Sikäli kiinnostavia nämä väitteet siitä, ettei Jessikka Aron teoksessa ole lähdeluetteloa, tai se olisi jollain tapaa puutteellinen tms. Todennäköisesti väitteen toistajat eivät ole itse lukeneet kirjaa, vaan toistavat MV-lehdessä tai jossain muussa yhteydessä ilmaan heitettyä, disinformatiivista, väitettä, jonka jokainen kirjan lukenut voi todistaa vääräksi.
Teoksen Putinin Trollit, tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta lähdeluettelo alkaa sivulta 419 päättyen sivulle 453. Lähdeluettelo pitää sisällään viittauksia erilaisiin lehdissä ja muissa medioissa julkaistuihin artikkeleihin kuin myös eri ministeriöiden julkaisuihin sekä erilaisia tieteellisin metodein tehtyjä analyyseja (useilla kielillä).
Teoksessa Aro myös itse esittelee niitä työkaluja ja analysointiohjelmia, joita hän on hyödyntänyt tutkimuksissaan, ja joiden avulla hän on kerännyt ”raakaa dataa” julkaisuihinsa.
Ne, jotka syyttävät kirjaa siitä, että se on liian henkilökohtainen – pyörii Aron kokemuksien ympärillä – eivät todennäköisesti ole ymmärtäneet sitä, että ilman Aron ja muiden haastateltujen henkilökohtaisia kokemuksia tällaista kirjaa ei olisi kirjoitettu. Todennäköisesti ei olisi kirjoitettu kirjaa ollenkaan vaan olisi tyydytty muihin julkaisuihin. Ehkäpä kirjan olisi voinut kirjoittaa joku ulkopuolinen, mutta enpä usko, että se tuolloin olisi saavuttanut sitä suosiota, jonka se on saavuttanut.
Ja jos sen teoksen lukee ajatuksella, niin huomaa, että tilaa saavat useat henkilöt Aron ohella – joukosta löytyy ansioituneita Venäjä-asiantuntijoita, kuten Martin Kragh – jonka havainnot ja ansioituneen tutkimuksen Aftonbladetin kulttuuritoimitus tyrmäsi ”russofobisena”, masinoiden Kraghin vastaisen laajan kampanjan, jonka jäljet ulottuivat Venäjälle saakka.
Näitä Venäjän toimien kiistäjiä löytyy suomalaisistakin mediataloista, muistakin kuin vastamedian taholta. Osalla syynä on ideologia, joillain anti-amerikkalaisuus, jonkun mielestä on vaan mahdotonta, että Venäjä ulottaisi operaationsa yksittäisiin ihmisiin asti jne. jne. (Kyllä ulottaa...)
Eikä tämä ilmiö ole yksinomaa suomalainen ja/ tai ruotsalainen, vaan näitä kieltäjiä löytyy kautta Euroopan – unohtamatta Yhdysvaltojen ja Kanadan alt-right-liikettä sekä salaliittoteorioihin vihkiytynyttä väkeä, jotka usein näkevät Venäjän ja muut totalitaariset valtiot korruptoituneen – ”deep staten” kontrolloiman – lännen vastavoimana, sieltä se Janus Putkosenkin Venäjä-myönteisyys on todennäköisesti saanut bensaa liekkeihinsä.
Teoksen Putinin Trollit, tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta lähdeluettelo alkaa sivulta 419 päättyen sivulle 453. Lähdeluettelo pitää sisällään viittauksia erilaisiin lehdissä ja muissa medioissa julkaistuihin artikkeleihin kuin myös eri ministeriöiden julkaisuihin sekä erilaisia tieteellisin metodein tehtyjä analyyseja (useilla kielillä).
Teoksessa Aro myös itse esittelee niitä työkaluja ja analysointiohjelmia, joita hän on hyödyntänyt tutkimuksissaan, ja joiden avulla hän on kerännyt ”raakaa dataa” julkaisuihinsa.
Ne, jotka syyttävät kirjaa siitä, että se on liian henkilökohtainen – pyörii Aron kokemuksien ympärillä – eivät todennäköisesti ole ymmärtäneet sitä, että ilman Aron ja muiden haastateltujen henkilökohtaisia kokemuksia tällaista kirjaa ei olisi kirjoitettu. Todennäköisesti ei olisi kirjoitettu kirjaa ollenkaan vaan olisi tyydytty muihin julkaisuihin. Ehkäpä kirjan olisi voinut kirjoittaa joku ulkopuolinen, mutta enpä usko, että se tuolloin olisi saavuttanut sitä suosiota, jonka se on saavuttanut.
Ja jos sen teoksen lukee ajatuksella, niin huomaa, että tilaa saavat useat henkilöt Aron ohella – joukosta löytyy ansioituneita Venäjä-asiantuntijoita, kuten Martin Kragh – jonka havainnot ja ansioituneen tutkimuksen Aftonbladetin kulttuuritoimitus tyrmäsi ”russofobisena”, masinoiden Kraghin vastaisen laajan kampanjan, jonka jäljet ulottuivat Venäjälle saakka.
Näitä Venäjän toimien kiistäjiä löytyy suomalaisistakin mediataloista, muistakin kuin vastamedian taholta. Osalla syynä on ideologia, joillain anti-amerikkalaisuus, jonkun mielestä on vaan mahdotonta, että Venäjä ulottaisi operaationsa yksittäisiin ihmisiin asti jne. jne. (Kyllä ulottaa...)
Eikä tämä ilmiö ole yksinomaa suomalainen ja/ tai ruotsalainen, vaan näitä kieltäjiä löytyy kautta Euroopan – unohtamatta Yhdysvaltojen ja Kanadan alt-right-liikettä sekä salaliittoteorioihin vihkiytynyttä väkeä, jotka usein näkevät Venäjän ja muut totalitaariset valtiot korruptoituneen – ”deep staten” kontrolloiman – lännen vastavoimana, sieltä se Janus Putkosenkin Venäjä-myönteisyys on todennäköisesti saanut bensaa liekkeihinsä.
