Pelitapakeskustelu

[George Parros]

Sitähän tämä Meidän Peli tarkoittaa - tämä on sellaista ameebalätkää. Kun tulee eri joukkue, pelaamme vähän eri tavalla. Pystymme pelaamaan millaista lätkää vaan ketä vastaan vaan.

Tämä on kyllä mielenkiintoinen lausunto.

Jatkossa siis vaikka Suomi pelaisi minkälaista kiekkoa tahansa, voidaan kuitenkin todeta jälkikäteen joukkueen toteuttaneen Meidän Peliä.

 

[Wäinö#16]

Jalonen kertoo myös näin:

"- Vastustaja on taas erilainen ja pelaa erilaista jääkiekkoa. Sitähän tämä Meidän Peli tarkoittaa - tämä on sellaista ameebalätkää. Kun tulee eri joukkue, pelaamme vähän eri tavalla. Pystymme pelaamaan millaista lätkää vaan ketä vastaan vaan. Kuinka nopeasti pystymme reagoimaan - se on se iso haaste aina, Jalonen muistuttaa."

Hyvin kiteytetty Jaloselta ja aika kauanhan siihen meni, että lääkkeet jenkkikarvaukseen löydettiin. Vai olisikohan se ollut osin myös tietoista, ettei lähdetty kaikkia avaimia näyttämään merkityksettömässä alkusarjaottelussa kuinka sieltä karvauksen alta osataan myös tulla pois. Suomi oli jopa Kazakstania vastaan vaikeuksissa hyökkäyksiinlähdöissä, kun myös kazukit käytti hivenen jenkkityyllistä karvaustapaa. Veikkaan, että ainakin osin tietoisesti pidettiin piilossa näitä vaihtoehtoisia ratkaisuja.

Kaikenkaikkiaan tämä ameebalätkä on minusta määritely niin laveasti, että tällä pelitavalla voidaan kevyesti pelata seuraavat parisataa vuotta. Sisältäähän se niin kovan prässin, passiivisen trapin, nopeat hyökkäykset kuin parkkipaikkakiekon. Ainoastaan tyhmät ratkaisut eivät kuulu ameebakiekkoon. Ihan heti ei tällä määrittelyllä pudota evoluution kelkasta.

 

[msg]

Jatkossa siis vaikka Suomi pelaisi minkälaista kiekkoa tahansa, voidaan kuitenkin todeta jälkikäteen joukkueen toteuttaneen Meidän Peliä.

Jos uskoo Jalosta eikä halkopinomiehiä, niin homma menee näin:
Jos on reagoitu oikein, se on meidän peliä.
Jos on reagoitu väärin, niin sitten se ei ole meidän peliä.

 

[Sambody]

Siis suurin muutos nimenomaan oli tunnetilassa. Siinä missä jostain syystä Leijonat jäivät ensimmäisessä USA pelissä aivan köysiin eivätkä saaneet sitä apinanraivoa koskaan päälle jolloin tulos oli mitä oli niin nyt taas sielä heti ensimmäisten minuuttien aikana Järvinen esimerkiksi antoi oman maalinedessä aika vahvaa statementtia siitä millä asenteella Leijonat tulevat tähän peliin. Yleisö tykkäsi ja jokainen pelaaja vaihtopenkillä, jos ei vielä ollut oikeassa mielentilassa ottivat nyt vinkistä vaarin ja alkoivat taistelemaan. Jumalauta sielä kääpiö nimeltä Pessi Pesonen hyppäsi kuin vesikauhuinen apina Bobby Ryanin niskaan ja kurmuutti tätä niin maan perkeleesti. Kaikesta näki, että nyt sielä ei käynyt mielessäkään, että voisivat hävitä kaksinkamppailun saatika sitten peliä itseään. Siihen päälle vaikeilla hetkillä(lue: tappioasemassa) Mikko Koivun ja Valtteri Filppulan eli niiden kuuluisien johtavien pelaajien esimerkki ja tasoitusmaali pitivät huolen siitä ettei se usko vaan millään loppunut missään vaiheessa.

Tuollainen asenne ja tunne antavat lopulta kuitenkin sen pohjan toteuttaa pelitapaa. Kun pelaajalla on tunnelataus kunnossa pelaa hän enemmän vaistolla ja suoritukset alkavat tulla paremmin ja paremmin selkäytimestä, kun ei mieti liikoja jolloin tuon tason ammattilaisilla suorituksetkin paranevat. Tottakai pelkkä tunne ei voita tällä tasolla yhtään peliä, mutta sen puuttumiseen häviää joukkue auttamatta.

 

[J.Grönvall]

Tunnetila oli eri tasolla. Asiat tehtiin huolellisen keskittyneesti ja monet pelaajat puristivat itsestään enemmän irti mm. kaksinkamppailuissa. Tunnetila vaikutti koko pelaamiseen ja varmaan niissä viivelähdöissäkin. Turpiin olisi tullut, jos olisi menty samalla tunnetasolla kuin alkusarjan USA-pelissä.

Varmaan on tunnetila ollut eri, ainakin näin voimme olettaa. Se mihin siffa nähdäkseni viittasi on, ettei sitä voi varmuudella sanoa tv-kuvan perusteella. Sen sijaan pelikirjamuutokset voidaan osoittaa ihan päivänselvästi. Näin ollen on hedelmällisempää keskustella niistä kuin oletetuista joukkueiden ja pelaajien tunnetiloista.

Tunnepuolesta olen aina itse sanonut, että hyvä pelikirja tuottaa sen hyvän tunteen ja tavallaan tuo viivelähtöpelaaminen on siitä hyvä esimerkki. Pahimmillaan, kuten edellisessä USA-ottelussa, oman pelin tökkiminen vie sen tunteen totaalisesti pois, pelistä tulee väkinäistä ja turhautunutta. Sen sijaan nyt kun Leijonat oli keksinyt lääkkeet sille, niin tunnekin pysyi eri tasolla, koska oma pelikin rullasi. Silloin päästään siihen hienoon tilanteeseen, että kaksi laadukasta joukkuetta ottaa todella mittaa toisistaan, katsotaan ikäänkuin mies miestä vastaan kuka on pelimies ja kuka ei.

Jos vaikkapa oma hyökkäyspeli on treeneissä totuttu rytmittämään tietyllä tavalla ja pelissä se ei onnistukaan, niin siinä helposti käy siten, että tunne "kuolee". Tarkoitan, että vaikka joukkue lähtisi hyvällä fiiliksellä peliin niin yllättävän nopeasti se voi myös kadota ihan tuollaisen johdosta. Etenkin siinä vaiheessa, kun pelaajat alkavat tuntea, että peli luisuu käsistä, yleensä silloin tulee fiilis, että kaverilla onnistuu kaikki ja itsellä ei mikään.

Olen pitänyt, että tuollaisessa tilanteessa ainoa lääke on, jos joukkueessa on huikeita yksilöitä. Nämä pystyvät parhaimmillaan omalla jollain ylivertaisella suorituksellaan pitämään oman joukkueen pelissä ja joskus onnistuvat jopa sotkemaan taas vastustajan kuviot niin, että se oma peli taas alkaakin "toimia". Nämä ovat ihan jänniä juttuja seurata, varsinkin kun itse on kentällä.

Huikeiden yksilöiden pelaaminen on monesti ns. epäpeliä, koska se tulee selkärangasta ja vaistoilla, siinä on koko joukkueen kannalta usein se vaara, että osaa putoaa kelkasta koska heillä pelin ymmärrys tai tekninen taito ei vastaavaan epäpeliin riitä, vaan he taas tarvitsevat sen turvallisen olon kun pelitapa toimii.

Mutta siis, kyllähän tunnetila ottelun alla toki vaikuttaa juuri siihen laatuun ja keskittymiseen millä pelitavan mukaisia tekoja tehdään. Runkosarjassa se voi olla vähän sinne päin mutta isoissa peleissä se liittyy juuri siihen "tuumaakaan ei anneta periksi"-juttuun, eli kaikki tilanteet pyritään pelaamaan aivan viimeisen päälle. Ja sen vaarana taas on, että rentous katoaa pelistä.

PS. Kyllä täytyy hattua nostaa menestyville koutseille, siinä ei ole kyse vain pelikirjasta, vaan ennen kaikkea ihmisjohtamisesta ja väitän, että myös tunneälystä.

Olen pohtinut tilannetta jossa joukkueessa pelaa joku aivan poikkeuksellinen tähti (tai kaksi). Joukkue tarvitsee tämän tähden erikoisosaamista mutta myös pelikirjaa voittaakseen. Hyvin usein parhaat pelaajat tuppaavat hieman sooloilemaan pelikirjasta mikä taas herkästi sekoittaa heikompien pelaajien pelin, koska he alkavat olla jatkuvasti väärissä paikoissa ja vääriin aikoihin.

Toisaalta sitten ottelun loppuhetkillä tappioasemassa olisi oltava rohkea ja antaa sen tähtipelaajan pelata omilla vahvuuksillaan ohi sen pelikirjan. On melkoista tasapainoilua ensin saada se luonnonlapsi pelaamaan "heikompien" tasolla, eli pelikirjalla ja joskus taas päästää piru irti. Se mikä mielestäni koskee yllättävän monia ihan huippuja on se, että kun he tosissaan haluavat voittaa ottelun (oli motiivi sitten vastustajan tähden voittaminen, mestaruus jne) niin silloin he alkavat auttaa myös kanssapelaajiaan aivan eri tavalla.

 

[George Parros]

Jos uskoo Jalosta eikä halkopinomiehiä, niin homma menee näin:
Jos on reagoitu oikein, se on meidän peliä.
Jos on reagoitu väärin, niin sitten se ei ole meidän peliä.

Tuohan kuullostaa vallankumoukselliselta.

Pelaajien kannattaa siis tehdä oikeita valintoja kentällä.

Mitähän ne kilpailevat pelitavat sitten mahtavat yrittää...

 

[J.Grönvall]

..jonka myös Jukka Jalonen tässä Ylen uutisessa varsin selväsanaisesti vahvistaa.

Jalonen kertoo myös näin:

"- Vastustaja on taas erilainen ja pelaa erilaista jääkiekkoa. Sitähän tämä Meidän Peli tarkoittaa - tämä on sellaista ameebalätkää. Kun tulee eri joukkue, pelaamme vähän eri tavalla. Pystymme pelaamaan millaista lätkää vaan ketä vastaan vaan. Kuinka nopeasti pystymme reagoimaan - se on se iso haaste aina, Jalonen muistuttaa."

Eli jälleen kerran, ei ole mikään meidän pelin itseisarvo pelata tiettyjä määriä HVP-lähtöjä.

Tässähän se Meidän peli on selitetty ihan maajoukkueen päävalmentajan toimesta. Nyt viimeistään kannattaa jokaisen kirjoittaa se muistiin. Lihavointi on omani ja mielestäni kiteyttää Sihvosen Total Hockey-termin ja isommassa kuvassa taas Meidän pelin keskeisimmän periaatteen. Tuosta se kaikki lähtee.

Meidän pelin teoreettinen pelikirja sisältää KAIKEN. Se on kunnianhimoinen tavoite mutta täysin mahdollinen.

 

[steepler]

Jatkossa siis vaikka Suomi pelaisi minkälaista kiekkoa tahansa, voidaan kuitenkin todeta jälkikäteen joukkueen toteuttaneen Meidän Peliä.

No ei se näin mene että mikä tahansa touhu menisi läpi.

Jos Suomi esimerkiksi kääntää koko ajan nopeasti alivoimaisia hyökkäyksiä trapissa makaavaa vastusta vastaan niin silloin ei noudateta Jalosen peliä vaan silloin kuuluu palauttaa kiekko, mahdollisesti pelata viivelähtö, pelata rintamahyökkäys jota pakit myös tukevat.

Toisaalta sitten jos vastustajan peli ja pelitilanteet sallivat niin voidaan kääntää nopeasti jos esim. päästään koko ajan tasapainoisiin ja tasavoimaisiin tai jopa ylivoimaisiin hyökkäyksiin. Jos näistä saadaan vielä paljon kulmapeliä ja tuotettua hyvää kenttätasapainoa hyökkäysalueella joka johtaa hyökkäysalueen riistoihin niin silloin voi olla että kontrollilähtöjä ei tule paljon, mutta ei se haittaa. Muutenkin jos kenttätasapaino on hyvä hyökkäysalueella ja se johtaa riistoihin hyökkäysalueella ja kulmapeleihin niin ylipäätään hyökkäyksiinlähtöjen määrä alhaalta laskee joten viivelähtöjä ei voi niin paljon ollakaan.

 

[Wäinö#16]

Tässähän se Meidän peli on selitetty ihan maajoukkueen päävalmentajan toimesta. Nyt viimeistään kannattaa jokaisen kirjoittaa se muistiin. Lihavointi on omani ja mielestäni kiteyttää Sihvosen Total Hockey-termin ja isommassa kuvassa taas Meidän pelin keskeisimmän periaatteen. Tuosta se kaikki lähtee.

Meidän pelin teoreettinen pelikirja sisältää KAIKEN. Se on kunnianhimoinen tavoite mutta täysin mahdollinen.

Eli MP on siten täydellinen pelikirja, joka sisältää kaiken tarvittavat tulevaisuuttakin varten?

Entä mitä sellaista kuuluu MP:hen, joka ei kuuluisi TH:hon? Kuinka olet ymmärtänyt tämän määritelmän TH, mitä se pitää sisällään?

 

[siffa]

No ei se nyt missään viivelähtöpelaamisessa muutu. Älä sotke tunnetilaan viivelähtöjä, kun et niitä tuossa aluksikaan sotkenut. Lue se lainaus.

Lue nyt viimeinkin se viestini, josta lainasit tunnetilaa koskeneen osuuden. Siinä ensimmäisessä kappaleessa kirjoitin viivelähdöissä tehdyistä muutoksista. Huomasin ottelua seuratessani, että Suomi oli tehnyt olennaisen muutoksen viivelähtöpelaamisessa. Viivelähtöpelaamisessa en nähnyt mitään muutosta tunnetilassa verrattuna aiempaan USA-otteluun. Tästä oli kyse siinä kappaleessa.

Jos olet ottelun nähnyt, niin pitäisi asian olla selvä. Tunnetila oli eri tasolla. Asiat tehtiin huolellisen keskittyneesti ja monet pelaajat puristivat itsestään enemmän irti mm. kaksinkamppailuissa. Tunnetila vaikutti koko pelaamiseen ja varmaan niissä viivelähdöissäkin. Turpiin olisi tullut, jos olisi menty samalla tunnetasolla kuin alkusarjan USA-pelissä.

Väitän, että viivelähtöpelaaminen ei olisi ollut ensimmäisessä USA-ottelussa sen parempaa, vaikka tunnetila olisi ollut ihan tapissaan. Sillä aiemmalla viivelähtöpelaamisella ei olisi murrettu USA:n viivelähdön erikoista karvauspelaamista, vaikka tunne olisi ollut mitä tahansa. Sen sijaan, kun muutettiin viivelähtöpelaaminen kuvailemallani tavalla, niin USA:n karvaus ohitettiin. Korostan vielä, että ensin lainaamassasi viestissäni kirjoitin viivelähdöistä. Sitten kävin tarkasti läpi Joensuun maalit, jotka lähtivät liikkeelle oman alueen Meidän Pelin mukaisista kontrollilähdöistä.

 

[siffa]

Hyvin kiteytetty Jaloselta ja aika kauanhan siihen meni, että lääkkeet jenkkikarvaukseen löydettiin. Vai olisikohan se ollut osin myös tietoista, ettei lähdetty kaikkia avaimia näyttämään merkityksettömässä alkusarjaottelussa kuinka sieltä karvauksen alta osataan myös tulla pois. Suomi oli jopa Kazakstania vastaan vaikeuksissa hyökkäyksiinlähdöissä, kun myös kazukit käytti hivenen jenkkityyllistä karvaustapaa. Veikkaan, että ainakin osin tietoisesti pidettiin piilossa näitä vaihtoehtoisia ratkaisuja.

Minusta siihen meni erittäin vähän aikaa, koska muutokset tehtiin jo heti seuraavaan USA-otteluun. Eihän niitä oltaisi voitu yhtään nopeammin tehdä. Minusta USA yllätti Leijonat uudella viivelähtöjen karvauksellaan ja onneksi se meni näin, että USA:n Suomen viivelähtöjen karvauspelitapa selvisi alkulohkon aikana ja Suomen valmentajille jäi aikaa keksiä lääkkeet sitä vastaan. Suomen puolivälierävoitto USA:sta pohjustettiin Suomen alkulohkotappiolla USA:ta vastaan. Suomi muutti pelaamistaan ja oikeaan suuntaan, koska Suomi on nyt mitalipeleissä mukana.

Kuinkahan monta kertaa sekin pitää kirjoittaa, että Jukka Jalosen Suomi on lähtenyt aina omista eniten nopeasti liikkeelle. Silloin tällöin tilanteen niin vaatiessa Suomi pelaa myös HVP-lähtöjä rytmittäen näin hyökkäyksiään ja vetääkseen viisikon kasaan.

 

[J.Grönvall]

Eli MP on siten täydellinen pelikirja, joka sisältää kaiken tarvittavat tulevaisuuttakin varten?

Entä mitä sellaista kuuluu MP:hen, joka ei kuuluisi TH:hon? Kuinka olet ymmärtänyt tämän määritelmän TH, mitä se pitää sisällään?

No periaatteessa voi sanoa sen olevan "täydellinen". Sehän sisältää esimerkiksi kaikki tähän asti tunnetut viisi hyökkäysrytmiä, on prässipelaaminen, trap-pelaaminen sekä alue- ja miespuolustus. Siinä on siis kaikki osa-alueet olemassa, kun vaikkapa nyt pystysuunnan jääkiekossa tai "havumetsäjääkiekossa" kaikkia ei ole, vaan pelataan aina sen saman sapluunan mukaan. Toki nyt pitää osata erottaa sitten pelisuunnitelmat kulloiseenkin otteluun ja taas niiden sisältämät taktiset painotukset. Meidän peli-ajattelussa ei kuitenkaan koskaan tule rajoittavia tekijöitä pelitapamielessä. Sitä kuvaa hyvin tuo steeplerin mainitsema esimerkki.

Meidän pelihän ei ole varsinainen pelikirja, vaan enemmänkin ajattelutapa ja organisaatiomalli. Toki se sisältää myös oman filosofiansa mutta näkisin, että se lähtee tuosta samasta ajatuksesta, eli voidaan pelata ketä vastaan tahansa miten tahansa. Onnistuakseen se taas vaatii sellaiset pelaajat, että he hallitsevat kaikki osa-alueet taktisesti ja ovat riittävän taitavia taitotempo-ominaisuuksiltaan ja teknisiltä kyvyiltään. Näin ollen juniorituotantokin lähtee samasta ajatuksesta. Ja viimein, ei voi tuottaa tuollaisia pelaajia ellei ole riittävän hyviä valmentajia opettamaan kaikkia peli osa-alueita.

Total hockey taas on johdannainen Johan Cruyffin Total Football-termistä jolla tunnettiin Hollannin maajoukkue aikanaan ja myöhemmin Cruyff toi saman ajattelun mm. FC Barcelonaan jonka nykyinen La Masia-kulttuuri itse asiassa taitaa nykypäivänäkin noudattaa Cruyffin periaatteita! Total football-termiä en ole itselleni koskaan syvemmin selventänyt, joten siitä saa kertoa joku viisaampi enemmän.

Itse olen ymmärtänyt Total hockeyn juuri niin, että se ei ole vain nopeaa pystysuunnan jääkiekkoa tai kiekkokontrollijääkiekkoa, vaan se on kaikkea. Pelikirjasta löytyy kaikki työkalut jolloin teoriassa ei pitäisi tulla ikinä vastustajaa jonka pelitapaan ei pystytä sopeutumaan. Sitä varten tarvitaan esimerkiksi pelitilanteiden tunnistamisen taitoa, eli hyvää peliälyä.

Yläkategoriana on valmentajan kyky ymmärtää vastustajan pelitavan idea ja valmistaa joukkue sitä vastaan taas tietyllä sapluunalla. Sen jälkeen tulee yksittäisen pelaajan kyky hahmottaa pelitilanne ja tehdä sen perusteella pelitavan mukainen oikea ratkaisu. Sitten on lisänä taktinen elementti eli kuinka paljon painotetaan tiettyjä osa-alueita tai miten ryhmitytään esimerkiksi karvauspelaamisessa tai keskialueen trapissa, ja jopa niin, että asetetaanko päällystakkeja tietyille pelaajille (tämä on mielestäni jo vanhanaikaista ajattelua).

Miksi sitten kaksi eri termiä? Juuri siksi, että erotettaisiin Jukka Jalosen oma pelikirja ja Suomen jääkiekkoliiton Meidän peli. Niissä on samat periaatteet, mutta valmentajan pelikirja on aina valmentajan pelikirja ja sen puitteissa voimme keskustella vaikkapa siitä, miksi Leijonat puolustaa voimakkaasti miesvartioinnilla.

Meidän peli on paljon muutakin kuin yhden joukkueen pelikirja, vaikka nuo pelaamisen teoreettiset elementit ovat siinä vahvasti mukana. Meidän pelin sukulainen on 90-lukulainen vastaiskujääkiekko, se oli aikansa Meidän peli. Sitä jääkiekkoa pelattiin Leijonista harrastesarjoihin asti ja valmentajat sekä pelaajat osasivat sen laajasti. Silloin ei juurikaan välitetty kiekon hallinnasta vaan keskityttiin puolustamaan ja iskemään vastaan, korostettiin "jalkoja" ja mentaalista vahvuutta. Suomi oli pullollaan loistavia maalivahteja, hyviä puolustavia senttereitä ja kovia duunarilaitureita.

Paradoksi on siinä, että tuon ajan duunarit, kirkkaimpana helmenään Jere Lehtinen, olivat myös taitavampia kuin nykyajan Meidän peliä pelaavat pelaajat. Jopa Saku Koivu on aina ollut tietyssä mielessä duunaripelaaja, ainoastaan Teemu Selännettä voi pitää vielä puhtaana taitopelaajana poikkeuksellisen maalintekokykynsä vuoksi. Sakuhan on hyvä vähän kaikessa mutta ei varsinainen huippu missään ja se on estänyt hänen nousunsa aivan NHL:n kirkkaimpaan eliittiin. Teemu vastaavasti on edelleen maailman eturivin maalintekijöitä, mutta hänellä on myös suhteessa suurempia heikkouksia kuin Sakulla.

Voisi kai sanoa, että yksilötasolla SM-Liiga oli erittäin kova sarja vuosina 1990-2005. Urheilullisuus on varmasti nykypäivänä edellä mutta pelaamisen taito ei kyllä taatusti ole. Ne 90-luvun tähdet joutuivat aikanaan kilpailemaan päästäkseen liigaan ja se näkyi siinä, että ne duunaritkin olivat tasaisen hyviä pelitaidoilla mitattuna.

 

[Wäinö#16]

Minusta siihen meni erittäin vähän aikaa, koska muutokset tehtiin jo heti seuraavaan USA-otteluun. Eihän niitä oltaisi voitu yhtään nopeammin tehdä. Minusta USA yllätti Leijonat uudella viivelähtöjen karvauksellaan ja onneksi se meni näin, että USA:n Suomen viivelähtöjen karvauspelitapa selvisi alkulohkon aikana ja Suomen valmentajille jäi aikaa keksiä lääkkeet sitä vastaan. Suomen puolivälierävoitto USA:sta pohjustettiin Suomen alkulohkotappiolla USA:ta vastaan. Suomi muutti pelaamistaan ja oikeaan suuntaan, koska Suomi on nyt mitalipeleissä mukana.

Kyllä siihen oltaisiin voitu reagoida huomattavasti nopeamminkin, esim. erätauolla. Sen takia ajattelinkin, ettei kaikki jippoja haluttu heti tuoda näytille, ettei USA puolestaan ehdi muuttaa omaa karvaustaan sen mukaan. Toisaalta Ruotsi karvasi samaan tyyliin jo pitkin kautta, tosin vielä agressiivisemmin ja siihenkään Suomi ei löytänyt kunnolla lääkkeitä missään vaiheessa.

Hyvään vaiheeseen joka tapauksessa Suomi ainakin kohtuullisesti alkoi päästä omista ylös kontrolloidusti ja nythän tie jopa mestaruuteen on melkein siloteltu kun sekä USA että Ruotsi ovat pudonneet. Venäjän tähtiähän on viime vuodet pyöritely melkein joka kisoissa ja tuskin Tsekki tai Slovakia on yhtään sen kovempi.

 

[steepler]

Total hockey taas on johdannainen Johan Cruyffin Total Football-termistä jolla tunnettiin Hollannin maajoukkue aikanaan ja myöhemmin Cruyff toi saman ajattelun mm. FC Barcelonaan jonka nykyinen La Masia-kulttuuri itse asiassa taitaa nykypäivänäkin noudattaa Cruyffin periaatteita! Total football-termiä en ole itselleni koskaan syvemmin selventänyt, joten siitä saa kertoa joku viisaampi enemmän.

Sen verran korjauksena että Rinus Michels on total footballin kehittäjä, hän sitä valmensi Ajaxissa, Barcassa ja Hollannin maajoukkueessa, Cruyff oli tuolloin pelaajana näissä joukkueissa ja varmasti vaikutti asioihin mutta ei häntä kehittäjänä voida pitää. Toki Cruff sitten sitä myöhemmin myös jalosti peliä mutta Michelsin peruja termi sinällään on.

Keskeisin asiahan on että total footballissa pelipaikat olivat flexiibelejä, eli pakki saattoi lähteä hyökkäämään ja keskikenttä paikkasi jne. En minäkään niin yksityiskohtaisesti hommaa tunne mutta tuo oli se pääidea.

En mitenkään tarkkaan osaa sanoa mitä Sihvonen ja Jalonen tarkoittavat mutta todennäköisesti juuri tuohon esimerkiksi paikanvaihtoon liittyy, että pelaajat voivat olla monessa roolissa.

 

[J.Grönvall]

Sen verran korjauksena että Rinus Michels on total footballin kehittäjä, hän sitä valmensi Ajaxissa, Barcassa ja Hollannin maajoukkueessa, Cruyff oli tuolloin pelaajana näissä joukkueissa ja varmasti vaikutti asioihin mutta ei häntä kehittäjänä voida pitää. Toki Cruff sitten sitä myöhemmin myös jalosti peliä mutta Michelsin peruja termi sinällään on.

Keskeisin asiahan on että total footballissa pelipaikat olivat flexiibelejä, eli pakki saattoi lähteä hyökkäämään ja keskikenttä paikkasi jne. En minäkään niin yksityiskohtaisesti hommaa tunne mutta tuo oli se pääidea.

En mitenkään tarkkaan osaa sanoa mitä Sihvonen ja Jalonen tarkoittavat mutta todennäköisesti juuri tuohon esimerkiksi paikanvaihtoon liittyy, että pelaajat voivat olla monessa roolissa.

Juu, aivan niin olikin. Nimenomaan Michelsin kehittämä malli 70-luvulla. Eli unohtakaa minun höpötykseni Cruyffista. Mitä tulee tuohon keskeiseen asiaan, niin lieneekö siinä seuraava Jukka Jalosen keskittymiskohde, Sami Vatanen voi vaihtaa koska vain paikkaa Jesse Joensuun kanssa. No, ehkä vaatii vielä hetken, että alkaa tulla pelaajatyyppejä joilla total hockeyta voidaan ihan oikeasti alkaa pelaamaan :)

 

[Corkscrew]

"Pelin isoin haaste on kun ne pelipaikat muuttuu. Ei me voida pelata peliä niin että tiedetään että maalintekopaikka tulee tälle pelaajalle, että tää ei ole niin kuin tavallaan mitään jokerilyöjähommaa. Siellä on vastustaja joka häiritsee koko ajan pelaamista, se pelitilannerooli vaihtelee pelaajalta toiselle jatkuvasti. Tilanne jossa laituri joutuu tai pääsee perinteiseen sentterin rooliin on usein niitä haasteellisimpia tilanteita ollut, kun se pitäis olla päinvastoin eli se on mahdollisuus. Tai kun kiekko menee omaan päähän syvään ja joudutaan kovan paineen alta lähteen, niin siellä voi olla hyökkääjä ensimmäisenä hakemassa kiekkoa, kun normaalisti pakit seiftaa koko ajan ja on alimpana hakemassa päätykiekkoja, niin siinä tilanteessa hyökkääjän pitää pystyä toimiin avauspelissä samalla tavalla kuin puolustaja toimii perinteisen mallin mukaisesti"

"Pelitilanneroolit tulee kaikille tutuiksi, pelaaja pystyy eri tiloissa kentällä pelaamaan. Miten vastustaja meille tilaa antaa, jos se antaa enemmän joudutaan pelaan tietyllä tavalla ja jos vähemmän niin pelataan tietyllä tavalla. Pelataan eri tavalla sen mukaan. Oppii tunnistaan tilanteita ja valintoja ja voittamaan pelitilanteita omalle joukkueelle sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä"

Rautakorpi Meidän Pelistä 957:n haastattelussa viime marraskuussa.

 

[TosiFani]

...Väitän, että viivelähtöpelaaminen ei olisi ollut ensimmäisessä USA-ottelussa sen parempaa, vaikka tunnetila olisi ollut ihan tapissaan. Sillä aiemmalla viivelähtöpelaamisella ei olisi murrettu USA:n viivelähdön erikoista karvauspelaamista, vaikka tunne olisi ollut mitä tahansa. Sen sijaan, kun muutettiin viivelähtöpelaaminen kuvailemallani tavalla, niin USA:n karvaus ohitettiin. Korostan vielä, että ensin lainaamassasi viestissäni kirjoitin viivelähdöistä. Sitten kävin tarkasti läpi Joensuun maalit, jotka lähtivät liikkeelle oman alueen Meidän Pelin mukaisista kontrollilähdöistä.

Minä taas väitän, että olisi ollut. Kyse on yksilön suoritustasosta, miten annat syötön, miten reagoit tilanteisiin jne. Jalonen sanoi haastattelussaan, että kysymys on siitä kuinka nopeasti pystymme reagoimaan - se on se iso haaste aina. Väitän, että viimeistään toisella erätauolla valmennus kertoi, miten USA:n karvausta vastaan tulisi pelata, mutta toteutus jäi uupumaan.

 

[Vellihousu]

Sen verran korjauksena että Rinus Michels on total footballin kehittäjä, hän sitä valmensi Ajaxissa, Barcassa ja Hollannin maajoukkueessa, Cruyff oli tuolloin pelaajana näissä joukkueissa ja varmasti vaikutti asioihin mutta ei häntä kehittäjänä voida pitää. Toki Cruff sitten sitä myöhemmin myös jalosti peliä mutta Michelsin peruja termi sinällään on.

Keskeisin asiahan on että total footballissa pelipaikat olivat flexiibelejä, eli pakki saattoi lähteä hyökkäämään ja keskikenttä paikkasi jne. En minäkään niin yksityiskohtaisesti hommaa tunne mutta tuo oli se pääidea.

Lisättäköön tähän että totaalisen jalkapallon toinen keskeinen oppi on pallon pitäminen mahdollisimman paljon omalla joukkueella mahdollisimman kontrolloidusti kierrättämällä pelivälinettä pelaajalta toiselle jopa niin että syöttöjä sahataan edestakaisin näennäisen tarpeettoman näköisesti. Ideana on ettei hyökätä hyökkäämisen vuoksi vaan haetaan parasta mahdollista hyökkäystilaisuutta ja jos se ei onnistu, vetäydytään hallistusti takaisin ja yritetään uudestaan. Mainittu Fc Barcelona taitaa nykypäivän joukkueista olla tämän pelitavan tyylipuhtain toteuttaja ja karkeasti yksinkertaistaen ja jääkiekkoon sovellettuna voidaan tosiaan ajatella Jukka Jalosen noudattavan samoja oppeja. Siis voidaan ajatella, minusta total hockey on hiukan yliampuva termi.

 

[Japi]

Lisättäköön tähän että totaalisen jalkapallon toinen keskeinen oppi on pallon pitäminen mahdollisimman paljon omalla joukkueella mahdollisimman kontrolloidusti kierrättämällä pelivälinettä pelaajalta toiselle jopa niin että syöttöjä sahataan edestakaisin näennäisen tarpeettoman näköisesti. Ideana on ettei hyökätä hyökkäämisen vuoksi vaan haetaan parasta mahdollista hyökkäystilaisuutta ja jos se ei onnistu, vetäydytään hallistusti takaisin ja yritetään uudestaan. Mainittu Fc Barcelona taitaa nykypäivän joukkueista olla tämän pelitavan tyylipuhtain toteuttaja ja karkeasti yksinkertaistaen ja jääkiekkoon sovellettuna voidaan tosiaan ajatella Jukka Jalosen noudattavan samoja oppeja. Siis voidaan ajatella, minusta total hockey on hiukan yliampuva termi.

Nimenomaan. Tosin total-football ei ole sovellettavissa kunnolla jääkiekkoon. Sehän tarkoittaisi sitä, että esim. Suomi pitäisi kiekkoa hallussaan 45-50 minuuttia peliajasta ja laukoisi vastustajan maalia kohti 9 laukausta (maksimissaan). Vastustaja laukoisi Suomen maalia kohti maksimissaan 3 laukausta. Loppuajan Suomi pitäisi kiekkoa oman maalin ja vastustajan siniviivan välillä ja 90% siitä ajasta kiekko olisi punaviivan Suomen puoleisella kenttäpuoliskolla. Olisi varmasti "tehokas" pelitapa. Kuka sellaista jaksaisi katsoa. En siis tarkoita, että Suomi tai mikään muukaan maa pelaisi tällä tavalla, koska se on jääkiekossa mahdotonta.

 

[Tarinankertoja]

Sitten kävin tarkasti läpi Joensuun maalit, jotka lähtivät liikkeelle oman alueen Meidän Pelin mukaisista kontrollilähdöistä.

Peliä pelataan aina suhteessa vastustajaan. Vaikka hyökkäykseen lähtö oli Suomen pelikirjan mukainen, johtui maalin synty siitä, että Jenkkipakit eivät toteuttaneet omaansa. Voittomaalissa Jenkkipakki (34) teki oman pelisuunnitelmansa vastasen reagoinnin eikä lähtenyt Kontiolan perään maalin taakse painimaan, vaan jäi maalin kulmalle. Joensuun puoleinen pakki (2) reagoi tähän ja lähtee korjaan, eli pelaan Kontiolaa laitaan, joka jättää Jessen vapaaksi ja Kontiolan syöttö lähtee ennen Jenkkipakin ehtimistä mieheen.. pienistä pelinsisäsistä reagoinneista ja virheistä on voitot tehty

 

[Vellihousu]

Tosin total-football ei ole sovellettavissa kunnolla jääkiekkoon.

Tuota juuri tarkoitin kun kirjoitin yliampuvasta termistä. Jääkiekko ei ole jalkapalloon verrattuna kovinkaan "totaalinen" peli, sillä siinä korostuvat kaksinkamppailut ja kaksinkamppailut taas voittaa se pelin vaikeimmin hallittava osa, eli yksilö. Toki joku Kanadan ja varsinkin Usan pelaaminen Vancouverissa oli ehkä totaalisinta lätkää mitä olen ikinä nähnyt, mutta niillä taas oli hyvin vähän tekemistä totaalisen jalkapallon kanssa.

 

[ufon_kaakao]

Panin kanssa eilen merkille Suomen vyöryessä kerta toisensa jälkeen USA:n alueelle, että keskialueen ylityksessä käytettiin luovia keinoja, kuten pitkiä nopeita poikittaissyöttöjä kentän puolelta toiselle joilla luotiin tilaa ja aikaa. Tällaiset elementit Suomen pelistä on vähän puuttuneet, eli että pelataan rohkeasti eikä tyydytä peruskuskauspeleihin ja tehdä vastustajan puolustamista helpoksi. Tästä mainitsi myös U-Studion Yrjänheikki: http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=TzcY_YNQRbA#t=670s

Hyvinhän Suomi pelasi ja oli fyysinen ja pelirohkea. Taisi kotiyleisön edessä päästä jonkunlaiseen flow-tilaan.

 

[Johannes]

Pidän edelleen erikoisena, että samaan aikaan kun se Kerttulan putiikki tuo Total Scouting-ohjelmiston voimakkaasti jukisuuteen, niin Jalosen meidän peli saa uuden nimen, Total Hockey. Mainontaa, sanoisin, eikä peltapainnovaatiota Jukka Jaloselta.

 

[J.Grönvall]

Pidän edelleen erikoisena, että samaan aikaan kun se Kerttulan putiikki tuo Total Scouting-ohjelmiston voimakkaasti jukisuuteen, niin Jalosen meidän peli saa uuden nimen, Total Hockey. Mainontaa, sanoisin, eikä peltapainnovaatiota Jukka Jaloselta.

Mitä pelitapaa tämä tarkemmin koskee? Jos saan pyytää, niin ne Sihvos-antipatiat voisi hoitaa siinä Sihvosen ketjussa. Tässä nyt parilla kirjoittalla on aika ohkaista tämä pelitavoista kirjoittelu. Ei oikein jaksaisi enää näitä lukea.

 

[steepler]

Kun otin aiemmin aiheeksi Kanadan pelaamisen niin palaan siihen vielä.

Ymmärtääkö joku millä tavoin Kanadan pelaaminen on tietyiltä osin perusteltavissa?

Esimerkiksi vaikka sellaiset tilanteet jossa yksi pelaaja lähtee kuljettamaan kiekkoa hyökkäysalueelle ja muut, tai ainakin osa porukasta, menee samalla vaihtoon. Slovakia pelissä oli parikin tälläistä kertaa ja Suomen ensimmäinen maali tuli juuri tälläisen tilanteen seurauksena, vaikka se tilanne ei niin räikeä ehkä ollutkaan mitä muissa peleissä näkyi. Millä tavalla on järkevämpää pelata niin, että yksi kaveri lähtee kuskaamaan yksin alivoimaisen kiekkoa ja samalla myös kenttätasapaino hajoaa aivan säpäleiksi kun porukkaa menee vaihtoon, suhteessa siihen että pelattaisiin esimerkiksi viivelähtö tai joku muu hidastettu lähtö omissa, sen aikana vaihdetaan, ja lähdetään hyökkäykseen laajemmalla rintamalla omista? Vastustaja kuitenkin Kanadaa vastaan pelaa paljon trapissa, ei heillä pääsääntöisesti mitään valtavaa kiirettä ole lähteä omista.

Toinen asia mikä pisti silmään olivat pitkät syötöt. Sellaisikin tilanteita oli, tuoreinpana mielessä Slovakiaa vastaan, jossa pakit olivat omalla aluella ilman mitään painetta mutta silti haettiin pitkää syöttöä vastustajan siniselle. Tämäkin tuntuu aika hölmöltä hommalta. Tai yhdessä tilanteessa Nugent-Hopkins sai kiekon omalla alueella laidassa, jossa oli kaksi omaa pakkia, ja slovakki perääntymässä trappiin, silti Nugent-Hopkins löi kiekon keskialueelle laidan kautta, joku kanukki sitten lähti sinne perään siitä taistelemaan.

Hitaita lähtöjä ei paljon haluta käyttää vaikka vastustaja oikein tyrkyttää pelaamaan niitä, kuten vaikka Slovakia joka paljon oli trapissa. Mikäköhän on syy että eivät näe niitä järkeväksi käyttää? Enkä tarkoita että pitäisi mennä Jaloslaisiin mittoihin, mutta USA esimerkiksi käytti enemmän hitaitia lähtöjä ja mielestäni pelasi selkeästi paremmin onganisoitua kiekkoa.

Ok, onhan heillä se oma identitetti että ehkä ajattelevat että hidas pelaaminen on sen vastaista, mutta kannattaisiko kuitenkin jollain tasolla miettiä miten MM-kisoissa kannattaa pelata? Ei kai Sutter ihan tyhmyyttäänkään tälläistä kiekkoa kuitenkaan peluuta, kai hän sen jolloin perustelee, tai onko sitten niin että joukkue ei ollut yhtään hänen näpeissään vaan pelasi vain miten halusi?