Pelitapakeskustelu

[J.Grönvall]

Leikin eilen siffaa ja yritin tilastoida hitaita lähtöjä Lukko-Tappara-ottelussa. Kiinnosti tietää osaanko tehdä sen ja lisäksi Risto Dufvan johtopäätöksen viime kauden jälkeen, jolloin hän syksyllä yritti istuttaa kiekkokontrollia Tapparaan. Jukka Rautakorven Tappara on alkukauden harjoitellut omaa pelaamistaan ja välillä ollut täydellisessä umpisolmussa pelin rytmittämisen kanssa.

Tällä kertaa tilastointi jäi kahteen erään ja laskujeni mukaan Lukolla oli ensimmäisessä erässä kaksi ja toisessa viisi kiekkokontrollitekoa, Tapparan vastaavat luvut olivat kuusi ja kolme. Ottelua seuratessa tuli selkeästi ilmi, että molemmat valmentajat halusivat nopeaa pystysuunnan jääkiekkoa.

Rautakorpi totesi ottelun jälkeen, että Lukon pelitapa oli tiedossa ja joukkue vastasi siihen hyvin. Tappara lähti pääsääntöisesti nopeasti pakki-pakki-levityksellä tai vain lyömällä kiekon laidan kautta ylös. Lukko käänsi jatkuvasti suoraan ylös, ainoastaan Philip Larsen otti välillä jonkinlaisia puoli-viivelähtöjä peruuttelemalla oman maalin edustalle.

Tapparan kohdalla peli toimi ja joukkue tuntuisi sopeutuvan paremmin nopeaan pystysuunnan jääkiekkoon. Edelleen joukkuetta vaivaa se, että osa pelaajista pelaa eri peliä ja se välillä sotkee koko kentällisen kuviot. Hyökkäyspäässä Tappara on pystynyt hivenen parantamaan kiekkokontrolliaan ja pystyi toisessa ottelussa putkeen pelaamaan pitkiä hyökkäyksiä.

Lukko pelasi huonon ottelun eilen. Pelaajat iskivät jääräpäisesti päätään Tapparan keskialueen sumppuun eikä viisikkona hyökkäämisestä ollut tietoakaan. Lukko yrittää pelata suoraviivaisesti maalia kohti mutta sen hyökkäykset jäivät vaarattomiksi.

Tämän ottelun perusteella Risto Dufva on palannut mukavuusalueelleen, kun taas Jukka Rautakorpi esitteli ensimmäisen kerran nopeaa kahden rytmin hyökkäyspeliä pelaavan Tapparan. Mielenkiintoista nähdä miten Tappara jatkaa tästä eteenpäin.

 

[siffa]

Leikin eilen siffaa ja yritin tilastoida hitaita lähtöjä Lukko-Tappara-ottelussa. Kiinnosti tietää osaanko tehdä sen ja lisäksi Risto Dufvan johtopäätöksen viime kauden jälkeen, jolloin hän syksyllä yritti istuttaa kiekkokontrollia Tapparaan. Jukka Rautakorven Tappara on alkukauden harjoitellut omaa pelaamistaan ja välillä ollut täydellisessä umpisolmussa pelin rytmittämisen kanssa.

Tällä kertaa tilastointi jäi kahteen erään ja laskujeni mukaan Lukolla oli ensimmäisessä erässä kaksi ja toisessa viisi kiekkokontrollitekoa, Tapparan vastaavat luvut olivat kuusi ja kolme. Ottelua seuratessa tuli selkeästi ilmi, että molemmat valmentajat halusivat nopeaa pystysuunnan jääkiekkoa....

Hyvinhän se leikki meni. Teit juuri ne minulle tärkeimmät johtopäätökset Tapparan ja Lukon pelitavoista, jotka minua ensisijaisesti kiinnostavat. En katsonut tuota ottelua, kun oli käytävä taas syksyisellä halkopinokeikalla maalla. Molemmat siis pelasivat tilastointisi mukaan nopeaa, pystysuunnan jääkiekkoa. Dufvallehan se on tuttua, mutta Rautakorpi on varioinut kiekkokontrollin ja pystysuunnan välillä. Esimerkkinä Rautakorven HPK, mikä voitti yllätyshopean, kun Rautakorpi alkoi joulutauosta lähtien peluuttaa vahvaa kiekkontrollipeliä omista hyökkäyksiin lähdettäessä.

Mielenkiintoinen seurattavani oli TPS-Blues peli 27.10.2012. Pekka Virta oli vaihdettu Juha Pajuojaan ja NHL-pelaajat Mikko Koivu ja Lauri Korpikoski pelasivat TPS:ssä. Petteri Nummelin kertoi yhden TPS-ottelun jälkeen, että hänen mielestään kiekkokontrolli on mennyt liian pitkälle Suomessa. Ihmeellinen lausunto, kun Jukka Jalosen ja Timo Lehkosen kehittämä Meidän Peli on virallisesti vähintään yksi suositeltu pelitapa Suomessa. Se on osoittanut tehokkuutensa olympiapronssin ja MM-mestaruuden muodossa. TPS-Blues pelin HVP-tilastointini kertoikin sitten syyn Petteri Nummelinin avautumiseen. TPS pelasi puhtainta nopeaa pystysuunnan jääkiekkoa Pajuojan johdolla, mitä olen viime vuosina tilastoinut. TPS:n HVP-luvut olivat erittäin 0+0+0. 0+0+0, 0+0+1. Yksi huomio oli, että pelattaessa puhdasta nopeaa pystysuunnan jääkiekkoa ei pelaajien vaihtotilanteissakaan lähdetä maalin takaa viiveellä. Marjamäki meni 2 ensimmäistä erää mukaan TPS:n nopeaan pelaamiseen ja Blues olikin kahden erän jälkeen tappiolla 3-1. Kolmanteen erään Blues palasi omaan kiekkontrollipeliinsä ja tilastoin sille lukemat 0+7+6. Blues voitti 3. erän 2-0, mutta hävisi jatkoajalla TPS:lle, kun NHL-miehet Korpikoski ja Koivu tekivät voittomaalin vastustamattomasti. Petteri Nummelin valittiin Karjala-turnaukseen, joten on mielenkiintoista nähdä, toteuttaako hän Jukka Jalosen pelitapaa maajoukkueessa. Nummelinin henkilökohtainen taito riittää sopeutumaan nopeasti eri pelitapoihin, joten uskon, että ongelmia ei tule siinä suhteessa.

 

[Kaukosäädin]

Meidän Peliä pelaavat tällä hetkellä Jokerit, Blues, Kärpät, KalPa ja Ässät. Ilves ja Tappara aloittivat kauden kiekkokontrollilla omista lähdettäessä, mutta ovat nopeuttaneet molemmat peliään.

Onko sulla tuosta Ilves kohdasta jotain faktaa esim. tilastoja taustalla, vai millä perusteella väität noin?

Nimittäin omiin silmiini tuo on näyttänyt menevän juuri päinvastoin. Reilu 10 peliä mentiin lähes pelkkää pystysuuntaa, mutta sen jälkeen lisättiin silminnähden palautuksia, pakkipakki syöttöjä jos laita on tukossa ja pakkien kiekottelua omassa päässä jolla pelataan yksittäinen karvaaja pihalle.

 

[siffa]

Tappara-KalPa katsottu. Jukka Rautakorpi kertoi pelin pelikirjansa ennen ottelua haastattelussa. Syksyn aikaisemmat KalPa ottelut olivat päättyneet Tapparan tappioihin. Tappara oli pelannut KalPan viivelähtöpeliä vastaan trap:ia, mutta Rautakorpi kertoi, että nyt on pelattava monipuolisemmin, tilan tekemisen lisäksi myös tilan voittamista. Studiossa Tinke Peltomaa ei jäänyt sanattomaksi Iiro Harjulan kysymykseen Rautakorven puheista. Tinke sanoi, että, onneksi hänen aikanaan ei puheltu noilla termeillä, koska olisi voinut alkaa naurattamaan. Tinkellä menivät Rautakorven Meidän Pelin termit yli hilseen ja kertoi sen rehellisesti.

Tappara pelasi kaksi erää hyvää Meidän Peliä. Kiekkokontrollilähtöjä oli niissä mukavasti 3+5+4 ja 2+5+4. Tappara karvasi kaksi erää agressiivisesti hyökkäyspäätyyn ja pyrki näin estämään KalPan kiekkokontrollilähdöt, onnistuen siinä hyvin. Peli oli 2. erän päätyttyä 2-1 Tapparalle. Kolmannen erän alkuun Tappara ratkaisi pelin KalPan 5 minuutin jäähyn aikana 3-1:een. Tämän jälkeen Tappara siirtyi 5vs5 pelissä nopeaan pystysuunnan jääkiekkoon (0+0+1) ja puolusti keskialueen trap:lla. Tappara voitti ottelun 5-1. Rautakorpi peluutti Tapparaa järkevästi tilanteen mukaan Meidän Peliä, mikä todettakoon ansioksi Rautakorvelle, joka vei parin vuoden aikana Meidän Pelin sanomaa jääkiekkoseuroihin. Kalpa pelasi sille tyypilliset HVP-lukemat (6+4+12, 3+5+9 ja 1+2+5).

 

[J.Grönvall]

Tappara-KalPa katsottu.

Sama homma, kokeilin taas laskea HVP-lukuja mutta näköjään täytyy vielä palata sorvin ääreen :D Viivelähdöt sain sentään oikein!

Jukka Rautakorpi on yksinkertaistanut Tapparan peliä huomattavasti kahdessa edellisessä kamppailussa. Mielestäni tämä oli taktinen voitto KalPasta, joka tosiaan pelasi omaa kiekottelupeliään. KalPa hyökkäsi vielä avauserässä hyvin rytmissä ja pääsi kiihtyen keskialueen yli, ja sai jopa pitkiä hyökkäyksiä mutta toinen ja kolmas erä olivat Tapparan.

Enemmänkin kuin Meidän peliä niin itse näin tässä ihan selkeän vastaiskupelaamisen periaatteet. Ainoa selkeästi toistuva kontrolliteko olivat viivelähdöt vaihtojen ollessa kesken, mutta aikaisempaan verrattuna Tappara pelaa huomattavasti riskittömämmin. Tietysti täytyy tarkentaa, että tilaa tehtiin kyllä sitten hyökkäysalueella kiekollisena, joten siinä mielessä Meidän pelikin oli vahvasti läsnä.

 

[Kaukosäädin]

SM-liigassa lähimpänä Jukka Jalosen Meidän Peliä pelaavat tällä hetkellä Jokerit, Blues, Kärpät, KalPa ja Ässät. Ilves ja Tappara aloittivat kauden kiekkokontrollilla omista lähdettäessä, mutta ovat nopeuttaneet molemmat peliään.

En tiedä menikö viestini siffalta ohi vai miksi et vastannut, mutta kyselen uudestaan.

Onko sinulla jotain tilastoja tuon Ilves-kohdan tueksi vai onko tuo vain mutua tai liian pienen otannan aiheuttama virheellinen huomio? Minusta Ilveksen peli on mennyt juuri päinvastaiseen suuntaan, eli alussa pelattiin lähes pelkkää pystysuuntaa, mutta joukkue muutti silminnähden peliään ja mukaan tuli palautuksia, pakkipakki levityksiä ja kärkikarvaajan kiekottelua ulos tilanteesta.

 

[siffa]

En tiedä menikö viestini siffalta ohi vai miksi et vastannut, mutta kyselen uudestaan.
Onko sinulla jotain tilastoja tuon Ilves-kohdan tueksi vai onko tuo vain mutua tai liian pienen otannan aiheuttama virheellinen huomio? Minusta Ilveksen peli on mennyt juuri päinvastaiseen suuntaan, eli alussa pelattiin lähes pelkkää pystysuuntaa, mutta joukkue muutti silminnähden peliään ja mukaan tuli palautuksia, pakkipakki levityksiä ja kärkikarvaajan kiekottelua ulos tilanteesta.

Ei mennyt ohi. Arvioni perustui kolmeen Ilves-peliin, jotka olen Urhotv:stä nähnyt. Jäin odottelemaan lisää Urholta Ilveksen pelejä. Tappara-Ilves 28.9.2012, Ilveksen koko ottelun HVP:t 3+10+15=28; Ässät-Ilves 20.10.2012 Ilveksen HVP:t 2+4+4=10; Jokerit-Ilves 26.10.2012, Ilveksen HVP:t 4+4+8=16. Otos on pieni. Näyttäisi siltä, että Ilves aloitti kohtuullisilla HVP-määrillä, mutta luopui siitä sitten Ässät-pelissä, mutta lisäsi kiekkokontrollia Jokerit-peliin. Sinä olet nähnyt enemmän Ilveksen pelejä, joten näkemyksesi on varmaankin oikea. Kauden aikana Ilveksen pelejä tulee Urholle lisää, joten tilastoin sitten taas HVP:t, kun ne tulevat jo ihan rutiinilla pelejä katsoessani.

 

[Cobol]

Lainaan erään PAF-kolumnistin ydinajatuksen pelitavasta kommentoidakseni sitä hieman:

Kiekkokontrollijääkiekkoa pelaava joukkue voi muuttaa pelaamistaan tarpeen mukaan. On mahdollista hidastaa pelaamista eli lisätä kiekkokontrollia tai nopeuttaa pelaamista. Vanhanaikainen pystysuunnan jääkiekko on tuomittu loputtomaan yksitoikkoisuuteensa, siinä ei ole riittävästi taktisia variaatioita. Kiekkokontrollijääkiekko on pelaamista, pystysuunnan jääkiekko epäpelaamista.

Empiirisen tutkimuksen pohjalta sanon, että yllä oleva näkemys totaalisen virheellinen. Kun puhutaan ammattilaisliigoista kuten NHL ja SM-liiga, pelaamisen tarkoitus on voittaa ottelu. Tähän päästäkseen parhaat joukkueet käyttävät myös pystysuunnan jääkiekkoa tavoitteensa saavuttamiseksi. Yksinkertainen esimerkki. Puolustaja saa kiekon omalla puolustusalueellaan. Syntyy tilanne jossa hänellä on kaksi vaihtoehtoa: lähteä pakki-pakki syötön avulla viemään peliä ylöspäin tai antaa pitkä pystysyöttö vastustajan siniviivalle, jossa onnistunut ajoitus antaa omalle sentterille yli 50 prosentin mahdollisuuden läpiajoon.

Kun puhutaan pelitavasta puhutaan aina siitä, mikä on toimivin tapa kehittää oman joukkueen ja sen yksilöiden peliä sekä voittaa otteluita. Tällöin huomataan aika nopeasti se, että pystysuunta tai kiekkokontrolli eivät voi olla itseisarvoja. Parhaat joukkueet kykenevät taktisessa mielessä pelaamaan siten, että ne voivat siirtyä joustavasti ottelun tai erän aikana kiekkokontrollista pystysuuntaan tai pystysuunnasta kiekkokontrolliin. Miksi? Hyödyntääkseen yksittäiset tilanteet tai vastustajan virheet. Tai selviytyäkseen olosuhteista, joita esimerkiksi lämmin kevät aiheuttaa jäälle MM-kisoissa ja NHL:n playoffeissa.

NHL:ssä playoffien ratkaisevat kierrokset pelataan usein niin myöhään, että ulkona on helle ja halleissa siten tahmea jää. Joukkueiden on hallitava tämäkin tilanne ja Stanley Cup voitetaan usein pelaamalla siinä vaiheessa pystysuunnan kiekkoa. Toki kaukalon kapeus vrt Eurooppaan vaatii jo sinänsä hyvää pystysuunnan kiekon osaamista. Mutta NHL:n parhaat joukkueet taitavat myös kiekkokontrollin.

Pointti on yksinkertainen. SM-liigan ja NHL:n parhaat joukkueet eivåt pelaa joko pystysuunnan kiekkoa tai kiekkokontrollia. Ne pelaavat molempia, tilanteen ja vaatimusten mukaan.

Sihvosen kolumni alla kokonaisuudessaan:

Petteri Sihvonen - Johtavan Pelikirja

 

[J.Grönvall]

Empiirisen tutkimuksen pohjalta sanon, että yllä oleva näkemys totaalisen virheellinen.

Minusta sinä kirjoitit ihan saman asian eri sanoin kuin tämä kolumnisti. Tai niin minä sen alkuperäisen lainauksen käsitin (ja käsitän).

 

[Cobol]

Minusta sinä kirjoitit ihan saman asian eri sanoin kuin tämä kolumnisti. Tai niin minä sen alkuperäisen lainauksen käsitin (ja käsitän).

No sehän on mielenkiintoinen tulkinta kun Sihvosen mukaan pystysuunnan pelaaminen on mm. epäpelaamista ja taktisesti köyhää eikä hän nosta yhtään taktista tai muuta tilannetta jossa pystysuunta pesee kiekkokontrollin.

Vähänkään moderniin jääkiekkoon perehtyneelle lukijalla tulee väistämättä mieleen kysymys, katsooko Sihvonen otteluita lainkaan ja jos katsoo, ymmärtääkö hän näkemäänsä.

En provoa Sihvosen tapaan vaan katson jääkiekkoa kylmän viileästi. Kun ei ole alla mitään agendaa näkee sen - päin vastoin kuin Sihvonen ennakoi - että pystysuunnan kiekko ei voi hävitä kokonaan parhaiden seurojen ja pelitapojen joukosta. Sitä tarvitaan mm. NHL:n kapeissa kaukaloissa pitkillä vieraskiertueilla johtoasemassa ja sitä tarvitaan SM-liigassa taktisena aseena yksittäisiin otteluihin, eriin tai tilanteisiin. NHL:ssä taktisesti parhaat joukkueet voivat pelata pystysuunta vs kiekkokontrolli esim jossain ottelussa 80-20 ja sitten toisessa ottelussa 30-70. SM-liigassa erot eivät ole näin suuria mutta kyllä täälläkin niitä nähdään tietyissä tilanteissa.

Pointti on siis se, että moderni jääkiekko varioituu olosuhteiden mukaan. Olosuhteita ovat mm. ottelun merkitys, kaukalon leveys, väsymystila, voitolla vai tappiolla, vastustaja jne jne. Pitäytyminen yksin kiekkokontrollissa on vähemmän tuhoisaa kuin pitäytyminen yksin pystysuunnassa, mutta tuhoisaa se on silti.

 

[Wäinö#16]

Pointti on siis se, että moderni jääkiekko varioituu olosuhteiden mukaan. Olosuhteita ovat mm. ottelun merkitys, kaukalon leveys, väsymystila, voitolla vai tappiolla, vastustaja jne jne. Pitäytyminen yksin kiekkokontrollissa on vähemmän tuhoisaa kuin pitäytyminen yksin pystysuunnassa, mutta tuhoisaa se on silti.

Itse olen ymmärtänyt asian niin, että Sihvosen määritelmässä kiekkokontrolli-pelitapa sisältää kaikki mahdolliset variaatiot mitä jääkiekko-ottelussa voi olla. Siinä mielessähän tämä on nerokas määrittely, että kiekkokontrolli on ns. täydellinen pelitapa ja sisältää sisäänrakennettuna kaikki mahdolliset ratkaisut kaikkiin ongelmiin. Olisikin mielenkiintoista nähdä millä tavalla kiekkokontrolli edes teoreettisesti voidaan purkaa:) Sihvosen määritelmällä kiekkokontrolli on jääkiekon evoluution päätepiste.

Mitä tulee antamiisi esimerkkeihin, niin kiekkokontrollissahan on tarkoitus käyttää hyväksi vastustajan antama tila nopeisiin hyökkäyksiin. Se ei ole missään nimessä kiellettyä. Se mikä on kiellettyä on tilanteesta riippumatta jatkuva ylöspäin pelaaminen ja alivoimaiset hyökkäykset.

 

[Cobol]

Itse olen ymmärtänyt asian niin, että Sihvosen määritelmässä kiekkokontrolli-pelitapa sisältää kaikki mahdolliset variaatiot mitä jääkiekko-ottelussa voi olla. Siinä mielessähän tämä on nerokas määrittely, että kiekkokontrolli on ns. täydellinen pelitapa ja sisältää sisäänrakennettuna kaikki mahdolliset ratkaisut kaikkiin ongelmiin.

Ymmärsin kaiketi sitten väärin kun Sihvonen kehui Siffan tilastoja joilla täysin vastustamattomasti paljastetaan joukkueet jotka pelaavat kiekkokontrollia ja joukkueet jotka pelaavat antijääkiekkoa eli pystysuuntaa. Todellisuudessa esimerkiksi NHL:ssä ei voida laskea hitaita, puolinopeita jne lähtöjä ja määrittää niiden perusteella joukkueen pelaavan jääkiekkoa tai antijääkiekkoa. Tai toki voidaan laskea, mutta sillä tilastolla ei tee mitään jos laskeminen ei perustu ottelun merkityksen, pelipaikan, johdossa vai tappiolla, rasituksen, jään kunnon yms seikkojen analysointiin samaan aikaan.

Olisi vähitellen toivottavaa, että pelitapakeskustelussa siirryttäisiin seuraavalle askelmalle. En oikein jaksa ymmärtää miten joukkueiden avauspelaamista sen paremmin voidaan analysoida kun täällä(kin) on tehty. Esimerkiksi kun vastustaja on ryhmittynyt 0-5 trappiin keskialueelle niin mitkä ovat hyökkäyksen (ja sitä kautta taas puolustuksen) tärkeimmät tavat murtaa trappi ja päteekö sama 1-4 trappiin. Suomen maajoukkueen otteissa keväällä ja SM-liiigassa mm. Jokerien pelissä on syksyllä (niissä vähissä otteluissa joita olen onnistunut näkemään) avauspelaaminen toimi suhteellisen hyvin ns. Meidän Pelin mukaisesti, mutta sen jälkeen tuli ongelmia kun vastustaja oli pohtinut vastalääkkeet pelitavalle.

Tätä kysymystä ei voi kuitata sillä, että Suomi tai Jokerit ei pelannut täydellistä ja oikeaa kiekkokontrollia. Tällaista täydellisyyttä ei tule koskaan kun laatikossa on myös ammattitaitoinen vastustajajoukkue. Nyt kun kiekkokontrollilla tulee turpaan täällä ja UL:ssa todetaan, että hahaa, noihan siinä käy kun ei vie kiekkokontrollia loppuun asti... Silloin sivuutetaan kokonaan ydin eli hyvä ja taitavan vastustajan vaikutus esim. oman onnistuneen avauspelin jälkeen keskialueelta alkaen siihen, että ottelu hävittiin eikä laatupaikkojaan aivan hirveästi ollut.

Jos tätä problematiikkaa lähdetään purkamaan laskemalla viivelähdöt, mitään vastauksia ei löydy jatkossakaan.

Ja en suinkaan väheksy mm. Siffan työtä. Se on ollut uraa uurtavaa Suomessa!

 

[J.Grönvall]

Pointti on siis se, että moderni jääkiekko varioituu olosuhteiden mukaan. Olosuhteita ovat mm. ottelun merkitys, kaukalon leveys, väsymystila, voitolla vai tappiolla, vastustaja jne jne. Pitäytyminen yksin kiekkokontrollissa on vähemmän tuhoisaa kuin pitäytyminen yksin pystysuunnassa, mutta tuhoisaa se on silti.

Nimenomaan, se varioituu. Perinteinen pystysuunnan jääkiekko ei tee siitä, se on sitä samaa olivat olosuhteet mitä tahansa. Olen St.Patrickin kanssa samaa mieltä Sihvosen määritelmästä ja itse näen mm. Meidän pelin tavoitteen samankaltaisena.

Kuten Jukka Jalonen totesi: "Voimme pelata minkälaista kiekkoa tahansa mitä tahansa joukkuetta vastaan". Ja huom! Se on tavoite ja ideaali.

No sehän on mielenkiintoinen tulkinta kun Sihvosen mukaan pystysuunnan pelaaminen on mm. epäpelaamista ja taktisesti köyhää eikä hän nosta yhtään taktista tai muuta tilannetta jossa pystysuunta pesee kiekkokontrollin.

No tavallaan se ei voi pestä sitä, koska pystysuunnan pelaaminen sisältyy myös kiekkokontrollipeliin, sen sijaan kiekkokontrollia ei ole olemassa pystysuunnan jääkiekossa. Tällöin sen taktiset variaatiot vähenevät väistämättä. Karkeasti määriteltynä kiekkokontrollissa on vapaus valita miten pelaa, pystysuunnan lätkässä ei.

Pystysuunnan pelissä on kiistattomia hyötyjä mutta se on myös haavoittuvaisempi. Jos sellaista peliä pelaavan joukkueen luonnollisen pelirytmin pystyy rikkomaan, niin saa paljon avaimia käyttöönsä.

 

[J.Grönvall]

Olisi vähitellen toivottavaa, että pelitapakeskustelussa siirryttäisiin seuraavalle askelmalle. En oikein jaksa ymmärtää miten joukkueiden avauspelaamista sen paremmin voidaan analysoida kun täällä(kin) on tehty.

Se on ihan totta, että avauspelaaminen on varastanut suuren roolin. Itsekin näkisin mielelläni analyysia siitä missä tilanteissa on pelattu milläkin tavalla (olettaen taas, että pelikirja sisältää muutakin kuin nopean ja puolinopean).

Eli vaikka niin, että pyrkiikö joukkue pääsemään johtoon puhtaalla pystysuunnan kiekolla ja esimerkiksi siihen liitetyllä prässillä, ja mahdollisesti tämän jälkeen ottaa käyttöön kiekkokontrollia ja alkaa lähtemään viiveellä ja hitaasti, pakottaen näin vastustajan syvemmälle ja luistelemaan matkaa.

Esimerkiksi kun vastustaja on ryhmittynyt 0-5 trappiin keskialueelle niin mitkä ovat hyökkäyksen (ja sitä kautta taas puolustuksen) tärkeimmät tavat murtaa trappi ja päteekö sama 1-4 trappiin. Suomen maajoukkueen otteissa keväällä ja SM-liiigassa mm. Jokerien pelissä on syksyllä (niissä vähissä otteluissa joita olen onnistunut näkemään) avauspelaaminen toimi suhteellisen hyvin ns. Meidän Pelin mukaisesti, mutta sen jälkeen tuli ongelmia kun vastustaja oli pohtinut vastalääkkeet pelitavalle.

Tämä olisikin se seuraava vaihe, eli mitä tehdään keskialueella. Mutta tämä on vaikeaa, koska tätä vaihetta ei ole ilman hyökkäykseenlähtöä, siksi näistä on vaikea puhua erillisinä asioina.

Itse olen hahmotellut vähän sellaista, että mikäli kyseessä on passiivinen 0-5-trap, niin sitä vastaan on pelattava rohkeasti suoraan kohti. Tällöinhän tilaa tulee tavallaan enemmän sinne väleihin, toinen vaihtoehto olisi käyttää nousevia puolustajia jopa keskikaistasta. Se saattaisi toimia jopa 1-4-trapia vastaan.

Tuossa on tietysti heti sellainen iso haaste, että viisikon pitäisi liikkua melko yhtenäisesti ylöspäin, jotta hyökkäyssiniselle ei joudu pysähtymään. Jos niin käy, niin kenttähän lyhenee heti merkittävästi. Myös kaistanvaihtoja välttäisin, etenkin jos joudutaan seisoviin tilanteisiin. Yleensäkin poikittainen luistelu keskialueella hidastaa peliä ja auttaa organisoitua puolustusta (edellyttäen, että se pelaa puhdasta aluetta mutta kai ne kaikki niin tekevät keskialueella?).

NHL-kaukalossa yhtälö on paljon vaikeampi ja siellä se tila melkein pitää hyödyntää sieltä missä sitä on. Tilan tekeminen on huomattavasti vaikeampaa johtuen ihan käytettävissä olevasta tilasta. Tosin, sinä osaat sen maailman paljon minua paremmin, niin en lähde sotimaan sen kanssa.

 

[Wäinö#16]

Jos tätä problematiikkaa lähdetään purkamaan laskemalla viivelähdöt, mitään vastauksia ei löydy jatkossakaan.

Ja en suinkaan väheksy mm. Siffan työtä. Se on ollut uraa uurtavaa Suomessa!

Itsekin olen kritisoinut paljon HVP-lähtöjen laskemista ja lähinnähän niistä voi päätellä millaisella pelisuunnitelmalla on ollut tarkoitus lähteä otteluun. Mutta ne ovat aina riippuvaisia myös vastustajasta ja heidän taktiikastaan. Hyvään 0-5 -karvaukseen paras lääke lienee yhä taitavampi syöttöpeli, mutta selvää on ettei sitä voi loputtomiin kehittää rajallisella pelaajamateriaalilla. Pakin nouseminen mukaan hyökkäykseen varmasti auttaa myös, mutta selvää on, että jossain vaiheessa rajat voi tulla vastaan, jos vastustaja on yksinkertaisesti liian hyvä.

Se on hyvä kysymys pitäisikö joukkueen jossain vaiheessa luopua kiekkokontrollista, mikäli se ei pysty yksinkertaisesti toteuttamaan sitä tarpeeksi hyvällä tasolla jotain tiettyä vastustajaa vastaan.
Toisaalta perusperiaate on edelleen, että puolustaminen on helpompaa kuin hyökkääminen, mutta samalla puolustamiseen ja vastahyökkäämiseen panostava joukkue antaa avaimet periaatteessa vastustajalle. Mutta jossain tilanteessa se voi olla kuitenkin parempi vaihtoehto kuin huonosti toteutettu kiekkokontrolli ja mahdollistaa kuitenkin paremmat todennäköisyydet voittoon vastahyökkäämisen kautta.

 

[msg]

Se on hyvä kysymys pitäisikö joukkueen jossain vaiheessa luopua kiekkokontrollista, mikäli se ei pysty yksinkertaisesti toteuttamaan sitä tarpeeksi hyvällä tasolla jotain tiettyä vastustajaa vastaan.

Ei tietenkään, jos uskomme johtavaksi itseään kutsuvaa. Pelit pitää voittaa ja hävitä omalla peli-identiteetillä. Tämä identiteetti-kysymys pätee ennen muuta kiekkokontrollipelitapoja käyttäviin joukkueisiin.
Maallikkona olin ennen siinä uskossa, että kilpaurheilussa on tavoitteena voittaa, mutta onneksi teoreettisen jääkiekon maisteri on ohjannut minut oikealle tielle. Tiivistäisinkin tämän, että ennemmin omalla pelitavalla divariin kuin liigassa säilyminen menettäen oman peli-identiteetin.

 

[Cobol]

Se on hyvä kysymys pitäisikö joukkueen jossain vaiheessa luopua kiekkokontrollista, mikäli se ei pysty yksinkertaisesti toteuttamaan sitä tarpeeksi hyvällä tasolla jotain tiettyä vastustajaa vastaan.
Toisaalta perusperiaate on edelleen, että puolustaminen on helpompaa kuin hyökkääminen, mutta samalla puolustamiseen ja vastahyökkäämiseen panostava joukkue antaa avaimet periaatteessa vastustajalle. Mutta jossain tilanteessa se voi olla kuitenkin parempi vaihtoehto kuin huonosti toteutettu kiekkokontrolli ja mahdollistaa kuitenkin paremmat todennäköisyydet voittoon vastahyökkäämisen kautta.

Totta kai kiekkokontrollijoukkueen pitää useissakin tilanteissa luopua kiekkokontrollista ja siirtyä puhtaaseen pystykiekkoon ja vastaiskupelaamiseen. Unohdetaan tässä NHL koska luopuminen on siellä paitsi pakollista, myös erilaista kiekkokontrollipelaamista mm. kaukalon leveydestä ja erilaisesta viivoituksesta johtuen. SM-liigassa voi johtoasemassa oleva joukkue ryhtyä pelaamaan kolmatta erää yksinomaan peliä jäädyttämällä ja puolustuksen kautta ja siirtyä puhtaaseen pystykiekkoon. Näin säästetään avainpelaajien voimia esimerkiksi seuraavana iltana odottavaan paikallispeliin tms.

Nämä ovat niitä pelitapaan liittyviä taktisia oivalluksia joita menestyvät joukkueet tekevät voittaakseen myös seuraavan ottelunsa. Silti en ole koskaan nähnyt keneltäkään analyysia ottelusta, jossa näinkin yksinkertainen asia olisi ymmärretty. Sen sijaan olen lukenut useita kirjoituksia tai katsellut videoita, joissa hämmästellään kuinka joukkue X luopui kiekkokontrollipelaamisesta ottelun loppua kohden ja pohdittiin, että ei hyvältä näytä tuollainen epäjääkiekkomaisuus :)

Sihvonen ja myös Siffan kirjanpito on nostanut suomalaisen jääkiekkokeskustelun tasoa. Nyt vaan pitäisi mennä rohkeasti eteenpäin.

 

[siffa]

Nämä ovat niitä pelitapaan liittyviä taktisia oivalluksia joita menestyvät joukkueet tekevät voittaakseen myös seuraavan ottelunsa. Silti en ole koskaan nähnyt keneltäkään analyysia ottelusta, jossa näinkin yksinkertainen asia olisi ymmärretty. Sen sijaan olen lukenut useita kirjoituksia tai katsellut videoita, joissa hämmästellään kuinka joukkue X luopui kiekkokontrollipelaamisesta ottelun loppua kohden ja pohdittiin, että ei hyvältä näytä tuollainen epäjääkiekkomaisuus :)

HVP-tilastointini osoittaa aina, milloin siirrytään pelin sisällä kiekkokontrollilähdöistä pystysuunnan jääkiekkoon tai päinvastoin. Olen niistä silloin tällöin myös maininnut. Joskus johtava joukkue lisää kolmannessa erässä kiekkokontrollia, joskus siirtyy puhtaaseen pystysuunnan jääkiekkoon. Häviöllä ollut joukkue on tehnyt myös molempia pelitapamuutoksia. Hyvä, kun otit asian esille, niin korostan jatkossa näitä pelin sisäisiä omalta alueelta lähtevien hyökkäysten HVP-muutoksia jatkossa.

 

[Street Clinton]

...
Nämä ovat niitä pelitapaan liittyviä taktisia oivalluksia joita menestyvät joukkueet tekevät voittaakseen myös seuraavan ottelunsa. Silti en ole koskaan nähnyt keneltäkään analyysia ottelusta, jossa näinkin yksinkertainen asia olisi ymmärretty. Sen sijaan olen lukenut useita kirjoituksia tai katsellut videoita, joissa hämmästellään kuinka joukkue X luopui kiekkokontrollipelaamisesta ottelun loppua kohden ja pohdittiin, että ei hyvältä näytä tuollainen epäjääkiekkomaisuus :)

Pohjois-Amerikassa osataan hyvin nämä pienet nyanssit pelin sisällä ja niihin keskitytäänkin enemmän kuin täällä. Isot mediayhtiöt näyttävät NHL lähetyksissään ihaltavasti pieniä yksityiskohtia taktiikasta, yksittäisen pelaajan oikeanlaisesta ratkaisusta jne. Petterin Meidän Pelin- mediapommitus on jättänyt varjoonsa näitä osa-alueita viime vuosina.

Toissa kaudelta jäi hyvin mieleen NHL lähetyksessä kerrottu tarina Bruce Boudreaun alkuajoista valmentajana (AHL). Joukkue pelasi erinomaisesti kotiotteluisaan ja keräsi hyvin pisteitä, mutta vieraskaukaloista pisteitä ei irronnut millään. Joukkue ei pystynyt vastaamaan kotijoukkeen hurmokseen vaan oli monesti jo ensimmäisen erän jälken toivottomassa tappioasemassa. Boudreau yritti kaikin mahdollisin keinoin herätellä joukkuettaan, mutta aina vaan hurmoksessa pelannut kotijoukke pyyhki heillä lattiaa. Viimein Boudreau soitti vanhalle pelikaverilleen, myöskin AHL valmentajalle, ja kysyi kuinka hän saa joukkueensa pärjäämään vieraissa. Vastaus oli, että kotijoukkueen hurmos on saatava taltutettua ja se tapahtuu vähentämällä pelin intesiteettiä. Intesiteetin laskemiseen oli yksi neuvo. Vaihda kenttää jokaisesta vihellyksestä. Se tuo peliin ylimääräisiä taukoja ja pelin tempo laskee. Niimpä Boudreau alkoi vaihtamaan kenttiä aina kun pilli soi, vaikka edellinen kenttä ei olisi kerennyt olla jäällä kuin sekunnin. Ja katso, joukkue alkoi voittamaan myös vieraspelejä. Ei tarvinnut muuttaa pelitapaa, muokata kentällisiä tai vaihtaa maalivahtia vaan ainostaan vaikuttaa pelin tempoon sääntöjen puitteissa. Katsojalle tuo ei saattanu olla parasta viihdettä (oma huomautus), mutta voittoja tuli.

 

[steepler]

Maallikkona olin ennen siinä uskossa, että kilpaurheilussa on tavoitteena voittaa, mutta onneksi teoreettisen jääkiekon maisteri on ohjannut minut oikealle tielle.

Niin siis onhan siinäkin kyse voittamisesta kun pelataan oman identiteetin mukaan, ainakin pitkässä juoksussa. Se ei välttämättä ole paras mahdollinen tapa saada pitkässä juoksussa menestystä että ajatellaan vain että millä konstilla voitetaan seuraava peli ja hypitään pelitavasta toiseen jne. Kyllä kuitenkin se yleensä on pitkässä jouksussa järkevämpää että rakennetaan jotain pysyvää.

Jos tutkitaan valmentajia tai esinlaisia joukkueita urheilussa jotka ovat pitkällä juoksulla saavuttaveet menestystä niin aika monesti löytyy taustalla joku identiteetti mitä toteutetaan. Harvoin menestytään pitkään niin että koko ajan hypitään minne sattuu, toki joitain poikkeuksia on. Joku Alex Ferguson ei välttämättä ole koko ajan Manussa toteuttanut samankaltaisi peliidentiteettiä ja ehkä jotamistapojaankin on muokkaillut vuosien saatossa.

 

[siffa]

Tänään oli monessa mielessä erittäin mielenkiintoinen EHT-ottelu Venäjä-Suomi. HVP-tilastointini osoitti itselleni vahvuutensa, koska pelin aikana ja pelin jälkeen asiantuntijoiden lausunnot poikkesivat huomattavasti toisistaan. Jääkiekko on tunnepeli, jossa maalin teon mukaan pääosin tehdään tunteenomaiset päätelmät joukkueiden pelitavoista.

Suomen maajoukkueen valmentajat olivat pääosin tyytyväisiä siihen, miten joukkue pelasi. Jalosen mukaan pystyttiin suhteellisen hyvin toteuttamaan rohkeaa pelitapaa. Niin Jalonen kuin Selinkin totesivat, että 1. erä oli hyvä. Selin piti sitä raikkaana ja energisenä. Toinen erä ei ollut valmentajien mukaan sellainen, mitä haluttiin. Kolmas erä saatiin taas peli valmentajien mukaan haltuun. Maalitilanteita saatiin valmentajien mukaan luotua riittävästi, mutta perisynti, maalinteon tehottomuus, vaivasi joukkuetta jälleen. HVP-tilastointini tukee valmentajien mielipiteitä. Ensimmäinen ja kolmas erä pelattiin Meidän Peliä suurilla HVP-määrillä. Toinen erä vedettiin nopeampaa, pystysuunnan jääkiekkoa, vain pienillä HVP-lukemilla.

Studiossa Tami Tamminen veti rehellisesti omaa linjaansa, mutta teki mielestäni muutaman väärän johtopäätöksen pelitavallisista asioista. Tami, tunnettuna nopean pystysuunnan jääkiekon kannattajana, oli sitä mieltä, että joukkueet vetivät uniset vapaat 1. erässä. Tamin mukaan Suomen joukkueen valmistaminen oli mennyt pahasti vihkoon. Ensimmäisessä erässä luisteltiin enemmän taaksepäin kuin eteenpäin, Tami ei pitänyt näkemästään kotikaupungin isolla jäällä ja maakunnista tulleen yleisön edessä. Toisen erän aikana Tami totesi, että Suomi luopui 2. erän alun jälkeen kaikista viivelähdöistä ja alkoi pelata normaalilla tavalla. Venäjä meni 2. erässä 1-0 johtoon. Ennen kolmatta erää Tami piti linjansa ja vaati Suomen pelin nopeuttamista. Tamin mukaan peliä piti nopeuttaa nopealla 1. syötöllä eikä mennä Messukeskuksen parkkipaikan kautta hakemaan viivelähtöä. Kolmannen erän aikana Tamin pelin pelitavallinen analyysi sitten "sokeutui" Suomen 1-1 tasoitukseen. Suomihan pelasi niinkuin valmentajat sen totesivat oikein Meidän Peliä kiekkokontrollilähtöineen heti 3. erän alusta sen loppuun saakka. Tami totesi 1-1 tasoituksen jälkeen, että alettiin pelata eka syöttö pystyyn niinkuin Aurinkokuningas sanoi ja ihmetteli, miksi ei pelattu ottelun alusta saakka näin. Pelin loputtua Tami totesi, että pelin käännekohta oli, kun unohdettiin kuuluisat viivelähdöt ja alettiin pelata nopeasti pystyyn. HVP-tilastointini osoittaa, että tässä lausunnossaan Tami ei ollut riittävän tarkka, koska pelin tasoitus tehtiin ja pelin hallinta otettiin haltuun 3. erässä Meidän Pelin HVP-määrillä.

 

[Nwoke]

Tami on taatusti hyvä esiintymään ja puhumaan, mutta tarvitseeko kaverin olla edes peliä seuraamassa, kun ainoastaan maalit ratkaisevat pelistä tehdyn analyysin? Eilinen oli karmaiseva esimerkki siitä, kuinka sokeita tietyt valmentajat osaavat olla riippuen onnistumisista hyökkäyspäässä. Keskivertofani pystyy taatusti samanlaiseen analyysiin ja oikeastaan jokainen joka osaa käyttää tekstiteeveetä, analyysiin siis jossa ei nähdä numeroiden taakse.

Sihvonenkin omassa jutussaan Urheilulehdessä hieman viittasi tuohon toiseen erään, että Suomi pelasi liikaa pystysuunnankiekkoa. Siffa, mikä vaikutus tuolla pidemmällä vaihtomatkalla mielestäsi on tuossa toisessa erässä? Katsooko Jalonen sen niin, että kiekkokontrolli ei muka siinä kannata, eikö se ole juuri toisinpäin? Vai turhautuiko vain joukkue, kun avauserässä jäätiin maaleitta, pelaamaan nopeammin suoraan ylöspäin? Kiekon kontrollointi tietenkin tuntuu etenkin toisessa erässä järkiratkaisulta, mutta vaikuttaako pitkä vaihtomatka myös liikaa oman viisikon tiiveyteen? Vai laskeeko pelin tempo jopa liikaa ja se kuuluisa tunne katoaa, kun vaihtoja aletaan suorittamaan pitämällä kiekkoa turhan paljon omassa päässä jolloin siis se vaihtaminen etenkin pakeilla kestää? Vieraissa tyylillä ei ole väliä, mut tylsistyiskö kotikatsomo liikaa?

 

[Nwoke]

Taitaa muuten tämä meidän peli toimia parhaiten juuri Venäjää vastaan, kun otetaan huomioon joukkueiden materiaalitaso suhteessa tuloksiin. Syykin lienee yksinkertainen -Venäjä pelaa taktisesti hyvin köyhästi, eikä taklaus- tai prässipelaaminen ole riittävän vahvaa, jotta se horjuttaisi Suomen pelisuunnitelmaa. Venäjä sentään osaa jo vetäytyä todella passiiviseen muodostelmaan, sen sijaan että karvaisi holtittomasti ja tämä taas on pitänyt maalimäärät jalkapallon tasolla.

 

[Cobol]

Ensimmäinen ja kolmas erä pelattiin Meidän Peliä suurilla HVP-määrillä. Toinen erä vedettiin nopeampaa, pystysuunnan jääkiekkoa, vain pienillä HVP-lukemilla.

Tähän sellainen tarkennus, että 1. erä ja 3. erä pelattiin kiekkokontrollia + pystysuuntaa noin 85-15 suhteessa ja 2. erä pelattiin noin kiekkokontrollia + pystysuuntaa noin 35-65 suhteessa. Tämä ei ollut Suomelta hyvä erä eikä Suomen kannata mennä isossa ja tuskin pienessäkään kaukalossa mukaan sellaiseen pelaaamiseen, jossa oli jo häivähdys NHL-tyylistä kiekkoa. Turun kaukalo on vielä tasoa lentokenttä (iso SM-liigassakin) ja siihen sopii kiekkokontrolli erinomaisesti. Voi tietysti olla määrittelykysymys, mutta parhaimmillaan Suomi pelasi kuten pitääkin. Silloin käytetään sekä kiekkokontrollia että pystysuuntaa mutta siten, että pystysuuntaa käytetään ainoastaan silloin kun siihen on hyvä paikka. Esimerkkinä nyt vaikkapa Petun pitkä avaus vastustajan siniselle Hagmanille. Tällainen avausmahdollisuus pitää aina olla plakkarissa koska se ryhmittää ensimmäisen kerran jälkeen vastustajan tukkimaan pitkän syöttölinjan.

Ei ole olemassa mitään tarkkaa prosenttia miten pelaamisen pitää jakautua, mutta tuolla Suomen 1. ja 3. erän pelaamisella ollaan aika hyvissä asetelmissa eli jossain 85-15 kiekkokontrolli vs pystysuunta. Esimerkiksi ottelun alkupään paras maalipaikka tuli juuri pitkällä pystyavauksella (Nummelin-Hagman).

 

[Fordél]

Ei ole olemassa mitään tarkkaa prosenttia miten pelaamisen pitää jakautua, mutta tuolla Suomen 1. ja 3. erän pelaamisella ollaan aika hyvissä asetelmissa eli jossain 85-15 kiekkokontrolli vs pystysuunta. Esimerkiksi ottelun alkupään paras maalipaikka tuli juuri pitkällä pystyavauksella (Nummelin-Hagman).

Ei tietenkään, koska peliä ei pystytä ottamaan haltuun vaan korkeintaan voi pyrkiä vaikuttamaan vastustajan pelaamiseen. Näin ollen pelissä pitää osata reagoida pelitapahtumiin. Jossain pelissä tulee enemmän paikkoja pelata pystyyn ja silloin se kannattaa tehdä. Jossain taas ei ja silloin pitää reagoida eri tavalla. Tärkeintä on, että koko viisikko reagoi yhteneväisesti samankaltaiseen tapahtumaan. Toki myös viisikon ominaisuudet vaikuttavat tehtyyn ratkaisuun. Jokainen pakki ei pysty antamaan samanlaista avausta kuin Nummelin.