Mainos

Pelitapakeskustelu

  • 620 935
  • 4 198

P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
Ovechkin versus Aaltonen

Hurjimpia juttuja eilisessä Suomen ja Venäjänä puolivälieräottelussa oli muun muassa se, miten paljon paremmin Juhamatti Aaltonen pelasi verrattuna Alexander Ovechiniin.

Tärkein selittävä tekijä asialle on: pelitapaero.

Se, että Ovechin dominoi NHL:ssä jäällä seisoskelemalla ja ampumalla joka paikasta, kyseenalaistaa NHL:n pelien tason.

Se on kai jo aika laajalti tunnustettu, että NBA:ssa pelataan heikkoa korista. Seuraava pallopeliymmärrykseen liittyvä vaihe on, että sama myönnetään NHL:n suhteen. Pelitavat ovat keskimäärin kuraa - ja tähtikultti rehottaa.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
NBA:ssa pelataan heikkoa korista.

Tästä olisi kiva kuulla lisää. En nimittäin itse ole ikinä lukenut mitään mikä viittaisi tähän. Ainakin kun tiirailee olympialaisissa koripallon voittaja joukkueita (=USA yhtä poikkeusta lukuun ottamatta) ja niitä nimilistoja niin aika moni pelaaja NBA:ssa palloilee. Tämä siis ei mitään vittuilua, vaan en vain ikinä ole kuullut/lukenut moisesta.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Tästä olisi kiva kuulla lisää. En nimittäin itse ole ikinä lukenut mitään mikä viittaisi tähän.

Kyllä tästä on puhuttu NBAn suhteen pitkään. Joukkuet on niin epätasasia ja pelitempo monien teknisten aikalisien takia hidas mahdollistaen samalla huippupelaajien kovat minuutit. Pelien taso on aika kuraa pitkin kautta.

Parhaat pelaajathan siä on, kiistatta, mutta se itse peli, eli otteluiden taso on vähän turhan.. epätasainen.. ja tähtivetoinen, kunnes penkki ratkasee sitten pleijareissa.

Että niin no.. NHLää kyllä vaivaa vähän sama runkkarissa tätänykyä imo.

No joo, Ilveskannattajalla tässä nyt ei kauheesti pelintasosta oo sanomista viimevuosilta...
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Itseäni ainakin Venäjä-ottelussa hämmensi että oltiin siinä kohtalaisen lähellä Venäjän karvausta avaamassa, eli toisin sanoen muualla kuin maalin takana. Siitä toki on mahdollista varioida avauksia enemmän eli pelata myös välillä tehokkaammin pystyyn (todennäköisyydet avauksen perillemenosta ovat paremmat) kun paikka on. Onkohan tämä Erkan pelikirjassa ihan tarkoituksella alleviivattua?

Kyllä varmasti on, tai vaikea nähdä että näin olisi pelattu jos ei olisi. Toki pitää ottaa huomioon että otanta on pieni ja sekin että pelaajat saattavat hosua tälläisissä peleissä jne. eivätkä välttämättä koko ajan saa noudatettua optimaalisella tavalla pelitapaa, mutta kyllä peli siltä hyvin vahvasti on näyttänyt että maalin takaa lähtevät koko kentällisen viivelähdöt on karsittu pelistä melkein kokonaan pois. Totta kai myös vastustajan karvaus vaikuttaa mutta sekä Kanadaa että Venäjää vastaan olisi kyllä ollut mahdollista pelata selvästi enemmän viivelähtöjä(koko kentällisen) ja uskon että Jukka Jalosen alaisuudessa niin olisi tehty.

Kanadaakin vastaan Ossi Väänänen pelasi niin että meni toki kiekon kanssa maalin taakse mutta sitten kiskaisi pitkän punaviivalle asti menevän syötön (vaikka sen kummenpaa karvausta ei ollut ja aikaa oli hyvin). Tälläinen touhu oli äärimmäisen harvinaista Jalosen aikaan. No tämä on yksittäinen tilanne mutta silti kuvastaa sitä tiettyä asennemuutosta.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Tästä olisi kiva kuulla lisää. En nimittäin itse ole ikinä lukenut mitään mikä viittaisi tähän. Ainakin kun tiirailee olympialaisissa koripallon voittaja joukkueita (=USA yhtä poikkeusta lukuun ottamatta) ja niitä nimilistoja niin aika moni pelaaja NBA:ssa palloilee. Tämä siis ei mitään vittuilua, vaan en vain ikinä ole kuullut/lukenut moisesta.

En todellakaan halua osallistua teidän väittelyyn asian tiimoilta, mutta itse monessa NBA-pelissä käyneenä on pakko todeta, että eihän noissa matseissa puolusteta välillä ollenkaan.

Hyökkäyksen ehdoilla siis mennään.

Arvokisoissa huippujengit keskittyvät huomattavasti enemmän puolustamiseen, vaikka jenkeillä tämäkin vähän rakoilee, lähinnä silmiä häikäisevän materiaalieron takia tarvetta puolustamiseen ei ole.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Parhaat pelaajathan siä on, kiistatta, mutta se itse peli, eli otteluiden taso on vähän turhan.. epätasainen.. ja tähtivetoinen, kunnes penkki ratkasee sitten pleijareissa.

Okei, i did not know that.

Itse laitan silti tämän P.Sihvosen purkauksen samaan kastiin muiden eurohörhöjen lätinöiden kanssa. Mitään absoluuttista paremmuutta ei kuitenkaan tulla saamaan selville turnausmuotoisessa kerran neljässä vuodessa järjestettävässä turnauksessa. Fakta nyt kuitenkin on se, että Kanadan ja USA:n joukkueista kaikki pelaajat tulevat NHL:stä ja Ruotsillakin on ainoastaan yksi Euroopassa kiekkoileva pelaaja mukana, eikä hänkään ole minkäänlaista roolia joukkueessaan saanut.

Ja MustaKortit, ei täällä kukaan väittele mitään. Täällähän me keskustellaan.

Edit. Itse olen aina uskotellut itselleni, että pelaajien vaivat NHL:ssä aiheuttavat sen että välillä pelin taso ei ole siellä missä pitää. Kuitenkin NHL:ssä pelataan maailman parasta jääkiekkoa. Toki parempi jos nämä mainoskatkot otettaisiin jääkiekosta kokonaan pois, mielestäni joukkueen paremmuus pitäisi ratkaista, eikä sitä kuinka paljon kärkipelaajat saavat huilata, jotta heillä riittää energiaa ratkaisemaan.
 
Viimeksi muokattu:

P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
Itse laitan silti tämän P.Sihvosen purkauksen samaan kastiin muiden eurohörhöjen lätinöiden kanssa. Mitään absoluuttista paremmuutta ei kuitenkaan tulla saamaan selville turnausmuotoisessa kerran neljässä vuodessa järjestettävässä turnauksessa. Fakta nyt kuitenkin on se, että Kanadan ja USA:n joukkueista kaikki pelaajat tulevat NHL:stä ja Ruotsillakin on ainoastaan yksi Euroopassa kiekkoileva pelaaja mukana, eikä hänkään ole minkäänlaista roolia joukkueessaan saanut.

Siis siitähän ei ole kahta sanaa, että NHL:ssä pelaavat maailman parhaat pelaajat. Siitä huolimatta itse peli on melkoista kuraa useimmissa matseissa.

Eikä ole NHL:lle kunniaksi ja herättää kysymyksiä, miten ihmeessä Alexander Ovechin voi olla tähti NHL:ssä. Hänhän vain seisoskelee jäällä eikä ole joukkuepelaaja. Ei pärjää olympia- eikä MM-tasolla häävisti.

Ja pelitavan kaikki kaikessa oleva merkitys tiivistyy, kun maailman parhaat pelaajat kokoontuvat olympialaisiin: Venäjän pelikirjalla Alexander Ovechin on huonompi jääkiekkoilija kuin Leijonien pelikirjalla operoiva Juhamatti Aaltonen.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Eikä ole NHL:lle kunniaksi ja herättää kysymyksiä, miten ihmeessä Alexander Ovechin voi olla tähti NHL:ssä. Hänhän vain seisoskelee jäällä eikä ole joukkuepelaaja. Ei pärjää olympia- eikä MM-tasolla häävisti.

Mutta silti kyseessä on yksittäinen pelaaja. Kääntäen voisi sanoa, että miten on mahdollista ettei Tuomo Ruutu pärjää NHL:ssä mutta pärjää olympialaisissa. Ruutu vain surffailee täysin hyödyttömänä NHL:ssä, mutta on ollut johtavia pelaajia Suomen maajoukkueessa. Ymmärrän kyllä pointin, mutta turha vetää yhtäsuuruusmerkkejä kun yksittäinen pelaaja tai yksittäinen joukkue (Venäjä) alisuorittaa. Kaiken lisäksi en tiedä voidaanko puhua edes alisuorittamisesta sillä Suomi tuntuu olevan Venäjälle "peikko" oli kyseessä sitten mm-kisat tai olympialaiset.

Ja pelitavan kaikki kaikessa oleva merkitys tiivistyy, kun maailman parhaat pelaajat kokoontuvat olympialaisiin: Venäjän pelikirjalla Alexander Ovechin on huonompi jääkiekkoilija kuin Leijonien pelikirjalla operoiva Juhamatti Aaltonen.

Tässä ollaan samaa mieltä.

Mitäs mieltä palstalaiset ja etenkin P.Sihvonen on muiden olympiajengien valmennuksen tasosta? Esimerkiksi Kanada pelaa samalla tyylillä kisoista toiseen ja pärjää ylivertaisen materiaalin ansiosta. Onko Ruotsi ja Suomi edelläkävijöitä kansainvälisessä jääkiekkoilussa pelitapojen suhteen? Laahako NHL ja Kanada jääkiekon kehityksessä (pelitapojen suhteen)?
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Siis siitähän ei ole kahta sanaa, että NHL:ssä pelaavat maailman parhaat pelaajat. Siitä huolimatta itse peli on melkoista kuraa useimmissa matseissa.

Olen kyllä vähän samaa mieltä tästä.

Paikan päällä näkemäni NHL-matsit ovat varioineet tasoltaan todella paljon, joskus MSG:llä oli katsomassa Rangers-Panthersia, joka oli kuin pahinta Suomisarjaa.

Itse sanoisin, että änärin - ja ylipäänsä amerikkalaisen urheilukulttuurin - tähtikultilla on tässä oma osansa: välillä suorastaan halutaan, että ratkaisu tulee sillä "Ovie seisoskelee siniviivalla ja vetelee onetimereita"-taktiikalla.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Ei pärjää olympia- eikä MM-tasolla häävisti.

No häävisti ja häävisti jos on kaksinkertainen mestari ja mitaleja on yhteensä viisi kappaletta. Vuoden 2011 kisat (näiden lisäksi) on ollut selkeä pettymys mutta muutenhan kaveri on pelanut vähintäänkin hyvin.
 
Eikä ole NHL:lle kunniaksi ja herättää kysymyksiä, miten ihmeessä Alexander Ovechin voi olla tähti NHL:ssä. Hänhän vain seisoskelee jäällä eikä ole joukkuepelaaja. Ei pärjää olympia- eikä MM-tasolla häävisti.

Ja pelitavan kaikki kaikessa oleva merkitys tiivistyy, kun maailman parhaat pelaajat kokoontuvat olympialaisiin: Venäjän pelikirjalla Alexander Ovechin on huonompi jääkiekkoilija kuin Leijonien pelikirjalla operoiva Juhamatti Aaltonen.

Nyt kun sanoit tuosta Ovechkinin pelistä änärissä niin satuitko katselemaan Aaltosen peliä maajoukkuevalmentaja Marjamäen alaisuudessa Liigassa ennen olympialaisia? Oliko tähti Aaltosella joukkuepelaajan elkeitä?
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Siis siitähän ei ole kahta sanaa, että NHL:ssä pelaavat maailman parhaat pelaajat. Siitä huolimatta itse peli on melkoista kuraa useimmissa matseissa.

Eikä ole NHL:lle kunniaksi ja herättää kysymyksiä, miten ihmeessä Alexander Ovechin voi olla tähti NHL:ssä. Hänhän vain seisoskelee jäällä eikä ole joukkuepelaaja. Ei pärjää olympia- eikä MM-tasolla häävisti.

Ja pelitavan kaikki kaikessa oleva merkitys tiivistyy, kun maailman parhaat pelaajat kokoontuvat olympialaisiin: Venäjän pelikirjalla Alexander Ovechin on huonompi jääkiekkoilija kuin Leijonien pelikirjalla operoiva Juhamatti Aaltonen.

MM -kisoissa 2 kultaa, 1 hopea ja 2 pronssia. Mikä sitten on häävisti? Pistemäärätkin ovat ihan kohtalaisia, myös Olympialaisissa.

Ovechin hyötyy NHL:ssä kaukalon koosta, siellä hän on omalla tyylillään aina kuitenkin pelin sisällä. Ja kun tilaa on vähän, yksilötaito korostuu hyökkäysalueella. Ja NHL:ssä pistemies on tähti vaikka muilla osa-alueilla olisi melkeinpä haitaksi. Lisäksi hänen roolinsa on maajoukkueessa erilainen kuin omassa seurajoukkueessaan. Washingtonissa homma on rakennettu kokonaisuudessaan hänen ympärilleen ja muu viisikko huolehtii kaikesta muusta mihin hän ei vaivaudu. Ovechin tekee paljon maaleja yv:llä ja vastaiskuista tai vastaiskun jälkeisistä tilanteista.

Maajoukkueessa hän joutuu aina kohtaamaan tiukasti puolustuksen kautta pelaavia ryhmittymiä, koska Venäjä joutuu aina lähtemään ennakkosuosikkina peleihinsä ja kohtelu on sen mukaista. Ei se silti poista sitä tosiasiaa, etteikö Venäjä sorru pelaamaan tyhmästi arvokisoissa. Syyt lienevät valmennuksessa ja pelaajien egoissa. Ja vaikka sanot tuossa, että Venäjällä olisi ollut jokin pelikirja... Oliko sitä? Jos oli, niin sitoutuminen siihen ei kummoista ollut.

Olen kaksi kertaa todistanut, kun Venäjä on pudottanut Suomen pelittaktisella valinnalla ulos arvokisoista: MM 2002 ja MM 2008. Molemmilla kerroilla puhtaalla 0 - 5 trapilla ja kiekon luovuttamisella Suomelle. Ensimmäinen kerta ratkesi rankkareissa tosin, jälkimmäinen päättyi muistaakseni 4-0. Olen sitä pohtinut, miksi venäläiset eivät tätä kokeile useammin Suomea vastaan, mutta ilmeisesti luonne ei anna periksi.
 

P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
Nyt kun sanoit tuosta Ovechkinin pelistä änärissä niin satuitko katselemaan Aaltosen peliä maajoukkuevalmentaja Marjamäen alaisuudessa Liigassa ennen olympialaisia? Oliko tähti Aaltosella joukkuepelaajan elkeitä?

Jostain liigapelistä kävin syksyllä tekemästä nelikenttäanalyysin Aaltosen pelaamisesta ja se julkaistiin Urheilulehdessä: hyökkäämässä kiekollisena, hyökkäämässä kiekottomana, puolustamassa kiekollista ja puolustamassa kiekotonta.

Sai täysin puhtaat paperit jokaisessa kategoriassa. Ja tietysti suorastaan nerokas ensimmäisessä pelitilanneroolissa. Mutta myös toisessa pelitilanneroolissa liikkui oikeaoppisesti, piti muun muassa pelin maksimaalisen leveänä. Eikä ollut moitittavaa myöskään kolmannessa tai neljännessä pelitilanneroolissa. Osaisi pelata viimeisen päälle Marjamäen, Mannerin ja Sihvosen pelikirjaa.

Summa: Aaltosen huono peli ei ole niin huono kuin Ovechinin.

Jännittävää on, että Juhamatti Aaltonen pelasi Sotshin olympialaisten puolivälieräottelussa paremmin kuin itse Alexander Ovechin, joka halusi todellakin tehdä parhaansa Vladimir Putinin valvovan silmän alla. Mutta se pelitapa. Jos pelitapa ei toimi, käy niin kuin kävi...

Tarkoitan, että kun on alkamassa jääkiekko-ottelu, niin katsojan ei kannata miettiä, että keitäs pelaajia pelissä nyt pelaa. Kannattaa kiinnittää aivan kaikki tarmo pelikirjoihin ja pelitapoihin.

Oli muuten luonnollista ja ymmärrettävää, että Westerlund valitsi Aaltosen Leijonien Sotshin joukkueeseen, vaikka sitä niin kovin monilla eri tahoilla ihmeteltiin. Se, että Aaltonen ei pelaa NHL:ssä, ei tarkoita, etteikö hän olisi todella paljon parempi jääkiekkoilija kuin monet NHL:ssä pelaavat pelaajat.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Se, että Aaltonen ei pelaa NHL:ssä, ei tarkoita, etteikö hän olisi todella paljon parempi jääkiekkoilija kuin monet NHL:ssä pelaavat pelaajat.

Ei pitäisi sinulle nk ammattilaisena tulla yllätyksenä se, että joidenkin pelaajien on parempi olla "iso kala pienessä lammessa" kuin "pieni kala isossa lammessa". Unohtamatta sitä miten joillekin NHL toimii ja joille ei, sama KHL:n, SM-liigan jne jne suhteen.
 
Sai täysin puhtaat paperit jokaisessa kategoriassa. Ja tietysti suorastaan nerokas ensimmäisessä pelitilanneroolissa. Mutta myös toisessa pelitilanneroolissa liikkui oikeaoppisesti, piti muun muassa pelin maksimaalisen leveänä. Eikä ollut moitittavaa myöskään kolmannessa tai neljännessä pelitilanneroolissa. Osaisi pelata viimeisen päälle Marjamäen, Mannerin ja Sihvosen pelikirjaa.

Summa: Aaltosen huono peli ei ole niin huono kuin Ovechinin.

Oli muuten luonnollista ja ymmärrettävää, että Westerlund valitsi Aaltosen Leijonien Sotshin joukkueeseen, vaikka sitä niin kovin monilla eri tahoilla ihmeteltiin. Se, että Aaltonen ei pelaa NHL:ssä, ei tarkoita, etteikö hän olisi todella paljon parempi jääkiekkoilija kuin monet NHL:ssä pelaavat pelaajat.

Kirjoitinkin aikaa ennen olympialaisia, en puhunut syksystä. Milloin se peli oli ainakin omiin silmiin aika laiskaa surffailua neppailuineen. Miksi siis näin vaikka kyse on Marjamäen pelikirjasta, eikö sillä sittenkään ole merkitystä jos yksittäinen pelaaja haluaa lyödä lekkeriksi tai pelata kuten tykkää? Toisaalta Toivolan Pelicansin sekametelisopassa Aaltonen oli välillä ihan pitelemätön kun kaikki sai pörrätä siellä täällä omia latujaan.

Se on varmaan totta että Aaltonen on parempi jääkiekkoilija kuin monet änärissä, riippuen miten se määritellään. Alempien ketjujen jannut eivät ole varmaan yhtä taitavia kiekon kanssa mutta kyllä se tie on ihan tukossa tältä uralta hyökkääviin ketjuihin.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Sihvoselle:

Pelitavoista todella kiinnostuneena kysyisin mielipidettäsi Venäjän epäonnistumiseen kisoissa. Ennen turnausta arvioin olympialaisten voimasuhdeketjussa Biljaletdinovin ja muun Venäjän valmennuksen kisojen kolmanneksi parhaaksi. Kävimme debattia aiheesta nimim. MustatKortit kanssa, ja Suomen pudotettua Venäjän jouduin myöntämään olleeni väärässä. Miksi Biljaletdinov ei saanut Venäjää pelaamaan odotetulla tasolla? Vuoden 2012 MM-kisoissa maa oli suorastaan dominantti, nyt se oli kuin varjo kahden vuoden takaisesta.

Missä mätti pelillisesti? Mielestäni Venäjä oli puheista huolimatta hyvinkin kurinalainen puolustussuunnitse. Missä sakkasi niin paljon, että kunnon maalintekosektoreille ja -paikoille ei päästy, vaan joukkueen hallinta oli vain näennäistä? Oliko kyse vain Suomen hyvyydestä?

Tietysti muutkin saavat jakaa ko. aiheesta omat näkemyksensä.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...Vuoden 2012 MM-kisoissa maa oli suorastaan dominantti, nyt se oli kuin varjo kahden vuoden takaisesta...

Et kysynyt minulta, mutta ihan välihuomiona, että taisin jo (ennen kisoja) analysoida, että Biljaletdinoville käy samoin, kuin Bykoville: saa ekoina vuosinaan pari hienoa tulosta, mutta hiljalleen ote lipsuu.

Bykov - ei varmasti huono valmentaja hänkään - otti Halifaxin mm-skaboissa hienon voiton, mutta seuraavien vuosien kuluessa käyrä alkoi hitaasti laskemaan. Lopulta tuli kenkää.

Biljaletdinov saanee kenkää. Jos ei samantien, niin heti mm-kisojen jälkeen.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Teemulla tuntuu muutenkin olevan melko vapaa rooli seikkailla omassa päässä. Pelaa todella lähellä omaa kulmausta ja omaa maalia välillä. Toistaiseksi omissa ei pahemmin ole kolissut, mutta vaikeuttaa kyllä Immosen pelaamista puolustusalueella, kun hänen tehtävänsä olisi pelata pakkien kanssa lähellä omaa maalia, pääsääntöisesti.

Suomen olympialaisten jääkiekkojoukkueen kapteeni Teemu Selänne ottaa videotuomareiden suorassa puhelinhaastattelussa Sotshista kantaa mm. Westerlundiin valmentajana ja hänen taitavaan kykyynsä luoda hyvä ilmapiiri joukkueelle, sekä hänen omaan rooliinsa joukkueessa.

IS - Selänne puhuu nyt suoraan sydämestä erikoishaastattelussa: "Nautin niin valtavasti, kunpa tämä ei loppuisi koskaan"

Kapteenillamme on ainakin ihan oikein kova luotto joukkueeseensa ja nuorten janttereiden & vanhojen kalstaanien peli-kemiaan. Roppakaupalla tsemiä ja taistelutahtoa koko joukkueelle Ruotsi-otteluun! Jos kaadutaan, niin sitten saappaat jalassa.
 
Viimeksi muokattu:

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Perustaa pelinsä hyvään maalivahtipeliin? Näyttää ottavan koville Westerlundin ja Suomen menestys, mutta niin kai se menee Sihvosten klaanissa. Suomen hyökkäyspelaamista ei ole haitannu ollenkaan M.Koivun, S.Koivun, Filppulan ja Barkovin poissaolot...

Miksi lyhennät määritelmääni ja näin vääristelet kirjoitustani? Westerlund on ollut jääkiekon pelikirjojen tutkijana ja kehittelijänä professorin asemassa Suomessa. Muistan opinnäytetyön Jyväskylän yliopistossa vuodelta 1991. Sen teki Erkka Westerlund yhteistyössä kahden liikuntatieteen kandidaatin kanssa. Tuosta opinnäytetyöstä jäi ehkä parhaiten elämään Westerlundin lanseerama huomio: maalit tehdään vastaiskuista. Yksi opinnäytteen määritelmä oli transitio-peli, mikä tarkoitti pelisuunnan vaihtumista puolustuspelistä hyökkäyspeliksi ja päinvastoin. Westerlund totesi, että joukkueiden puolustuspelaamisen kehittyessä jatkuvasti transitiotilanteiden merkitys kasvaa. Westerlund jakoi hyökkäykset vastahyökkäyksiin vastustajan järjestäytymätöntä puolustusta vastaan ja hyökkäyksiin vastustajan järjestäytynyttä puolustusta vastaan. Silloin tutkimus osoitti, että verrattaessa vastahyökkäyspelin ja hitaampien hyökkäysten tehoa, valtaosa maaleista syntyi vastahyökkäyksillä.

Suomessa keskityttiin Jukka Jalosen HPK:n ja maajoukkueen päävalmentajuuksiin asti puolustuspelaamisen ja sen takana hyvään maalivahtipelaamiseen sekä vastaiskuihin. Tulokset ovat olleet hyviä niin Hannu Aravirran, Raimo Summasen kuin Erkka Westerlundin maajoukkueiden osalta.

Torinon jälkeen Westerlund totesi, että hävisimme finaalin Ruotsille, koska Ruotsi hallitsi kiekollisen pelin paremmin. Juuri siksi suomalainen pelikirja oli Westerlundin mukaan remontoitava. Siihen mennessä Suomen taistelu oli Westerlundin mukaan pohjautunut kurinalaiseen puolustamiseen, hyvään maalivahtipeliin ja suunnanmuutoksen jälkeisiin vastaiskuihin. Torinon jälkeen oli alettava ajatella toisin. Suurin osa hyökkäyksistä käynnistetään tilanteessa, jossa vastustaja on organisoinut puolustuksensa kuntoon. Westerlundin mielestä Suomen tuli opetella pelitapa, jossa on osattava rakentaa, uskallettava pitää kiekkoa, haastettava vastustaja. Torinon jälkeen Erkka oli sitä mieltä, että, jos mitään ei tapahdu, Ruotsi kyykyttää Leijonia myös tulevissa arvo-otteluissa.

Jukka Jalosen Meidän Peli oli vastaus Westerlundin Torinon jälkeisille ajatuksille. Tänään on Westerlundin "suden hetki" näyttää, mihin suomalainen pelikirjakehitys on edennyt. Sotshin Kanada- ja Venäjä- pelien perusteella Suomi perusti pelinsä koko viisikon tiiviiseen puolustuspelaamiseen ja hyvään maalivahtipeliin viisikon takana sekä erikoistilanteisiin. Nähdäänkö tänään enemmän kiekollista hyökkäysten rakentamista ja pystytäänkä tasapainottamaan peli hyökkäysten ja puolustuksen suhteen, jää nähtäväksi.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Jukka Jalosen Meidän Peli oli vastaus Westerlundin Torinon jälkeisille ajatuksille. Tänään on Westerlundin "suden hetki" näyttää, mihin suomalainen pelikirjakehitys on edennyt. Sotshin Kanada- ja Venäjä- pelien perusteella Suomi perusti pelinsä koko viisikon tiiviiseen puolustuspelaamiseen ja hyvään maalivahtipeliin viisikon takana sekä erikoistilanteisiin. Nähdäänkö tänään enemmän kiekollista hyökkäysten rakentamista ja pystytäänkä tasapainottamaan peli hyökkäysten ja puolustuksen suhteen, jää nähtäväksi.

Onko tästä nyt pääteltävissä, että Suomi on meidän pelillään ja omalla pelitavallaan taktisesti muita edellä? Suomi ja Ruotsi ovat mielestäni aina olleet taktisesti parempia joukkueita kuin muut maat. Onko sattumaa vai mistä mahtaa johtua se, että Suomella ja Ruotsilla on selkeästi erillainen lähestyminen jääkiekkoon kuin muilla mailla? Ruotsin total hockey ja Suomen meidän peli eroavat kuitenkin rajusti esimerkiksi Kanadan tavasta pelata jääkiekkoa. J.Grönvall pohti mielestäni jossain ketjussa aika hyvin, että missä menee kanadalalainen pelitapa verrattuna esim. Suomeen. Kanadahan pelaa kärjistäen samalla pelikirjalla kuin sata vuotta sitten. Suomi ja Ruotsi päivittävät jatkuvasti omaa pelaamistaan ja Mårtsin Ruotsi eroaa suhteellisen paljon Bengt-Åken Ruotsista, aivan samoin kuin Jukka Jalosen Suomi eroaa radikaalisti siitä millaista jääkiekkoa Suomi pelasi Aravirran aikana.

Jotenkin tuntuu NHL:ää katsellessa, että siellä ohjeetkin yleensä ovat sitä diipadaabaa, tyyliin "ammu kiekkoa maalille, nin hyviä asioita tapahtuu". Samaan aikaan Suomessa ollaan etenkin 2012 kotikisoissa Dufvan johdolla purreuduttu perusteellisesti siihen miksi Suomi pelaa miten pelaa ja mitä tällä pelitavalla pyritään saavuttamaan.
 

Börje #6

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
USA on tähän iltaan saakka pelannut olympialaisten parasta - ja meikäläisen silmää eniten miellyttänyttä - kiekkoa. Kanada kuitenkin tuhosi tänään helpon näköisesti USAn avauspelaamisen, joka murtui oikeastaan lopullisesti jo ensimmäisen erän toiselle puoliskolle tultaessa. Vahva fyysinen ja pelillinen uhka vastustajan päädyssä pelin avaamisesta unelmoivan joukkueen selustassa on aika tehokas väline sabotoimaan vastustajan kiekollisen pelin – tämänhän Kanada teki Suomellekin. Silloin on turha spekuloida, paljonko viivelähtöjä olisi pystytty tekemään, koska Kanada olisi tuhonnut nekin, kuten USAa vastaan tapahtui. Sitten ihmetellään, kun USA tai Suomi rankasti alisuorittaa kiekollisessa pelissään. Miksi niin tapahtui?

Kanada pelaa näiden kisojen ylivoimaisesti vahvinta ja kokonaisvaltaisinta peliä vastustajan puolustuspäässä. Jääkaapin kokoiset, aggressiiviset mutta viisaat, äärimmäisen taitavat hyökkääjät antavan kaamean fyysisen ja pelillisen uhan. Äijät pysyvät käsittämättömän uhmakkaasti soluttautuneena vastustajan selustaan – ja silti kenttätasapaino säilyy. Tämä on taidetta!

Vastustajan kiekollinen pelaaminen kokee niin vahvan uhan monella eri tasolla, että se murtuu vähitellen, ja Kanada dominoi näitä pelejä lopulta täydellisesti. Uhka on vahva kiekottomana – riistot ja taklaukset. Se on vahva myös kiekollisena – pitkät hyökkäykset, jotka murentavat ja väsyttävät vastustajaa, vaikka keskustan puolustaminen onnistuisikin. USAlta vietiin täydellisesti tikkari suusta. Joukkue ei saanut pelata kuten olisi halunnut – kiekollisena rytmittää peliä. Kanada määräsi tahdin pelin edetessä enenevissä määrin.

USAlla, kuten Suomellakin, kiekollisen pelaajan pääkoppaan em. uhat vaikuttavat yllättävän paljon suurimman tekijän ollessa se, että ei saada pelata sillä tavalla miten haluttaisiin, ja mitä ollaan harjoiteltu. Lisäksi yksinkertaisesti kaiken tekemisen - esim. syöttämisen - laatu heikkenee jo mentaalisen vaikutuksenkin myötä. Tällä tasolla pelaaminen ei romahda totaalisesti kuten meidän KalPalla, mutta hiljaa hiipuen liekki sammuu. Tällöin on lopputuloksen kannalta yhdentekevää, että joskus saadaan se viivelähtö toteutettua, koska enää pelaamisen rytmiä ja ydintä ei hallitse USA vaan Kanada. Tätä on voittaminen.

Näin aktiivinen ja totaalinen, kiekollinen ja kiekoton, prässipelaaminen on tietysti vaativaa, mutta mielenkiintoista on, että samat lainalaisuudet näyttävät toimivan eri pelitasoilla. Meidän KalPakin on nimittäin pystynyt tämän kauden pelitavallisessa sekametelisopassaan parissa ottelussa yhden erän ajan pelaamaan samantyyppistä peliä. Vaikka tästä suorituksesta lienee vielä jonkinmoinen askel Kanadan jatkuvanjauhavaan suoritukseen, mielenkiintoista on, että tällöin joukkue voitti myös paljon aloituksia, mikä ei ollut suinkaan normaalia. Tämä voi olla sekä syy että seuraus. Kun tällaista hyökkäämistä kyetään toteuttamaan, tuo se merkittävän pelillisen, fyysisen ja psyykkisen ylivoiman tunteen. Kanadan pitkiä hyökkäyksiä ja kiekotonta prässiä vastustajan selustassa voidaan eittämättä pitää monella tasolla tehokkaana ja modernina pelaamisena, vaikka ei siltäkään osin jääkiekkoa ole keksitty uudelleen.

Kuvitelkaapa, mitä sodassa (ainakin ennen vanhaan) tarkoittaa se, että saat häärätä mielin määrin vihulaisen selustassa. Karmeaa jälkeä tulisi. Jääkiekossa se tarkoittaa sitä, että voit kontrolloida vastustajan avauspelaamista, ja sitä kautta dominoida peliä mielesi mukaan - sekä kiekottomana että kiekollisena.

Kuinka ollakaan myös Kanadan avauspelaaminen on kokonaisuudessaan turnauksen parasta! Sitä ei yksikään huippujoukkue ole pystynyt ottamaan pois. Tuollainen määrä maalipaikkoja ja pitkiä hyökkäyksiä ei voi toteutua ilman loistavaa avauspelaamista. Kiekkokontrolli? Kanadan pelaamisessa toteutuu kaunis, selkeä mutta tarkoituksenmukainen kiekkokontrolli. Syöttöketjut ovat tarvittaessa pitkiä, mutta erityisesti ne ovat tehokkaampia kuin kenelläkään muulla Sothissa. Syöttöjen kovuus ja laatu ovat korkealla tasolla.

Epäjääkiekosta puhuminen on mielestäni analyytikoilta epäammattillista, epäoikeudenmukaista ja epämiellyttävää. Totuus on toisenlainen. Kanada pysyy oikella tavalla omassa pelitavassaan, mutta kykenee varioimaan sitä vastustajan mukaan tehokkaammin kuin mikään muu joukkue olympialaisissa. Taktisessa varioimisessa voi olla kyse yllättävän pienistäkin asioista, ja tärkeää on tietysti se, että pelitapaa ei muuteta liikaa - kuten vaikkapa meidän KalPa Liigassa tällä kaudella. Kanadan valmennuksen huippuammattilaiset eivät tällaiseen sorru, vaan he toteuttavat taktiset muutoksensa pieninä mutta ratkaisevan tehokkaina siirtoina.

Babcock, Hitchcock, Cock, Julien ja Ruff. On aika naivia väittää, että nämä kaverit eivät pystyisi taktikoimaan. Kanadan pelaaminen on loistavasti organisoitua. Ei tällä tasolla muuten voiteta. Kanadan voitto Suomesta – mutta erityisesti USAsta – olivat täydellisiä taktisia riemuvoittoja. Siksi se oli niin hienoa. Tämä kertoo siitä, että jääkiekko on pelikirjapeli, mutta se on sitä myös lätäkön toisella puolella – toisin kuin tietyt analyytikot uutterasti väittävät.

Kun asioita analysoidaan, pitäisi nähdä totuus – koko totuus. Ei vain sitä osaa totuudesta, joka halutaan nähdä.
 
Viimeksi muokattu:

Ruoppaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pääkaupunkiseutu
Vahva fyysinen ja pelillinen uhka vastustajan päädyssä pelin avaamisesta unelmoivan joukkueen selustassa on aika tehokas väline sabotoimaan vastustajan kiekollisen pelin – tämänhän Kanada teki Suomellekin. Silloin on turha spekuloida, paljonko viivelähtöjä olisi pystytty tekemään, koska Kanada olisi tuhonnut nekin, kuten USAa vastaan tapahtui. Sitten ihmetellään, kun USA tai Suomi rankasti alisuorittaa kiekollisessa pelissään. Miksi niin tapahtui?

Lisäksi yksinkertaisesti kaiken tekemisen - esim. syöttämisen - laatu heikkenee jo mentaalisen vaikutuksenkin myötä. Tällä tasolla pelaaminen ei romahda totaalisesti kuten meidän KalPalla, mutta hiljaa hiipuen liekki sammuu. Tällöin on lopputuloksen kannalta yhdentekevää, että joskus saadaan se viivelähtö toteutettua, koska enää pelaamisen rytmiä ja ydintä ei hallitse USA vaan Kanada. Tätä on voittaminen.

Kun asioita analysoidaan, pitäisi nähdä totuus – koko totuus. Ei vain sitä osaa totuudesta, joka halutaan nähdä.

Mutta mitä tehdään vastustajaa vastaan:

- jonka yksilöt ovat parempia?
- joka pyrkii estämään vastustajan puolustusalueella lyhytsyöttöpelin?
- joka haluaa ja yrittää pakottaa vastustajan avaamaan nopeasti pystyyn?

Joku analyytikko sanoisi, että pitää lisätä kiekottelua - toinen sanoo, että pitää pelata nopeammin. Kumpikaan ei nähdäkseni toimi. On sitä ehdotettu jotain ristipistoakin, mutta montako maalia väärään päätyyn niistä tulisi, jos niitä on esimerkiksi 10kpl erässä?

Voiko esim. pakki voittaa jalalla 1 vs 1, kun karvaajat joutuvat peittämään myös syöttösuuntia? Vai onko ainoa ratkaisu saada parempia pelaajia? USA:lla oli kuitenkin hyvä rosteri, joten sen olisi pitänyt riittää pelaajamateriaaliltaan pelaamaan omalla rytmillään.
 

Börje #6

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mutta mitä tehdään vastustajaa vastaan:

- jonka yksilöt ovat parempia?
- joka pyrkii estämään vastustajan puolustusalueella lyhytsyöttöpelin?
- joka haluaa ja yrittää pakottaa vastustajan avaamaan nopeasti pystyyn?

Joku analyytikko sanoisi, että pitää lisätä kiekottelua - toinen sanoo, että pitää pelata nopeammin. Kumpikaan ei nähdäkseni toimi. On sitä ehdotettu jotain ristipistoakin, mutta montako maalia väärään päätyyn niistä tulisi, jos niitä on esimerkiksi 10kpl erässä?

Voiko esim. pakki voittaa jalalla 1 vs 1, kun karvaajat joutuvat peittämään myös syöttösuuntia? Vai onko ainoa ratkaisu saada parempia pelaajia? USA:lla oli kuitenkin hyvä rosteri, joten sen olisi pitänyt riittää pelaajamateriaaliltaan pelaamaan omalla rytmillään.

Hyviä kysymyksiä. Kanada otti taktiikallaan ja sen valtavan laadukkaalla noudattamisella USA.n pelaamisen kaikki vahvuudet pois niin, että USA pelasi selkeästi kisojen huonoimman pelinsä – kiekollisesti ja ilman kiekkoa, puolustuksen ja hyökkäämisen osalta. Asia on tässä mielessä yksinkertainen: jos hyökkäät ja puolustat paremmin kuin kaveri, voitat. Näin Kanada teki. Asiaan ei USAn pelikirjasta löytynyt lääkettä. Mitään ei ollut tehtävissä, koska tilanteessa olisi pitänyt tehdä niin suuria muutoksia, että pelitapa olisi muuttunut niin paljon, että USA ei olisi enää hallinnut sitä. USA:n olisi siis pitänyt pyytää niin pitkä aikalisä, että se olisi voinut harjoitella pelitavallisia muutoksia riittävästi. Puoli minuuttia ei tällaiseen riitä.

Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että näissä tilanteissa kiekkokontrollin lisääminen (pelin hidastaminen) tai pelin nopeuttaminen eivät kumpikaan toimi. Tällainen ajattelu on asioiden totaalista yksinkertaistamista ja molemmat ideat ovat käytännön tasolla aivan epärealistisia.

Tässä tullaan siihen, että pelitapa on aina kokonaisuus ja kompromissi. Se on yhdistelmä erilaisia pelillisiä asioita, jotka yhdessä toimivat mahdollisimman hyvin voittamisen tarkoituksessa. Minusta on suorastaan naivia tarjota ratkaisuksi esimerkiksi, että pelataan enemmän viivelähtöjä. Maailma on monimutkainen paikka. Jääkiekko-ottelun voittaminen ja pelikirjan muuttaminen sen mahdollistamiseksi on paljon monimutkaisempi kuvio kuin analyytikot usein antavat ymmärtää. Kun muutat yhtä osaa pelaamisessa, se vaikuttaa koko muuhun kokonaisuuteen. Taktiset muutokset tehdään aina suhteessa vastustajaan sekä ottelu- ja tilannekohtaisesti.

Esimerkiksi Suomi toimi aivan oikein. Erityisesti tällaisessa turnauksessa ei pelitavallisia muutoksia voi juurikaan tehdä, koska mahdollisuudet niiden harjoittelemiseen ja sisäistämiseen ovat äärimmäisen rajalliset. Pitää mennä mahdollisimman optimaalisella sapluunalla, johon voi tehdä vain pientä hienosäätöä. Ajatus, että yhtäkkiä siirrytään perinteisiin viivelähtöihin olisi mielestäni ollut liian suuri muutos, joka olisi helposti rikkonut muun pelaamisen dynamiikan ja pelaajien reagoinnin. Tämä olisi todennäköisesti näkynyt turmiollisesti erityisesti puolustuspelinopeudessa, joka edellä Suomi selkeästi turnaukseen lähti. Kysymys siitä, pitäisikö mennä Jalosen vai Westerlundin pelikirjalla, on aivan toisen tason kysymys ja oikeastaan turha. Westerlundin pitää mennä Westerlundin pelikirjalla.

Kanada osoitti suuruutensa kehittämällä peliään jääräpäisesti pienin askelin ja silti ottamalla täydellisen taktisen voiton USAsta. He tekivät sen niin laadukkaasti, että jenkeillä ei ollut asialle näissä olosuhteissa mitään tehtävissä. Kysymys ei ollut myöskään USA:n pelaajien laadun riittävyydestä.

Spekulointi sillä, että esim. tällaisessa turnauksessa pelaamisen rytmiä muuttamalla kaikki ongelmat ratkeavat, on aivan turhaa. Eivät ratkea, vaan yleensä lisääntyvät. Kaikkein olennaisin kysymys on se, että kuinka suuria muutoksia pelaamiseen voidaan tehdä. Ajatus esim. viivelähtöjen lisäämisestä Suomen pelaamiseen on puusilmäinen, koska asiaan vaikuttaa niin monia muuttuvia tekijöitä, kuten totesin. Esimerkiksi kotoisessa Liigassa tilanne on aivan toinen. Pelin kehittymisen dynamiikka on täysin toisenlainen, ja mahdollisuudet pelitavallisiin muutoksiin ovat tietenkin tyystin erilaiset kuin olympiaturnauksessa.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
USA on tähän iltaan saakka pelannut olympialaisten parasta - ja meikäläisen silmää eniten miellyttänyttä - kiekkoa. Kanada kuitenkin tuhosi tänään helpon näköisesti USAn avauspelaamisen, joka murtui oikeastaan lopullisesti jo ensimmäisen erän toiselle puoliskolle tultaessa. Vahva fyysinen ja pelillinen uhka vastustajan päädyssä pelin avaamisesta unelmoivan joukkueen selustassa on aika tehokas väline sabotoimaan vastustajan kiekollisen pelin – tämänhän Kanada teki Suomellekin....

Kiitos Börje #6 erinomaisista kahdesta viestistäsi tänne. Eipä ole ennen Börjen viestejä täällä näkynyt. Otin vain lyhyen lainauksen USA-Kanada pelistä. Näin juuri kävi eiliseen mennessä hitaita kontrollilähtöjä (viiveitä) viljelleelle USA:lle. Palaan paremmalla ajalla, kunhan loppuottelut on pelattu, tarkemmin mitalijoukkueiden pelitapoihin. Sen verran sanon jo nyt, että oli Bylsmalta iso virhe luopua niinkin totaalisesti hitaista kontrollilähdöistä (viiveistä) ja muuttaa ne nopeiksi kontrollilähdöiksi (jalalla nostoiksi) loppupelin ajaksi. Siellä olisi ollut tilaisuuksia myös viiveille, niinkuin Jukka Jalosen toimesta jästipäisesti toteutettiin pelien loppuun saakka. Mutta, kahellaan ja palataan näihin vielä.

Edit: Tamin Sport pelasi lähellä olympiakisojen Kanadan pelikirjalla, mutta pienin eroin. Tami on varmaankin tyytyväisenä katsellut Kanadan peliä. Harmi, kun näyttää siltä, että SM-liigaan ei suurimman katsojakunnan mielestä viihdyttävää Tamin 60 minuutin painekiekkoa ole haluttu tuoda. Kirjoitan näin Jukka Jalosen Meidän Pelin pelikirjan vankkumattomana kannattajana. Tamille olisi ollut paikkansa jossain SM-liigajoukkueessa, piste.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
siffa kirjoitti:
Jukka Jalosen Meidän Peli oli vastaus Westerlundin Torinon jälkeisille ajatuksille. Tänään on Westerlundin "suden hetki" näyttää, mihin suomalainen pelikirjakehitys on edennyt. Sotshin Kanada- ja Venäjä- pelien perusteella Suomi perusti pelinsä koko viisikon tiiviiseen puolustuspelaamiseen ja hyvään maalivahtipeliin viisikon takana sekä erikoistilanteisiin. Nähdäänkö tänään enemmän kiekollista hyökkäysten rakentamista ja pystytäänkä tasapainottamaan peli hyökkäysten ja puolustuksen suhteen, jää nähtäväksi.

Niin kyllähän Suomen pelissä oli selkeitä "90-lukulaisuuden" merkkejä näitä isoja maita vastaan. Ja tämän rosterin puitteissa se onkin ainoa oikea lähestymistapa, jos halutaan nimenomaan menestystä kisoista. Toki aina päästään jossittelemaan olisiko parhailla senttereillä päästy parempaan pelaamiseen laatuun HAHP:n ja KAHP:n suhteen, todennäköisesti olisi päästy.

Näiden kisojen ohi ja yli kannattaa katsoa sen verran, että tämä trappaaminen ja keskustan tiukka puolustaminen tulee olemaan seuraavien vuosien trendi Leijona-kiekossa. Syy on yksinkertaisesti se, että meidän huippupelaajamme loppuvat hetkeksi. Euroopan tasolla toki pärjätään vielä mainiosti, kuten KHL-pelaajamme osoittivat mutta seuraavat olympialaiset ovat iso kysymysmerkki.

Jukka Jalonen ja Erkka Westerlund ovat siinä mielessä kuitenkin hurjasti kehittäneet peliä, että esimerkiksi nämä kontrollilähdöt ovat tiukasti osa pelikirjaa. Ei toki enää yritetä hakea hitaita viivelähtöjä pysähtymällä maalin taakse, eikä välttämättä palautella keskialueelta alas mutta silti mielestäni pelin rytmittäminen ylipäätään on parantunut. Ja sehän vaati sen, että Jalonen välillä jääräpäisesti peluutti yhdellä tavalla.

Suomen ongelma nyt ja lähitulevaisuudessa on se vanha tuttu hyökkäyspelaaminen ja pelin kontrollointi hyökkäämällä.

Kuinka ollakaan myös Kanadan avauspelaaminen on kokonaisuudessaan turnauksen parasta! Sitä ei yksikään huippujoukkue ole pystynyt ottamaan pois. Tuollainen määrä maalipaikkoja ja pitkiä hyökkäyksiä ei voi toteutua ilman loistavaa avauspelaamista. Kiekkokontrolli? Kanadan pelaamisessa toteutuu kaunis, selkeä mutta tarkoituksenmukainen kiekkokontrolli. Syöttöketjut ovat tarvittaessa pitkiä, mutta erityisesti ne ovat tehokkaampia kuin kenelläkään muulla Sothissa. Syöttöjen kovuus ja laatu ovat korkealla tasolla.

Kanada teki allekirjottaneeseen suuren vaikutuksen Suomea vastaan juuri tuon tilan tekemisen osaamisella. Ennen turnausta ajattelin, että Kanadan suurin haaste tulee olemaan tilan hyödyntäminen isossa kaukalossa ja tietenkin myös päinvastoin, eli eurooppalaisten joukkueiden mahdollisuus oli (ja on) myös siinä.

Kanada on osoittanut kuitenkin kykynsä kehittyä. Loistava kentän koon hyödyntäminen, pitkiä kovia levityssyöttöjä, pakki-pakki-pakki-avauksia ja hyviä rintamahyökkäyksiä tulee solkenaan. Puolustusvalmius on huikea ja siihen päälle yksilöt niin ei ole ihme, että nyt vihdoin Kanada otti finaalipaikan isossa kaukalossa.

Minusta on selvää, että Kanada on ennakkosuosikki Ruotsia vastaan sillä olin pettynyt Per Mårtsin peluuttamaan jääkiekkoon.

Ennen kaikkea Kanada näytti Suomelle sitten sen hyökkäyspelaamisen merkityksen, eli alhaalta asti laadukkaasti rakennetut hyökkäykset tuottivat taasen pitkiä myllyjä Suomen päässä. Ja tässä tullaan juuri yhteen avainasiaan: kyse ei ole aina siitä, että saadaan itse tehtyä kaappi vaan estetään vastustajaa tekemästä niitä. Ensimmäinen asia on tietenkin se, että ollaan itse paljon kiekossa mutta ehkä tärkeämpää on miten Suomen oma rytmi sotkettiin aivan totaalisesti, koska väsyneet viisikot eivät kyenneet transitioihin riistojen jälkeen, vaan joutuivat purkamaan ja raahautumaan vaihtoon.

Jos Suomella olisi näissä kisoissa ollut tuo edellämainittu elementti pelissään (kuten oli mm. Torino 2006) niin olympiakulta olisi ollut lähellä, ainoa este olisi ollut Kanada. Väitän, että Mikko Koivu, Valtteri Filppula ja Sasha Barkov pelkästään olisivat nostaneet Suomen sille tasolle. Nimittäin eivät nämä mitkään kovin laadukkaat kisat taktisesti ole olleet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös