Perussuomalaiset

  • 6 004 951
  • 46 690

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Opinnoilla itsellään ei ole oleellista merkitystä, vaan äänestäjien tietoisuudella ylipäätään. Sitä pitää pyrkiä lisäämään, jotta jatkossa välttyisimme siltä, että Kokoomus on suurin eduskuntapuolue.

Todettakoon ensiksi, että heittoni oli toki niin ikään pilke silmäkulmassa tehty. Aivan kuten Palosellakin. Totta kai äänestystulosta on kunnioitettava. Suomen kansalla on juuri sellainen eduskunta kuin se ansaitsee. Suuri osa suomalaisista kun on poliittisesti valveutumatonta ja tietämätöntä sakkia. Vastikään julkaistu tutkimus siitä, miten kansa ei osaa erottaa edes hallitus- ja oppositiopuolueita toisistaan, kertonee kaiken olennaisen. Tämä korostuu vaatimattomasti koulutetussa väestönosassa, josta otaksun vahvasti persujen suuren kannatuksenkin kumpuavan.

Hauskaa tässä onkin se, että juuri persujen mies tulee pikkittelemään kokoomusta äänestäneitä äänestäjien tietoisuudella.

Se on toki aivan eri asia kuin poliittinen ja asiapitoinen tietoisuus, pitääkö kokoomuksen tai jonkun muun puolueen ideologiaa oikeana.
 
Argumentointi oli toki ihan hyvää, mutta itse en kyllä ymmärrä, että miksi ihmeessä puolustusmenoja pitäisi lisätä tässä taloudellisessa tilanteessa? Täysin typerä ajatus mielestäni ja itse kannata puolustusmenojen leikkaamista. Samalla kannalla ovat olleet myös Kokoomus ja muistaakseni SDP, joten vaikea nähdä, että niitä tullaan ainakaan lisäämään tulevalla hallituskaudella mikäli kaksi suurinta ovat hallituksessa.

Itse olen palkka-armeijaan siirtymisen kannalla, mutta pointti oli tuohon kielipolitiikkaan kajoaminen. Uusi sivu on nyt käännetty Suomen poliitisessa historiassa, kun ruotsinkielisten etuoikeuksia otetaan edes esille valtaapitävien toimesta. Itse olin sitä mieltä ennen vaaleja, että persut ovat hiljaa, kun pääsevät valtaan, mutta olin näköjään väärässä. Kyllä muutoksia tullaan todennäköisesti myös aktiivisesti ajamaan.

Ja mitä noihin puolusutsmenojen leikkauksiin tulee, niin Dragsvik ei ole tainnut olla "jostain syystä" niissä edes esillä.

edit:Dragsvik korjattu
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Itse olin sitä mieltä ennen vaaleja, että persut ovat hiljaa, kun pääsevät valtaan, mutta olin näköjään väärässä. Kyllä muutoksia tullaan todennäköisesti myös aktiivisesti ajamaan.

Odotellaan vielä sitä Persujen valtaanpääsyä (eivät vielä ole hallituksessa) ja katsotaan sen jälkeen mikä on puheiden ja tekojen taso ja määrä.

Ja mitä noihin puolusutsmenojen leikkauksiin tulee, niin Dragsvik ei ole tainnut olla "jostain syystä" niissä edes esillä.

edit:Dragsvik korjattu

Joku toimittaja sitä on aina silloin tällöin kysellyt, mutta vaikea sanoa, että onko se ollut esillä kabineteissa.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Opinnoilla itsellään ei ole oleellista merkitystä, vaan äänestäjien tietoisuudella ylipäätään. Sitä pitää pyrkiä lisäämään, jotta jatkossa välttyisimme siltä, että Kokoomus on suurin eduskuntapuolue.

Olen periaatteessa aivan samaa mieltä ja toivonkin että Vihreät ottaisivat tämän tiedonantajan vastuun, lopettaisivat piipertelyn ja maalaisivat Kansan eteen rehevän fasistisesti tuhoa ja kuolemaa. Viime kädessä ainoa yhteiskunnallinen kysymys jolla on mitään merkitystä on ympäristön tila ja tulevaisuus ja sillä(kin) sektorilla ollaan ilmeisesti ottamassa takapakkia Persujen vaalivoiton myötä.

Persuista ei mihinkään tietoisuuden lisäämiseen ole, koska heidän politiikkansa perustuu pitkälti juuri tietämättömyyden ylläpitoon ja mahdollisimman suureen samaa mieltä olemiseen mahdollisimman monen torimummun kanssa.
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Vau. Onkohan tämä puolestaan tulkittava siten, että Perussuomalaisten vaaliohjelma soveltuu siis enää lähinnä haitarin puhdistamiseen nyt kun vaalit on pidetty?

Eikös se ole yleinen tapa kaikkien puolueiden vaaliohjelmille? Vai miten veikkaat Kokkareiden paremminvointivaltiolle käyvän, ai niin, luultavasti Soinin persut tuhoaa sen, kö?
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
ja toivonkin että Vihreät ottaisivat tämän tiedonantajan vastuun,

Millä eväillä? Ensin tuonne pitäisi saada joku, joka on edes alustavasti kartalla niin sanotusta reaalimaailmasta ja sitten siitä pikkuhiljaa alkaa kehittelemään sitä agendaansa.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Eikös se ole yleinen tapa kaikkien puolueiden vaaliohjelmille? Vai miten veikkaat Kokkareiden paremminvointivaltiolle käyvän, ai niin, luultavasti Soinin persut tuhoaa sen, kö?

Minä kysyin Toejoen Veikolta sitä, että onko Perussuomalaisten kanta asioihin puolueena luettavissa heidän vaaliohjelmastaan, kun hänen mielestään yksittäisten edustajien mielipiteillä ei ole merkitystä. Vastaus kuului, että tuskin on, joka on minusta aika hämmentävää.

Kokoomuksen kanta puolueena asioihin on minun käsittääkseni kuitenkin luettavissa heidän vaaliohjelmastaan.
 

HemmoP

Jäsen
Kike Elomaata äänestäneet saavat heti vastinetta äänilleen:

- Japanilaisilla on kauhuskenaarioita monella taholla. Ydinvoimaloita on 55 eikä kukaan osaa vielä sanoa, miten niiden toiminta saadaan vakautettua. Kysymys kuuluu: Kuinka voidaan rakentaa mannerlaattojen päälle valtava määrä voimaloita, vaikka maanjäristyksiä on jatkuvasti alueella? Elomaa kirjoitti maaliskuussa.

Kike Elomaa kauhistui: Ydinvoimaloita mannerlaattojen päällä | Vaalit | Iltalehti.fi

Toki juttu on jo ennen vaaleja (!) kirjoitetusta blogista mikä lisää ihmetystä läpimenoon.

Entä jos niihin voimaloihin sitoisi valtavan määrän ilmapalloja niin, että ne leijuisivat vaikkapa metrin korkeudessa ? Jos tulee tsunami, niin vähän vaan löysää naruja ettei kastu ? Tai jotain ?
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
....

Entä jos niihin voimaloihin sitoisi valtavan määrän ilmapalloja niin, että ne leijuisivat vaikkapa metrin korkeudessa ? Jos tulee tsunami, niin vähän vaan löysää naruja ettei kastu ? Tai jotain ?

Näkisin, että tuo olisi melko kattava ratkaisu myös maanjäristysten varalle. Ainoa ongelma olisi sitten myrskyt, joiden ajaksi palloista pitäisi varmaan päästää ilmat pihalle. Ydinjätteetkin voisi jättää sinne voimalaan sisälle ja kun laitos on uransa lopussa, niin katkoisi vaan narut ja koko paska leijuisi avaruuteen, missä se nyt ei haittaa ketään.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Minäkin pidän persuja hieman juntteina, mutta on silti iltalehdeltä typerää tarttua tuollaiseen asiaan, jossa Elomaa ei selvästikään ole osannut muotoilla kirjoitustaan oikein. Kaikki varmasti kuitenkin ymmärtävät, mitä Elomaa tarkoitti.

Tekeekö se kommentista yhtään järkevämpää, on tietysti eri asia. Mutta jos Elomaa olisi kirjoituksessaan ihmetellyt, miksi ydinvoimaloita rakennetaan mannerlaattojen saumakohtiin, ei tällaista meteliä siitä olisi syntynyt.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Millä eväillä? Ensin tuonne pitäisi saada joku, joka on edes alustavasti kartalla niin sanotusta reaalimaailmasta ja sitten siitä pikkuhiljaa alkaa kehittelemään sitä agendaansa.

No, tämä meneekin enemmän tuonne Vihreät - osastoon jonne asiasta kirjoitin. Nyt pitää laittaa bleiserit narikkaan ja ottaa halko käteen. Siinä on hommaa seuraavaksi neljäksi vuodeksi.

Niin sanotusta reaalimaailmasta väitän useiden Vihreiden olevan paremmin kartalla kuin Persujen, mutta saadaanko suomalaiset uskomaan siihen onkin kokonaan toinen asia.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Minäkin pidän persuja hieman juntteina, mutta on silti iltalehdeltä typerää tarttua tuollaiseen asiaan, jossa Elomaa ei selvästikään ole osannut muotoilla kirjoitustaan oikein. Kaikki varmasti kuitenkin ymmärtävät, mitä Elomaa tarkoitti.

Mutta toisaalta ministerit tulevat tekemään tehtävää, jossa joutuu olemaan tekemisissä paljon vaikeamminkin muotoiltujen asioiden parissa. Jos nyt on ongelmia kyetä kirjoittamaan noinkin yksinkertaista asiaa oikein, on aivan oikeutettua kyseenalaistaa kompetenssi ministerin pestin suhteen. Myös Kiken muu kirjoitusasu on sitä luokkaa, että pätevyyden kyseenalaistaminen on ihan oikeutettua.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Timo Soini vei puolueensa niin suureen vaalivoittoon, että siitä kohisee Suomen lisäksi myös muu Eurooppa. Nyt on Soini ensimmäistä kertaa tosipaikan edessä, kun hallitusneuvottelut alkavat. Portugali-tukipaketista päättäminen on lähiajan suurin koetinkivi Soinille. Kokoomus ja SDP pääsevät sopimukseen Portugalin tukipaketista, siitä ei ole epäilystäkään. Perussuomalaisten kansanedustajien suut on pantu suppuun Portugali-asiassa. Jopa Kike Elomaan kanta oli eilen radiossa, että Soini hoitaa hallitusneuvottelut ja muiden perussuomalaisten kansanedustajien tapaan ei nyt vaalien jälkeen ottanutkaan suoraan kielteistä kantaa Portugalin tukipakettiin, ei tosin sitä kannattanutkaan. Tänään Oulun nuori, 25 v, uusi perussuomalaisten kansanedustaja Immonen sanoi tv:ssä suoraselkäisesti, että siitä on lähdetty ennen vaaleja, että Portugalin tukipakettia eivät perussuomalaiset tule hyväksymään ja siinä pysytään. Kaksi muuta perussuomalaista kansanedustajaa samassa ohjelmassa sen sijaan pyörittivät Soinin ohjeen mukaista kannanottoa, jonka mukaan Soini hoitaa tätä hallituskysymystä. Perussuomalaisillakin on aikansa rikkoa ja rakentaa. Nyt on rakentamisen aika. Tästä, jos Soini selviää kuivin jaloin, niin hänessä on valtiomiesainesta.
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kokoomuksen ja SDP:n pitäisi tehdä persuille kynnyskysymykseksi hallitukseen pääsystä se, ettei persut saa ottaa Elomaata ministerikseen. Tosin kynnyskysymyksiä tulisi useampiakin, koska persujen eduskuntaryhmässä on niin monta hörhöä.

Lieneekin ihan viisasta, että Timppa kyselee Raimoa ja muita edes hieman järkevämpiä eduskunnan ulkopuolisia henkilöitä ministereiksi.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Todellisuudessa Kokoomus hyötyy siitä, mitä vähemmän äänestäjät ovat asioista selvillä.

Ja mitä enemmän äänestäjät ovat asioista selvillä, sitä todennäköisemmin he haluavat äänestää Kike Elomaata?
 
..
On varmasti toivottavaa, että kansalaisten tietoisuus ylipäätään tapahtumista, ilmiöistä, vaikuttimista ja syy-seurassuhteista lisääntyy, jotta osaavat valita asioista parhaiten selvillä olevat. Se taas ei välttämättä lainkaan tarkoita Kokoomuksen pysymistä suurimpana puolueena, vaikka täällä niin esitettiinkin. Silloin Kokoomuksessa pitäisi tapahtua oleellinen kulttuurin muutos.

Todellisuudessa Kokoomus hyötyy siitä, mitä vähemmän äänestäjät ovat asioista selvillä.
Miksi, millä perusteella?

Väittäisin, että Soinin puheiden yleinen uskottavuus olisi kärsinyt merkittävästi, jos ihmiset tietäisivät esimerkiksi totuuden niistä Ison-Britannian EU-jäsenmaksuavustuksista. Sitähän Soini toitotti usein, että ne voitaisiin lopettaa. Voitaisiin, mutta kun ei voida, ellei I-B itse niin halua. Tämähän oli suoranainen sumutus ihmisille - mutta valtaosa kuulijoista ei sitä ymmärrä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Ei persujen nimittäminen jakomäkeläisiksi ihan perusteetonta ole: Helsingissä persujen äänimäärä oli vajaa 13%, Jakomäen alueella kuitenkin about 34%.

Vittu mua puistattaa näiden turvenuijien suunnaton ruotsinkielisyyden vastustaminen! Se on itse asiassa kaksikielisyyden vastustamista ja sitä kautta perustuslaista nillittämistä. Ihmeellistä logiikkaa. Pannaan nimeksi "Perussuomalaiset" ja mölistään suomalaisten arvojen puolesta. Poislukien kaksikielisyys. Joka on mitä suomalaisin perusarvo! Suomella on historiallinen taustansa Ruotsin ja Venäjän välissä ja olenpa iloinen, että tämän pikku hiekkalaatikon toiseksi kieleksi tuli näistä kahdesta ruotsi. Suomi on aina ollut kaksikielinen. Persut on joskus 90-luvulla perustettu populistinen ryhmittymä, joka ei osaa nostaa päätään omasta perseestään sen vertaa, että vilkaisisi Suomen historiaa. Juuri sitä, mihin he haluavat palata! Paradoksien juhlaa. Okei, lähdetään EU:sta, heitetään tummaihoiset pois - mutta suomenruotsalaisia ette saa silti minnekään. Tuliko yllätyksenä? Suomenruotsaiset ovat olleet olemassa itsenäistymisestä alkaen ja perustuslaissa on fiksusti nähty maa kaksikielisenä. Persujen mielestä enemmistö jyrätköön kaikki vähemmistöt, mutta suomenruotsalaisten potkiminen on suomalaisuuden potkimista. Nyt persujen puolustusasiantuntija vaatii lisää rahaa armeijalle ja siinä sivussa tottakai Dragsvikin lakkauttamista. Sairaan sivistymätöntä jengiä. Mun mielestäni kaksikielisyys on rikkaus ja eipä svenskiä vääntävät yleisesti ottaen varmastikaan häiritse Jakiksen pubijengiä tai Juupajoen Teboililla hengaavia nappiverkkarikansalaisia. Miksi heillä pitäisi olla oikeus häiritä ruotsinkielisiä?

Toinen vanhemmistani on suomenruotsalainen ja sukujuuret silläpuolen ovat voimakkaat. Niinpä myönnän, että tässä on omaa lehmää ojassa, mutta tunnen lukemattomia täysin suomenkielisiä suomalaisia, jotka jakavat tämän mielipiteeni. Uskallan väittää, että umpisuomenkielisenäkin ajattelisin samoin. Ja ruotsin ei ole tarkoitus kilpailla venäjänkielen kanssa. Jos voisin mennä aikakoneella takaisin nuoruuteen, aloittaisin venäjänopiskelun silloin valitsemani saksan sijaan. En voi arvostaa persujen muitakaan näkemyksiä, kun heidän omaan nimeensä (!) liittyvä "perussuomalaisuuskin" on kateissa. Käypä Soini jengeinesi moikkaamassa vaikkapa vaasalaista duunaria, joka on ties kuinka monennen polven supisuomalainen. Vaikka puhuukin ruotsia. Tai maanviljelijöitä Pietarsaaren ympäristössä. Ja käy myös Turussa treffaamassa ihan tavallisia virkamiesperheitä. Kerro heille -ja perustele hyvin- miksi he ja heidän kielisyytensä on jonkunlainen uhka suomalaisuudelle. Eiköhän oteta kansalaisuus pois ja lähetetään....Ruotsiin! Hei, sieltähän ne on varmaan tulleet, kun kielikin on sama!
 

Ioota Rhoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Broad Street Bullies
Uudenmaan Prikaatista

Toki kielelliset syyt puhuvat jo sellaisenaan Uudenmaan Prikaatin säilyttämisen puolesta, (yhteistyö Ruotsin kanssa ja onhan ne pohjanmaa maajussit on kovia poikia ampumaan, vaikka ei sanakaan suomea osaa, eikä kyllä sen puoleen oikein ruotsiakaan), mutta niin kauan kun Suomen sotilaallinen puolustus perustuu alueelliseen puolustukseen, jota hoitavat alueelliset joukot, on Uudenmaan Prikaatin säilyttäminen välttämätöntä.

Toki se on pieni ja näin poliittisesti helppo uhrata. Se voidaan pyyhkiä pois ilman suurempaa vastustus, kuka nyt joistan sellaisesta paikasta välittää, jolla on ruotsinkielinen nimi. Säästöä ei juuri tulisi, mutta ainakin poliitikot voisivat väittää tehneensä jotakin. Populismia parhaimmillaan.

Uudenmaan Prikaatti olemassa olo nyt ei kuitenkaan ole mikään kielipoliittinen salaliitto, eikä maan vanhin joukko-osasto sattumalta sijaitse maanpuolustuksen kannalta yhdessä koko maan tärkeimmistä paikoista. Aika harvassa ovat ne prikaatit, jotka sijaitsevat ns. sota-alueella. Sotilaat koulutetaan samalla maaperäällä, jolla käytiin taisteluja Neuvostoliitoa vastaan. Neuvostoliiton maaperällä. Alueella, jolla oli suuri strateginen merkitys viime sodassa ja alueella, jonka erikoispiirteitä ei löydy muualta Suomesta.

Tässä pienessä prikaatissa koulutetaan monipuolisia rannikkojoukkoja kansallisiin ja kansainvälisiin tehtäviin. (mm. ATU) Esimerkiksi hyökkäystehtäviin koulutetut rannikkojääkärit ovat erikoistuneet toimimaan alueen rannikon ja saariston vaativissa olosuhteissa. Nämä sotilasparkojen tehtäviin kuuluu mm. merikuljetusten, satamien ja saarien suojelu. Huomatkaa myös Ahvenanmaan puolustus. Kuka muu sitä pystyisi tekemään? Kansainvälinen kriisinhallinta koulutus mm. Nordic Battle group tehdään yhteistyössä ruotsalaisten joukko-osastojen kanssa.

En ole asiantuntija, mutta varusmiesajaltani tuli tutuksi niin maanvoimien kuin merivoimienkin joukko-osastot ja niiden koulustuspaikat mm. Upinniemi ja Santahamina, enkä näen että Vihreitä Baretteja voidaan kouluttaa niiden nykyisiin tehtäviin Santahaminassa, saatikka sitten Upinniemessä. Ajatus on yhtä absurdi kuin, että Kaartin jääkärirykmentti sijaitsisi Vaasassa.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Suomi on historiallisista syistä kaksikielinen maa ja sellaisena sen tulee pysyäkin.

Kokonaan toinen asia on, kannattaako Suomen kaltaisen maan haaskata vähiä resurssejaan siihen, että kaikkien kansalaisten on väkipakolla opiskeltava ruotsia. Väitän, että jos sama tuntimäärä kouluissa käytettäisiin vaikka taloustaidon opiskeluun niin panos-tuotos -suhde olisi Suomen kannalta paljon parempi ja hyödyttäisi myös suomenruotsalaisia enemmän.

Ruotsin kielen opiskelun tulee olla mahdollista valinnaisena niille, jotka sitä haluavat opiskella. Minusta siinä on aivan riittävästi huomioitu ruotsin kielen erityisasema Suomessa, jos se on koulussa tarjolla tasavertaisena vaihtoehtona maailman valtakielien kanssa.

Pakkoruotsi pois.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Toinen vanhemmistani on suomenruotsalainen ja sukujuuret silläpuolen ovat voimakkaat. Niinpä myönnän, että tässä on omaa lehmää ojassa, mutta tunnen lukemattomia täysin suomenkielisiä suomalaisia, jotka jakavat tämän mielipiteeni.

Olen suomenkielinen suomalainen, ja olen JHagin viestin pointeista täsmälleen samaa mieltä. Suomenruotsalaisuutta pelkäävät kääntävät selkänsä oman maansa historialle ja kulttuurille. Tokkopa tietävät edes marsalkka Mannerheimin äidinkieltä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös