Yllä on ollut paljon hyvää ja asiantuntevaa jutustelua aiheesta, enkä ala nyt ketään sen kummemmin lainailemaan seuraavaa varten. Itseäni on kuitenkin mietityttänyt näin epäpätevän opettajan ominaisuudessa monien opettajien auktoriteetin haku. Selvää on, että opettaja on se, joka hommat sanelee, mutta välillä tuntuu, että oppilaille kitistään pienimmistäkin asioista, kun jutun voisi kuitata esimerkiksi huumorilla tai jollain tapaa muuten kuin tylyttämällä. Tämä siis yläkoulun puolella. Saahan se itsekullakin automaattisesti vastarinnan pystyyn, jos asenne häiriköijään on se, että ruokasalin poikki huudetaan käskyjä puolen koulun kuullen tai muuten asenne on hyvin jyrkkä.
TosiFani mainitsi jotain siitä, että pitäisi nähdä ihminen sieltä kusipäisen häirikön takaa. Tätä olen yrittänyt itselleni tolkuttaa, vaikka myönnän, että aina en jaksa ymmärtää kaikkia angsteja ja päänaukomisia, mitä koulussa kohtaa. Pari kesää sitten kohdalleni osui kuitenkin sellainen tapaus, että se avasi silmiäni aika paljon. Olin reilun vuoden verran töissä rakennustarvikeliikkeessä, ja ensimmäisenä kesänä siellä oli kesäpoikana 16-vuotias entinen yläasteen kingi. Huumeita, viinaa, katutappeluita ja känniajeluita takana ihan riittävästi. Jannu hoisi hommansa kuitenkin pääasiassa hyvin ja oli itseasiassa aika mukavaa juttuseuraa, eikä ollenkaan tyhmä. Lauantaityöt olivat vain ylivoimaisia ja kerran sitten mainitsin asiasta, kun taas kerran kaveri tuli pari tuntia avaamisen jälkeen duuniin. Ajattelin sanoa suoraan, että kuset käytökselläsi ensinnäkin muiden työntekijöiden nilkoille ja toisekseen vaarannat omat työsi. Loppuun sitten heitin, että ei se ole muusta kiinni kuin päätät vain yhtenä perjantaina olla ottamatta.
Vähän ajan päästä, kun asiakkaita oli vähän, huomasin, että pojalla on selvästi jotain asiaa, kun jannu nyhjäsi vaivaantuneen oloisena vieressä, eikä oikein osannut tehdä mitään fiksua. Virittelin pientä juttua tarkoituksella, ja siitä se sitten lähti. Tyyppi kertoi mulle lapsuudestaan, siitä miten äitinsä pahoinpiteli häntä, mutta hän ei sitä kertonut kellekään pelon vuoksi ja toisaalta myös siksi, että suojeli äitiänsä. Kertoi erinäisistä sekoiluistaan ja siitä, miten elämässä ei ole muuta kuin kaverit, eikä niiden edessä voi olla heikko, vaan aina pitää sekoilla kovaa vauhtia. Täytyy sanoa, että aika hiljaiseksi veti. Ei se suhtautumistani sikäli muuttanut, että olisin pitänyt hänen tekojaan ymmärrettävinä tai hyväksyisin idioottimaisen käytöksen nykyäänkään oppilailtani. Avasi vain sitä, mitä todella paljon näiden ongelmatapausten takana on paskaa jo ennestään, eikä se ainakaan parane tylyttämällä, jos nyt ei silittämälläkään. Ehkä joku vaikutus voisi olla, jos yrittäisi olla ihminen rinnalla. Kellä siihen sitten riittää voimavaroja sen lisäksi, että tekee varsinaisen päivätyönsä, sitä en tiedä.
