Se, että siffa laskee lähtöjä, johtuu Petteri Sihvosesta ja siitä, että hän alkoi painottaa pelin rytmittämistä joku vuosi takaperin. Pitää ymmärtää tämäkin jatkumo, jotta ymmärtää täällä käytävää keskustelua ja tähän liittyvää agendaa.
Toisaalta iso osa pelistä kiinnostuneista ja ymmärtävistä ajattelee myös niin, että ilman muuta pelin rytmittäminen on tärkeää. Se on sitä niin karvauksessa kuin hyökkäyksiin lähtiessäkin. Tärkeää on kuitenkin ymmärtää, että nämä päätökset joukkueen valitsemasta rytmistä ovat aina riippuvaisia vastustajasta ja sen valitsemista teoista, sen takia en näe oikeastaan mitään järkeä laskea näitä ellei oteta huomioon kokonaisuutta ja sen ottaminen huomioon on tilastollisesti erittäin työlästä. Hienoa, että Keltainen Jaffa on kantanut tilastointiin oman kortensa kekoon tässä suhteessa ja niihin saadaan huomattavasti lisää substanssia.
Sinä ainakin osittain, kun kritisoit sitä näkemystä, että kaikki nivoutuu avauspelaamiseen.
Totta varmaan tämäkin mutta mitä sitten?
Kyllä ja ei. Vastustajan mukaan reagoidaan mutta mallit tulevat omasta pelikirjasta. Ja päästessään hallitsemaan pelin virtausta joukkue ei reagoi vaan on itse aloitteellinen aina.
...Esimerkiksi TosiFani sanoi Ässien viivelähtöpelaamisesta, että sellaiset määrät eivät kuulu Ässien pelikirjaan, vaan kysymys oli väsymisestä. Totta, voi olla, mutta näytäpä se ruudulta, että mikä lähtö johtui väsymyksestä ja mikä ei, se on mahdotonta...
Niin osittain, sillä vieläkään ei mielestäni kaikki nivoudu avauspelaamiseen.
Tuskin koskaan.
Wäinö#16 kirjoitti:Totta kai reagointimallit tulee omasta pelitavasta, mutta pointti oli siinä, että määrällinen vertaaminen ottelusta toiseen tai ottelunkin sisällä on vaikeaa, jos ei oteta paljon muitakin asioita huomioon. Jo se, että sanotaan, että "toiseen erään valmentaja lisäsi viivelähtöjä" pelkästään HVP-tilaston perusteella on minusta varsin falski lausunto. Ehkä kyse oli vain siitä, että vastustaja tarjosi tähän luonnollisesti enemmän tilaisuuksia. Se, että saako joukkue itselleen virtauksen hallinnan on minusta kiinni erityisesti laadullisista tekijöistä, ei määrällisistä.
TosiFani kirjoitti:Ei se ole mahdotonta, kunhan otanta on tarpeeksi suuri. Näin Ässien peleistä noin 95% runkosarjassa ja kaikki pleijareissa, pystyn tällä otannalla kertomaan millainen Ässien pelityyli on. Ja finaalisarjan loppua kohti Ässien pelaaminen passivoitui, liike heikkeni ja joukkue väsyi. Monessa kohtaan huomasi, että kiekko palautettiin sellaisessa tilanteessa, jossa aikaisemmin oli käännetty peliä.
...Voidaanhan tehdä valistunut arvaus siitä, että Ässät lisäsi viivepelaamistaan osittain väsymyksestä johtuen ja halusi näin minimoida riskit esim. kiekonmenetysten ja vastahyökkäysten osalta. Ja taktisesti näytti olleen oikea ratkaisu, koska Tappara ei vastavuoroisesti myöskään halunnut/pystynyt karvaamaan syvään. Tällaisen käskyn epäilen tulleen kuitenkin Karri Kiveltä, tai ainakin hän on sen valinnan hyväksynyt.
Minusta kuvaamasi tapahtumaketju on oikein, porukka väsyy, halutaan pelata riskittömästi, lisätään viivelähtöjä.
Se on mahdollista mutta yhtä hyvän arvauksen saamme jättämällä väsymyksen kokonaan pois tästä yhtälöstä, eikö?
Ajatelkaa kuinka edistyksellisiä täällä ollaan (tai ainakin jotkut), koska esim. Suomen 18-v. maajoukkueen koutsi sanoi Suomen voittaneet kisojen pronssipelin siksi, että halusivat sitä pronssia enemmän kuin Venäjä.
Pitäiskö ko. koutsille ehdottaa Jatkoajan Pelitapa-foorumin annin perkaamista, niin tietäisi moinen moukka, että mikä ratkaisee ottelut ja mikä taasen ei?
Ei tarvitse, osalle varmasti riittää tuokin syvällinen analyysi. Pronssiottelukin vertautuu hienosti SM-Liigan finaalisarjaan jossa tarvitaan vähintään neljä voittoa.
On muuten jännä etteivät Barcelona ja Real Madrid enää halunneet voittaa Mestareiden liigassa, tai sitten saksalaiset halusivat seitsemän kertaa enemmän.
Ethän sinäkään nyt jestas sentään kuulu siihen lukijakuntaan, joille on aina pakko lasauttaa hymiö perään, mikäli kirjoittaja toivoo viestinsä ymmärrettävän sarkasmina tai huumorina toden sijasta.
Ai niin, minusta näkemyksesi finaalisarjasta olivat erittäin mukavaa luettavaa ja mielestäni perustelit myös näkemyksesi mainiosti.
Toki TosiFanillakin oli omat vahvuutensa kritiikissään, jota et ihan purematta niellyt.
Varmuuden vuoksi laitan tähän loppuun, että nyt ainakin yritin kirjoittaa rehellisen kehun.
Tämä on mielenkiintoinen ilmiö tämä HVP-hyökkäyksiinlähtö. Se on keskusteluttanut selvästi eniten jääkiekkoasiantuntijoita eri medioissa. Suomessa lähes kaikissa medioissa HVP-lähdöt ja niistä puhuminen/kirjoittaminen ovat rankan arvostelun kohteina. Niistä keskustellaan muka liikaa, näin siitä huolimatta, että eihän HVP-lähdöistä keskustella jääkiekkoon olennaisina elementteinä kuuluvina tekoina muualla kuin täällä Jatkoajassa ja Urheilulehdessä. Valtamedioissa keskustelu jääkiekon pelikirjoista on vielä lapsenkengissä. Omalta osaltani jatkan HVP-tilastointiani ainakin tämän kevään ajan MM-kisojen ja NHL:n pudotuspelien osalta ja julkaisen ne täällä Jatkoajan pelitapakeskustelussa.
SM-liigan finaaleissakin ehkä oleellisempi pelitatkinen valinta oli Ässien päätös lyödä kiekkoa kohti maalia huonoistakin paikoista. Tappara taas pyrki pitämään kiekkoa ja ampumaan vain hyvistä paikoista. Lopputulemana Ässät sai näitä Rautakorven "Ohhoh"-maaleja, Tappara taas ei. Lopputulemana irtokiekossa Ässillä oli omassa päässä ryhmitys aina valmiina, Tapparalla ei. Ässät hyväksyi että huonosta paikasta tehdään pienellä prosentilla maaleja, mutta riittävillä toistoilla syntyy riittävästi maaleja. Tappara taas pyrki maksimoimaan maalipaikan laadun, mutta tinki aivan liikaa määrästä.
Tämä laittaa valmentajien ja sihvosten pelikirjat uusiksi, ja toivottavasti piristää myös SM-liigaa sekä mahdollisesti paikoillaan junnavaa pelitapakeskustelua.
Minnesota hyökkäsi nopeaa, pystysuunnan jääkiekkoa, jossa oli nopeiden hyökkäysten osuus suuri, puolinopeita (pakki-pakki) hyökkäyksiinlähtöjä ei Minnesotalla ollut merkittäviä määriä.
Nopea johtopäätös KHL:n ja NHL:n pelitapojen vertailussa on, että pelattiinpa jääkiekkomaailman laadukkaimpia hitaita (KHL) tai nopeita (NHL) hyökkäyksiinlähtöjä omalta puolustusalueelta hyökkäyksiin lähdettäessä, niin harvoin hyökkäykset johtavat maalitilanteihin ja vielä harvemmin maaleihin.
En tiedä voiko Minnesotan pelikirjaa kutsua edes pystysuunnan jääkiekoksi, tämä termi sentää antaa ymmärtään että hyökkääminen olisi jollain tavalla organisoitu (tai edes auttavan tason syöttöketjuja olisi olemassa), no toki se sitä on lähinnä. Käytännössä Minnesota lyö kiekkoa johonkin suuntaan ylöspäin ja toivoo että kiekko pomppisi jollain keinolla omille. Kaiketi ajatustaso on 90-lukulaisessa kiekossa ja Westerlundin tutkimuksissa koska keskeisin teema tuntuu olevan juurikin kiekonriiston kehittäminen josta päätäisiin maalipaikkaan.
Uusitalo on ottanut suuren askeleen eteenpäin viime syksystä, jolloin hän palautti kiekon alaspäin lähes joka kerta. Hänellä meni pitkään, ennen kuin hän oppi tunnistamaan tilanteet rohkeasti, milloin pelata ylöspäin, milloin palauttaa. Keväällä tämä toimi paljon paremmin.
Minusta yhden pelin perusteella on mahdotonta tehdä mitään johtopäätöksiä pelaajan taktisesta osaamisesta.
Minusta kuvaamasi tapahtumaketju on oikein, porukka väsyy, halutaan pelata riskittömästi, lisätään viivelähtöjä.
Kysyitkö tätä väsymisteoriaasi yhdeltäkään Ässien valmennusportaaseen kuuluvalta henkilöltä?...
