Perussuomalaiset

  • 5 250 513
  • 42 118

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tämä sama on todettu jokaisesta puolueesta, vaihtelevin sanamuodoin. Jokainen vuorollaan tai yhtäaikaa toimii vastoin lupauksiaan ja "arvojaan", eikä mikään muutu.
Minä en ole minkään muun puolueen kuullut julistavansa, että he eivät ole niinkuin vanhat puolueet kuten Persut ovat tehneet.
Vähän kuin Juutalalaiset ovat nostaneet itsensä kaapin päälle ja julistaneet olevansa Jumalan valittu kansa.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Huikeeta kuinka väärin voi lukea rivien välistä. Pakko onnitella siitä. Kirjoitin junttien olevan kohtuu tyhmää väkeä, jonka takia ps voi kääntää tilanteen edukseen, kun reagoi oikein, kun kritisoivat janitoivoloita ja nyt pääsevät "näyttämään", että ei meillä. Todellisuudessa se, että puolueessa on tällaisia mätäpesäkkeitä pitäisi karkottaa äänestäjiä, mutta sopivalla reagoinnilla kääntyy esson baarissa voitoksi. Muille kun junteille tämän ei pitäisi olla positiivista missään tilanteessa.

Pyrin ensi kerralla olemaan tarkempi, jotta persuvihaajat tulkitsevat persunegatiivisen viestin oikein, koska selvästikään termi juntit ei ollut riittävän paljastava. Näin toki käy herkästi nykyisenä vastakkainasettelun aikana, kun kaikki on pakko jakaa laareihin.
...
Kun huomioi että Turtiaisen esikuvakseen ilmoittamalla Hakkaraisella äänimäärä vaan lisääntyi mitä enemmän hahmo sekoili, sikaili, kusetti ja rikkoi lakia, niin täytyy tapahtua ihmeellisiä asioita että Turtiaisen kohdalla tämä menisi jotenkin negatiivisesti. Omat uskovat kaiken mitä selittää, osa varmaan innostuu äänestämään trollailuna ja ne ketkä tuota paheksuvat (puoluekannasta riippumatta) eivät anoturtiaisia äänestäisi kuitenkaan.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Oma oletukseni on, ettei edes perus-ps kannattaja arvosta sitä, että "heidän" rahoillaan nostetaan km-korvauksia saikulta, vaan tilanne koetaan negatiivisena.
Ehkä Turtiaista eivät perus-ps kannattajat äänestävät vaan rikolliset hörhöt ja heidän on vain helpompi samaistua edustajaansa mitä enenmmän hän sekoilee. Hakkaraisella tietenkin sama. Kansa saa sellaiset edustajat kuin se ansaitsee.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Ehdottomasti on ja kansanedustajien ei tulisi syyllistyä tällaiseen toimintaan. Mutta kun suomalaiset vastustavat oman autonsa satelliittiseurantaa, niin populistipuolueet tuskin siihen taipuvat kansanedustajiensa osalta. Päinvastoin, kampanja voisi olla, kuinka vihervasemmisto haluaa seurata ja myydä seurantatiedot jne.

Todellisuudessa autoissa on jo osassa ja jatkossa yhä enemmän seurantaa, jolla auto paikannetaan mm. valmistajan tai maahantuojan toimesta. Kolaritilanteissa auto ottaa yhteyden jne. Ellen väärin muista, EU pakotti autonvalmistajat ottamaan tämän käyttöön uusissa autoissa ihan nyt tai lähivuosina.

Sinänsä minusta on hyvä, että näitä keissejä nostetaan esille. Ei ne isoja ole, mutta kertovat korutonta kieltä, miten tällä kerta perussuomalaisten kansanedustaja on valmis keplottelemaan kaikin keinoin tuloja itselleen. Luulisi kannattajien joskus pohtivan, että eikös meidän pitänyt olla rehellisten suomalaisten puolue.

Samaa mieltä.

Ihan hyvä, että tämä nostetaan esiin. Ihan idioottia velottaa sairauslomien aikaisista ajoista tai "ajoista". Tosin, tämä eduskunnan sairausloma hommakin on ihan naurettava. Osoituksena esimerkiksi Paatero joka sairauslomallaan osallistui kuitenkin SDP puoluevaltuuston kokoukseen ja myös sairauslomalla vastaanotti ministeripestin.

Tosin miksi nuo menee läpi eduskunnan matkahallinnolta?

Turtiaisen mukaan hän on saanut kaikille ajoilleen matkahallinnolta hyväksynnän.

– Kaikki maksetut kilometrikorvaukset ovat virkamiesten tarkastamia, ja sitä kautta hyväksyttyjä, ja näin todettu eduskuntatyöhön liittyväksi, Turtiainen viestittää Iltalehdelle.

– Jos joku laskutettu kilometri on jostain syystä kyseenalainen, kysyy tarkastava virkamies heti lisätietoja niihin, ja saatujen tietojen perusteella tekee päätöksen, hyväksyykö kyseiset kilometrit vai ei.

Eli mikä tässä on virallinen säännös? Voiko kansanedustaja tehdä töitä myös samalla ollessaan sairaana? Nimenomaan kansanedustajan töitä tai siihen liittyviä töitä. Jos voi, niin silloin kyllä voi laskuttaa matkoistakin jos niitä edustajan toimeen liittyen on.

Edit: Jatkan vielä.

Eli tuo osa on arvailua siitä, että kuka vastustaa seurantaa ja kuka ei ja esimerkiksi nyt hallitus voisi puuttua tähän ja nähtäisiin kuka vastustaa ja kuka ei. Jos oppositiossa joku vastustaisi, niin se ei estäisi tekemästä päätöstä. Silti se on arvailua.

Jos taas vastustajia olisi esimerkiksi vasemmistossa, niin päätöstä ei saataisi aikaiseksi.

Asia voitaisiin tehdä niin, että kansanedustaja saisi auton valtiolta (ei Tesla vaan joku halvin mahdollinen) johon se olisi kytketty tai sen voisi kytkeä omaan käyttöön jos haluaa ajaa omalla.

Vähimmäisvaatimuksena pitäisi olla niin, että ilmoitetaan todellinen matka ja merkitään osoite lähtö sekä osoite saapuminen paikka. Siihen ei riitä Juva-Helsinki-Juva ja google maps. Ainakin aikaisemmin käytäntö verottajalla oli, että todellinen matka ja todelliset kilometrit.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
tämä eduskunnan sairausloma hommakin on ihan naurettava. Osoituksena esimerkiksi Paatero joka sairauslomallaan osallistui kuitenkin SDP puoluevaltuuston kokoukseen ja myös sairauslomalla vastaanotti ministeripestin.

Oletko sitä mieltä, että X syystä myönnetyllä sairaslomalla ei voi osallistua kokoukseen, ja tämä osallistuminen liittyy jollain tavalla Turtiaiseen?
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Oletko sitä mieltä, että X syystä myönnetyllä sairaslomalla ei voi osallistua kokoukseen, ja tämä osallistuminen liittyy jollain tavalla Turtiaiseen?

Silloin jos myös Turtiainen on osallistunut kokoukseen niin se liittyy.

Kyllä mielestäni on todella kyseenalaista, jos esimerkiksi tavallinen työntekijä ilmoittaisi yritykselle, että on paska ja oksennustaudissa ja saisi sairauslomaa. Sitten seuraavana päivänä olisi naapurifirmassa töissä täydellä teholla.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Minä taas pidän @Ck Turtiaisen toimintaa yksinkertaisesti moraalittomana. Jos Kokoomuksen ehdokas, jota viime vaaleissa äänestin, toimisi samoin, jättäisin tukiryhmän enkä koskaan äänestäisi häntä uudelleen. Sama pätee moneen muuhunkin venkoilijaan aiemmin, että ei Turtiainen ole ainoa.
 
Niinpä. Oletko suorittamassa jotain tutkimusta tai selvitystä, miten palstalla reagoidaan olkiukkoiluun ja harhapolkuihin?

Tämä ihan ystävyydellä. Palaillaan iltayöstä osaltani.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Minä taas pidän @Ck Turtiaisen toimintaa yksinkertaisesti moraalittomana. Jos Kokoomuksen ehdokas, jota viime vaaleissa äänestin, toimisi samoin, jättäisin tukiryhmän enkä koskaan äänestäisi häntä uudelleen. Sama pätee moneen muuhunkin venkoilijaan aiemmin, että ei Turtiainen ole ainoa.

Enkö juuri sanonut, että ihan idioottia toimia näin? Myös sen, että ole samaa mieltä kirjoituksestasi monelta osin.

Laajensin vain keskustelua siihen, että miten nämä voi mennä läpi eduskunnassa. Kyllä, sanovat noin matkahallinnossa, mutta.

Kysytkö nyt oikeasti tätä, vaikka olet osallistunut keskusteluun, johon on kopioitu suoraan vastaus kysymykseesi?

Eli jos matkahallinnolla on tiedossa sairausloma ja samalle päivälle maksaa verovapaita kilometrikorvauksia, niin ei se vapauta heitä vastuusta. Jos olet X firmassa töissä, kerrot saikun ja sinulle myönnetään laittomasti verovapaita kilometrejä, niin ei yritys ja maksajalta riitä, että luotetaan. Jos ovat siis tietoisia sairauslomasta. Se ei ole syynäystä.

Korostan nyt vielä. Olen pitänyt Ano Turtiaista jo pitkään idioottina. Nyt siihen tuli tällä hommalla takuut. Perus kusipäinen oman edun tavoittelija selkeästi. Toivottavasti ei pääse ensi vaaleissa enää jatkamaan. Ei tällaisilla ihmisillä ole käyttöä eduskunnassa ja se koskee kaikkia puolueita.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tämä oli odotettavissa, kun Halla-aho piti puolueen mutta suurin osa silloisesta johtajistosta lähti - tulossa (ja jäämässä) oli todellisia kylähulluja ja/tai hyvin kyseenalaisen menneisyyden omaavia henkilöitä. Kyvyttömyyden suhteellinen osuus kasvoi reilusti. Nyt näyttää aika todennäköiseltä, että PS on seuraavassa hallituksessa, joten sille tulee kiire hankkia tarpeeksi kompetenssia ja kokemusta monelle vastuulliselle paikalle. Kiintoisa prosessi tulee epäilemättä olemaan.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Liikenne-, oikeus- ja urheiluministeri Ano Turtiainen
 
vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Tämä oli odotettavissa, kun Halla-aho piti puolueen mutta suurin osa silloisesta johtajistosta lähti - tulossa (ja jäämässä) oli todellisia kylähulluja ja/tai hyvin kyseenalaisen menneisyyden omaavia henkilöitä. Kyvyttömyyden suhteellinen osuus kasvoi reilusti. Nyt näyttää aika todennäköiseltä, että PS on seuraavassa hallituksessa, joten sille tulee kiire hankkia tarpeeksi kompetenssia ja kokemusta monelle vastuulliselle paikalle. Kiintoisa prosessi tulee epäilemättä olemaan.

Eikös sitä varten ole avustajat? Ja niiden avustajat. Ai niin, "mutkun muutkin".

Samaa kastiahan tuo on muiden vastaavien viheltäjien kanssa. Kilometritehtaalle vaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Hyvähän olisi, jos Turtiaisen pahin teko olisi kilsakorvauksissa kusettaminen. Tuohan on Turtiaiselle sama kuin tolkun ihmiselle kahvikupin jättäminen tiskaamatta työpaikan taukohuoneessa.
 
Tämä oli odotettavissa, kun Halla-aho piti puolueen mutta suurin osa silloisesta johtajistosta lähti - tulossa (ja jäämässä) oli todellisia kylähulluja ja/tai hyvin kyseenalaisen menneisyyden omaavia henkilöitä. Kyvyttömyyden suhteellinen osuus kasvoi reilusti. Nyt näyttää aika todennäköiseltä, että PS on seuraavassa hallituksessa, joten sille tulee kiire hankkia tarpeeksi kompetenssia ja kokemusta monelle vastuulliselle paikalle. Kiintoisa prosessi tulee epäilemättä olemaan.

No ei kai se voi huonommin mennä kuin edelliskaudella hallitusta valmistellessa, ainakin jos Jari Lindströmiä on uskominen:

– 98 prosenttia eduskuntaryhmästämme ei ymmärtänyt, mitä tuli hyväksytyksi.

Varmaan Persujen kannalta parempi että tuo yllä mainittu porukka on vaihtunut.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
No ei kai se voi huonommin mennä kuin edelliskaudella hallitusta valmistellessa, ainakin jos Jari Lindströmiä on uskominen:

Varmaan Persujen kannalta parempi että tuo yllä mainittu porukka on vaihtunut.
Kaksi prosenttia huonommin voi mennä eikä näyttöjä ole että ymmärrys ainakaan kasvanut olisi.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Parhaita paloja fb:n kommenttikentästä:

"Taas piti vain löytää aihe josta uutisoida näkyvästi että saa nuo vihreiden ja äärivasemmiston hölmöilyt ulkomailla painettua pois silmistä. "

"Kieltämättä menee toimittajalla juttu paskanjauhannan puolelle. "

"Paskan Jauhamiseen ja Musta Maalaamiseen Riittää Aikaa ja Energiaa .. Tyhmälle toimittajalle helppoa rahaa Kun oikeista ASIOISTA EI OSAA TEHDÄ JUTTUJA "

"Köyhän kansanaedustajan pitää saada kilometrikorvauksen täyden palkan päälle sairauslomallakin "

"Tämä sama toimittelija-Oskari vainosi aikoinaan täysin perusteettomasti Teuvo Hakkaraista ja Ville Vähämäkeä kuukausikaupalla vuokra-asunto-asiasa. "

"Jos edustaja ois muusta puolueesta niin ei reaktiota ois millään tasolla näin se vain menee! "

"Toimittaja unohtaa kuinka paljon halvemmaksi yhteiskunnalle tulee, kun Turtiainen ajaa omalla autolla kuin ajelisi 900m matkoja taksilla tai taittaisi matkat lentokoneella.

Ano olisi saanut myötämielisempiä otsikoita jos olisi autolla ajamisen sijaan käyttänyt senkin ajan Israelissa kielletylle alueelle tunkeutumiseen leikaten aitaverkkoon aukkoa."

Meininki on tosiaan sama kuin Sillanpään FB-seinällä, kun oli jo paljastunut, että metaa on kulunut ja vähän ikäviä kuviakin joutunut koneen kovalevylle.
 
Sinkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Oletko sitä mieltä, että X syystä myönnetyllä sairaslomalla ei voi osallistua kokoukseen, ja tämä osallistuminen liittyy jollain tavalla Turtiaiseen?
Sairausloma kai myönnetään työkyvyttömyyden (tai tartuntavaaran) takia. Paaterolla olisi ollut ministerin tehtäviin liittyvä kokous aiemmin päivällä, john hän ei osallistunut. Illemmalla osallistui, vastuuasemassa, kokoukseen jossa hänet valittiin ministeriksi.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Sairausloma kai myönnetään työkyvyttömyyden (tai tartuntavaaran) takia. Paaterolla olisi ollut ministerin tehtäviin liittyvä kokous aiemmin päivällä, john hän ei osallistunut. Illemmalla osallistui, vastuuasemassa, kokoukseen jossa hänet valittiin ministeriksi.

Jos oli muutakin kuin vittuutunut Rinteen tempusta, kenties priorisoi tehtäviään. En oikein viitsi tähän suuntaan edelleenkään juosta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös