missä suunsa on ja shortannut koko tämän vuoden kakkoshalffin pörssiosakkeita. Tekisi mieli hänen kunniakseen nostaa Uuspaavalniemen ennustamisketju ylös. Ja nostankin.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Kun Suomi tuhottiin | Uusi Suomi Puheenvuoro

Malinen ja Laura ne yhteen soppii jne. Yksi absurdeimpia kansallista huomiota saaneen taloustieteilijän tekstejä mitä olen ikinä lukenut.
"Pääministeri Laura Huhtasaari oli huolissaan. Sähkökatkot todennäköisesti pahentaisivat ruokamellakoita. Vuodesta 2017 toisiaan seuranneet katovuodet sekä maataloustuotannon vaiheittainen ja vuosia kestänyt alasajo olivat johtaneet kotimaisen ruuantuotannon jyrkkään vähenemiseen. Kun elintarvikkeiden kansainvälinen tuonti sitten tyrehtyi pankkikriisin kaataessa maailmantalouden kuudentena peräkkäisenä katovuonna 2021, Suomen ruokahuolto tippui oman tuotannon ja varmuusvarastojen varaan."
Eli vuodesta 2017 alkoivat katovuodet, mutta vuonna 2021 elettiin kuudetta katovuotta. Samoin höpistään jostain energiaomavaraisuuden luovuttamisesta (sitä ei ole koskaan ollut) ja ilmeisesti luullaan, että suomalainen maanviljelys yhtäkkiä tuottaisi ruokaa kaikille suomalaisille, kun niin ei ole oikeastaan koskaan tehnyt.

Kuva liittyy.
 
Liitteet

  • FB_IMG_1609418003672.jpg
    FB_IMG_1609418003672.jpg
    53,4 KB · kertaa luettu: 169

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Malinen ja Laura ne yhteen soppii jne. Yksi absurdeimpia kansallista huomiota saaneen taloustieteilijän tekstejä mitä olen ikinä lukenut.
Malisella on paljon ollut ihan järkeviäkin juttuja, jos kohta katsonut maailmaa tyypillisen "permabearin" näkökulmasta ja turhankin puusilmäisesti, joten skenaarioita on pitänyt lukea tietynlaisen suodattimen läpi. Viimeiset pari kuukautta jutuissa on kuitenkin ollut sen verran eriskummallinen sävy ja meininki, että joko miehellä on ruvennut iso pyörä heittämään tai sitten kyseessä on ihan laskelmoitua huomiohuorausta ja tavoitteena on saada omaa nimeään isosti esille, joko poliittisten tai sitten taloudellisten intressien johdosta - todennäköisesti vähän molempia.

Edit. Sinänsä menisi kyllä aika tyypilliseen persupoliitikon narratiiviin tuo, että painotetaan poliittista sitoutumattomuutta, jolla tehdään selkeää pesäeroa "vanhoihin puolueisiin" ja perinteiseen politikointiin ja sitten sattumalta henkilö löytää itsensä persujen riveistä, joka on oikea paikka "tavalliselle kansalaiselle". Hjallishan yritti ja osin onnistuikin vastaavassa veivauksessa Liike Nytin kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Malisella on paljon ollut ihan järkeviäkin juttuja, jos kohta katsonut maailmaa tyypillisen "permabearin" näkökulmasta ja turhankin puusilmäisesti, joten skenaarioita on pitänyt lukea tietynlaisen suodattimen läpi. Viimeiset pari kuukautta jutuissa on kuitenkin ollut sen verran eriskummallinen sävy ja meininki, että joko miehellä on ruvennut iso pyörä heittämään tai sitten kyseessä on ihan laskelmoitua huomiohuorausta ja tavoitteena on saada omaa nimeään isosti esille, joko poliittisten tai sitten taloudellisten intressien johdosta - todennäköisesti vähän molempia.

Ihan samaa olen itsekin havainnoinut. Olen aina ajatellut, että Malinen investoituu ihan liikaa omien kohtuu kapea-alaisten huomioiden pohjalta tekemiinsä ennusteisiin, mutta viime aikoina homma on lähtenyt täysin laukalle.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Eli vuodesta 2017 alkoivat katovuodet, mutta vuonna 2021 elettiin kuudetta katovuotta. Samoin höpistään jostain energiaomavaraisuuden luovuttamisesta (sitä ei ole koskaan ollut) ja ilmeisesti luullaan, että suomalainen maanviljelys yhtäkkiä tuottaisi ruokaa kaikille suomalaisille, kun niin ei ole oikeastaan koskaan tehnyt.
Minuakin vähän mietitytti tuo, että onko nyt ollut jo kolme katovuotta eli olemme tosiaan puolessa välissä nälänhätää, kun minä en ole huomannut yhtään. Yleensähän ennusteet tehdään tulevaisuuteen, jolloin ne eivät ole epäonnistuneita jo syntyhetkelläkään. Vai oliko korona-aikaan viikon verran Tobleron valkosuklaan jumbo-pakkaukset melkein lopussa K-ryhmän lähikauposista.

Ja aika paljon saa tapahtua muutakin kuin tuontisähkön romahdus, että sähkökatkoista ja teollisuuden sähköpulasta tulisi todellisuutta. Meillä on mietittynä ihan tarkat suunnitelmat mistä tingitään jos sähkön saatavuudessa on ongelmia ja ne lähtevät katuvaloista, julkisten rakennusten turhasta valaisemisesta ja lämmityslämpötilan laskusta parilla asteella. Nykyisellään sähkö on niin halpaa, että sitä on varaa tuhlata.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
En tiedä, vetää kyllä ihan sanattomaksi lukea tuollaista tekstiä. Ihan on nyt pikkaisen värikynää käytetty omien pyrkimysten vuoksi? Sokea Reettakin näkee jo Malisen kytkökset persuihin. Hyvät voitelurahat tulossa sieltä vai onko itse lähdössä ehdolle seuraaviin eduskuntavaaleihin?

Malista olen pitänyt ihan fiksuna ammattilaisena, joka kyllä oikeasti ymmärtää näistä puhumistaan asioista paljon. Mutta tämmöiselle linjalle, kun lähtee, niin ei miestä oikein tosissaan voi enää ottaa. Alkaa olemaan miehen omat tarkoitusperät jo liian läpinäkyviä.
 
OLLI58

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Malinen taitaa kuulua samaan salaseuraan Jan Hurrin kanssa, Hurrin IS-artikkeleista on erittäin vaikea löytää mitään positiivista jos ne edes etäisesti liippaavat joko EUta tai Euroa
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Voi jeesus, mitä tauhkaa. Harlekiini-kirjojako tuo Malinen kirjoittaa vapaa-aikanaan?
Olipa kaunis perussuomalainen joulusatu. Kyllä ei mitään affiliaatioita ole tällä Malisella, kuten ei ollut esim. affi-Allullakaan kun sitä rumasti ja täysin perusteetta affitouhuista syytettiin. Voi tosiaan olla että affi-Malinen kirjoittelee ihan erilaisia tarinoita pääministeri Huhtasaaren tiukoista... otteista ja terhakkaista... linjapuheista omaan yöpöydänlaatikkoon.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Malinen on yhä enemmän persumainen populisti, ja täytyy jatkossa katsoa, miten suhtautuu häneen.

Mutta ei kirjoituksen sisältö ole nollatasoa kun pääministerijutut yms ohittaa. Italia on onnistunut kasvattamaan velkaansa noin 10 prosenttia keväästä ja se on nyt luokkaa 2 600 miljardia. Italiassa varaudutaan korkojen nousuun. EKP:n avulla tilanne on pysynyt hyvänä korkojen osalta.

On aivan aiheellista kysyä, pysyykö jatkossa ja jos ei pysy, mitä siitä seuraa.

Yksi skenaario on uusi eurokriisi. Toinen Italiaa lainottavien pankkien ajautuminen kriisiin. Kolmas on entistä suurempi pelastuspaketti. Silti italialaiset ovat rikkaampia kuin pohjoisen Euroopan kansalaiset ja valtio ei ole aina pystynyt koordinoimaan rahaa, vaan mm. mafia on vienyt omansa. Nämä nostavat Perussuomalaisia Suomessa ja vastaavia puolueita muuallakin.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Malinen taitaa kuulua samaan salaseuraan Jan Hurrin kanssa, Hurrin IS-artikkeleista on erittäin vaikea löytää mitään positiivista jos ne edes etäisesti liippaavat joko EUta tai Euroa

Hurrin ja Malisen selkeä ero on siinä, että ensiksi mainittu nostaa esiin euroon liittyviä (aitoja) riskitekijöitä sen kummemmin ennustelematta mitään. Malinen taas on tuomiopäivän profeetta aikatauluineen, huhtikuussa muistan hänen ennustaneen euroalueen romahtavan viimeistään elokuussa...
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Mutta ei kirjoituksen sisältö ole nollatasoa kun pääministerijutut yms ohittaa. Italia on onnistunut kasvattamaan velkaansa noin 10 prosenttia keväästä ja se on nyt luokkaa 2 600 miljardia. Italiassa varaudutaan korkojen nousuun. EKP:n avulla tilanne on pysynyt hyvänä korkojen osalta.

En itsekään ole eri mieltä siitä, etteikö meillä olisi ihan huomattava määrä isoja riskejä nykytilanteessa. Valtavirran makrotaloustieteilijät ovat puhuneet niistä jo kauan ennen koronaa. Se ei mielestäni pelasta Malisen uskottavuutta tämän vuoden tekstit huomioon ottaen.

Laura Huhtasaari huolestuneena vastuullisena pääministerinä? Ei tuota voi mitenkään ohittaa. Malisen toimenpide-ehdotuskin taisi keväällä olla luokkaa "annetaan kaiken romahtaa".
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
En itsekään ole eri mieltä siitä, etteikö meillä olisi ihan huomattava määrä isoja riskejä nykytilanteessa. Valtavirran makrotaloustieteilijät ovat puhuneet niistä jo kauan ennen koronaa. Se ei mielestäni pelasta Malisen uskottavuutta tämän vuoden tekstit huomioon ottaen.

Minusta Malinen hakee tarkoituksella ääriposition taloustieteijöiden joukossa. Mutta jos hän on Suomessa siellä yksin, ei ole esimerkiksi Saksassa. Viittasin jo aiemmin arvostetun IFO-instituutin skenaarioihin, joista pahin on usein samaa luokkaa kuin Malisen. Näen asian siis hieman eri tavalla. Kyse ei ole ennusteista, vaan skenaarioista, joista osa saattaa toteutua. Lopussa on usein lyhyt osa, jossa kerrotaan, että näinkin voi käydä jos X ja Y ehdot täyttyvät.

Koko euroaluehan olisi jo kaatunut ilman EKP:n poikkeuksellisia toimia, joista osan Saksan perustuslakituomioistuin totesi 2020 käytännössä laittomiksi.

Laura Huhtasaari huolestuneena vastuullisena pääministerinä? Ei tuota voi mitenkään ohittaa. Malisen toimenpide-ehdotuskin taisi keväällä olla luokkaa "annetaan kaiken romahtaa".

Vaikka se voi tuntua kaukaiselta, oikeistopopulistiset puolueet voivat nousta valtaan Italiassa, Saksassa, Ruotsissa, Itävallassa, Suomessa, Tanskassa jne. Osa onkin jo hyvin lähellä ja osa kävi vallassa hajoten enemmän tai vähemmän. Niiden pääongelma on sisäiset ristiriidat. Muutaman hajoamisen jälkeen seuraava poliittinen sukupolvi vaikuttaa kuitenkin olevan valmiimpi ja periaatteellisempi.

Niinpä sekin voi tapahtua, että Legan perilliset Italiassa kaatavat euroalueen, jos perinteisten puolueiden löperö politiikka ei sitä kykene tekemään. Ja tämä ei tietenkään ole perinteisten puolueiden päämäärä. Vaan mahdollinen vahinko, kun EU ja euroalue ei noudata mm. yhteistä finanssipolitiikkaa, ja kansallisvaltiot voivat edelleen puuhastella liian vapaasti suhteessa EU:n minusta hienoihin tavoitteisiin.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Minusta Malinen hakee tarkoituksella ääriposition taloustieteijöiden joukossa. Mutta jos hän on Suomessa siellä yksin, ei ole esimerkiksi Saksassa. Viittasin jo aiemmin arvostetun IFO-instituutin skenaarioihin, joista pahin on usein samaa luokkaa kuin Malisen. Näen asian siis hieman eri tavalla. Kyse ei ole ennusteista, vaan skenaarioista, joista osa saattaa toteutua. Lopussa on usein lyhyt osa, jossa kerrotaan, että näinkin voi käydä jos X ja Y ehdot täyttyvät.

Koko euroaluehan olisi jo kaatunut ilman EKP:n poikkeuksellisia toimia, joista osan Saksan perustuslakituomioistuin totesi 2020 käytännössä laittomiksi.
No varmaan siinä on todellista huoltakin mukana, mutta Ruotsissa ja Norjassa oleva vakava kuivuus estämässä sähkön myynnin Suomeen, energiaomavaraisuuden menettäminen kun turvetta ei enää polteta ja jotkut valtavat katovuodet (jotka ovat jo käynnissä) vaikuttavat sen verran harhaisilta että hankala ottaa kokonaisuutta vakavasti.
 
Totta. Ja monen muut höpinät tuossakin tekstissä. Oli varmaan leikelty jostain osa, kenties omista aiemmista teksteistään. Mutta esimerkiksi ilmastonmuutoksen on tähän asti arvioitu lisäävän sateita Pohjois-Euroopassa, ei suinkaan tuovan kuivuutta Malisen oletuksen mukaan jne.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Minusta Malinen hakee tarkoituksella ääriposition taloustieteijöiden joukossa. Mutta jos hän on Suomessa siellä yksin, ei ole esimerkiksi Saksassa. Viittasin jo aiemmin arvostetun IFO-instituutin skenaarioihin, joista pahin on usein samaa luokkaa kuin Malisen. Näen asian siis hieman eri tavalla. Kyse ei ole ennusteista, vaan skenaarioista, joista osa saattaa toteutua. Lopussa on usein lyhyt osa, jossa kerrotaan, että näinkin voi käydä jos X ja Y ehdot täyttyvät.

Koko euroaluehan olisi jo kaatunut ilman EKP:n poikkeuksellisia toimia, joista osan Saksan perustuslakituomioistuin totesi 2020 käytännössä laittomiksi.

Vaikka se voi tuntua kaukaiselta, oikeistopopulistiset puolueet voivat nousta valtaan Italiassa, Saksassa, Ruotsissa, Itävallassa, Suomessa, Tanskassa jne. Osa onkin jo hyvin lähellä ja osa kävi vallassa hajoten enemmän tai vähemmän. Niiden pääongelma on sisäiset ristiriidat. Muutaman hajoamisen jälkeen seuraava poliittinen sukupolvi vaikuttaa kuitenkin olevan valmiimpi ja periaatteellisempi.

Niinpä sekin voi tapahtua, että Legan perilliset Italiassa kaatavat euroalueen, jos perinteisten puolueiden löperö politiikka ei sitä kykene tekemään. Ja tämä ei tietenkään ole perinteisten puolueiden päämäärä. Vaan mahdollinen vahinko, kun EU ja euroalue ei noudata mm. yhteistä finanssipolitiikkaa, ja kansallisvaltiot voivat edelleen puuhastella liian vapaasti suhteessa EU:n minusta hienoihin tavoitteisiin.

Yritin tuossa aiemmin sanoakin, että sinänsä jaan monia samoja huolia Malisen kanssa ja epäilen nykyjärjestelmän jatkuvuutta pidemmän päälle. Malisen epäuskottavuus taloustieteilijänä ei tulekaan hänen osoittamistaan ongelmista vaan niistä johtopäätöksistä, joita hän profeetan lailla julistaa. Tuohon tekstiin sisältyy niin paljon järjettömyyksiä yhdessä Malisen tämän vuoden aiempien viestien kanssa, että ainakin itselleni hän on käytännössä kaivanut itsensä irrelevanttien populistien kuoppaan v. 2020. On eri asia sisällyttää skenaarioihin romahduksia (itselläkin tällainen löytyy tämän vuosisadan aikana) kuin kertoa radiohaastattelussa sen tapahtuvan seuraavan kuun aikana kun suurin osa muuttujista on kaikille tarkkailijoille tuntemattomia.

Ja onhan tuossa ihan selvää poliittista kosiskelua mukana. Tekstissä mainitaan vihervassarit tuhon aiheuttajina ja päähahmo - kaikista persuista juuri Huhtasaari - huokailee vastuuntuntoisena järkevänä toimijana maan johdossa kristillisdemokraattien suosiollisella tuella. Ihan naurettava teksti kokonaisuudessaan ja vielä juuri sen jälkeen kun omaa poliittista riippumattomuutta on vakuuteltu erillisessä pakinassa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Yritin tuossa aiemmin sanoakin, että sinänsä jaan monia samoja huolia Malisen kanssa ja epäilen nykyjärjestelmän jatkuvuutta pidemmän päälle. Malisen epäuskottavuus taloustieteilijänä ei tulekaan hänen osoittamistaan ongelmista vaan niistä johtopäätöksistä, joita hän profeetan lailla julistaa.

Kyllä ja sanoitkin sen aivan hyvin. Keskityin itse hieman ohi sen nykykärjestelmän ongelmiin liikaa.

Ja onhan tuossa ihan selvää poliittista kosiskelua mukana. Tekstissä mainitaan vihervassarit tuhon aiheuttajina ja päähahmo - kaikista persuista juuri Huhtasaari - huokailee vastuuntuntoisena järkevänä toimijana maan johdossa kristillisdemokraattien suosiollisella tuella. Ihan naurettava teksti kokonaisuudessaan ja vielä juuri sen jälkeen kun omaa poliittista riippumattomuutta on vakuuteltu erillisessä pakinassa.

Tämä osuus yllätti. Mutta jatkossa ei yllä enää.
 
Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En itsekään ole eri mieltä siitä, etteikö meillä olisi ihan huomattava määrä isoja riskejä nykytilanteessa. Valtavirran makrotaloustieteilijät ovat puhuneet niistä jo kauan ennen koronaa. Se ei mielestäni pelasta Malisen uskottavuutta tämän vuoden tekstit huomioon ottaen.
Itseäni jaksaa kummastuttaa persuissa (ja populistipuolueissa yleisesti) se, että minkä takia puolueet jaksavat torpedoida omaa tekemistään niin vahvasti. Persujenkin riveissä on paljon fiksuja henkilöitä, jotka nostavat esiin oikeita ongelmia ja asioita, mutta vähemmän yllättäen ne tahtoo jäädä pimentoon, kun Ano, Mauri & co. lyö Twitterin tulille. Toinen ilmiö on sitten tämä, mihin Malinen on nyt sortumassa / sortunut, että aidosti asiasta ymmärtävät henkilöt harhautuu ihmeelliseen hörhöilyyn ja salaliittoteorioihin.

Mutta kaipa tuo kaikki on suoraan populistin kultaisesta käsikirjasta, että huomiota tulee kalastella varsin epämääräisin keinoin.
 
Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Vaikka se voi tuntua kaukaiselta, oikeistopopulistiset puolueet voivat nousta valtaan Italiassa, Saksassa, Ruotsissa, Itävallassa, Suomessa, Tanskassa jne. Osa onkin jo hyvin lähellä ja osa kävi vallassa hajoten enemmän tai vähemmän. Niiden pääongelma on sisäiset ristiriidat. Muutaman hajoamisen jälkeen seuraava poliittinen sukupolvi vaikuttaa kuitenkin olevan valmiimpi ja periaatteellisempi.

Niinpä sekin voi tapahtua, että Legan perilliset Italiassa kaatavat euroalueen, jos perinteisten puolueiden löperö politiikka ei sitä kykene tekemään. Ja tämä ei tietenkään ole perinteisten puolueiden päämäärä. Vaan mahdollinen vahinko, kun EU ja euroalue ei noudata mm. yhteistä finanssipolitiikkaa, ja kansallisvaltiot voivat edelleen puuhastella liian vapaasti suhteessa EU:n minusta hienoihin tavoitteisiin.
Se mikä tuossa Malisen visiossa kiinnostaa on tietenkin se että miksi hän näkee perussuomalaisena pääministerinä juuri Huhtasaaren, eikä esimerkiksi Halla-ahoa. Nuo eurooppalaiset populistipuolueet, kuten Legan jälkeläiset, eivät ihan ole Halla-ahon suosiossa mm. Venäjä-kytköksien takia. Huhtasaarelle taas Putin on tärkeä liittolainen Jeesus elää -politiikassa. Löytyykö sitten Suomen rajojen ulkopuolelta tarpeeksi lihaksia kaappaukseen jolla Halla-aho syrjäytetään ja esim. Huhtasaari nostetaan puolueen johtoon. Näin Malinen tuntuu uskovan. Ei silti paljoakaan visiossaan avaa tuota prosessia.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
@Moderaattorit
Voisiko tämän Malisesta jatkuvan keskustelun siirtää johonkin toiseen ketjuun, koska käsittääkseni kyseinen henkilö ei ole Persujen edustaja/jäsen, eikä siten liity ketjun aiheeseen.

Siirretäänkö se sitten takaisin kun kaveri tulee kaapista?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös