Pelikirjakeskustelu menee kyllä välillä niin yli, ettei mitään rajaa. Yksinkertaisesta pelistä nimeltä jääkiekko tehdään korkeakoulutiedettä puhumalla "muka viisaasti" mm. erilaisista viivelähdöistä, pakki-pakki syötöistä etc jonain peliä mullistavina asioina, joita jo esim. Ruotsin jääkiekkomaajoukkue 80-90 -luvulla käytti menestyksekkäässä kiekkoa kontrolloivassa styrspelissään.
Lopulta kyse on yksinkertaisimmillaan vain siitä, että joukkueilla joilla on parempi peruskunto, on aina enemmän aikaa tehdä pelaajien osalta henkilökohtaisia ratkaisuja & noudattaa valmentajan opettamia pelitaktiikoita (avauspelaaminen), karvata enemmän ja myös puolustaa enemmän, melko simppeliä. Ja tämän asian näkee monesta joukkueesta liigakauden aikanakin, pelaajia kun alkaa kenties kova otteluruuhka tai treenijakso väsyttää niin useasti katoaa myös kaikki valmentajan pelaajien päihin iskostamat ns. pelikirjalliset & pelitavalliset opit ja tappioita alkaa tulla. Toki joukkueiden pelitapa ja menestys on ratkaisevasti sidoksissa myös pelaajiensa kokoon, fyysisyyteen, nopeuteen, pelin- ja maalintekotaitoon & kykyyn omaksua valmentajien laatima taktiikka kentällä eli pelinlukutaito.
Jalka- ja pesäpalloon on silti jääkiekkoa lajina melko turhaa taktisesti verrata, niin erilaisista lajeista kuitenkin on lopulta kysymys. Jalkapallossa on pelikenttä paljon isompi ja pelaajia myöskin puolet enemmmän kentällä, jota myöten mahdollisuuksia eri taktiikka-variaatioihin myöskin huomattavasti enemmän. Pelikatkoja ei pelikello myöskään futiksessa tunne ja maalit ovat huomattavasti lätkää isommat (esim. kaukovedot uppoavat herkemmin, mitä lätkässä harvoin näkee) etc.
Pesäpallosta näin pohjalaisen silmin on sanottava, että se taas perustuu pääosaltaan kahteen taktisesti täysin erilaiseen lähtökohtaan, eli joukkueen ulko- ja sisäpeliin. Ulkopelissä yritetään vastustajan pelinjohtajan pelimerkki paljastamalla saada ulkokenttä sijoitettua kussakin tilanteessa niin, että etenijät eivät pääse etenemään pesille ja juoksuja ei syntyisi. Myös joukkueen ulkopelissä syöttäjä eli lukkari on isossa roolissa. Parhaimmillaan lukkari saa heitto- ja syöttöpelillään (esim taktinen väärä) vastustajajoukkueen pelin niin sekaisin, että saa pelaajia pesiltä irti ja haavoittumisia & paloja aikaan, mm. Alajärven Matti Iivarinen oli aikanaan tässä melkoinen kettu syöttölautasen ääressä "kerrostalon korkuisilla" tolpillaan ja heittoruletillaan. Sisäpelissä taas pelinjohtaja asettaa pelaajansa optimaaliseen lyöntijärjestykseen, Nopeat pelaajat kärkeen, sitten hyvät vaihtolyöjät ja tehokas kotiuttaja. "Jokeripelaajiksi" lyöjäjokeri lyömään ajolähtö- ja kotiutustilanteissa, vaihtajajokeri vaihtotilanteisiin ja etenijäjokeri nopeana juoksijana ja varmana etenijänä. Viuhkalla pelinjohtaja osoittaa sitten lyöjälle ja pesillä oleville etenijöille kulloisenkin "pelimerkin" mitä yritetään, joten taktisia yhtäläisyyksiä jääkiekolla verrattuna etenkään pesäpalloon on hyvin vaikea nähdä.
Pystysuunnan jääkiekon pelaamisen merkitys lätkässä mielestäni korostuu entisestään NHL-tyyppisessä kaukalossa verratuna eurooppalaiseen isoon kaukaloon, jossa on tilaa ja aikaa paljon enemmän kiekon kontrolloimiseen ja sen hallussa pitämiseen ns. "vallan välineenä".. 2008 Kanadan MM-kisoissa Suomen päävalmentajana toimi "Johtavan" kovasti parjaama "two dogs and fox"-kiekon peluuttaja, havumetsien mies Doug Shedden, jonka pelikirjalla Suomi saavutti kuitenkin pronssia pienissä kaukaloissa pelatuissa kisoissa. Optimaalinen pelitapa vaihtelee aina oman joukkueen kuntotason, fyysisyyden, nopeuden, peliälyn jne. mukaan suhteessa vastustajajoukkueen vastaaviin.
