Olisi mukava kuulla arvon palstaveljiltä pelitavallista analyysiä eilisestä liiga huippu-ottelusta Tappara-Kärpät? Onko molemmat joukkueet edelleen Meidän pelin-tiellä, vai onko peliä nopeutettu pystysuunnan kiekon elementeillä?
Joku muu saa kommentoida eilistä peliä tarkemmin mutta Tappara ei ole ollut aikapäiviin sellainen perinteinen Meidän pelin joukkue. Tosin, Jussi Tapola avasi radiossa hieman joukkueen filosofiaa ja sen mukaan edelleen haetaan oikeaa tasapainoa tilan tekemisen ja voittamisen suhteen. Tapparalla painotus on kuitenkin selkeästi jälkimmäiseen.
Kärpät lienee puhtaammin Meidän pelin oppeihin luottava joukkue ja on ihan erityyppinen kuin Tappara. Tapparan lähisukulaiset ovat SaiPa ja JYP.
Kauden alusta asti Jukka Rautakorpi ja esim. Ville Nieminen ovat korostaneet tunteen merkitystä, sekä termejä kuten hyökkäysnopeus ja puolustusnopeus. Tunnetta pyritään hakemaan nimenomaan tuon pelinopeuden kautta ja sitä pyritään tuottamaan taas tilaa voittamalla (eli pelaamalla pystysuuntaan).
Joukkue onkin aivan erilainen kuin viime keväänä myös tuon pelitapansa osalta. Oletettavaa on, että taktinen puoli korostuu playoffeissa mutta tilan voittaminen tulee olemaan Tapparan johtoajatus myös siellä. Paljon haetaan myös ihan perinteistä matchaamista tiettyjä ketjuja vastaan.
Tapparan haasteet näin katsomovalmentajien silmin ovatkin juuri tilan tekemisen tuomisessa peliin ja sitä kautta tuo tunteen ajoittainen rauhoittaminen, sekä mm. pitkien hyökkäysten tuottaminen. SaiPaa vastaan Tappara hävisi tuon pystysuunnan tappelun mikä herätti keskustelua siitä onko tilan voittaminen saanut jo liikaa valtaa pelitavassa.
PS. Viikonloppuna mm. Lightning-Sharks-peliä seurattuani tuli taas mieleen, että mitenköhän vaikkapa Sami Salo istuu ja ostaa Westerlundin pelikirjan Sotshissa. Ei paljon ollut rintamahyökkäyksistä tietoakaan Sharksin tiukkaa siniviivaa vastaan, varsinkaan ottelun lopussa.
Sitten taas hauskasti Valtteri Filppula pelaa minun mielestäni ihan jäätävää sentteripeliä ja ainakin hänen ketjunsa hakee usein alhaalta, ja tekee peliä nimenomaan Filppulan kautta.
Maple Leafs ja Canadiens pelasivat ihan perinteistä old school hockeya ja Torontohan voitti matsin maalilla joka tuli periaatteessa ihan pelitapahtumien vastaisesti. Tällainen rautakorpilainen "oho"-maali. On hyvin mielenkiintoista nähdä miten etenkin Kanada tulee Sotshiin pelaamaan ja kuinka nopeasti se sopeutuu isoon kaukaloon. Nikkarit kyllä osaavat ja ymmärtävät hyvin tuon tilan tekemisen ajatuksen mutta miten se sulautetaan pelikirjaan jää nähtäväksi.
Olen vähän mielessäni pohtinut, että eurooppalaiset, ja nimenomaan paljon Euroopassa pelaavia pelaajia omaavat, joukkueet voivat jälleen "yllättää" kaikki. Suomi, Tshekki ja Venäjä kannattaa siis merkata punaisella tussilla, jopa Slovakia voi olla paha rasti. Sitten on tietenkin Ruotsi jolla olisi perinteet olemassa mutta pelitapaa on muokattu pohjois-amerikkalaiseen suuntaa.
Ruotsista tekee mielenkiintoisen juuri tuo, että joukkuehan taas on täynnä kovan luokan NHL-miehiä ja se yhdistettynä tuohon (nyt jo isossa kaukalossa testattuun) pelitapaan voi olla tuhoisa yhdistelmä. Toisaalta Ruotsin kalustolla pelattaisiin helposti myös "Meidän peliä" tai Total Hockeyta. On se taitomäärä vaan aivan järjetön siinä joukkueessa.
